Puoluekokous yhtyy aloitteen tavoitteeseen siitä, että perintö- ja lahjaverotusta tulisi uudistaa oikeudenmukaisemmaksi siten, että veronmaksukyky huomioidaan nykyistä paremmin.

Puoluekokous yhtyy aloitteen tavoitteeseen siitä, että perintö- ja lahjaverotusta tulisi uudistaa oikeudenmukaisemmaksi siten, että veronmaksukyky huomioidaan nykyistä paremmin.

Aloitteessa esitetään, että perintö- ja lahjaverotusta tulisi uudistaa oikeudenmukaisemmaksi siten, että huomioidaan pienituloiset perinnönsaajat ja toisaalta kiristetään suurimpien perintöjen verotusta.

Nykyisin perintöveroa maksetaan, jos perintö on vähintään 20 000 euroa. Tätä pienempiä perintöjä ei veroteta. Perintövero on progressiivinen niin, että perintöveroprosentti on sitä korkeampi, mitä suurempi perityn omaisuuden arvo on. Perintö- ja lahjaveron maksaminen voi johtaa joissain tilanteissa maksukykyvaikeuksiin, jos esimerkiksi perintö sisältää vain vaikeasti realisoitavaa kiinteistövarallisuutta. Toisaalta perintöä ja lahjaa ei tarvitse ottaa vastaan, joten perinnöstä ei lähtökohtaisesti voi joutua ottamaan vain velkaa ilman sitä korkeampaa varallisuutta.

SDP:n vero-ohjelmassa tavoitteeksi on asetettu, että verotusta uudistetaan oikeudenmukaisemmaksi ja hillitään taloudellista eriarvoisuutta siten, että maksukyky huomioidaan verotuksessa nykyistä paremmin. Oikeudenmukainen verotus syntyy progressiivisen verotuksen kautta siten, että samaa tuloa ja varallisuutta verotetaan saman verran ja suurempaa enemmän. Vero-ohjelmassa verotusta uudistettaisiin oikeudenmukaisemmaksi muun muassa tiivistämällä perintö- ja lahjaveron veropohjaa siten, että suuria sijoitusvarallisuuksia saavat yksityishenkilöt eivät voisi välttää veroja ja maksaisivat niitä selvästi nykyistä enemmän.

SDP:n vero-ohjelmassa on asetettu tavoitteeksi, että pienituloisten veronmaksukyky tulisi huomioida paremmin perintö- ja lahjaverotuksessa esimerkiksi joustamalla veron maksuajassa nykyistä enemmän. Ohjelman mukaan lykkäystä tulisi ”laajentaa tilanteisiin, joissa vero olisi perinnönsaajan maksukykyyn ja perinnön luonteeseen nähden kohtuuton.”

10 Perintövero saatava kuriin

Siivikkalan Sosialidemokraattinen Yhdistys ry

 

Siivikkalan Sosialidemokraattinen Yhdistys ry esittää, että

Sosialidemokraattisen puolueen tulee muuttaa perintöverotusta inhimillisemmäksi. Pienituloinen perinnönsaaja ei välttämättä saa perinnöstä kuin velkaa. Suurien perintöjen verotusta on kiristettävä huomattavasti, jotta julkiset palvelut pystytään turvaamaan kaikille ja hoitajien palkkausta saadaan parannettua.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 43

  • Kesäkuu 2023

    Rinteen ja Marinin hallitusohjelmiin ei sisältynyt SDP:n tavoitteiden mukaisia uudistuksia perintö- ja lahjaveron uudistamisesta oikeudenmukaisemmaksi, sillä niille ei löytynyt riittävää kannatusta hallituksen sisällä. Tavoitteet on huomioitu vuoden 2023 vaaliohjelman valmistelussa ja niiden edistämistä jatketaan tulevalla hallituskaudella.


Kommentoi

Tietosuoja