Puoluekokous yhtyy aloitteen tavoitteeseen. Ohjelmatyön osalta puoluekokous viittaa aloitteen 208 vastaukseen poliittisesta ohjelmasta.

Puoluekokous yhtyy aloitteen tavoitteeseen. Ohjelmatyön osalta puoluekokous viittaa aloitteen 208 vastaukseen poliittisesta ohjelmasta.

Puolueessa on jo perustettu ensimmäistä kertaa digitalisaation ja innovaatioiden työryhmä. Digitalisaatio sekä teknologian kehitys luo suuria mahdollisuuksia tulevaisuudelle, samalla kuitenkin täytyy käydä myös kriittistä keskustelua kehityssuunnista. Teknologian lisäksi kyse on mitä suuremmissa määrin myös talouden ja yhteiskunnan muutoksesta sen perusrakenteita myöden.

136 Sosialidemokraattinen digitaalinen vallankumous

Sosialidemokraattiset Nuoret ry

Teknologian kehitys on kulkenut yhteiskunnan kehityksen mukana vuosikymmenet, mutta 2010-luvun keskustelussa sen rooli yhteiskunnallisten muutosten moottorina on korostunut ennennäkemättömän suureksi. Esimerkiksi virtuaalitodellisuuksien mahdollistumisen, tekoälyn kehityksen, työn automatisaation sekä alustatalouden puhutaan tuovan merkittäviä muutoksia ihmisten työn ja vapaa-ajan käyttöön sekä yhteiskunnan kehityksen suuntaan.

Puhe muutoksesta ei ole pelkkää scifi-fantasiointia. Alustatalouspalvelu Uberin, Tekoäly-yhteisö OpenAI:n, virtuaalitodellisuusyhtiö Oculus Riftin sekä muiden samankaltaisten toimijoiden toimintamallit pyrkivät tuomaan muutosta yhteiskuntaan kokonaan politiikan ulkopuolelta. Joihinkin toimintamalleihin voidaan soveltaa jo olemassa olevaa politiikkaa, mutta suurimpaan osaan liittyvät kysymykset ovat vielä puolueilta ratkaisematta.

Tämä digitaalinen vallankumous on sosialidemokratian arvojen ydintä. Murros muuttaa taloudellisen toiminnan, oppimisen ja koko elämän olemassa olevia malleja. Se lisää uusia kerroksia, esimerkiksi virtuaalisia ulottuvuuksia, meille tuttuun maailmaan. Se tuo merkittäviä mahdollisuuksia ja uhkia tulonjaon, avoimen yhteiskunnan, työn, koulutuksen ja hyvinvoinnin osalta.

Siinä missä näistä ilmiöistä hullaantuneiden ratkaisu on ollut kritiikitön “kyllä”, on SDP jäänyt keskusteluissa paikka paikoin pelkän vastustajan rooliin. Tästä roolista tulee päästä eteenpäin ja luoda parempaa: SDP:lle tulee luoda arvoilleen sopiva poliittinen kehys digitaalisesta maailmasta. Kehys, jonka avulla SDP tekee Suomen parasta tulevaisuuspolitiikkaa.

Sosialidemokraattiset Nuoret ry esittää, että

SDP käynnistää ohjelmatyön uuden sosialidemokraattisen digitaalisen vallankumouksen ohjelman laatimiseksi.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 250

  • Heinäkuu 2020

    Teknologinen kehitys, joka pitää sisällään robotisaation, digitalisaation, alustatalouden sekä tekoälyn, nimetään Marinin hallituksen ohjelmassa ilmastonmuutoksen lisäksi toiseksi keskeiseksi muutospaineeksi ja megatrendiksi maailmassa, ja näihin muutospaineisiin hallitusohjelmassa pyritään vastaamaan.

     

    Digitalisaatiota ja uutta teknologiaa pyritään hallitusohjelman hengessä hyödyntämään yhteiskunnassa mahdollisimman tehokkaasti, mutta toisaalta pyritään varautumaan myös teknologian kehityksen mukanaan tuomiin uhkiin, joten aloitteen tavoitteen henki toteutuu SDP:n johtaman hallituksen ohjelmassa.

     

    Puolueen uutta poliittista ohjelmaa valmistellaan parhaillaan. Digitalisaation tuomat yhteiskunnalliset muutokset ja haasteet pyritään huomioimaan kattavasti tulevassa poliittisessa ohjelmassa.


Kommentoi

Tietosuoja