Puoluekokous yhtyy aloitteeseen puolueosaston purkautumisen osalta ja päättää, että SDP:n puolueosastojen sääntöjen § 20 muutetaan muotoon, jossa yhdistys voi purkautua ¾ enemmistöpäätöksellä.

”20 §

Puolueosaston sääntöjen muuttamisesta voidaan päättää puolueosaston kevätkokouksessa, jos sitä koskeva kirjallinen esitys on jätetty johtokunnalle viimeistään tammikuun 15 päivänä ja vähintään 2/3 kokouksessa annettavista äänistä päätöstä kannattaa. Puolueosasto ei voi erota kunnallis- tai piirijärjestöstä, jos vähintään kolme puolueosaston jäsentä sitä puolueosaston kokouksessa vastustaa. Puolueosasto voi purkautua, jos vähintään 3/4 kokouksessa annettavista äänistä päätöstä kannattaa.

Ennen kuin sääntöjen muutos voidaan merkitä yhdistysrekisteriin, puoluehallituksen on muutetut säännöt hyväksyttävä.”

Aloitteessa esitetään SDP:n puolueosaston purkautumisen helpottamista. Purkautuminen tarkoittaa, että yhdistys on itse päättänyt lopettaa toimintansa. Yhdistyslain mukaan yhdistyksen purkautumispäätökseen vaaditaan kolmeneljäsosan (3/4) enemmistö jäsenten kokouksessa, ellei yhdistyksen säännöissä ole muuta määrätty.

SDP:n puolueosastojen sääntöjen §20 määrätään, että puolueosasto ei voi purkautua, jos kolme osaston jäsentä vastustaa purkautumista.  Purkautumispykälää on hyödynnetty, ja tiedossa on tilanteita, joissa käytännössä toimimattoman puolueosaston purkautuminen on estetty.

SDP:n kunnallisjärjestön sääntöjen 2 §:n mukaan, jos kunnassa toimii vähintään kolme perusyhdistystä, ne muodostavat kunnallisjärjestön. Kunnallisjärjestön sääntöjen mukaisena tehtävänä on liittää yhteen kaikki kunnassa olevat puolueen perusyhdistykset. SDP:n järjestörakenne on kiinteä liitto, jossa kullekin järjestötasolle taataan edustus. Kunnallisjärjestön päätösvaltaa käyttää puolueosastojen nimeämistä edustajista koostuva edustajisto, joka päättää muun muassa sosialidemokraattisen kunnallispolitiikan linjasta.

Kunnallisjärjestöä koskevilta osin esitetty sääntömuutosaloite murtaisi SDP:n ns. kiinteän liiton edustavuuden ja ei siten ole SDP:n sääntöjen hengen mukainen. Lisäksi puoluehallitus viittaa aloitteen 239 vastaukseen.

236 Puolueosastojen purkautumista ja yhdistämistä helpotettava

Ulvilan Sosialidemokraatit ry

Puolueen säännöissä § 20 on puolueosaston purkautumisen osalta vanhanaikainen toimintaa estävä kohta. Kolme jäsentä voi estää puolueosaston järkevän liittämisen toiseen puolueosastoon. On hyvin huono asia, kun halutaan turvata toiminnallinen järjestörakenne, kuntien ja kaupunkien sisällä.

Lisäksi yhdistymisen tulisi olla yhden yhteisen kokouksen tai kunnallisjärjestön kokouksen asia enemmistöpäätöksellä. Kunnallista toimintaa hoitaa  suurin yhdistys, jos on kaksi puolueosastoa. Kunnallisjärjestöä ei tarvitse purkaa, ainakaan muutamaan vuoteen. Koska yhdistyksien vanhat perinteet ovat sitkeästi mukana toiminnassa. Tätä ei voi säännöillä muuttaa, mutta antaa uudelle puolueosastolle etuoikeus järjestötoiminnan kehittämisessä.

Esitämme, että

puoluekokous tekee päätöksen sääntöjen 20 §:n muuttamiseksi nyky-yhteiskuntaan sopivaksi ja demokratian vahvistamiseksi. Toiminta on tärkein, ei puolueosaston historia. Sääntömuutos on hyvä aloittaa välittömästi, koska mm yhdistyslaki ym. vievät byrokratiassaan aikaa ja vaivaa, myös kyseisen aloitteen tarkoittaman yhdistymisen toteutuksen kanssa.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 425

Kommentoi

Tietosuoja