Puoluekokous yhtyy aloitteeseen.
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen.
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen.
Aloitteessa kehotetaan SDP:tä toimimaan yhteiskunnan eriarvoistumisen torjumiseksi.
Puoluehallitus pitää yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden edistämistä kaikilla yhteiskunnan alueilla tärkeänä tehtävänä. Se on osa puolueen ydinarvoja ja toiminut työväenliikkeen kantavana ajatuksena sen perustamisesta saakka.
Kuusankosken Sosialidemokraatit ry
Hyvinvointivaltio Suomessa köyhyyden vähentämisessä tulee noudattaa EU-lainsäädäntöä. Emme voi työväenpuolueena hyväksyä porvareiden halua köyhyyden ja vähävaraisuuden lisäämiseen, vaan meidän tulee saada köyhyys laskuun 2020 mennessä suositusten mukaisesti. Suomen on määrä saada köyhyys laskemaan 100 000:lla 700 000:stä tulevan kolmen vuoden aikana.
Maan hallituksen toimet työttömyys- ja sosiaaliturvan heikennyksiin vain lisäävät köyhien määrää jo kuluvana vuonna kymmenillä tuhansilla.
Erityisen huolissamme olemme yksinhuoltajien lapsiperheiden pärjäämisestä.
Kuusankosken Sosialidemokraatit ry esittää, että
SDP:n on kaikessa toiminnassaan toimittava yhteiskunnan eriarvoistumisen torjumiseksi. Köyhyyden poistaminen hyvinvointivartio Suomessa olkoon puolueen keskeisiä tavoitteita.
Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 130
Heinäkuu 2020
SDP on edistänyt aloitteen tavoitteita vaaliohjelmassaan, hallitusneuvotteluissa ja hallitustyössä, ja johdonmukaisesti korostanut eriarvoisuutta vähentävän politiikan merkitystä. Hallitusohjelmassa eriarvoisuuden kasvu on tunnistettu keskeiseksi yhteiskunnalliseksi haasteeksi. Ohjelman mukaan yksi hallituskauden keskeisistä talouspolitiikan tavoitteista onkin, että hallituksen päätöksillä eriarvoisuus vähenee ja tuloerot pienenevät. Edelleen ohjelmassa todetaan, että köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen on keskeinen tavoite, joka ohjaa kaikkea hallituksen päätöksentekoa.
Hallitus on toteuttanut tai toteuttamassa useita SDP:n vaaliohjelmaan sisältyneitä, etuuksiin ja palveluihin liittyviä toimenpiteitä, joilla on eriarvoisuutta ja köyhyyttä vähentäviä vaikutuksia. Työttömyysturvan aktiivimallin leikkurit purettiin ja perusturvaan, pieniin eläkkeisiin ja opintorahan huoltajakorotukseen tehtiin tasokorotukset vuoden 2020 alusta. Myös lapsilisän yksinhuoltajakorotusta sekä elatustukea korotettiin yksinhuoltajaperheiden toimeentulon parantamiseksi. Hallitusohjelman mukaan etuuksiin tehdään vuosittaiset indeksikorotukset koko hallituskauden ajan. Sosiaaliturvan laajempaa uudistusta jatketaan parlamentaarisessa komiteassa, jonka toimeksiannossa on niin ikään painotettu sosiaaliturvan roolia sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja toimeentulon turvaajana sosiaalisten riskien kohdatessa.