Puoluekokous yhtyy esitettyihin aloitteisiin. On poistettava esteet harrastamisen tieltä ja pidettävä huolta siitä, että jokaisella lapsella ja nuorella on tasavertaiset mahdollisuudet ohjattuun harrastukseen riippumatta heidän vanhempiensa tuloista. Tämän mahdollistamiseksi kehitetään toimenpiteitä laajassa yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Lisäksi tulee huolehtia siitä, että niin valtion kuin kuntienkin myöntämät avustukset lasten ja nuorten harrastustoimintaa toteuttaville turvaavat tasa-arvoiset mahdollisuudet monipuoliseen harrastamiseen.

Puoluekokous yhtyy esitettyihin aloitteisiin. On poistettava esteet harrastamisen tieltä ja pidettävä huolta siitä, että jokaisella lapsella ja nuorella on tasavertaiset mahdollisuudet ohjattuun harrastukseen riippumatta heidän vanhempiensa tuloista. Tämän mahdollistamiseksi kehitetään toimenpiteitä laajassa yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.

Puoluehallituksen lausunto aloitteisiin 110-112

Aloitteissa esitetään lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien lisäämistä siten, että jokaisella olisi mahdollisuus harrastaa riippumatta vanhempiensa tuloista.

Harrastus vapaa-ajalla tukee huomattavalla tavalla lasten ja nuorten elämää. Ohjattu harrastaminen lisää tietoja ja taitoja, joita tarvitaan myös muualla niin koulussa kuin myöhemmin työelämässä. Harrastusten kustannukset ovat kuitenkin nousseet huomattavasti eikä kaikilla ole mahdollisuutta maksaa lapsen tai nuorten harrastusta.

SDP:n tavoitteena on aina ollut eriarvoisuuden vähentäminen. Harrastamisen tukeminen ja tekeminen saavutettavaksi kaikille on osa kuntavaaliteemoja. Aiheesta on myös tehty aloitteita eri kunnissa. Yksi tapa varmistaa, että jokaisella on mahdollisuus harrastukseen, on harrastuslupaus. Tällä tavalla voidaan varmistaa mahdollisuus lapselle tai nuorelle vähintään yhteen ohjattuun harrastukseen.

110 Jokaisella lapsella on oltava mahdollisuus harrastaa

Joensuun Työväenyhdistys ry

Useiden näkemysten mukaan lapsella ja nuorella on hyvä olla harrastus. Ohjatun harrastuksen myötä lapsi tai nuori kehittää pitkäjänteisyyttä, omaksuu uusia taitoja ja kasvattaa sosiaalista piiriään. Mieleinen harrastus vaikuttaa positiivisesti itsetunnon ja minäkuvan kehitykseen.

Ohjattujen harrastusten kustannukset ovat nousseet viime vuosina. Monet harrastukset ovatkin vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten ulottumattomissa. Vähävaraisilla perheillä on mahdollisuus saada lasten harrastuksiin tukea sosiaalitoimesta tai erilaisilta järjestöiltä (esim. Pelastakaa Lapset ry). Vanhemmilla ei kuitenkaan ole välttämättä tietoa tuollaisesta tukimahdollisuudesta tai kynnys tuen hakemiseen koetaan korkeaksi.

Yhteiskunta voisi tukea vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten harrastamista esimerkiksi myöntämällä lasten ja nuorten harrastustoimintaa toteuttaville yhdistyksille ja oppilaitoksille tukea vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten harrastusmaksujen alentamiseen. Tuolloin vähävaraiset perheet voisivat hakea harrastusmaksuun alennusta tai maksuvapautusta helposti suoraan harrastuksen järjestäjältä.

Joensuun Työväenyhdistys ry esittää, että

puolue ja sen toimijat pyrkivät aktiivisesti lisäämään vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia. Harrastusmahdollisuudet lisääntyisivät, jos vähävaraisilla perheillä olisi mahdollisuus saada alennusta tai maksuvapautus suoraan harrastuksen järjestäjältä.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 213

111 Lasten harrastusmahdollisuudet paremmin huomioon!

Eurooppademarit - Tähti ry ja Nuorsosialidemokraatit NUS ry

Nuorsosialidemokraatit NUS ry ja Eurooppademarit – Tähti ry vaativat satsauksia erityisesti lasten ja nuorten harrastustoiminnan mahdollistamiseen. Pienituloisten perheiden lapset jäävät usein kokonaan liikuntaharrastusten ulkopuolelle tai joutuvat lopettamaan jo aloitetun harrastuksen kustannusten noustua tulotason ulottumattomiin. Tällä on vakavat vaikutukset lasten ja nuorten hyvinvointiin, sillä liikuntaharrastusten suojaavat vaikutukset ovat monipuolisia.

Opetus- ja kulttuuriministeriön teettämän tutkimuksen mukaan erityisesti lasten ja nuorten liikunnan harrastaminen on kallistunut. Kilpaurheilulajeissa harrastamisen kustannukset ovat nousseet jopa kaksin- tai kolminkertaisiksi kymmenessä vuodessa. Myös vähäisempiä harjoitusmääriä vaativa harrasteliikunta maksaa aiempaa enemmän.

Puolueosastomme yhtyvät tutkijoiden huoleen: onko liikuntaseuroissa tapahtuvasta harrastamisesta tulossa vain harvojen etuoikeus? Yksi syy hintojen kallistumiseen on harrastustilojen korkea vuokrataso.

Ratkaisuna tähän esitämme, että koulutiloja tulisi avata nykyistä laajempaa käyttöä varten. Uudet koulut tulisi suunnitella monipuolisiksi toimintakeskuksiksi, joissa erilaiset liikunta-, kulttuuri- ja harrastusryhmät voisivat toimia koulupäivän loputtua. Etenkin homekouluremonteissa on erinomaiset mahdollisuudet huomioida monikäytön tarpeet. Tässä olisi helppo ja halpa keino mahdollistaa monelle lapselle paikka harrastaa. Koulu on lapselle jo ennestään tuttu ja turvallinen paikka. Emme näe mitään esteitä koulujen ja harrastusseurojen tiiviimmälle yhteistyölle.

OKM:n tutkimuksesta käy myös ilmi, että huomattava osa lapsiperheistä on jo viime vuosien aikana tipahtanut täysin organisoidun seuratoiminnan ulkopuolelle. Kilpaurheilun harrastuskaudet ovat pidentyneet ja harrastuskertojen määrä lisääntynyt, mikä on johtanut kustannusten kasvuun. Monien nuorten onkin vaikea löytää paikkaa, jossa liikuntaharrastuksen viikkotuntimäärää voisi säädellä itselleen sopivaksi tai jossa erilaisia lajeja voisi kokeilla ilman kiinnittymistä pitkään valmennukseen.

Yli 200 000 nuorta haluaisi harrastaa seuratoiminnassa, mutta jää tällä hetkellä ulkopuolelle. Kustannuksia voisi keventää esimerkiksi yhteistyösopimuksilla, paremmalla vapaaehtoistyön koordinoinnilla ja välineiden kierrätyksellä. Seuratoimintaan osallistuminen ei saa olla lompakon paksuudesta kiinni. On halvempaa ratkaista haaste nyt kuin maksattaa veronmaksajilla kerrannaisvaikutukset myöhemmin.

Eurooppademarit – Tähti ry ja Nuorsosialidemokraatit NUS ry esittävät, että

hyväksyessään aloitteen puoluekokous velvoittaa sosialidemokraattista liikettä toimimaan määrätietoisesti edellä mainittujen epäkohtien ratkaisemiseksi sekä vahvassa yhteistyössä seurojen, valtion ja yhteistyökumppaneiden kanssa.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 214

112 Harrastaminen mahdolliseksi kaikille

Sosialidemokraattiset Nuoret ry ja Sosialidemokraattiset opiskelijat - SONK ry

Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiön Otuksen tutkimuksesta (2016) käy ilmi, että vanhempien sosioekonominen tausta vaikuttaa edelleen voimakkaasti nuorten koulutusvalintoihin. Tutkimuksesta käy ilmi, että koulutuksen periytymiseen vaikuttaa kotiympäristön kulttuurinen pääoma ja harrastuneisuuteen kannustaminen. Harrastusrikas ympäristö kehittää lapsen tietoja ja taitoja, kuten sanavarastoa, argumentaation taitoja, sosiaalista ymmärrystä ja yleissivistystä, joilla on myönteinen vaikutus koulumenestykseen ja koulutusasenteisiin.

Harrastusten kustannukset ovat nousseet Suomessa viime vuosina merkittävästi. Keskivertoisen harrastavan perheen vuositulot olivat 87 000 vuodessa. Vain 36 prosenttia suomalaisista lapsiperheistä ansaitsee vuodessa yli 80.000 euroa. Sosioekonominen tausta vaikuttaa lasten mahdollisuuksiin saada yhdenvertainen kasvuympäristö. Selvitysten mukaan myös lapsen asuinalue vaikuttaa mahdollisuuksiin päästä harrastusten äärelle. Esimerkiksi Helsingissä Kulosaaren lapsista jopa 40 prosenttia saa kouluajan ulkopuolella opetusta jollain taiteenalalla. Jakomäessä vastaava prosentti on vähän yli kolme. Näiden alueiden sosioekonominen eriytyminen paljastaa syyt miksi alueiden lapset käyttävät vapaa-aikansa eri lailla. On todennäköistä, että se vaikuttaa näiden lasten eriäviin mahdollisuuksiin menestyä koulussa ja elämässä.

Osa eroista koulumenestyksessä rakentuu koulun ulkopuolella, sillä korkeakoulutetuilla vanhemmilla on paremmat resurssit tarjota lapsilleen rikkaampi ympäristö kehittää itseään ohjatusti. Yhtäläinen sosiaalisten taitojen kehittyminen, tietojen välittyminen ja yhteisöllisten kokemusten saaminen ovat kaikkien lasten ja nuorten oikeus.

Sosialidemokraattiset Nuoret ry ja Sosialidemokraattiset opiskelijat – SONK ry esittävät, että

SDP edistää jokaisen lapsen ja nuoren mahdollisuutta ohjattuun harrastukseen. Kuntien tulee selvittää, kuinka omassa kunnassa voitaisiin järjestää kaikilla alueilla sellaiset puitteet, joissa jokaisella lapsella olisi mahdollisuus harrastaa koulun ulkopuolella. Luodaan konsepti, joka olisi helppo toteuttaa jokaisessa kunnassa jo olemassa olevia resursseja hyödyntämällä. Kehittämistyöhön tulisi kunnissa ottaa mukaan harrastusseurat, nuorisoseurat, koulut ja vanhemmat.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 215

  • Heinäkuu 2020

    Toteutunut hyvin. Rinteen ja Marinin hallitusohjelma ottaa hyvin huomioon lasten harrastusmahdollisuuksiin panostamisen. Sen mukaan jokaiselle lapselle ja nuorelle taataan aito mahdollisuus mieluisaan harrastukseen koulupäivän yhteydessä.

     

    Tämän lisäksi Liikkuva Suomi -ohjelma tähtää liikunnan lisäämiseen kaikissa ikäryhmissä. Ohjelman keskiössä on poikkihallinnollisuuden vahvistaminen, jotta liikunnan edistäminen läpi leikkaisi paremmin useamman yhteiskunnan sektorin.


Kommentoi

Tietosuoja