Puoluekokous viittaa puoluehallituksen esitykseen jäsenmaksun määräytymisperusteista vuosille 2018-2020.

Puoluekokous viittaa puoluehallituksen esitykseen jäsenmaksun määräytymisperusteista vuosille 2018-2020.

Ähtärin Sosialidemokraatit ry:n aloitteessa pyydetään lievennystä uusien jäsenten ensimmäisen vuoden jäsenmaksuun sillä perusteella, että jäsenyys olisi nykyistä houkuttelevampi.

Puolueen sääntöjen mukaan puoluekokous päättää jäsenmaksun määräytymisperusteista ja puoluevaltuusto päättää puoluekokouksen hyväksymien jäsenmaksun määräytymisperusteiden mukaisesti täydestä jäsenmaksusta ja siitä eri puoluejärjestöille tulevasta osuudesta sekä mahdollisista ylimääräisistä jäsenmaksuista.

Puolueen säännöt mahdollistavat alennetun jäsenmaksun (§ 10 mom 3) seuraavilla perusteilla:

Hakemuksesta voidaan puolueosaston jäsenen jäsenmaksua alentaa puolueosaston päätöksellä asevelvollisuuden tai siviilipalvelun suorittamisen, työttömyyden, tilapäisen työkyvyttömyyden tai muun sosiaalisen syyn vuoksi noudattaen puoluekokouksen vahvistamaa jäsenmaksujen maksuluokitusta, ei kuitenkaan pidemmäksi ajaksi kuin alentamisen peruste kestää. Kuutta kuukautta lyhyemmältä ajalta jäsenmaksun alennusta ei voida myöntää.

Näillä perusteilla puolueosasto voi myöntää alennettua jäsenmaksua uusilta jäseniltä.

201 Jäsenmaksuihin uudistus

Ähtärin Sosialidemokraatit ry

Koska jäsenmäärämme kehityssuunta puolueessamme on ollut jo pitkään hälyttävästi alaspäin, Ähtärin Sosialidemokraatit ry esittää, että

Uusilta jäseniltä peritään jäsenmaksu ensimmäisen vuoden ajan puoleen hintaan, sen jälkeen perintä jatkuisi täydellä hinnalla.  Kokeiluaika voisi olla seuraavaan puoluekokoukseen, jossa asiaa tarkasteltaisiin uudestaan.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 348

  • Heinäkuu 2020

    Toteutunut päätöksen mukaisesti.


Kommentoi

Tietosuoja