|
2 |
2 |
Bekämpa den grå ekonomin
|
Beslutsförslag
Partikongressen instämmer i motionen om att förstärka resurserna samt att ta i bruk flera medel för att bekämpa den grå ekonomin.
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen resurssien vahvistamiseksi sekä laaja-alaisemman keinovalikoiman käyttöönottoa harmaan talouden torjunnassa.

Käsitelty
|
|
3-4 |
3 |
Palkansaajien ja eläkkeensaajien verotuksen yhdenmukaistaminen
|
Puoluekokous yhtyy aloitteisiin.
|
Puoluekokous toteaa, että palkansaajien ja eläkeläisten verotus on kaikilla tulotasoilla samalla tasolla, lukuunottamatta pienimpiä eläkkeitä, joiden verotus on vastaavaa palkkatuloa kevyempää. Tästä pitää jatkossakin huolehtia. Verotuksen oikeudenmukaisuuden kannalta on tärkeää, että rakenne on ymmärrettävä ja läpinäkyvä. Pienituloisimmilla ei ole veronmaksukykyä, minkä vuoksi kaikkein pienimmät tulot on jätettävä verotuksen ulkopuolelle.
Eläkeläisköyhyyden torjumisen osalta puoluekokous viittaa sosiaalipoliittisten aloitteiden 50-62 sekä 208 vastauksiin.
|
Käsitelty
|
|
|
4 |

5 |
5 |
Höj kapitalskatten
|
Beslutsförslag
Partikongressen instämmer i motionen om att förhöja kapitalskatten samt att skapa en mer aktiv gemensam europeisk skattepolitik.
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen pääomaveron korottamiseksi sekä aktiivisemman yhteiseurooppalaisen veropolitiikan luomiseksi.

6 |
6 |
Konsernin sisäisen lainan koron verovähennysoikeuden poistuttava
|
Puoluekokous pitää tärkeänä, että EU:n veronkiertodirektiiviä sovelletaan Suomessa niin, että lainsäädännöstä tulee läpinäkyvämpää. Kansainvälinen yhteistyö niin lainsäädännön yhteensaattamiseksi kuin myös rajat ylittävien pääomavirtojen valvomiseksi on edelleen tärkeää.
|
Puoluekokous pitää tärkeänä, että EU:n veronkiertodirektiiviä sovelletaan Suomessa niin, että lainsäädännöstä tulee läpinäkyvämpää. Kansallista lainsäädäntöä pitää tiukentaa niin, että väärinkäytökset voidaan estää. Kansainvälistä yhteistyötä niin lainsäädännön yhteensaattamiseksi kuin myös rajat ylittävien pääomavirtojen valvomiseksi on monipuolistettava ja tehostettava.
|
Käsitelty
|
|
7 |
7 |
Verolainsäädäntöä muutettava kansalaisten tasavertaisen kohtelun saavuttamiseksi
|
Puoluekokous yhtyy aloitteen henkeen ja sanomaan verotuksen oikeudenmukaisuuden tärkeydestä ja nykyisen verojärjestelmän kehittämistarpeesta. Puoluekokous painottaa, että hyvän verojärjestelmän tulee riittävän veronkannon lisäksi kiinnittää huomiota verorasituksen kohtaantoon, tuloerojen tasaamiseen sekä ympäristö- ja muiden haittojen ehkäisyyn. Verotuksen uudistuksessa tulee edetä johdonmukaisen ja vahvaan tutkimustietoon perustuvan suunnitelman pohjalta.

8 |
8 |
Mikroyrittäjien sosiaaliturvamaksujen sekä verotuksen tarkastelu suhteessa isoihin yrityksiin
|
Puoluekokous yhtyy aloitteen henkeen ja peräänkuuluttaa tarvetta laaja-alaiselle toimenpidekokonaisuudelle pk-yrityskentän toimiedellytysten ja tätä kautta myös työllisyyden vahvistamiseksi.

9 |
9 |
Osa-aikainen yrittäjyys ja yksin yrittäminen
|
Puoluekokous yhtyy aloitteen henkeen ja peräänkuuluttaa jatkoa SDP:n yrittäjäpaketissa v. 2015 aloitetulle laaja-alaiselle keskustelulle työn ja yrittäjyyden tilasta ja muutoksesta nyky-yhteiskunnasta sekä tarpeesta uudistaa sosiaalisia turvaverkkoja paremmin nykytarvetta vastaaviksi.

10 |
10 |
Puolueen on oltava aloitteellinen, luova ja rohkea
|
Puoluekokous ei yhdy aloitteeseen.
|
Puoluekokous tukee aloitteessa esitettyä ajattelutapaa luovuuden ja rohkeuden merkityksestä yhteiskunnan kehittämisessä ja uudistamisessa, minkä vuoksi niitä on arvioitava puolueelle valmisteltavassa talouspoliittisessa ohjelmassa.
|
Käsitelty
|
|
11 |
11 |
Lisää demokraattista markkinataloutta!
|
Puoluekokous yhtyy aloitteen henkeen työntekijöiden parempien vaikutusmahdollisuuksien löytämiseksi ja vahvistamiseksi. Samalla on myös tunnistettava erilaisten yritysmuotojen mahdollisuudet entistä demokraattisemman yrityskulttuurin ja toimintatapojen synnyttämisessä sekä tuettava aktiivisesti tätä kehitystä.
|
Puoluekokous yhtyy aloitteen henkeen työntekijöiden parempien vaikutusmahdollisuuksien löytämiseksi ja vahvistamiseksi. Samalla on myös tunnistettava erilaisten yritysmuotojen mahdollisuudet entistä demokraattisemman yrityskulttuurin ja toimintatapojen synnyttämisessä sekä tuettava aktiivisesti tätä kehitystä. Erityisesti on selvitettävä osuuskuntamuotoisen yritystoiminnan edellytyksiä, kun tavoitteena pidetään tasavertaisen hyödyn tuottamista yritystoiminnan kaikille osapuolille ja yhdenvertaisuutta yritystoiminnan päätöksenteossa.
|
Käsitelty
|
|
12 |
12 |
Nollapäästöisten autojen autovero poistettava
|
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen.
|
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen, mutta toteaa, että autoverotuksen muutokset tulisi suunnitella kokonaisuutena, joka kannustaa mahdollisimman vähän päästöjä aiheuttavaan liikkumiseen.
|
Käsitelty
|
|
13 |
13 |
Veroparatiisit kuriin
|
Puoluekokous yhtyy aloitteen henkeen veroparatiisien vastaisessa taistelussa. Puoluekokous painottaa kansainvälisen yhteistyön merkitystä ja laajan sekä perusteellisen keinovalikoiman käyttöönottoa sekä sen edistyksen säännöllistä arviointia. Ohjelmatyön osalta puoluekokous viittaa aloitteen 208 vastaukseen poliittisesta ohjelmasta.
|
Puoluekokous yhtyy aloitteen tavoitteeseen. Puoluekokous painottaa kansainvälisen yhteistyön merkitystä ja laajan sekä perusteellisen keinovalikoiman käyttöönottoa sekä sen edistyksen säännöllistä arviointia. Ohjelmatyön osalta puoluekokous viittaa aloitteen 208 vastaukseen poliittisesta ohjelmasta.
|
Käsitelty
|
|
14 |
14 |
Siirrytään yhteen ALV-kantaan, karsitaan epätarkasti kohdentuvia verotukia ja ohjataan tuotto sosiaaliturvaan
|
Puoluekokous yhtyy tavoitteeseen saada aikaan nykyistä selkeämpi, oikeudenmukaisempi ja hallinnollisesti kevyempi verojärjestelmä. Verotuksen yleisenä tavoitteena tulee olla laaja pohja, joka mahdollistaa matalamman verokannan. Verotukien tehokkuutta ja vaikuttavuutta on arvioitava systemaattisesti.

Pitkän aikavälin tavoitteena tulee olla arvonlisäverotuksen alennettujen verokantojen poistaminen ja siirtyminen yhteen nykyistä alempaan verokantaan. Tämä edellyttää selvitystä pienituloisille maksettavasta kompensaatiosta suorana tukena. Alennettujen alv-kantojen poistamisen lisäksi on nostettava verottoman liiketoiminnan alaraja 10 000 eurosta 30 000 euroon vuodessa. Yleisesti verotukien karsiminen edellyttää laajan selvitystyön käynnistämistä ja sen riittävää resursointia.
|
Käsitelty
|
|
15 |
15 |
Talouspolitiikassa otettava huomioon sukupuolivaikutukset
|
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen ja velvoittaa puoluetta jatkamaan vahvaa työtä tasa-arvon toteutumisessa ja sukupuolivaikutusten huomioimisessa omassa politiikassaan.

16 |
16 |
Lihavero käyttöön Suomessa
|
Puoluekokous yhtyy aloitteen henkeen laaja-alaisen kansalaiskeskustelun käymiseksi ruuantuotantomme vaikutuksista niin sosiaalisesti kuin ympäristön kannalta, mutta ei kannata erillisen lihaveron käyttöönottoa.

17 |
17 |
Eläkeläisten ja työttömien verotus on kevennettävä lähemmäs palkansaajien verotuksen tasoa - ansiotulon vähennys tai oma vähennys myös työttömille, vähintään alhaisimpiin työttömyyskorvauksiin ja pitkäaikaistyöttömille
|
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen ja korostaa laaja-alaisen vero- ja sosiaalipoliittisen keskustelun tarvetta.
|
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen ja vaatii, että sosiaaliturvaetuuksien verotus yhdenmukaistetaan samalle tasolle pienten palkkojen ja eläkkeiden kanssa.
|
Käsitelty
|
|
18-20 |
18 |
Tuulivoimaloiden sijoituspaikat kauas asutuksesta ja taloudellinen tuki lopetettava
|
Puoluekokous yhtyy aloitteiden ajatukseen siitä, että päätös nykyisen syöttötariffijärjestelmän korvaamiseksi tulee tehdä siten, että huomioon otetaan tukimekanismin kustannustehokkuus ja vaikutukset sähkömarkkinoihin.
Tuulivoiman sijoittumista koskevien uudistusten tulisi tapahtua olemassa olevaa lainsäädäntöä kehittämällä – esimerkiksi arvioimalla uudelleen tuulivoimaloiden ja asutuksen välistä minimietäisyyttä.
Puoluekokous ei pidä tarpeellisena tuulivoimaloiden purkamista varten varattavaa pankkitakausta tai muuta vastiketta. Laitosten käytöstäpoiston vastuisiin liittyvien riskien laajuus olisi sen sijaan tarpeen selvittää.
|
Puoluekokous edellyttää, että eri energiamuotojen tukemisesta tai sanktionnista tehdään laaja selvitys, jonka jälkeen tehdään tarvittavat, pitkällä aikavälillä kestävät linjaukset. Pyritään myös vaikuttamaan siihen, että EU:n energiapolitiikkaa ohjataan siten, ettei se vääristä kilpailua jäsenvaltion välillä.
Tuulivoiman sijoittumista koskevien uudistusten tulisi tapahtua olemassa olevaa lainsäädäntöä kehittämällä – tarvittaessa arvioimalla uudelleen tuulivoimaloiden ja asutuksen välistä minimietäisyyttä.

19 |
Tuulivoiman tuotantotuesta on luovuttava

20 |
Tuulivoima

21-23 |
21 |
Sähköä edullisesti, turvallisesti ja ympäristöystävällisesti
|
Mikäli Fortum päättää hakea korvausinvestointia varten periaatepäätöstä eduskunnalta, tulee se käsitellä asianmukaisella tavalla. Päätös sellaisen myöntämisestä tai hyväksymisestä on eduskunnalla valtioneuvoston esityksen pohjalta.
Puoluekokous ei yhdy edellä kuvatun perusteella ajatukseen Fennovoiman omistuksen ja hankkeen siirtämisestä Fortumille.
Puoluekokous yhtyy ajatukseen siitä, että energiapolitiikassa otetaan jatkossakin huomioon päätösten (mm. verot, tuet) vaikutukset teollisuuden kilpailukykyyn pitämällä huolta energiantuotannon (ml. yhteistuotanto) toimintaedellytyksistä.
Puoluekokous yhtyy tavoitteeseen pitää sähkön hinta kohtuullisena – tämä tapahtuu parhaiten pitämällä huolta siitä, että sähkömarkkinat toimivat hyvin. Myös koordinaatiota Itämeren alueen maiden kanssa tulee lisätä, sillä sähkömarkkinat eivät ole kansallisia.
Puoluekokous toteaa, että sähkön tuotannon omavaraisuutta pyritään nostamaan, mutta ei pidä realistisena täydellistä omavaraisuutta. Tuotantokapasiteetin riittävyyttä tulisi tarkastella säännöllisin väliajoin.
Energiapoliittisissa ratkaisuissa tulee aina pitää mielessä huoltovarmuus.

22 |

23 |
Energiapolitiikkaa ei saa alistaa

24 |
24 |
Kuluttajasuojan kehittäminen etäkaupassa
|
Puoluekokous toteaa, että aloitteessa esitetty ongelma on todellinen ja yhtyy tavoitteeseen edistää kuluttajansuojan parantamista selvittämällä mahdolliset lainsäädännön muutostarpeet, mukaan lukien konkurssilainsäädännön, tavoitteena kuluttajansuojan yhdenmukaistaminen maksu- ja kauppatavasta riippumatta.
Puoluekokous velvoittaa puoluehallitusta edistämään yhdenmukaista kuluttajansuojaa kuluvalla vaalikaudella ja seuraavassa hallitusohjelmassa.
Anttilan konkurssi mittavine irtisanomisineen osoitti myös tarpeen parantaa irtisanottujen työntekijöiden muutosturvaa mm. niin, että muutosturva ja äkillisen rakennemuutoksen toimenpiteet soveltuvat myös Anttilan konkurssin tapaisiin tilanteisiin.
|
Puoluekokous toteaa, että aloitteessa esitetty ongelma on todellinen. Etäkaupan kuluttajansuojaan liittyviä ongelmia tulee selvittää myös niiden tilanteiden osalta, joissa ostaja ja myyjä ovat eri maissa. Selvitystyössä tulee arvioida, miltä osin ongelmia voidaan ratkaista kansallisella lainsäädännöllä ja miltä osin tarvitaan muita toimenpiteitä.
|
Käsitelty
|
|
25 |
25 |
Kansalaisrahasto suomalaisen infrastruktuurin aktiiviseksi omistajaksi
|
Puoluekokous päättää, että aloitteen mallia arvioidaan jatkossa yhtenä rahoitusmallina julkisen infrastruktuurin osalta.
|
Puoluekokous päättää, että infrastruktuurin osalta tulee ensin linjata selvästi, miltä osin infrastruktuurin tulee olla suorassa julkisessa omistuksessa.
|
Käsitelty
|
|
26 |
26 |
Vastuullista kulutustietoisuutta on kasvatettava
|
Puoluekokous yhtyy aloitteen esitykseen haastaa kunnat lisäämään kestäviä ja vastuullisia hankintoja.
Sosialidemokraatit korostavat omissa ja kuntien hankinnoissa laadullisten, sosiaalisten ja ekologisten kriteerien merkitystä hankintojen kokonaisarviota ja hankintasopimuksia tehtäessä.
Puoluekokous esittää, että SDP edistää kuntien osaamista ja tietotaitoa vastuullisten hankintojen tekemiseksi.
Sosialidemokraattinen liike tuo aktiivisesti yhteiskunnallisessa keskustelussa esiin kulutuksen sosiaalisia ja ympäristöllisiä näkökulmia.
|
Puoluekokous yhtyy aloitteen esitykseen siitä, että kunnat ja muu julkishallinto lisäävät kestäviä ja vastuullisia hankintoja. Uusi hankintalaki on juuri tullut voimaan ja sen soveltamisessa pitää hyödyntää kaikki lain tarjoamat mahdollisuudet.
Puoluekokous esittää, että SDP edistää julkishallinnon osaamista ja tietotaitoa vastuullisten hankintojen tekemiseksi.
Sosialidemokraatit korostavat omissa ja julkishallinnon hankinnoissa laadullisten, sosiaalisten ja ekologisten kriteerien, kuten esimerkiksi työllistämisehtojen, merkitystä hankintojen kokonaisarviota ja hankintasopimuksia tehtäessä.
Sosialidemokraattinen liike tuo aktiivisesti yhteiskunnallisessa keskustelussa esiin kuluttamisen sosiaalisia ja ympäristöllisiä näkökulmia.
|
Käsitelty
|
|
27 |
27 |
Apteekkien kilpailumahdollisuuksien lisääminen
|
Puoluekokous yhtyy aloitteen esitykseen lisätä kilpailumahdollisuuksia apteekkialalla.
Puolueen esitys on valmisteltava huolellisesti, jotta aloitteenkin tunnistamat reunaehdot tulevat riittävästi huomioiduksi.
Apteekkireformin valmistelussa on lähtökohdaksi otettava aloitteessa mainitut periaatteet, mutta valmistelutyössä ei tarvitse rajoittua näihin esityksiin. Työssä tulee ottaa lisäksi huomioon mm. lääketurvallisuus ja -neuvonta.
SDP haluaa edistää terveen kilpailun periaatteita myös apteekkialalla.
|
SDP haluaa edistää terveen kilpailun periaatteita myös apteekkialalla. Apteekkilaitos on kuitenkin osa sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja lääkehuoltoa, eivätkä ensisijaiset kehittäimistavoitteet liity kilpailun lisäämiseen.
Puoluekokous katsoo, että uudistettaessa lääkehuoltoa keskeiset tavoitteet ovat seuraavat:
– Järjestelmän kustannustehokkuuden parantaminen
– Lääkehoitojen kustannusten alentaminen
– Järjestelmän nivominen osaksi muuta sosiaali- ja terveydenhuoltoa
– Uusien digitaalisten palveluiden mahdollisuuksien parempi hyödyntäminen.
|
Käsitelty
|
|
28-29 |
28 |
Omställningsskyddet bör förbättras
|
Puoluekokous yhtyy aloitteiden esityksiin TE-toimistojen resurssien lisäämiseksi, työvoimapoliittisten lausuntojen yhdenmukaistamiseksi koko maassa ja kannattaa työttömien uudelleen kouluttautumisen yksinkertaistamista.
Beslutsförslag
Partikongressen instämmer i förslagen att ge arbets- och näringsbyråerna större resurser och samordna de arbetskraftspolitiska utlåtandena i hela landet och stöder förslaget att det måste bli enklare för arbetslösa att omskola sig.

29 |
Työ- ja elinkeinotoimistojen resurssien lisääminen

30-33 |
30 |
Työajan lyhentäminen kuuteen tuntiin päivässä
|
Puoluekokous muistuttaa, että työajan lyhentäminen on jo nykylain puitteissa mahdollista. Lisäksi puoluekokous katsoo, että työn muutos edellyttää työaikalainsäädännön uudistamista, mutta ei kannata kaikille suunnattua lakisääteistä työajan lyhentämistä.
Perinteinen työaika ei sovi kaikkiin tehtäviin. Työajan ongelmat ovat erilaisia työstä ja toimialasta riippuen. Monessa älytyössä on mahdoton irrottaa työaikaa muusta ajasta. Paljon matkustavien ongelmana on, että matkaan käytettyä aikaa ei lasketa aina työajaksi, vaikka se on työnantajan hyväksi käytettyä aikaa. Nollatuntisopimuksissa työtuntien ennakoimattomuus on kestämätöntä.
Oleellista on kehittää mallia, joka pidentää keskimäärin elämänkaaren aikana tehtyjä työtunteja, mutta joustaa paremmin perheen ja yksityiselämän tarpeisiin. Puoluekokous kannustaa erilaisiin työaikakokeiluihin ja niistä tehtäviin johtopäätöksiin uusien työaikamallien aikaansaamiseksi.
|
Puoluekokous muistuttaa, että työajan lyhentäminen on jo nykylain ja työehtosopimusten puitteissa sopimalla mahdollista. Lisäksi puoluekokous katsoo, että työn muutos edellyttää työaikalainsäädännön uudistamista, mutta ei kannata kaikille suunnattua lakisääteistä työajan lyhentämistä.
Perinteinen työaika ei sovi kaikkiin tehtäviin. Työajan ongelmat ovat erilaisia työstä ja toimialasta riippuen. Monessa älytyössä on mahdoton irrottaa työaikaa muusta ajasta. Paljon matkustavien ongelmana on, että matkaan käytettyä aikaa ei lasketa aina työajaksi, vaikka se on työnantajan hyväksi käytettyä aikaa.
Oleellista on kehittää mallia, joka lisää keskimäärin elämänkaaren aikana tehtyjen työtuntien määrää, mutta joustaa paremmin perheen ja yksityiselämän tarpeisiin. Puoluekokous sitoutuu erilaisiin työaikakokeiluihin ja niistä tehtäviin johtopäätöksiin uusien työaikamallien aikaansaamiseksi.
|
Käsitelty
|
|
|
31 |
Puolueen asetettava pitkän aikavälin tavoitteeksi kokonaisvuosityöajan lyhentäminen

32 |
Yleisen työajan lyhentäminen kuuteen tuntiin päivässä ja 30 viikkotuntiin viikossa

33 |
Laaja yhteiskunnallinen kokeilu työajan lyhentämiseksi kuuteen tuntiin

34-35 |
34 |
SDP edistää anonyymin työhönoton kokeilua ja käyttöönottoa julkisella sektorilla
|
Puoluekokous pitää perusteltuna, että SDP edistää nimetöntä työnhakua aloitteissa mainituilla tavoilla. SDP sitoutuu kokeilemaan nimetöntä työnhakua.

35 |
Tasapuolinen ja syrjimätön työnhaku valtiolle ja kuntiin
|
Puoluekokous pitää perusteltuna, että SDP edistää nimetöntä työnhakua aloitteissa mainituilla tavoilla. SDP sitoutuu kokeilemaan nimetöntä työnhakua.
|
Puoluekokous pitää perusteltuna, että SDP edistää nimetöntä työnhakua aloitteissa mainituilla tavoilla. SDP sitoutuu kokeilemaan nimetöntä työnhakua.
|
Käsitelty
|
|
36-37 |
36 |
Samasta tai samanarvoisesta työstä maksettava sama palkka - palkkausjärjestelmien läpinäkyvyyttä kehitettävä
|
Puoluekokous yhtyy aloitteisiin avoimen palkkatasa-arvon tavoitteen toteuttamiseksi ja edellyttää läpinäkyviä palkkausjärjestelmiä myös kaikissa SDP-toiminnan työpaikoissa.

Puoluekokous velvoittaa puoluetta toimimaan niin, että palkkasalaisuus poistetaan kaikilla aloilla ja sektoreilla sekä laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta tullaan päivittämään.
|
Käsitelty
|
|
|
37 |
SDP murtaa ja poistaa täysin turhaksi osoittautuneen ja naisten ja miesten epätasa-arvoa yllä pitävän palkkasalaisuuden Suomessa
|
Puoluekokous yhtyy aloitteisiin avoimen palkkatasa-arvon tavoitteen toteuttamiseksi ja edellyttää läpinäkyviä palkkausjärjestelmiä myös kaikissa SDP-toiminnan työpaikoissa.
|
Puoluekokous yhtyy aloitteisiin avoimen palkkatasa-arvon tavoitteen toteuttamiseksi ja edellyttää läpinäkyviä palkkausjärjestelmiä myös kaikissa SDP-toiminnan työpaikoissa.
Puoluekokous velvoittaa puoluetta toimimaan niin, että palkkasalaisuus poistetaan kaikilla aloilla ja sektoreilla sekä laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta tullaan päivittämään.
|
Käsitelty
|
|
38-40 |
38 |
Työttömyysongelmien korjaaminen
|
Puoluekokous yhtyy tavoitteisiin aktiivisten työllistämistoimien toteuttamiseksi ja parantamiseksi, eläketuen käyttöönottamiseksi, työllisyyden määrärahojen tasokorotuksen toteuttamiseksi, välityömarkkinastrategian pitkäjänteiseksi kehittämiseksi, EU:n valtiontukisäännösten hengen ja tarkoituksenmukaiseksi tulkitsemiseksi, palkkatukityöpaikkojen avoimeksi tiedottamiseksi ja työttömien terveydenhuollon järjestämiseksi. Puoluekokous tuomitsee palkattoman työn ja työllistämistuilla keinottelun sekä velvoittaa puoluetta toimimaan niin, että tukien väärinkäytökset sanktioidaan.

Lisäksi puoluekokous edellyttää järjestöjen työllistämismahdollisuuksien turvaamista.
|
Käsitelty
|
|
|
39 |
Työllisyydenhoito – vireillä oleva julkisen työvoima- ja yrityspalvelulain muutos 2017

40 |
Ei palkattomalle työlle ja työllistämistoimiin tarkoitettujen tukien väärinkäytölle

41 |
41 |
Jokaiselle turvattava oikeus lomaan – lomien kustannuksia jaettava
|
Puoluekokous toteaa, että erilaisissa työsuhteissa työskentelevien oikeus lomaan pitää saada samalle viivalle. Tämä edellyttää mm. yksinyrittäjien ja itsensätyöllistäjien sosiaaliturvan uudistamista. Erillisen kaikkia koskevan lomarahaston perustamiselle ei nähdä perusteita.
|
Puoluekokous edellyttää, että erilaisissa työsuhdemuodoissa työskentelevien oikeus lomaan pitää saada yhdenvertaisemmaksi ja tasa-arvoisemmaksi, kuitenkaan heikentämättä kenenkään nykyistä lomaoikeutta. Tämä edellyttää mm. yksinyrittäjien ja itsensätyöllistäjien sosiaaliturvan uudistamista. Erillisen kaikkia koskevan lomarahaston perustamiselle ei nähdä perusteita.
|
Käsitelty
|
|
42 |
42 |
Vapaa-ajan suojeleminen lainsäädännöllä
|
Vapaa-ajan ja oman ajan määrittelemiselle osaksi ja/tai vastineeksi työajalle on olemassa selkeä tarve. Työaikalain uudistamisessa pitää varmistaa myös aito vapaa-aika.
|
Vapaa-ajan ja oman ajan määrittelemiselle osaksi ja/tai vastineeksi työajalle on olemassa selkeä tarve. Työaikalaissa pitää varmistaa aito vapaa-aika.
SDP sitoutuu työelämäkulttuuriin, joka hyväksyy työ- ja vapaa-ajan selkeän erottamisen toisistaan, jolloin työntekijä uskaltaa olla nykypäivän vaativassa työelämässä työnantajan tavoittamattomissa vapaa-ajallaan.
|
Käsitelty
|
|
43 |
43 |
Työelämän kehittäminen
|
Puoluekokous pitää perusteltuna, että työelämää kehitetään päivittämällä yhteistoimintalaki uudelle käytännönläheisemmälle tasolle työyhteisöjen kehittämiseksi ja työnsisältöjen rikastamiseksi.

Puoluekokous velvoittaa yhteistyötä työmarkkinajärjestöjen kanssa, jonka kautta edistetään työntekijöiden laajempaa mukaan ottamista mm. yritysten toiminnan kehittämiseen ja uusien palvelu-, tuotanto- ja tuoteinnovaatioiden tekemiseen.
Työelämän kehittämiseksi tulee etsiä aktiivisesti myös uusia keinoja.
Samalla yhteistoimintalaki tulee muuttaa vastaamaan nykypäivän työelämää ja sen globaaleja haasteita yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa. Erityistä huomiota tulee kiinnittää yhteistoimintalain epäkohtiin, joita käytetään työelämässä väärin.
|
Käsitelty
|
|
44 |
44 |
Vuorotteluvapaan kehittäminen
|
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen vuorotteluvapaan kehittämisestä.
|
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen vuorotteluvapaan kehittämisestä ja tuomitsee järjestelmän ehtojen kiristämisen tulevaisuudessa.
|
Käsitelty
|
|
45-49 |
45 |
Ennaltaehkäisevän toiminnan toimenpidesuunnitelma kuntiin tai kuntayhteistyönä
|
Puoluekokous edellyttää, että
– SDP toimii sen puolesta, että sosiaali- ja terveyspalvelut ovat jatkossakin julkisen sektorin järjestämisvastuulla, pääasiallisella tuottamisvastuulla ja että verovarat käytetään yhteiseksi hyväksi.
– SDP toimii sote-uudistuksessa keskeisenä tavoitteenaan turvata ihmisten oikeus saada tarpeenmukaiset palvelut oikeaan aikaan ja laadukkaasti maksukyvystä riippumatta. Tavoitteina ovat myös toiminnan vaikuttavuus, tehokkuus, päällekkäisten toimintojen poistaminen ja kustannuskehityksen hillintä.
– SDP ei hyväksy julkisten palveluiden pakkoyhtiöittämistä.
– SDP toimii sen puolesta, että henkilöstön oikeudenmukainen ja reilu kohtelu sote-uudistuksessa varmistetaan.
|
Puoluekokous edellyttää, että
– SDP toimii sen puolesta, että sosiaali- ja terveyspalvelut ovat jatkossakin julkisen sektorin järjestämisvastuulla, pääasiallisella tuottamisvastuulla ja että verovarat käytetään yhteiseksi hyväksi. Julkinen sektori voi lisätä asiakkaiden valinnanvapautta täydentämällä palveluvalikkoaan järjestöjen, säätiöiden tai yritysten palveluilla. Ihmisellä ja tarvittaessa hänen edustajillaan on oltava oikeus vaikuttaa omaan hoitoonsa ja hoivaansa nykyistä enemmän.
– SDP toimii sote-uudistuksessa keskeisenä tavoitteenaan turvata ihmisten oikeus saada tarpeenmukaiset palvelut oikeaan aikaan ja laadukkaasti maksukyvystä riippumatta, terveys- ja hyvinvointieroja kaventaen. Uudistuksessa on huolehdittava, että tuetaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä kaikilla tasoilla. Tavoitteina ovat myös toiminnan vaikuttavuus, tehokkuus, päällekkäisten toimintojen poistaminen ja kustannuskehityksen hillintä.
– SDP tavoittelee perusterveydenhuollon ja soveltuvin osin sosiaalitoimen peruspalvelujen maksuttomuutta sekä ylipäätään asiakasmaksupolitiikkaa, joka takaa jokaisen ihmisen mahdollisuuden tarpeenmukaisten palveluiden käyttöön.

– SDP toimii sen puolesta, että järjestöjen toimintaedellytykset turvataan sote-uudistuksessa.
|
Käsitelty
|
|
|
46 |
Terveyspalvelut on julkista palvelutuotantoa, jota ei pidä antaa osakeyhtiön voitontavoittelun välineeksi

47 |
Järjestökenttää ei saa unohtaa maakunta- ja soteuudistuksessa

48 |
Kaikki lakisääteisten sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajat julkisuusperiaat-teen ja valvonnan alaisiksi

49 |
Väestön yhdenvertaisuus sosiaali- ja terveyspalvelujen saannissa on varmistettava

50-62 |
50 |
Fattigdom bland pensionärer och frågan om indexjustering av arbetspensionerna
|
Puoluekokous yhtyy aloitteiden huoleen eläkeläisköyhyydestä ja eläkeläisten toimeentulon turvaamisesta.
Puoluekokous velvoittaa puoluehallitusta laatimaan toimenpideohjelman eläkeläisköyhyyden vähentämiseksi ja eläkeläisten toimeentulon turvaamiseksi kiinnittäen erityistä huomioita ikääntyneiden naisten asemaan. Osana kokonaisuutta selvitetään mm. vaihtoehdot kansaneläkkeen tasokorotuksen tekemiseksi ja verotuksen kehittämiseksi sekä eläkkeensaajien asumistuen, palvelujen ja palvelumaksujen vaikutus.
Beslutsförslag
Partikongressen instämmer i den oro för pensionstagarnas försörjningsmöjligheter och fattigdomen bland pensionärerna som kommer till uttryck i motionerna.
Partikongressen förpliktigar partistyrelsen att utarbeta ett åtgärdsprogram för att minska fattigdomen bland pensionärerna och för att trygga pensionstagarnas försörjningsmöjligheter med speciell hänsyn till de äldre kvinnornas ställning. Som en del av helheten utreds bl.a. möjligheten att göra en nivåförhöjning av folkpensionen och utvecklingen av beskattningen samt effekten av pensionstagarnas bostadsbidrag, tjänster och serviceavgifter.

Puoluekokous velvoittaa puoluehallitusta laatimaan toimenpideohjelman eläkeläisköyhyyden vähentämiseksi ja eläkeläisten toimeentulon turvaamiseksi kiinnittäen erityistä huomiota ikääntyneiden naisten ja pieniä työeläkkeitä saavien asemaan. Osana kokonaisuutta selvitetään mm. vaihtoehdot kansaneläkkeen tasokorotuksen tekemiseksi ja verotuksen kehittämiseksi sekä eläkkeensaajien asumistuen, palvelujen ja palvelumaksujen vaikutus.
|
Käsitelty
|
|
|
51 |
Aloite eläkeläisköyhyyden vähentämiseksi maassamme

52 |

53 |

54 |
Työeläkkeiden indeksitarkistusjärjestelmän uudistaminen

55 |
Eläkeläisköyhyyden torjuminen

56 |
Eläkeläisköyhyys torjuttava

57 |
Eläkkeiden rahoitus turvattava

58 |
Rädda pensionärerna från fattigdom

59 |
Työeläkeindeksin palauttaminen palkka- tai palkkapainotteisemmaksi indeksiksi

60 |
Fattigdomen bland pensionärer och frågan om indexjustering av arbetspensionerna

61 |
Työeläkeindeksin muuttaminen

62 |
Työeläkkeiden indeksitarkistuksiin euromääräinen ja prosentuaalinen sekalinja

63 |
63 |
Lapsilisät verotuksen piiriin
|
Puoluekokous ei yhdy tavoitteeseen lapsilisien siirtämisestä verotuksen piiriin.

64 |
64 |
Lapsilisä ei saa vaikuttaa toimeentulotuen määrään
|
Puoluekokous yhtyy aloitteen tavoitteeseen, ettei lapsilisä leikkaisi toimeentulotukea.

65 |
65 |
Kilpailukykysopimuksessa sovittujen työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksujen maksuosuuksien palauttaminen
|
Puoluekokous yhtyy aloitteen tavoitteeseen palkansaajien ostovoiman parantamisen ja eriarvoisuuden vähentämisen osalta, mutta ei sitoudu kilpailukykysopimuksessa sovittujen työeläkemaksujen- ja työttömyysvakuutusmaksujen maksuosuuksien palauttamiseen sopimusta edeltävälle tasolle.

66 |
66 |
Köyhyyden vähentämistä koskevan EU-sopimuksen noudattaminen
|
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen.
|
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen.
|
Käsitelty
|
|
67 |
67 |
Palomiesten eläkeikä
|
Puoluekokous yhtyy aloitteessa esitettyyn huoleen ikääntyvien palomiesten jaksamisesta työssään ja heidän sijoittumisestaan mielekkäisiin töihin fyysisen toimintakyvyn heiketessä. Puoluekokous viittaa vuosien 2008, 2010 ja 2014 puoluekokouksissa tehtyihin linjauksiin, joiden mukaan palomiesten eläkeikä tulee laskea 58 vuoteen. Tätä tavoitetta on syytä tarkistaa, mikäli palomiesten työnkuvassa ja työn organisoinnissa tapahtuu todellisia muutoksia. Sen lisäksi on tärkeää huolehtia sekä palomiesten työkyvystä panostamalla työterveyshuoltoon, ammatilliseen kuntoutukseen, koulutukseen ja työjärjestelyihin että ikäjohtamisen kehittämisestä pelastuslaitoksessa.

68-69 |
68 |
Perustulomalli
|
Puoluekokous yhtyy aloitteessa 69 esitettyihin Yleisturva-mallin periaatteisiin. Puoluekokous asettaa tavoitteeksi sosiaaliturvan ongelmien korjaamisen osin syyperusteisena, osin tarveharkintaisena etuutena, sekä tietojärjestelmien yhteensopivuuden ja palvelujärjestelmien tarkoituksenmukaisuuden kehittämisen, jotta sosiaaliturva mukautuu nykyistä joustavammin eri elämäntilanteisiin. Uudistukseen on liitettävä selkeä rahoitusratkaisu, sen on turvattava vähimmäistoimeentulo vähintään nykyisellä tasolla sekä parannettava pieni- ja keskituloisten asemaa ja työnteon kannustavuutta.
Aloitteeseen 68 puoluekokous yhtyy siltä osin kuin se vastaa tätä linjausta.
|
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen 69.
Aloitteeseen 68 puoluekokous yhtyy siltä osin kuin se vastaa tätä linjausta.
|
Käsitelty
|
|
|
69 |
Sosiaaliturvajärjestelmä korjattava Yleisturvalla

70 |
70 |
Elatusmaksu ja -tuki tasapuoliseksi
|
Puoluekokous ei yhdy aloitteeseen.
|
Puoluekokous ei yhdy aloitteeseen.
|
Käsitelty
|
|
71 |
71 |
Pienyrittäjille tasa-arvoinen sosiaaliturva
|
Puoluekokous yhtyy tavoitteeseen pienyrittäjien sosiaaliturvan yhdenmukaistamisesta palkansaajien sosiaaliturvan kanssa.
|
Puoluekokous edellyttää, että SDP toimii sen puolesta, että pienyrittäjien sosiaaliturvaa parannetaan.
|
Käsitelty
|
|
72 |
72 |
Perhevapaajärjestelmää uudistettava joustavammaksi
|
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen ja velvoittaa puoluehallituksen valmistelemaan viivyttelemättä puolueelle aloitteen mukaisen uuden, joustavan perhevapaamallin.

73 |
73 |
Inkomster och utgifter inom långvård och på serviceboenden
|
Beslutsförslag
Partikongressen instämmer i motionens målsättningar om att serviceboende och effektiverat serviceboende samt klientavgifter för tjänster som ges i hemmet bör utvecklas, göras klarare och förtydligas nationellt.
Puoluekokous yhtyy aloitteen tavoitteisiin palveluasumisen ja tehostetun palveluasumisen sekä kotiin vietävien palveluiden asiakasmaksujen kehittämisestä, selkeyttämisestä ja valtakunnallisesta yhtenäistämisestä.

74 |
74 |
Mammografi även för kvinnor över 69 år
|
Beslutsförslag
Partikongressen anser det viktigt att rekommendationer om befolkningsbaserade screeningar baserar sig på färsk forskning kring fördelarna och nackdelarna med screening. Tillräckliga resurser bör anslås för detta arbete.
Puoluekokous pitää tärkeänä, että väestöpohjaisia seulontoja koskevat suositukset perustuvat tuoreeseen tutkimukseen seulontojen hyödyistä ja haitoista. Tälle työlle tulee varata riittävästi resursseja.

75 |
75 |
Perhepolitiikka eettisesti ja demografisesti kestävälle kannalle; Suomalaisten omien perheellistymistavoitteiden edistäminen
|
Puoluekokous toteaa, että SDP:n perhepoliittinen ohjelma on hyväksytty edellisessä, vuoden 2014 puoluekokouksessa. Aloite ei anna aihetta ohjelman päivittämiseen.

76 |
76 |
Eutanasiaa koskevan lausuman muuttaminen
|
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen. Mielipiteen muodostuksen tueksi Suomessa tarvitaan yhteiskunnallista, eutanasiaa koskevaa keskustelua eri näkökulmista. Samalla puoluekokous viittaa saattohoitolain aikaansaamista koskevan aloitteen 87 vastaukseen ja toteaa lisäksi, että on tarve lisätä kansalaisten tietoisuutta hoitotahdon ilmaisemisesta.

77-78 |
77 |
Riittävä rahoitus turvakodeille
|
Puoluekokous yhtyy aloitteissa esitettyihin vaatimuksiin varmistaa turvakotipalveluille riittävä rahoitus ja täyttää Istanbulin sopimuksen kansalliset velvoitteet. Istanbulin sopimuksen kattama väkivalta tulee ottaa Suomessa vakavasti. Tämän keskeisen kotimaisen ihmisoikeusongelman torjumiseksi ohjataan sopimuksen edellyttämään, väkivallan vastaiseen työhön tarvittavat resurssit.
|
Puoluekokous yhtyy aloitteissa esitettyihin vaatimuksiin varmistaa turvakotipalveluille riittävä rahoitus ja täyttää Istanbulin sopimuksen kansalliset velvoitteet. Tämän keskeisen kotimaisen ihmisoikeusongelman torjumiseksi ohjataan sopimuksen edellyttämään, väkivallan vastaiseen työhön tarvittavat resurssit.
|
Käsitelty
|
|
|
78 |
Istanbulin sopimuksen askelmerkit täytettävä

79 |
79 |
Yhdenvertaisen hoitoonpääsyn turvaaminen uudistamalla terveydenhuollon ammattilaisten työnjakoa
|
Puoluekokous yhtyy aloitteen tavoitteeseen siitä, että terveydenhuollon ammattihenkilöiden tarkoituksenmukaista ja toimivaa työnjakoa kehitetään ja toteaa, että työnjaon kehittäminen on tarpeen myös sosiaalihuollossa sekä näiden ammattiryhmien kesken. Työn vaativuuden kasvu tulee huomioida tehtäväkohtaisissa palkoissa.
Puoluekokous pitää myös tärkeänä, että työnjaon kehittämisessä huomioidaan palveluita käyttävien potilaiden/asiakkaiden näkemykset ja tarpeet.

80-81 |
80 |
Ikäihmisten hoidon laatu on turvattava
|
Puoluekokous yhtyy aloitteiden tavoitteisiin turvata hyvä vanhustenhuolto riittävällä henkilöstömitoituksella.
Puoluekokous katsoo, että hallituksen esittämät leikkaukset vanhuspalveluihin tulee peruuttaa.
Puoluekokous edellyttää, että SDP:n toimijat kaikissa päätöksentekoelimissä toimivat näiden periaatteiden mukaisesti ja pitävät tavoitteena vanhusten arvokasta elämää ja hyvää huolenpitoa asumismuodosta riippumatta.
|
Puoluekokous yhtyy aloitteiden tavoitteisiin turvata hyvä vanhustenhuolto riittävällä henkilöstömitoituksella, osaamisella ja tehtävärakenteilla. Riittävä henkilöstömitoitus on turvattava paitsi hoivayksiköissä myös kotihoidossa.
|
Käsitelty
|
|
|
81 |
Vanhuspalveluyksiköissä lisättävä henkilöstöä ja turvattava ihmisarvo
|
Puoluekokous yhtyy aloitteiden tavoitteisiin turvata hyvä vanhustenhuolto riittävällä henkilöstömitoituksella.
Puoluekokous katsoo, että hallituksen esittämät leikkaukset vanhuspalveluihin tulee peruuttaa.
Puoluekokous edellyttää, että SDP:n toimijat kaikissa päätöksentekoelimissä toimivat näiden periaatteiden mukaisesti ja pitävät tavoitteena vanhusten arvokasta elämää ja hyvää huolenpitoa asumismuodosta riippumatta.
|
Puoluekokous yhtyy aloitteiden tavoitteisiin turvata hyvä vanhustenhuolto riittävällä henkilöstömitoituksella, osaamisella ja tehtävärakenteilla. Riittävä henkilöstömitoitus on turvattava paitsi hoivayksiköissä myös kotihoidossa.
|
Käsitelty
|
|
82 |
82 |
Vanhusasiavaltuutetun virka perustettava Suomeen
|
SDP yhtyy aloitteen tavoitteeseen perustaa Suomeen vanhusasiainvaltuutetun virka.
|
SDP yhtyy aloitteen tavoitteeseen perustaa Suomeen vanhusasiainvaltuutetun virka. Lisäksi kunnissa ja tulevaisuudessa myös maakunnissa olevien vanhuspalvelulain mukaisten vanhusneuvostojen asemaa ja niiden toimintaedellytyksiä on vahvistettava.
|
Käsitelty
|
|
83 |
83 |
Vastuu päihderiippuvaisten äitien hoidosta ja kuntoutuksesta kuuluu inhimilliselle yhteiskunnalle
|
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen. Pidä kiinni -hoitojärjestelmälle on turvattava nykyistä kestävämpi rahoitusratkaisu jo ennen sote-uudistusta. Vakavasti päihderiippuvaisten äitien ja heidän vauvojensa hoitoa ja kuntoutusta on pidettävä esillä sote-uudistuksen yhteydessä siten, että hoidon ja kuntoutuksen järjestämisvastuu keskitetään, ja palveluiden tuottamisesta tehdään valtakunnalliset sopimukset. Asia kytkeytyy myös kuntoutuksen kokonaisuudistukseen.

84 |
84 |
Alkoholihaitat saatava laskuun
|
Puoluekokous toteaa, että osana sote-uudistukseen liittyvää keskustelua ja tavoitetta hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamisesta huomioidaan myös alkoholipolitiikka ja tuodaan esiin alkoholipolitiikan terveys- ja hyvinvointivaikutukset.
|
Puoluekokous pitää tärkeänä vähentää alkoholin kulutusta ja sitä kautta alkoholin aiheuttamia haittoja. Tehokkaimpia keinoja tähän ovat saatavuuden, hinnan ja mainonnan säätely, mikä on huomioitava myös alkoholilain kokonaisuudistuksessa.
|
Käsitelty
|
|
85 |
85 |
Eriarvoisuutta vähennettävä lapsettomuuden hoidossa
|
Puoluekokous yhtyy näkemykseen siitä, että lapsettomuuden hoidon tulee olla mahdollista kaikille tulotasosta ja asuinpaikasta riippumatta. Puoluekokous edellyttää, että SDP pitää yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden periaatteita esillä kaikessa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamistyössä ja vaikuttamisessa.

86 |
86 |
Nuorille tarjottava maksuton ehkäisy
|
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen.
|
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen.
|
Käsitelty
|
|
87 |
87 |
Ihmisarvo kestää kuolemaan saakka – saattohoitolaki turvaisi potilaiden oikeudet
|
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen ja edellyttää, että lainsäädännöllä turvataan oikeus jokaiselle hyvään saattohoitoon.

88 |
88 |
Nuorten mielenterveyspalveluiden saatavuus ja saavutettavuus turvattava
|
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen.
|
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen.
|
Käsitelty
|
|
89 |
89 |
SDP tekee yksityiskohtaisen analyysin ja ohjelman yksin elävien asemaan liittyvistä epäkohdista ja niiden korjaamisesta ja tekee kaikkensa niiden korjaamiseksi, jos on seuraavassa hallituksessa
|
SDP yhtyy aloitteen tavoitteeseen ja toimii yksin elävien ongelmien ratkaisemiseksi ja aseman vahvistamiseksi aiemman vaaliohjelman linjausten mukaisesti. Ohjelmatyön osalta puoluekokous viittaa aloitteen 208 vastaukseen poliittisesta ohjelmasta.

90 |
90 |
Vapaa raskaudenkeskeytys raskausviikolle 12 asti
|
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen ja viittaa myös aloitteen 86 vastaukseen raskauden keskeytysten vähentämiseen liittyen.
|
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen ja viittaa myös aloitteen 86 vastaukseen raskauden keskeytysten vähentämiseen liittyen. Naisen on saatava päätöksensä tueksi riittävä psykososiaalinen tuki.
|
Käsitelty
|
|
91 |
91 |
Inför argumentationsteknik på läroplanen
|
Beslutsförslag
Partikongressen instämmer i motionen.
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen.
|
Partikongressen instämmer i motionen.
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen.
|
Käsitelty
|
|
92-93 |
92 |
Lasten subjektiivinen päivähoito-oikeus on palautettava
|
Puoluekokous yhtyy aloitteisiin.
|
Puoluekokous yhtyy aloitteisiin.
|
Käsitelty
|
|
|
93 |
Varhaiskasvatuksen maksuttomuus tavoitteeksi
|
Puoluekokous yhtyy aloitteisiin.
|
Puoluekokous yhtyy aloitteisiin.
|
Käsitelty
|
|
94 |
94 |
Koulutuksen kehittäminen
|
Puoluekokous yhtyy aloitteen tavoitteeseen lisätä yhteisöllisyyttä ja työelämäyhteistyötä peruskoulussa, toisen asteen koulutusmuotojen välistä yhteistyötä sekä pitää korkeakoulujen ns. teknikkokoulutuksen käyttöönoton pohdintaa perusteltuna. Muilta osin aloite ei anna aihetta toimenpiteisiin.

95 |
95 |
De studerande behöver stöd
|
Beslutsförslag
Partikongressen instämmer i motionens anda och hänvisar för åtgärdernas del till det utbildningspolitiska programmet som antogs i partifullmäktige i november 2016.
Puoluekokous yhtyy aloitteen henkeen ja viittaa toimenpiteiden osalta marraskuussa 2016 puoluevaltuustossa hyväksyttyyn koulutuspoliittiseen ohjelmaan.

96 |
96 |
Toisen asteen koulutuksen tasa-arvo turvattava
|
Puoluekokous toteaa, että toisen asteen koulutukseen liittyvien laite- ja oppimateriaalihankintojen kustannukset vaikuttavat opiskelijoiden tasa-arvoisiin mahdollisuuksiin osallistua toisen asteen koulutukseen. Oppivelvollisuuden pidentyessä toisen asteen koulutuksen maksuttomuus toteutuu.
|
Puoluekokous toteaa, että toisen asteen koulutukseen liittyvien laite- ja oppimateriaalihankintojen kustannukset vaikuttavat opiskelijoiden tasa-arvoisiin mahdollisuuksiin osallistua toisen asteen koulutukseen. Puoluekokous viittaa myös SDP:n koulutuspoliittisen ohjelman linjaukseen maksuttomasta opetuksessa käytettävien materiaalien käytöstä. Puoluekokous velvoittaa puolueen ryhtyvän toimenpiteisiin, joilla taataan kunnasta riippumatta opiskelijoiden tasa-arvoinen mahdollisuus osallistua koulutukseen. Oppivelvollisuuden pidentyessä toisen asteen koulutuksen maksuttomuus toteutuu.
|
Käsitelty
|
|
97-98 |
97 |
Maksuton koulutus kuuluu kaikille Suomessa
|
Puoluekokous yhtyy aloitteisiin lukuun ottamatta EU- ja ETA-alueen ulkopuolisille asetettujen lukukausimaksujen poistamista. Sen sijaan puoluekokous velvoittaa, että näiden maksujen vaikutuksia on seurattava tarkasti ja on oltava valmius tehdä tarvittavia toimenpiteitä, jotta suomalainen korkeakoulutus on houkuttelevaa myös ulkomaalaisille opiskelijoille.

98 |
Kyllä maksuttomalle koulutukselle – Ei valmennuskursseille!

99 |
99 |
SDP:n ei tule puolueena vaikuttaa eri uskontojen opilliseen sisältöön eikä uskontokuntien sisäiseen päätöksentekoon
|
Puoluekokous yhtyy aloitteen tavoitteeseen uskonnonvapauden kunnioittamisesta. Muilta osin aloite ei anna aihetta toimenpiteisiin.
|
Puoluekokous yhtyy aloitteen tavoitteeseen uskonnonvapauden kunnioittamisesta. Sosialidemokraattien tulee ajaa eri katsomusaineiden yhteistä opetusta ja vaikuttaa katsomusaineen tuloksi omaksi oppiaineekseen peruskoulussa nykyisten eri uskontojen opetuksen tilalle. Muilta osin aloite ei anna aihetta toimenpiteisiin.
|
Käsitelty
|
|
100 |
100 |
Ammatillisen koulutuksen säästöt ovat lyhytaikaista koulutus- ja työllisyyspolitiikkaa
|
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen.
|
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen.
|
Käsitelty
|
|
101 |
101 |
Koulutuspolitiikka keskiöön
|
Puoluekokous toteaa, että aloite ei johda toimenpiteisiin, sillä siinä vaaditut asiat on toteutettu aloitteen jättämisen jälkeen, kun puoluevaltuusto hyväksyi koulutuspoliittisen ohjelman marraskuussa 2016.

102 |
102 |
Korkeakoulukonsernien muodostaminen
|
Puoluekokous ei yhdy aloitteeseen samalla kuitenkin todeten, että aloitteessa esitetty korkeakoulutusmalli on kannatettava, mutta se ei välttämättä sovellu kaikille korkeakouluille.
|
Puoluekokous ei yhdy aloitteeseen samalla kuitenkin todeten, että aloitteessa esitetty korkeakoulutusmalli on kannatettava, mutta se ei välttämättä sovellu kaikille korkeakouluille. Korkeakoulujärjestelmää tulee kehittää korkeakoulujen omat tarpeet ja yhteiskuntapoliittiset ulottuvuudet huomioiden.
|
Käsitelty
|
|
103 |
103 |
Tasa-arvoa edistävä oppitunti kouluihin
|
Puoluekokous yhtyy aloitteen tavoitteeseen feminismin tavoitteita käsittelevän opetussisällön järjestämisestä perusasteen ja toisen asteen opinnoissa.
|
Puoluekokous yhtyy aloitteen henkeen. Feminismin opettamisen tulee toteutua jo nyt uuden opetussuunnitelman myötä jokaiseen kouluun tehdyn tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmien mukaan, missä painotetaan ihmisyyttä sukupuolineutraalia ajatusta kunnioittaen.
|
Käsitelty
|
|
104 |
104 |
Tarpeeksi hyvä ei riitä - Suomesta maailman parhaan korkeakoulutuksen maa
|
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen siten, että koulutuksen maksuttomuuden osalta se viittaa aloitteiden 97-98 vastaukseen.

105 |
105 |
Järkeä ystävyysseurojen valtionavustusten jakamiseen – SDP:n sitouduttava kansainvälisyyden edistämiseen ruohonjuuritasolla
|
Puoluekokous yhtyy aloitteen tavoitteeseen jakaa ystävyysseurojen avustukset yhdenmukaisin kriteerein. Muilta osin aloite ei anna aihetta toimenpiteisiin.
|
Puoluekokous yhtyy aloitteen tavoitteeseen jakaa ystävyysseurojen avustukset niiden toimintaedellytykset huomioon ottaen tasavertaisin kriteerein. Muilta osin aloite ei anna aihetta toimenpiteisiin.
|
Käsitelty
|
|
106 |
106 |
Koulutuksen laatu ja määrärahat turvattava
|
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen.
|
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen.
|
Käsitelty
|
|
107 |
107 |
Oppisopimuskoulutuksen kaksinkertaistaminen SDP:n tavoitteeksi vuoden 2019 eduskuntavaaleissa ja hallitusneuvotteluissa
|
Puoluekokous ei yhdy aloitteeseen. Puoluekokous pitää kuitenkin oppisopimuskoulutuksen kehittämistä ja käytön lisäämistä tavoiteltavana. Lisäksi puoluekokous toteaa, että on syytä selvittää muiden Euroopan maiden oppisopimuskoulutuksen rahoittamisen mallien soveltuvuutta Suomeen.

108 |
108 |
Korkeakoulutoiminta
|
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen. Puoluehallitus viittaa myös aloitteen 102 vastaukseen, jossa lähdetään siitä, että SDP suhtautuu positiivisesti korkeakoulujen omista tarpeista lähteviin yhdistymisprosesseihin myös korkeakoulusektorien rajat ylittäen.
|
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen. Puoluehallitus viittaa myös aloitteen 102 vastaukseen, jossa lähdetään siitä, että SDP suhtautuu positiivisesti korkeakoulujen omista tarpeista lähteviin, yhteiskuntapoliittiset ulottuvuudet huomioiviin yhdistymisprosesseihin myös korkeakoulusektorien rajat ylittäen.
|
Käsitelty
|
|
109 |
109 |
Toisen asteen oppioikeus
|
Puoluehallitus yhtyy aloitteen esitykseen oppivelvollisuusiän pidentämisestä kattamaan toisen asteen koulutusta ja pitää toisen asteen lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen yhteistyön tiivistämistä kannatettavana. Muilta osin aloite ei anna aihetta toimenpiteisiin.
|
Puoluekokous yhtyy aloitteen esitykseen oppivelvollisuusiän pidentämisestä, mikä takaa nuorten opintojen jatkumisen myös toisella asteella. Puoluekokous pitää toisen asteen lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen yhteistyön tiivistämistä kannatettavana. Muilta osin aloite ei anna aihetta toimenpiteisiin.
|
Käsitelty
|
|
110-112 |
110 |
Jokaisella lapsella on oltava mahdollisuus harrastaa
|
Puoluekokous yhtyy esitettyihin aloitteisiin. On poistettava esteet harrastamisen tieltä ja pidettävä huolta siitä, että jokaisella lapsella ja nuorella on tasavertaiset mahdollisuudet ohjattuun harrastukseen riippumatta heidän vanhempiensa tuloista. Tämän mahdollistamiseksi kehitetään toimenpiteitä laajassa yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.
|
Puoluekokous yhtyy esitettyihin aloitteisiin. On poistettava esteet harrastamisen tieltä ja pidettävä huolta siitä, että jokaisella lapsella ja nuorella on tasavertaiset mahdollisuudet ohjattuun harrastukseen riippumatta heidän vanhempiensa tuloista. Tämän mahdollistamiseksi kehitetään toimenpiteitä laajassa yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Lisäksi tulee huolehtia siitä, että niin valtion kuin kuntienkin myöntämät avustukset lasten ja nuorten harrastustoimintaa toteuttaville turvaavat tasa-arvoiset mahdollisuudet monipuoliseen harrastamiseen.
|
Käsitelty
|
|
|
111 |
Lasten harrastusmahdollisuudet paremmin huomioon!

112 |
Harrastaminen mahdolliseksi kaikille

113 |
113 |
SDP:n liikuntapoliittinen ohjelma otettava valmisteluun
|
Puoluekokous toteaa, että aloite esittää oleellisia näkökohtia liikunnan tärkeydestä. Ohjelmatyön osalta puoluekokous viittaa aloitteen 208 vastaukseen poliittisesta ohjelmasta.

114 |
114 |
Itä- ja Pohjois-Suomi -ohjelman seuranta
|
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen.
|
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen.
|
Käsitelty
|
|
115-116 |
115 |
SDP:stä johtava kaupunkipuolue
|
Puoluekokous yhtyy aloitteisiin. Ohjelmatyön osalta puoluekokous viittaa aloitteen 208 vastaukseen poliittisesta ohjelmasta.

116 |
Tiiviimmän kaupunkirakentamisen puolesta
|
Puoluekokous yhtyy aloitteisiin. Ohjelmatyön osalta puoluekokous viittaa aloitteen 208 vastaukseen poliittisesta ohjelmasta.
|
Puoluekokous yhtyy aloitteisiin. Ohjelmatyön osalta puoluekokous viittaa aloitteen 208 vastaukseen poliittisesta ohjelmasta.
|
Käsitelty
|
|
117 |
117 |
Suomeen ei tarvita uutta hallinnon tasoa! - paikallinen kansanvalta ja elinvoimaiset kunnat oikeaa itsehallintoa
|
SDP katsoo, että hyvinvointipalvelujen tuottamista ja paikallisdemokratiaa on kehitettävä kuntapohjalta. SDP:n esittämä vaihtoehto lähtee kuntalain tulkinnasta niin, että kuntia voi olla alueellisella ja paikallisella tasolla. Uutta oikeushenkilöä valtion ja kuntien väliin ei tarvita.
|
SDP katsoo, että hyvinvointipalvelujen tuottamista ja paikallisdemokratiaa on kehitettävä ensisijaisesti kuntapohjalta. Uutta oikeushenkilöä valtion ja kuntien väliin ei tarvita.
|
Käsitelty
|
|
118-119 |
118 |
Sisäilmaongelmat - terveellinen ja turvallinen rakentaminen
|
Puoluekokous yhtyy aloitteiden tavoitteisiin sisäilma-ja rakennusterveysongelmien kuriin saattamiseksi ja korostaa, että SDP:n tulee jatkaa aktiivista työtä lainsäädännön kehittämiseksi kosteus-ja homevaurioiden ennaltaehkäisyssä mm. rakentamismääräyksiä ja vastuukysymyksiä selkeyttämällä ja tarkentamalla. Tarvitaan myös uusia toimia jo vaurioituneiden rakennusten korjaamiseksi ja sairastuneiden ihmisten auttamiseksi. Rakennusterveyden ja sisäilmaongelmien ehkäisyn tulee näkyä SDP:n politiikassa vahvasti ja SDP tulee omalla toiminnallaan ja aloitteilla edistämään mm. Eduskunnan tarkastusvaliokunnan havaitsemien epäkohtien korjaamista, erityisesti niin, että ehkäistään huonolaatuista rakentamista, joka johtaa sisäilmaongelmiin.
|
Puoluekokous yhtyy aloitteiden tavoitteisiin sisäilma- ja rakennusterveysongelmien kuriin saattamiseksi ja korostaa, että SDP:n tulee jatkaa aktiivista työtä lainsäädännön kehittämiseksi kosteus-ja homevaurioiden ennaltaehkäisyssä mm. rakentamismääräyksiä ja vastuukysymyksiä selkeyttämällä ja tarkentamalla sekä hyvällä suunnittelulla.
Koulujen, päiväkotien ja kunnan muiden yhteisten tilojen kosteus- ja sisäilmaongelmat voidaan välttää kunnan rakentamisen eri vaiheiden tehokkaalla valvonnalla. Kuntien rakennusvalvonta voi vaatia selkeämpää raportointia rakentajalta. Tarvitaan myös uusia toimia jo vaurioituneiden rakennusten korjaamiseksi ja sairastuneiden ihmisten auttamiseksi.
Rakennusterveyden ja sisäilmaongelmien ehkäisyn tulee näkyä SDP:n politiikassa vahvasti ja SDP tulee omalla toiminnallaan ja aloitteilla edistämään ongelman ratkaisua.
|
Käsitelty
|
|
|
119 |
Ratkaisu sisäilmaongelmiin

120 |
120 |
Julkisten rakennusten korjausmääräykset ja energiatehokkuus
|
SDP yhtyy aloitteen tavoitteeseen herättää julkista keskustelua tulevaisuuden julkisten rakennusten energiatehokkuudesta rakennusterveyttä unohtamatta.
|
SDP yhtyy aloitteen tavoitteeseen herättää julkista keskustelua tulevaisuuden julkisten rakennusten energiatehokkuudesta rakennusterveyttä vaarantamatta.
|
Käsitelty
|
|
121 |
121 |
Skarvproblem
|
Beslutsförslag
Partikongressen konstaterar att den nuvarande regleringen möjliggör en tillståndspliktig jakt på skarvar då fåglarna orsakar skada. Skarvarbetsgruppens förslag bör sättas i kraft snarast möjligt och förslagens effekt bör följas upp. För tillfället finns det inte ett behov av att ändra regleringen, men situationen bör följas upp.
Puoluekokous toteaa, että nykyinen sääntely mahdollistaa merimetsojen metsästyksen luvanvaraisesti silloin, kun linnuista aiheutuu haittaa. Merimetsotyöryhmän esitykset tulee saattaa nopeasti voimaan ja tarkkailla niiden vaikuttavuutta. Sääntelyä ei ole tarpeen tällä hetkellä muuttaa, mutta tilannetta täytyy tarkkailla.
|
Puoluekokous hyväksyy aloitteen tavoitteet merimetsokannan seuraamisesta ja tarvittaessa rajoittamisesta ja toteaa, että nykyinen sääntely mahdollistaa merimetsojen metsästyksen luvanvaraisesti. Poikkeuslupakäytäntöä tulee kuitenkin tehdä joustavammaksi silloin, kun linnuista aiheutuu haittaa. Haittana on huomioitava myös luonnon likaantuminen ja tuhoutuminen kalavesille koituvien vahinkojen rinnalla. Merimetsotyöryhmän esitykset tulee saattaa nopeasti voimaan ja tarkkailla niiden vaikuttavuutta.
|
Käsitelty
|
|
122 |
122 |
Suomeen saatava maailman paras eläinsuojelulaki
|
Eläinsuojelulaki tulee uudistaa uusinta tutkimustietoa käyttäen lähtökohtana eläimen lajityypillisen käyttäytymisen mahdollistaminen.

123 |
123 |
Hiilidioksidipäästöjen merkintävelvoite elintarvikkeisiin ja muihin kulutushyödykkeisiin
|
SDP sitoutuu edistämään kuluttajien mahdollisuutta saada tietoa kaikkien kulutushyödykkeiden tuotantotavoista, niin ympäristö-, eettisistä- tai työlainsäädäntöön liittyvistä seikoista, tuotannon taustalla. Hiilidioksidipäästöjen merkintävelvoite voi olla yksi keino tässä työssä, mutta sen tulisi olla EU-tasoinen, jolloin kriteeristö olisi yhdessä luotu ja kattaisi kaikki EU:ssa tuotetut tuotteet. Tuotantotiedon avoimuutta ja saatavuutta on lisättävä useilla erilaisilla keinoilla ja näin kannustettava sekä kuluttajia ostopäätöksillään että tuottajia omalla toiminnallaan varmistamaan tuotteiden ekologinen ja eettinen laatu.

124 |
124 |
Ötökät maitokauppoihin - hyönteisravinnon käyttö sallittava
|
SDP suhtautuu avoimesti uusiin mahdollisuuksiin tuottaa ympäristöystävällisesti, eettisesti ja kestävästi laadukasta ravintoa. Uuselintarvikkeita kuten hyönteisravintoa tulee koskea samat eettiset, laadulliset ja turvallisuussäännökset kuin kaikkia muitakin elintarvikkeita.

SDP näkee hyönteisravinnon kasvupotentiaalin niin kotimaisilla kuin kansainvälisillä markkinoilla. Puolue ymmärtää hyönteisravinnon tarpeen kestävän kehityksen edistämiseksi ja sen tulevaisuuden osana monimuotoisempaa ruokavaliota.
EU:n uuselintarvikeasetus astuu voimaan vuonna 2018. Prosessin myötä SDP parantaa Suomessa edellytyksiä hyönteisravinnon tutkimukselle ja tuottamiselle. Rohkeiden ajatusten ja avausten puolueena SDP erottuu näin edukseen innovatiivisena ja ennakkoluulottomana uudistusvoimana.
|
Käsitelty
|
|
125 |
125 |
SDP:llä on oltava oma vaaliohjelma kotimaisen ruokatuotannon sekä luomu- ja lähiruuan kehittämisestä
|
Puoluekokous pitää aloitteessa esitettyjä näkökohtia tärkeinä. Ohjelmatyön osalta puoluekokous viittaa aloitteen 208 vastaukseen poliittisesta ohjelmasta.

126 |
126 |
Joukkoliikenne on siirrettävä maakuntahallinnon alaisuuteen
|
Puoluekokous yhtyy aloitteen tavoitteeseen yhtenäisemmästä joukkoliikenteestä, mutta ei näe maakunnan olevan ainoana joukkoliikenteen järjestäjänä paras tapa edetä joukkoliikenteen integraatiossa.

127 |
127 |
Finland är en ö - Sjöfarten på insjöarna
|
Beslutsförslag
Partikongressen instämmer i behovet att utveckla insjöfarten.
Puoluekokous yhtyy aloitteessa esitettyyn tarpeeseen kehittää sisävesiliikennettä.
|
Puoluekokous yhtyy aloitteessa esitettyyn tarpeeseen kehittää sisävesiliikennettä ottaen huomioon myös Saimaan-kanavan sulkujen pidentämisen ja Saimaan ja Päijänteen yhdistämisen kanavalla.
|
Käsitelty
|
|
128-129 |
128 |
Tunnin juna vahvistamaan Etelä-Suomen kaupunkiverkostoa
|
Puoluekokous kannattaa läntisen suunnan raideyhteyksien kehittämistä suurten liikennehankkeiden rahoitushaasteet huomioiden.
|
Puoluekokous yhtyy aloitteen tavoitteeseen tunnin junan toteuttamisesta mahdollisimman nopealla aikataululla rahoitushaasteet huomioiden.
|
Käsitelty
|
|
|
129 |
Tunnin juna yhdistämään Etelä-Suomen työssäkäyntialueita
|
Puoluekokous kannattaa läntisen suunnan raideyhteyksien kehittämistä suurten liikennehankkeiden rahoitushaasteet huomioiden.
|
Puoluekokous yhtyy aloitteen tavoitteeseen tunnin junan toteuttamisesta mahdollisimman nopealla aikataululla rahoitushaasteet huomioiden.
|
Käsitelty
|
|
130 |
130 |
Digitaaliaikaan siirtyminen lainsäädännön kehitystä nopeammin ei saa eriarvoistaa kansalaisia
|
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen.
|
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen.
|
Käsitelty
|
|
131 |
131 |
Itäinen rantarata parantaa kilpailukykyä
|
Puoluekokous kannattaa Itäisen rantaradan rakentamisen selvittämistä yhteistyössä mm. maakuntaliittojen ja Liikenneviraston kanssa osana raideliikenteen kokonaisvaltaista kehittämistä.

132-133 |
132 |
Osund konkurrens inom transportbranschen ger orimliga villkor
|
Puoluekokous yhtyy aloitteisiin.
Beslutsförslag
Partikongressen instämmer i motionerna.
|
Puoluekokous yhtyy aloitteisiin, lisäksi valvontayksikön on puututtava myös bussiliikenteen epäterveiden ja vaarallisten tekijöiden poistamiseksi.
|
Käsitelty
|
|
|
133 |
Raskaan liikenteen valvontayksikkö perustettava sekä viranomaisyhteistyötä tehostettava laittoman kabotaasin ja harmaan talouden kitkemiseksi
|
Puoluekokous yhtyy aloitteisiin.
Beslutsförslag
Partikongressen instämmer i motionerna.
|
Puoluekokous yhtyy aloitteisiin, lisäksi valvontayksikön on puututtava myös bussiliikenteen epäterveiden ja vaarallisten tekijöiden poistamiseksi.
|
Käsitelty
|
|
134 |
134 |
Posti säilytettävä julkisena palveluna
|
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen riittävien ja kohtuuhintaisten postipalveluiden turvaamisesta sekä postipalveluiden tason ja laajuuden määrittelevän yleispalveluvelvoitteen säilyttämisestä.

135 |
135 |
Väylät säilytettävä pääosin kotimaisessa julkisessa omistuksessa
|
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen väyläverkkojen pitämisestä pääosin julkisessa kotimaisessa omistuksessa.

136 |
136 |
Sosialidemokraattinen digitaalinen vallankumous
|
Puoluekokous yhtyy aloitteen tavoitteeseen. Ohjelmatyön osalta puoluekokous viittaa aloitteen 208 vastaukseen poliittisesta ohjelmasta.

137 |
137 |
Rauhan aloite
|
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen.
|
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen.
|
Käsitelty
|
|
138 |
138 |
Kohti valikoivampaa asevelvollisuutta ja sukupuolineutraaleja kutsuntoja
|
Puoluekokouksen mielestä ei ole tarvetta pyrkiä toteuttamaan näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa puolustusjärjestelmään kohdistuvia suuria muutoksia. Puoluekokous toteaa, että on aktiivisesti hahmotettava tulevaisuuden haasteita ja käytävä niistä keskustelua.
Puoluekokous ei pidä perusteltuna maanpuolustuksen muuttamista vapaaehtoisuuteen pohjautuvaksi. Suomen sotilaallisen puolustuksen tulee jatkossakin perustua Suomen itsenäisyyden ja alueellisen koskemattomuuden puolustamiseen, yleiseen asevelvollisuuteen ja sotilaalliseen liittoutumattomuuteen. Lisäksi puoluekokous toteaa, että tasa-arvokysymysten näkökulmasta on arvioitava mahdollisuutta säätää molempia sukupuolia koskeva palvelusvelvollisuus.
|
Puoluekokouksen mielestä ei ole tarvetta pyrkiä toteuttamaan näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa puolustusjärjestelmään kohdistuvia suuria muutoksia. Puoluekokous toteaa, että on aktiivisesti hahmotettava tulevaisuuden haasteita ja käytävä niistä keskustelua.
Puoluekokous ei pidä perusteltuna maanpuolustuksen muuttamista vapaaehtoisuuteen pohjautuvaksi. Suomen sotilaallisen puolustuksen tulee jatkossakin perustua Suomen itsenäisyyden ja alueellisen koskemattomuuden puolustamiseen, yleiseen asevelvollisuuteen ja sotilaalliseen liittoutumattomuuteen. Lisäksi puoluekokous toteaa, että tasa-arvokysymysten näkökulmasta on arvioitava mahdollisuutta säätää eri sukupuolia koskeva palvelusvelvollisuus.
SDP esittää, että valtioneuvosto toteuttaa seuraavalla kaudella laaja-alaisen selvityksen koko ikäluokkaa koskevien asevelvollisuuskutsuntojen ja sukupuolineutraalin kansalaispalveluksen aloittamisesta.
|
Käsitelty
|
|
139-140 |
139 |
Demokratisk kontroll av det transatlantiska frihandelsavtalet
|
Beslutsförslag
Partikongressen instämmer i motionernas målsättning om att multinationella företag som verkar på marknaden i USA och EU ska följa etiska principer. Nivån på den nuvarande regleringen inom centrala politikområden får inte sänkas.
Om man inte når en tillfredsställande lösning på innehållet av ISDS-mekanismen, bör ISDS-mekanismen uteslutas från TTIP-avtalet.
Partikongressen antar motionerna till den del som de avser att främja initiativ som strävar till ett multilateralt regelverk för internationella investeringar som på ett balanserat sätt motsvarar både i- och uländernas intressen och respekterar internationella avtal om miljö, arbete samt mänskliga rättigheter.
Puoluekokous yhtyy aloitteiden tavoitteeseen siitä, että Yhdysvaltain ja EU:n markkinoilla toimivien monikansallisten yritysten tulee kunnioittaa eettisiä periaatteita. Nykyistä sääntelyn tasoa tärkeillä politiikan aloilla ei tule laskea.
Jos ISDS-mekanismin sisällöstä ei päästä tyydyttävään ratkaisuun, tulisi TTIP-sopimus tehdä ilman ISDS-mekanismia.
Puoluekokous hyväksyy aloitteet siltä osin, että SDP:n tulee edistää pyrkimyksiä luoda monenväliset puitteet sellaisille kansainvälisille investoinneille, jotka vastaavat sekä kehittyvien maiden että teollisuusmaiden intresseihin ja kunnioittavat kansainvälisiä sopimuksia ympäristöstä, työstä ja ihmisoikeuksista.
|
Puoluekokous yhtyy aloitteiden tavoitteeseen siitä, että Yhdysvaltain ja EU:n markkinoilla toimivien monikansallisten yritysten tulee kunnioittaa eettisiä periaatteita ja vahvaa yhteiskunta vastuuta. Nykyistä sääntelyn tasoa tärkeillä politiikan aloilla ei tule laskea ja mahdollisuudet sen parantamiseen tulee turvata.

Puoluekokous toteaa, että Yhdysvaltain presidentin vaihdoksen jälkeen koko monenkeskisen ja sopimuspohjaisen maailmankauppajärjestelmän kehittäminen on valitettavasti vaarassa pysähtyä.

140 |

141 |
141 |
Förbättra romernas situation i Europa
|
Beslutsförslag
Partikongressen instämmer i motionen.
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen.
|
Partikongressen instämmer i motionen.
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen.
|
Käsitelty
|
|
142 |
142 |
SDP:n etsittävä vaihtoehtoisia ratkaisuja Euroopan unionin kriiseihin
|
Puoluekokous pitää tarpeellisena, että puoluehallitus huomioi aloitteen toiveet keskustelun käymisestä EU-yhteistyön tulevaisuudesta käynnistäessään puoluekokouksen jälkeistä työtään.
Puoluekokous ei yhdy aloitteen ehdotukseen erillisen työryhmän perustamisesta.

Puoluekokous esittää, että SDP:n tulee jatkossa selvittää aloitteessa esitettyjä asioita. Puoluekokous pitää tärkeänä, että SDP toimii Eurooppa-tietoisuuden lisäämiseksi kansalaisten parissa.
|
Käsitelty
|
|
143 |
143 |
Painajaismainen väestönkasvuennuste
|
Puoluekokous toteaa, että aloite esittää näkökohtia eri kehityspolitiikan osa-alueisiin, joista aktiivisen keskustelun käyminen puolueen sisällä on tärkeää. Aloitteessa mainittuihin ongelmiin kiinnitetään huomiota ja analyysia jatketaan kaikki asiaan vaikuttavat tekijät laajasti huomioiden.
|
Puoluekokous toteaa, että aloite esittää näkökohtia eri kehityspolitiikan osa-alueisiin, joista aktiivisen keskustelun käyminen puolueen sisällä on tärkeää. Puoluekokous pitää edelleen tärkeänä, että valtio tavoittelee YK:n asettamaa kehitysavun määrärahan rajaa 0.7 % bruttokansantuotteesta. Aloitteessa mainittuihin ongelmiin kiinnitetään huomiota ja analyysia jatketaan kaikki asiaan vaikuttavat tekijät laajasti huomioiden. EU:n yhteistä kehitysyhteistyötä on käytettävä vahvemmin sen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tueksi ja YK:n kestävän kehityksen Agenda2030-tavoitteiden saavuttamiseksi.
|
Käsitelty
|
|
144 |
144 |
Puolueelle uusi globaali- ja kehityspoliittinen linjaus
|
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen ja velvoittaa puoluehallituksen lähettämään asiakirjan jatkovalmisteluun. Jatkovalmistelu toteutetaan edellä mainitut ja aloitteessa esitetyt näkökulmat huomioiden.

145 |
145 |
Suomen Sosialidemokraattisen puolueen tulee sitoutua puolustamaan suomalaista lautamiesjärjestelmää
|
Puoluekokous ei yhdy aloitteeseen, mutta vahvistaa pitävänsä lautamiesjärjestelmää tärkeänä osana suomalaista oikeusjärjestelmää sen luodessa yhteyden oikeusjärjestelmän ja kansalaisyhteiskunnan välille. Järjestelmän katsotaan kuitenkin täyttävän nykyisessä laajuudessaan ja muodossaan sille asetetut tehtävät riittävällä tavalla. Puoluekokous toteaa, että lautamiesjärjestelmää tulee nykymuodossaan puolustaa, mutta sen radikaalille laajentamiselle ei ole tarvetta.
|
Puoluekokous ei yhdy aloitteeseen, mutta vahvistaa pitävänsä lautamiesjärjestelmää osana suomalaista oikeusjärjestelmää sen luodessa yhteyden oikeusjärjestelmän ja kansalaisyhteiskunnan välille. Järjestelmän katsotaan kuitenkin täyttävän nykyisessä laajuudessaan ja muodossaan sille asetetut tehtävät riittävällä tavalla. Puoluekokous toteaa, että lautamiesjärjestelmää voidaan nykymuodossaan puolustaa, mutta sen laajentamiselle ei ole tarvetta.
Lautamiesten yläikärajaa koskevia säädöksiä on muutettava niin, että ne vastaavat tuomareiden eläkeikää.
|
Käsitelty
|
|
146 |
146 |
Suomessa vakituisesti asuville oikeus sähköiseen henkilövarmenteeseen
|
Puoluekokous toteaa, että äskettäisten lainmuutosten takia aloitteen tavoite on olennaisilta osin toteutunut. Puoluekokous pitää tärkeänä, että lain toteutumista seurataan ja kehitetään mahdollisuuksia sähköisten palvelujen käyttöön myös niille, joita oikeus vahvan sähköisen tunnistautumisen palveluihin ei lainmuutoksenkaan jälkeen vielä koske esimerkiksi henkilötunnuksen puuttumisen vuoksi.

147 |
147 |
SDP:n Savo-Karjalan vaalipiirirajat palautettava ennalleen
|
Puoluekokous toteaa, ettei aloite anna aihetta toimenpiteisiin.
|
Puoluekokous toteaa, ettei aloite anna aihetta toimenpiteisiin.
|
Käsitelty
|
|
148 |
148 |
Poliittisen vallan kasaantuminen heikentää luottamusta politiikkaan
|
Puoluekokous toteaa, ettei aloite anna aihetta toimenpiteisiin.
|
Puoluekokous toteaa, ettei aloite anna aihetta toimenpiteisiin.
|
Käsitelty
|
|
149 |
149 |
Valtion ja kirkon suhde harkintaan
|
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen.
|
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen.
|
Käsitelty
|
|
150 |
150 |
Julkisomisteisille ja julkista tehtävää hoitaville osakeyhtiöille oma lainsäädäntönsä
|
Puoluekokous pitää asiaa tärkeänä ja velvoittaa puolueen toimimaan sen puolesta, että demokraattiset vaikutusmahdollisuudet julkisomisteisten yhtiöiden toiminnassa varmistetaan ja näiden yhtiöiden toiminnan läpinäkyvyyttä lisätään. Puoluekokous korostaa, että toiminnan läpinäkyvyyttä tulee lisätä myös yksityisomisteisten yhtiöiden osalta silloin, kun ne hoitavat julkisrahoitteista tehtävää, kuten kunnan sosiaali- ja terveyspalveluita.
|
Puoluekokous pitää asiaa tärkeänä ja velvoittaa puolueen toimimaan sen puolesta, että demokraattiset vaikutusmahdollisuudet julkisomisteisten yhtiöiden toiminnassa varmistetaan ja näiden yhtiöiden toiminnan läpinäkyvyyttä lisätään. Puoluekokous korostaa, että toiminnan läpinäkyvyyttä tulee lisätä myös yksityisomisteisten yhteisöjen ja säätiöiden osalta silloin, kun ne hoitavat julkisrahoitteista tehtävää, kuten kunnan sosiaali- ja terveyspalveluita.
|
Käsitelty
|
|
151 |
151 |
Avoin adoptio ja pysyvä huostaanotto osaksi lastensuojelulakia
|
Puoluekokous tiedostaa lastensuojelulain ongelmat ja velvoittaa puolueen toimimaan sen eteen, että huostaan otetuille ja sijaisperheisiin sijoitetuille lapsille voidaan turvata nykyistä pysyvämpi ja turvatumpi sijoittuminen sijaisperheeseen ja lasten kiintymyssuhteet huomioidaan nykyistä vahvemmin huostaanoton lopettamista harkittaessa.
Puoluekokous pitää kannatettavana sitä, että molemminpuoliseen vapaaehtoisuuteen perustuvan avoimen adoption käyttöä lisätään keinona turvata huostaan otetuille lapsille pysyvät perhesuhteet.

152-153 |
152 |
Sukupuolen korjaamista säätelevä lainsäädäntö uusittava
|
Puoluekokous yhtyy aloitteiden tavoitteisiin transsukupuolisten ja intersukupuolisten henkilöiden aseman parantamisesta Suomen lainsäädännössä. Puoluekokous toteaa, että SDP toimii sen eteen, että jokaisella olisi oikeus saada juridinen sukupuolensa vahvistettua vastaamaan sitä sukupuoli-identiteettiä, jota hän sosiaalisesti ilmentää, ja että tähän liittyviä vaatimuksia ja menettelyä kevennetään.
SDP toimii sen eteen, että intersukupuolisuus ilmiönä tunnistetaan ja tunnustetaan lainsäädännössä tavalla, joka kunnioittaa yksilön mahdollisuutta itse määritellä sukupuoli-identiteettinsä ja että intersukupuolisten lasten sukuelinten kirurgisesta muokkaamisesta luovutaan.

153 |
Jokaisen tulee itse voida valita sukupuolensa

154 |
154 |
Jokaiselle omistusoikeus omiin tietoihinsa
|
Puoluekokous ei yhdy aloitteiseen, mutta velvoittaa puolueen toimimaan sen eteen, että yksityishenkilön mahdollisuus saada tietoja henkilötietojensa käsittelystä ja mahdollisuus tosiasiallisesti kontrolloida tietojensa luovuttamista paranisi.

155 |
155 |
Hyvinvointivaltiota uudistava parlamentaarinen komitea
|
Puoluekokous ei yhdy aloitteeseen, mutta vahvistaa pitävänsä sen tarkoitusta tärkeänä. Puoluekokous edellyttää, että SDP:n tulee olla johtava puolue hyvinvointivaltion uudistamisessa ja sen viemisessä tulevaisuuteen. Tässä työssä tulee laajasti hyödyntää asiantuntija- ja tutkimustietoa ja hakea läheistä yhteistyötä kansalaisten sekä muiden poliittisten ryhmien kanssa.
|
Puoluekokous yhtyy aloitteen henkeen. Hyvinvointivaltion säilyminen ja sen uudistaminen on tärkein tulevaisuuden haaste. Puoluekokous edellyttää, että SDP:n tulee olla johtava puolue hyvinvointivaltion uudistamisessa ja sen viemisessä tulevaisuuteen. Tässä työssä tulee laajasti hyödyntää asiantuntija- ja tutkimustietoa ja hakea läheistä yhteistyötä kansalaisten sekä muiden poliittisten ryhmien kanssa.
|
Käsitelty
|
|
156 |
156 |
Sitovat kansanäänestykset Suomeenkin
|
Puoluekokous ei yhdy aloitteeseen, mutta korostaa, että SDP sekä toimii kansalaisten osallisuuden että edustuksellisen demokratian edustavuuden lisäämiseksi ja sen legitimiteetin vahvistamiseksi.

157 |
157 |
Saamelaisten oikeuksien edistäminen
|
Puoluekokous vaatii, että Suomen täytyy noudattaa ihmisoikeuksia myös kotimaassa. SDP kannattaa ILO 169 -sopimuksen ratifiointia edellyttäen, että viimeistään samalla vahvistetaan sopimukseen sovellettava saamelaismääritelmä ja että ratifioinnilla ei ole vaikutuksia maa- ja vesioikeuksiin.
SDP tukee Pohjoismaisen saamelaissopimuksen syntymistä.
|
Puoluekokous vaatii, että Suomen täytyy noudattaa ihmisoikeuksia myös kotimaassa. SDP kannattaa ILO 169 -sopimuksen ratifiointia. Puoluekokous korostaa, että sopimuksen ratifiointi ei estä saamelaiskäräjälain uudistamista ja saamelaismääritelmän tarkastelua myöhemminkään. ILO 169 ratifionnillla ei ole vaikutuksia maa- ja vesialueiden omistusoikeuksiin.
SDP tukee Pohjoismaisen saamelaissopimuksen syntymistä.
|
Käsitelty
|
|
158 |
158 |
Miina Sillanpäälle liputuspäivä
|
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen ja päättää, että puolue toimii aloitteessa esitetyn tavoitteen eteen.

159 |
159 |
Liikkuva poliisi palautettava
|
Puoluekokous yhtyy tavoitteeseen niiltä osin, että liikennevalvonnan määrään, laatuun ja vaikuttavuuteen, sekä sen vaatimaan erityisosaamiseen tulee panostaa nykyistä enemmän. Puoluekokous ei kuitenkaan näe tarpeellisena liikkuvan poliisin hallinnollisen yksikön palauttamista. SDP edellyttää, että poliisin määrärahat ja poliisien riittävä määrä nostetaan tarvetta vastaavalle tasolle.

160-162 |
160 |
Finlands flykting- och integrationspolitik
|
Puoluekokous yhtyy aloitteissa esitettyyn tarpeeseen muuttaa eräitä Sipilän hallituksen tekemiä epäoikeudenmukaisia maahanmuuttopoliittisia linjauksia. SDP:n tavoitteena on hallittu ja sosiaalisesti oikeudenmukainen maahanmuuttopolitiikka. Puoluekokous edellyttää, että maahanmuuttopolitiikka otetaan huomioon laadittaessa aloitteen 208 mukaista poliittista ohjelmaa.
Beslutsförslag
Partikongressen instämmer i det behov som beskrivs i motionerna om att vissa orättvisa invandringspolitiska riktlinjer som Sipiläs regering har fattat beslut om bör ses över. SDP:s mål är en kontrollerad och socialt rättvis invandringspolitik. Partikongressen förutsätter att invandringspolitik beaktas i utarbetandet av det politiska programmet i enlighet med motion 208.
|
Puoluekokous yhtyy aloitteissa esitettyyn tarpeeseen muuttaa eräitä Sipilän hallituksen tekemiä epäoikeudenmukaisia maahanmuuttopoliittisia linjauksia. SDP:n tavoitteena on hallittu ja sosiaalisesti oikeudenmukainen maahanmuuttopolitiikka. Puoluekokous edellyttää, että maahanmuuttopolitiikka sisällytetään aloitteen 208 mukaiseen poliittiseen ohjelmaan.
|
Käsitelty
|
|
|
161 |
Mänskliga rättigheter bör respekteras i Finland vid beviljandet av asyl och vid utvisning av asylsökande

162 |
Maahanmuuttopoliittinen linja puolueelle

163-164 |
163 |
Monikulttuurisuutta on kehitettävä laaja-alaisesti
|
Puoluekokous yhtyy aloitteessa 163 esitettyyn monikulttuurisuuden edistämiseen. Monikulttuurisuuden täytyy olla läpileikkaava teema kaikissa SDP:n ohjelma- ja politiikkalinjauksissa, ennemmin kuin erillisenä ohjelmana.
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen 164 ja toteaa, että tavoitteet maahanmuuttajapalveluiden yhdenmukaistamisesta on otettu huomioon jo SDP:n kotouttamisohjelmassa.

164 |
Kohti moniammatillista maahanmuuttajapalveluiden kokonaisuutta

165 |
165 |
Aatteellisen tietoisuuden vahvistaminen puolueväen ja erityisesti aktiivitoimijoiden keskuudessa
|
Puoluekokous toteaa, että aloitteessa esitetty tavoite on kannatettava. Siinä esitettyä koulutusta ja valmennusta järjestetään jo nyt sekä puolueen, piirijärjestöjen, kunnallisjärjestöjen, puolueosastojen että TSL:n toimesta ja yhteistyössä näiden tahojen kesken. Koulutustoimintaa tulee edelleen kehittää ja siten antaa lisää valmiuksia SDP:n jäsenille eväiksi menestyksekkääseen toimintaan luottamustoimissaan.

166 |
166 |
Vuoden 1918 muistotapahtumat
|
Puoluekokous yhtyy tavoitteeseen taltioida vuoden 1918 muistitietoa ja ohjata sitä tutkimustyöhön. SDP valmistelee yhteistyössä Työväen Sivistysliiton ja Työväen Arkiston kanssa ohjeistuksen, jonka avulla kunnallisjärjestöt ja puolueosastot voivat taltioida vuoden 1918 muistitietoja. Lisäksi kannustetaan kunnallisjärjestöjä ja puolueosastoja järjestämään kerätyn materiaalin pohjalta paikallisia muistotapahtumia.
|
Puoluekokous yhtyy tavoitteeseen taltioida vuoden 1918 muistitietoa ja ohjata sitä tutkimustyöhön. SDP valmistelee yhteistyössä Työväen Sivistysliiton ja Työväen Arkiston kanssa ohjeistuksen, jonka avulla kunnallisjärjestöt ja puolueosastot voivat taltioida vuoden 1918 muistitietoja. Lisäksi kannustetaan kunnallisjärjestöjä ja puolueosastoja järjestämään kerätyn materiaalin pohjalta paikallisia muistotapahtumia. Tiedot itsenäisyyden juhlavuoden ja sisällissodan muistovuoden tapahtumista kootaan uudelle http://www.tyovaenliike.fi-sivustolle.
|
Käsitelty
|
|
167 |
167 |
Energiapoliittinen koulutus SDP:n jäsenille ja päättäjille
|
Puoluekokous yhtyy tavoitteeseen valmistella energiapoliittinen koulutusohjelma. Koulutusohjelmaan osallistumisen tulee olla mahdollista laajasti kaikille SDP:n jäsenille esim. verkkokurssina ja paikallisina toteutuksina.

168 |
168 |
Kansainvälinen siirtojäsenyys mahdolliseksi
|
Puoluekokous pitää hyvänä sitä, että mahdollisuus siirtojäsenyyteen nostetaan keskusteluun ensisijaisesti Euroopan sosialidemokraattisen puolueen jäsenten keskuudessa.

169 |
169 |
Puheet ovat tekoja
|
Puoluekokous toteaa, että aloite ei anna aihetta toimenpiteisiin.
|
Puoluekokous toteaa, että aloite ei anna aihetta toimenpiteisiin.
|
Käsitelty
|
|
170 |
170 |
Apu yksinäisyyteen
|
Puoluekokous yhtyy aloitteen henkeen, että SDP, sen sisarjärjestöt ja yhteisöt olisivat yksinäisyyden ennaltaehkäisyn edelläkävijöitä. Puoluekokous kannustaa puolueen valtakunnallisen, alueellisen ja paikallisen tason toimijoita tekemään työtä yksinäisyyden ennaltaehkäisyn ja laajan järjestöllisen yhteistyön edistämiseksi.

171 |
171 |
Nettipuolueosasto jokaisen piirin alueelle
|
Puoluekokous toteaa, että aloitteen tavoite on kannatettava. Puolueosastoja ja kunnallisjärjestöjä kannustetaan järjestämään kokouksia verkossa ja innostamaan kaikkia jäseniä osallistumaan uusien toimintatapojen käyttöönottoon.

172 |
172 |
Ei ilmapalloja
|
Puoluekokous jättää harkinnan ilmapallojen käytöstä piiri- ja kunnallisjärjestöjen, puolueosastojen ja ehdokkaiden tukiryhmien tehtäväksi.

173 |
173 |
SDP:n europarlamentaarikkojen vierailukiintiöistä 20 prosenttia kiintiöitävä puolueelle seuraavien eurovaalien jälkeen
|
Puoluekokous pitää tärkeänä, että SDP:n listoilta valittujen Euroopan parlamentin jäsenten työ kytketään tiiviisti muuhun puoluetoimintaan. Osana tätä työtä on syytä selvittää, mahdollistaako Euroopan parlamentin säännöstö vierailijaryhmien kiintiöinnin aloitteessa mainitulla tavalla.

174 |
174 |
SDP-material på engelska
|
Beslutsförslag
Partikongressen instämmer med motionen om att producera material om partiets verksamhet och mål även på engelska.
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen tuottaa materiaalia puolueen toiminnasta ja tavoitteista myös englanniksi.
|
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen tuottaa materiaalia puolueen toiminnasta ja tavoitteista myös englanniksi ja muilla yleisimmin Suomessa käytetyillä kielillä.
|
Käsitelty
|
|
175-176 |
175 |
Jäsenmäärän kasvattaminen
|
Puoluekokous toteaa, että aloite ei anna aihetta toimenpiteisiin.
|
Puoluekokous toteaa, että aloite ei anna aihetta toimenpiteisiin.
|
Käsitelty
|
|
|
176 |
Jäsenetujen kehittäminen jäsenmäärän kasvattamiseksi
|
Puoluekokous toteaa, että aloite ei anna aihetta toimenpiteisiin.
|
Puoluekokous toteaa, että aloite ei anna aihetta toimenpiteisiin.
|
Käsitelty
|
|
177-178 |
177 |
SDP:n luottamusmiehet tulee saada kiertoon
|
Puoluekokous toteaa, että aloitteet eivät anna aihetta toimenpiteisiin.
|
Puoluekokous toteaa, että aloitteet eivät anna aihetta toimenpiteisiin.
|
Käsitelty
|
|
|
178 |
SDP:n työntekijät kiertoon
|
Puoluekokous toteaa, että aloitteet eivät anna aihetta toimenpiteisiin.
|
Puoluekokous toteaa, että aloitteet eivät anna aihetta toimenpiteisiin.
|
Käsitelty
|
|
179 |
179 |
Sukupuolten tasa-arvo päätöksenteossa, toiminnan- ja talouden ohjauksessa sekä kuntapalveluissa
|
Puoluekokous yhtyy tasa-arvotietoisuuden lisäämisen tavoitteeseen ja soveltamistaitojen välttämättömyyteen. Tasa-arvo on tärkein näkökulma puolueen kaikissa ohjelmissa. Kuntavaaleihin työstetään päivitetty tausta-aineisto tasa-arvosta. Yhteistyötä puoluepiirien ja naispiirien kesken tasa-arvotyössä jatketaan.

180-181 |
180 |
SDP:n tilaisuuksiin yhdenvertaisuusohjesääntö
|
Puoluekokous yhtyy aloitteiden henkeen ja suosittaa yhdenvertaisuusohjelman laatimista puolueelle. Ohjelman työstäminen koulutukseksi häirintäyhdyshenkilöineen ja sen toteuttaminen SDP:n tilaisuuksissa kaikilla organisaatiotasoilla on osa moniäänistä puoluetoimintaa, jota tavoittelemme.
|
Puoluekokous yhtyy aloitteiden henkeen ja edellyttää yhdenvertaisuusohjelman laatimista puolueelle. Ohjelman työstäminen koulutukseksi häirintäyhdyshenkilöineen ja sen toteuttaminen SDP:n tilaisuuksissa kaikilla organisaatiotasoilla on osa moniäänistä puoluetoimintaa, jota tavoittelemme.
|
Käsitelty
|
|
|
181 |
Yhdenvertaisuutta edistävät rakenteet käyttöön puolueessa
|
Puoluekokous yhtyy aloitteiden henkeen ja suosittaa yhdenvertaisuusohjelman laatimista puolueelle. Ohjelman työstäminen koulutukseksi häirintäyhdyshenkilöineen ja sen toteuttaminen SDP:n tilaisuuksissa kaikilla organisaatiotasoilla on osa moniäänistä puoluetoimintaa, jota tavoittelemme.
|
Puoluekokous yhtyy aloitteiden henkeen ja edellyttää yhdenvertaisuusohjelman laatimista puolueelle. Ohjelman työstäminen koulutukseksi häirintäyhdyshenkilöineen ja sen toteuttaminen SDP:n tilaisuuksissa kaikilla organisaatiotasoilla on osa moniäänistä puoluetoimintaa, jota tavoittelemme.
|
Käsitelty
|
|
182 |
182 |
SDP:n toteutettava tasa-arvoa omissa hallinnollisissa päätöksissään
|
Puoluekokous pitää aloitetta hyvänä henkilöstöpolitiikan työvälineenä. Muilta osin aloite ei anna aihetta uusiin toimenpiteisiin.

183 |
183 |
Puolueen puheenjohtaja ei toimi kansanedustajan tehtävässä
|
Puoluekokous toteaa, että aloite ei anna aihetta toimenpiteisiin.
|
Puoluekokous toteaa, että aloite ei anna aihetta toimenpiteisiin.
|
Käsitelty
|
|
184-187 |
184 |
Puoluesihteerin valinta siirrettävä puoluevaltuustolle
|
Puoluekokous päättää muuttaa SDP:n sääntöjä puoluehallituksen valinnan osalta siten, että puoluekokous valitsee puheenjohtajan, puoluesihteerin, kolme varapuheenjohtajaa ja lisäksi puolueen jokaisesta piirijärjestöstä valitaan yksi puoluehallituksen jäsen.
Muilta osin puoluekokous katsoo, että aloitteet eivät anna aihetta sääntömuutoksiin.
|
Puoluekokous toteaa, että aloitteet eivät anna aihetta toimenpiteisiin.
|
Käsitelty
|
|
|
185 |
Puoluehallituksen valinta

186 |

187 |
SDP:n säännöissä on mahdollistettava naisen ja miehen samanaikainen ja tasavertainen kaksoispuheenjohtajuus puolueessa!
|
Puoluekokous päättää muuttaa SDP:n sääntöjä puoluehallituksen valinnan osalta siten, että puoluekokous valitsee puheenjohtajan, puoluesihteerin, kolme varapuheenjohtajaa ja lisäksi puolueen jokaisesta piirijärjestöstä valitaan yksi puoluehallituksen jäsen.
Muilta osin puoluekokous katsoo, että aloitteet eivät anna aihetta sääntömuutoksiin.
|
Puoluekokous toteaa, että aloitteet eivät anna aihetta toimenpiteisiin.
|
Käsitelty
|
|
188-191 |
188 |
Vain yksi ääni jäsenäänestyksissä
|
Puoluekokous katsoo, että aloitteet eivät anna aihetta sääntömuutoksiin.
|
Puoluekokous katsoo, että aloitteet eivät anna aihetta sääntömuutoksiin.
|
Käsitelty
|
|
|
189 |
Aloite SDP:n jäsendemokratian kehittämiseksi
|
Puoluekokous katsoo, että aloitteet eivät anna aihetta sääntömuutoksiin.
|
Puoluekokous katsoo, että aloitteet eivät anna aihetta sääntömuutoksiin.
|
Käsitelty
|
|
|
190 |
Sääntömuutos Naispiirien aloiteoikeuden toteuttamiseksi
|
Puoluekokous katsoo, että aloitteet eivät anna aihetta sääntömuutoksiin.
|
Puoluekokous katsoo, että aloitteet eivät anna aihetta sääntömuutoksiin.
|
Käsitelty
|
|
|
191 |
Kalevi Sorsa -säätiölle vastaavat oikeudet kuin muilla puoluetta lähellä olevilla järjestöillä
|
Puoluekokous katsoo, että aloitteet eivät anna aihetta sääntömuutoksiin.
|
Puoluekokous katsoo, että aloitteet eivät anna aihetta sääntömuutoksiin.
|
Käsitelty
|
|
192-196 |
192 |
Puolueen puheenjohtajan valinta neuvoa-antavalla jäsenvaalilla
|
Puoluekokous katsoo, että aloitteet eivät anna aihetta sääntömuutoksiin.
|
Puoluekokous katsoo, että aloitteet eivät anna aihetta sääntömuutoksiin.
|
Käsitelty
|
|
|
193 |
Neuvoa antava äänestys puolueen presidenttiehdokkaista, johon voivat osallistua sekä puolueen jäsenet että kannattajaksi rekisteröityneet henkilöt
|
Puoluekokous katsoo, että aloitteet eivät anna aihetta sääntömuutoksiin.
|
Puoluekokous katsoo, että aloitteet eivät anna aihetta sääntömuutoksiin.
|
Käsitelty
|
|
|
194 |
Hallitukseen osallistumisesta neuvoa-antava jäsenäänestys
|
Puoluekokous katsoo, että aloitteet eivät anna aihetta sääntömuutoksiin.
|
Puoluekokous katsoo, että aloitteet eivät anna aihetta sääntömuutoksiin.
|
Käsitelty
|
|
|
195 |
SDP päättää hallitusohjelman hyväksymisestä ja hallitukseen osallistumisesta sitovan jäsenäänestyksen perusteella
|
Puoluekokous katsoo, että aloitteet eivät anna aihetta sääntömuutoksiin.
|
Puoluekokous katsoo, että aloitteet eivät anna aihetta sääntömuutoksiin.
|
Käsitelty
|
|
|
196 |
Puheenjohtajan valinta
|
Puoluekokous katsoo, että aloitteet eivät anna aihetta sääntömuutoksiin.
|
Puoluekokous katsoo, että aloitteet eivät anna aihetta sääntömuutoksiin.
|
Käsitelty
|
|
197 |
197 |
Puolueen nimeksi Suomen Demokraattinen Puolue – Finlands Demokratiska Parti SDP rp
|
Puoluekokous katsoo, että aloite ei anna aihetta sääntömuutoksiin.
|
Puoluekokous katsoo, että aloite ei anna aihetta sääntömuutoksiin.
|
Käsitelty
|
|
198 |
198 |
Käsitteen vapaajäsen poistaminen puolueen säännöistä
|
Puoluekokous päättää SDP:n sääntöjen 10 § muutettavaksi seuraavasti:
Puolueosaston jäsenen on maksettava kalenterikuukausittain määräytyvä jäsenmaksu, jonka määräytymisperusteet ja maksuluokat varsinainen puoluekokous vahvistaa. Tähän jäsenmaksuun, jota kutsutaan täydeksi jäsenmaksuksi, sisältyy puolueosaston, kunnallisjärjestön, piirijärjestön ja puolueen jäsenmaksu. Puoluevaltuusto määrää täydestä jäsenmaksusta puolueen järjestörakenteen eri osille tulevat osuudet.
Puoluevaltuusto päättää varsinaisen puoluekokouksen vahvistamien täyden jäsenmaksun määräytymisperusteiden mukaisesti puolueen täydestä jäsenmaksusta sekä puolueen ylimääräisistä jäsenmaksuista. Ensimmäinen täysi jäsenmaksu on maksettava siltä kalenterikuukaudelta, jona maksuvelvollinen on hyväksytty puolueosaston jäseneksi.
Hakemuksesta voidaan puolueosaston jäsenen jäsenmaksua alentaa puolueosaston päätöksellä asevelvollisuuden tai siviilipalvelun suorittamisen, työttömyyden, tilapäisen työkyvyttömyyden tai muun sosiaalisen syyn vuoksi noudattaen puoluekokouksen vahvistamaa jäsenmaksujen maksuluokitusta, ei kuitenkaan pidemmäksi ajaksi kuin alentamisen peruste kestää. Kuutta kuukautta lyhyemmältä ajalta jäsenmaksun alennusta ei voida myöntää.
Puolueosaston jäsen, joka elää yksinomaan kansaneläkkeen varassa, voidaan hakemuksesta puolueosaston päätöksellä vapauttaa kokonaan 1 momentissa mainitusta jäsenmaksusta.
Jäsen, joka on täyttänyt 65 vuotta ja maksanut täyden jäsenmaksun vähintään 30 vuodelta tai on ollut täydestä jäsenmaksusta edellä mainituissa tapauksissa vapautettuna, on hänen sitä erikseen hakiessaan vapautettava 1 momentissa mainitusta jäsenmaksusta.
Erikoistarpeisiin, kuten kokous-, vaalivalmistelu-, kurssitoiminta- ynnä muiden sellaisten kulujen peittämiseen, on puoluejärjestöillä oikeus hankkia varoja määräämällä jäsentensä maksettaviksi ylimääräisiä jäsenmaksuja.
Tämän pykälän säännökset eivät loukkaa jo saavutettuja jäsenoikeuksia.

199 |
199 |
SDP:lle valmisteltava sääntömuutos mahdollisia itsehallintoalueita varten
|
Puoluekokous viittaa aloitteen 204 vastaukseen ja toteaa, että jos hallituksen esitys toteutuu, selvitetään sen vaikutukset SDP:n organisaatioon, jotta voidaan tehdä tarpeelliset muutosesitykset seuraavalle puoluekokoukselle.

200 |
200 |
Puoluehallituksen esitys puolueen jäsenmaksuiksi 2018-2020
|
Vuosina 2018–2020 ovat käytössä seuraavat jäsenmaksuluokat:
luokka I: Sääntöjen mukaisilla perusteilla jäsenmaksuista vapautetut jäsenet
luokka II: Alennetun jäsenmaksun maksavat jäsenet, joko sääntöjen mukaisin perustein määrätyt jäsenet tai puoluevaltuuston erikseen määrittelemät alennusperusteet määräajaksi
luokka III: Täyden jäsenmaksun maksavat jäsenet
luokka IV: Kannatus- ja tukimaksut
Puoluekokous edellyttää, että puoluevaltuusto ja -hallitus seuraavat tarkoin jäsenvelvoitteiden noudattamista jäsenmaksujen maksamisessa.
Muilta osin noudatetaan puolueen sääntöjä jäsenmaksujen ja ylimääräisten jäsenmaksujen perimisen suhteen.

201 |
201 |
Jäsenmaksuihin uudistus
|
Puoluekokous viittaa puoluehallituksen esitykseen jäsenmaksun määräytymisperusteista vuosille 2018-2020.

202-203 |
202 |
Viestintätuki säilytettävä
|
Puoluekokous toteaa, että puoluevaltuuston päätöksen mukaisesti puoluetuesta maksetaan viestintätukea Demokraatti-, Uusi aika-, Viikko Pohjois-Karjala- sekä Arbetarbladet-julkaisulle. Tuki maksetaan nykytasoisena kuluvan vaalikauden ajan, mikäli kyseiset julkaisut jatkavat ilmestymistään.

203 |

204 |
204 |
Maakuntiin resursseja ja toimintaohjeet
|
Puoluekokous toteaa, että jos hallituksen esitys toteutuu, valmistellaan maakunnalliseen toimintaan ohjesääntö, jonka puoluevaltuusto hyväksyy. SDP:n järjestörakenteen mukaisesti mahdollisten maakuntavaalien ja niiden jälkeisen toiminnan organisointi kuuluu piirijärjestölle. Resursoinnissa on huolehdittava maakunnallisen luottamustoimimaksun perimisestä piirijärjestölle.

205 |
205 |
Puoluerahoitus 2010-luvulle
|
Puoluekokous on sitä mieltä, että puoluetuen käyttö puolueen sisällä tapahtuu puolueen omien päätösten, yleisohjelman ja sääntöjen pohjalta. Puoluekokous kannustaa puoluehallitusta muuttamaan puoluerahoituslainsäädäntöä tähän suuntaan.

206 |
206 |
Osa luottamustoimiveroista puolueosastoille
|
Puoluekokous toteaa, että aloite ei aiheuta toimenpiteitä.
|
Puoluekokous toteaa, että aloite ei aiheuta toimenpiteitä.
|
Käsitelty
|
|
207 |
207 |
Puolueen vaaliteemojen ja ohjelmien julkaisuajankohtaan kiinnitettävä huomiota
|
Puoluekokous yhtyy aloitteen tavoitteeseen valmistella ohjelmia ja linjauksia ennakoiden ja hyvissä ajoin vaalityötä ja ehdokashankintaa varten. Puoluekokous toteaa, että pitkän aikavälin ohjelmatavoitteita tulee edelleen valmistella siten, että ne toimivat lyhyemmän aikavälin linjausten ja vaaliteemojen runkona. Tärkeätä ohjelmatyön ajoituksen lisäksi on huolehtia viestinnän keinoin mahdollisimman laajan kansalaisvaikuttavuuden saavuttamisesta.

208 |
208 |
Sosialidemokraattiselle puolueelle poliittinen ohjelma
|
Puoluekokous yhtyy aloitteen esitykseen tuoda seuraavalle puoluekokoukselle käsittelyyn esitys SDP:n poliittisesta ohjelmasta. Ohjelman valmistelu toteutetaan laajasti jäsenistöä osallistaen, avoimesti ja läpinäkyvästi.
Tähän aloitteeseen liittyvät puoluekokoukselle esitetyt ohjelma-, linjaus- ja toimintamallialoitteet:
- SDP kirjaa tavoitteekseen veroparatiisitalouden täydellisen lakkauttamisen ja laatii ohjelman (aloite 13).
- Toimenpideohjelma, jolla eläkeläisköyhien lukumäärä käännetään laskuun/eläkeläisköyhyys poistetaan (aloitteet 50-53, 58, 60).
- Eläkeläisköyhyyden torjumiseksi oma eläkemalli, jossa otetaan huomioon niin muuttuvien työmarkkinoiden vaikutus eläkkeiden kertymiseen kuin verokohtelun tasavertaistaminen palkansaajien ja eläkkeensaajien välillä (aloite 55).
- Perusturva-/Yleisturvamallin käyttöönotto (aloitteet 68-69).
- Puoluekokouksen velvoitettava puoluehallituksen valmistelemaan viivyttelemättä puolueelle uuden, joustavan perhevapaamallin (aloite 72).
- Alkoholipoliittinen linjaus puoluekokouskauden aikana (aloite 84).
- Välittömästi puoluekokouksen jälkeen laadittava perusteellinen analyysi yksin elävien asemasta ja heidän asemansa epäkohdista Suomessa. Siihen liitetään yksityiskohtainen ja kattava ja puolueen kaikkia toimijoita sitova poliittinen toimenpideohjelma epäkohtien korjaamiseksi (aloite 89).
- SDP rakentaa koulutuspoliittisen tulevaisuusvision, joka varmistaa nuorisotakuun toteutumisen ja laadukkaan koulutuksen turvaamisen kaikille (aloite 101).
- Puoluekokous päättää SDP:n liikuntapoliittinen ohjelman ottamisesta valmisteluun (aloite 113).
- Kaupunkipoliittinen ohjelma (aloite 115).
- Puolueen seuraavaan vaaliohjelmaan valmistellaan
– selkeät kannanotot kotimaisen ruokatuotannon, elintarviketeollisuuden sekä luomu- ja lähiruuan edistämisestä konkreettisesti ja elintarviketuotannon omavaraisuuden lisäämisestä
– suhtautuminen geenimanipuloituun (GMO) ruokatuotantoon
– tavoite työpaikkojen turvaamisesta kotimaisessa elintarviketuotannossa
– elintarviketeollisuuden viennin edistämiseen tähtäävät toimet (aloite 125).
- SDP käynnistää ohjelmatyön uuden sosialidemokraattisen digitaalisen vallankumouksen ohjelman laatimiseksi (aloite 136).
- Puoluekokous antaa puoluehallituksen tehtäväksi valmistella uusi globaali- ja kehityspoliittinen linjaus puoluevaltuuston hyväksyttäväksi vuoden 2017 aikana (aloite 144).
- Maahanmuuttopoliittinen ohjelma (aloite 162).
15. SDP laatii mahdollisimman nopeasti oman monikulttuurisuuspoliittisen ohjelman (aloite 163).
|
Puoluekokous yhtyy aloitteen esitykseen tuoda seuraavalle puoluekokoukselle käsittelyyn esitys SDP:n poliittisesta ohjelmasta. Ohjelman valmistelu toteutetaan laajasti jäsenistöä osallistaen, avoimesti ja läpinäkyvästi.
|
Käsitelty
|
|
209 |
209 |
SDP tekee selvityksen sosialidemokraattisen ammattiyhdistystoiminnan tilasta ja laatii sen pohjalta ammattiyhdistyspoliittisen strategian
|
Puoluekokous pitää tärkeänä, että sosialidemokraattisen puolueen ja palkansaajaliikkeen yhteydet ja yhteistyö toimivat niin valtakunnallisesti, alueellisesti kuin paikallistasollakin.