Puoluekokous yhtyy aloitteen tavoitteeseen ja toteaa, että asia otetaan huomioon puolueen ohjelmatyötä kehitettäessä.

Puoluekokous yhtyy aloitteen tavoitteeseen ja toteaa, että asia otetaan huomioon puolueen ohjelmatyötä kehitettäessä.

– Muutosesitys 1

Helsinki pk-ryhmä · Helsinki

Lisäys puoluehallituksen päätösesitykseen:
SDP:n kaupunkiprojektin osana laaditaan viipymättä erilliset linjaukset suurten kaupunkien varhaiskasvatuksen ja koulutuksen tasa-arvon kehittämiseksi.

Aloitteessa esitetään koulutuksen tasa-arvoa vahvistettava erikseen suurten kaupunkien varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa.

SDP:n johtaman hallituksen ohjelmassa todetaan, että alueelliset, sosioekonomiset ja sukupuolten väliset erot sekä koulutuksen periytyvyys näkyvät oppimisessa ja kouluttautumisessa entistä vahvemmin. Koulutuksen ja työelämän sukupuolisegregaatio on Suomessa jyrkkä. Myös maahanmuuttajat, maahanmuuttajataustaiset, vammaiset ja toimintarajoitteiset sekä muut haavoittuvassa asemassa olevat ryhmät jäävät koulutuksessa ja osaamisessa muista väestöryhmistä jälkeen. Tutkimusten mukaan varhaisilla koulutuspanoksilla on merkittävä vaikutus myöhemmälle kouluttautumiselle. Varhaiskasvatuksen osallistumisaste on Suomessa selvästi alhaisempi kuin muissa pohjoismaissa. Lasten ja nuorten jaksamisen ja mielenterveyden ongelmat ovat lisääntyneet huolestuttavasti.

Hallitusohjelman mukaisesti hallitus laatii vuoden 2020 loppuun mennessä osaamisen ja oppimisen tiekartan vuodelle 2030 (koulutuspoliittinen selonteko), jossa etsitään yhteiset pitkän aikavälin keinot Suomen koulutus- ja osaamistason nostamiseksi, koulutuksellisen tasa-arvon vahvistamiseksi ja oppimiserojen kaventamiseksi. Hallitus ryhtyy sen pohjalta tarvittaviin toimenpiteisiin. Tarkastelu kohdistuu koko koulutusjärjestelmään ja sen kehittämiseen molemmilla kansalliskielillä. Tavoitteena on, että sivistys, koulutus ja osaaminen muodostavat yhteiskunnan perustan jatkossakin, vahvistavat työllisyyttä ja kestävää kasvua sekä tarjoavat välineitä Suomen globaalin vaikuttamisen vahvistamiseen.

Hallitusohjelmassa on myös päätetty laatia kansallinen kaupunkistrategia. Tässä työssä on luontevaa, että koulutuksen tasa-arvo kaupungeissa nousee laajempaan fokukseen. Koulutuksen ja osaamisen onkin oltava keskeisesti mukana kaupunkistrategiassa.

Laaditaan erillisohjelma, jolla varmistetaan maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten oppimisen edellytykset ja turvataan koulutussiirtymät. Vahvistetaan suomi tai ruotsi toisena kielenä (s2)-opetusta varhaiskasvatuksessa velvoittavaksi ja panostetaan maahanmuuttajataustaisten oppilaiden tukemiseen koulutuksen nivelvaiheissa.

Poliittisessa ohjelmassa todetaan, että päiväkoteja, kouluja ja oppilaitoksia uudistetaan siten, että ne muodostavat lasten ja nuorten hyvinvointikeskuksia, jotka tavoittavat luontevasti jokaisen lapsen ja nuoren perheineen arjen luonnollisissa kehitysympäristöissä tukien oikea-aikaisesti heidän kasvuaan ja kehitystään mahdollistaen moniammatillisen tuen katkeamattomasti koko koulutuspolun ajan yksilöllisten tarpeiden mukaan.

117 Koulutuksen tasa-arvoa vahvistettava erikseen suurten kaupunkien varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa

Yhteiskuntapoliittinen sos.-dem. yhdistys ry

 

Suurimpien kaupunkien koulutukselliset lähtökohdat ovat nopeasti muuttuneet ja eriytyneet. Kaupungit kasvavat pääosin kansainvälisestä muutosta. Varhaiskasvatusryhmät ja perusopetuksen luokat ovat yhä monikielisempiä ja -kulttuurisempia. Vertailuissa nähtävissä eroissa huomataan kaupunkikoulujen tasa-arvossa erityisongelmia. Opettajilta saatavan palautteen mukaan tilanteet ovat vaikeita eikä opettajilla ole koulutuksen tai opetussuunnitelmien tarjoamia työvälineitä varmistaa tasa-arvon toteutumista uudessa tilanteessa.

Maahanmuuttomaana Suomi on kuitenkin nuori. Sellaisissa kohtuullisesti koulutuksellisessa tasa-arvossa pärjäävissä maissa kuin esimerkiksi Kanada ja Ruotsi on Suomea pidempään ja syvällisemmin paneuduttu monikieliseen pedagogiikkaan ja koulutuksellisen tasa-arvon uusiin kysymyksiin, joita monimuotoistuvat ja kaupungistuva yhteiskunta tuo mukanaan.

Yhteiskuntapoliittinen sos.-dem. yhdistys (YPSY) esittää, että

SDP tavoittelee suurissa kaupungeissa erillistä koulutuksen tasa-arvo-ohjelmaa ja toimenpiteitä. Konkreettisia malleja ja esityksiä voidaan hakea yhdessä tutkijoiden kanssa esimerkiksi Kanadasta ja Ruotsista. Ohjelma viedään 2021 kuntavaalien ohjelmaan ja sitä voidaan vahvistaa valtiollisilla toimilla.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 227

  • Kesäkuu 2023

    Marinin hallitus vakiinnutti ns. PD-rahan eli tasa-arvorahan koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin, joka tukevat tasa-arvokehitystä erityisesti suurissa kaupungeissa. Opetus- ja kulttuuriministeriö jakoi koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja perusopetuksessa vuosille 2023–2024 yhteensä 66 miljoonaa euroa.


Kommentoi

Tietosuoja