Puoluekokous yhtyy aloitteen tavoitteeseen uskonnonvapauden kunnioittamisesta. Sosialidemokraattien tulee ajaa eri katsomusaineiden yhteistä opetusta ja vaikuttaa katsomusaineen tuloksi omaksi oppiaineekseen peruskoulussa nykyisten eri uskontojen opetuksen tilalle. Muilta osin aloite ei anna aihetta toimenpiteisiin.

Puoluekokous yhtyy aloitteen tavoitteeseen uskonnonvapauden kunnioittamisesta. Muilta osin aloite ei anna aihetta toimenpiteisiin.

Aloitteessa esitetään, että SDP:n ei tule puuttua eri uskontokuntien opilliseen sisältöön. SDP:llä ei ole aiempaa kantaa rekisteröityjen uskontokuntien opilliseen sisältöön puuttumisesta. Muun muassa puoluekokous 2012 hyväksyi aloitteen kaikille yhteisestä elämänkatsomustiedon oppiaineesta kouluissa. SDP kannattaa lisäksi tasa-arvoista avioliittolakia.

99 SDP:n ei tule puolueena vaikuttaa eri uskontojen opilliseen sisältöön eikä uskontokuntien sisäiseen päätöksentekoon

Matinkylän Sosialidemokraatit ry:n jäsen Jukka Kivimäki

Suomi on yhteiskuntana yhä monikulttuurisempi ja moniuskontoisempi. SDP:n jäsenistössä on useiden eri uskontojen harjoittajia sekä kokonaan uskonnottomia henkilöitä. Puolueena SDP:n tulee suhtautua eri uskontoihin ja uskonnottomuuteen tasapuolisesti ja samalla kunnioittaa uskontojen keskinäistä erilaisuutta. Uskonnoilla on näkyvä asema yhteiskunnassa, mutta ne eivät määrittele yhteiskuntaa, eikä yhteiskunta määrittele niitä.

SDP:n perinteinen kanta on ollut pitää uskontoa jäsentensä yksityisasiana. SDP:n ei tule poliittisena puolueena pyrkiä vaikuttamaan jäsentensä uskonnonharjoittamiseen eikä eri uskontojen opilliseen sisältöön. Uskontokuntien opillista itsemääräämisoikeutta tulee puolueessa kunnioittaa myös niissä tapauksissa, jolloin yhteiskunta on liittänyt johonkin uskonnolliseen seremoniaan viranomaisvaikutuksia.

SDP:n tulee puolueena kannustaa jäseniään vaikuttamaan oman vakaumuksensa pohjalta aktiivisesti niissä uskonnollisissa yhdyskunnissa ja uskonnottomien aatteellisissa yhteisöissä, joihin puolueen jäsenet kukin oman vakaumuksensa mukaisesti kuuluvat sekä tarvittaessa muodostamaan niiden sisällä asiakysymyskohtaisia vaikuttajaryhmiä.  Puolueen ei kuitenkaan tule ohjata näitä ryhmiä ulkoapäin, vaan kunnioittaa jäsentensä erilaisia vakaumuksia myös eri uskontokuntien sisällä.

Esitän, että

hyväksymällä tämän aloitteen SDP kunnioittaa eri uskontokuntien opillista autonomiaa, eikä aseta puolueena muutostavoitteita niiden opilliseen sisältöön, vaan kannustaa jäseniään toimimaan niissä aktiivisesti oman vakaumuksensa pohjalta.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 200


Kommentoi

Tietosuoja