Puoluekokous yhtyy aloitteeseen yliopistojen ja korkeakoulujen tuottaman tieteellisen tutkimustiedon systemaattisemmasta ja laajemmasta hyödyntämisestä Suomen valtion poliittisessa päätöksenteossa.

Puoluekokous yhtyy aloitteeseen yliopistojen ja korkeakoulujen tuottaman tieteellisen tutkimustiedon systemaattisemmasta ja laajemmasta hyödyntämisestä Suomen valtion poliittisessa päätöksenteossa.

Sosialidemokraattinen politiikka on aina kannattanut yhteiskunnallisiin ja sosiaalisiin kysymyksiin kohdistuvaa kriittistä tutkimusta. Sosialidemokratia on ollut oikeudenmukaisuuden ja totuuden puolella ja niiden toteutuminen on vaatinut tiedon valon levittämistä yhteiskunnallisten kysymysten ylle.

Tämän tavoitteen toteuttamiseksi sosialidemokratia on johdonmukaisesti puolustanut kriittisen tutkimuksen rahoitusta ja omalla toiminnallaan ollut aktiivisesti perustamassa yhteiskunnallisiin ja sosiaalisiin asioihin keskittyneitä tutkimuslaitoksia, joiden tutkimuksella on ollut ratkaiseva merkitys tuloerojen, terveyserojen sekä lukuisten muiden yhteiskunnallisten ja sosiaalisten kysymysten paremmassa ymmärtämisessä ja tuomisessa laajaan yhteiskunnalliseen tietoisuuteen. Tämän tutkimuksen ja näiden tutkimuslaitosten rahoitus on ollut SDP:n erityisen huomion ja huolenpidon kohteena.

107 Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tutkimustieto osaksi poliittisia päätöksentekoprosesseja

Sosialidemokraattiset opiskelijat - SONK ry:n aloite

Valtio tilaa vuosittain asiantuntijapalveluja yli puolella miljardilla eurolla. Samalla valtion virkamiesten määrää on jatkuvasti vähennetty. Aiemmin virkamiesten hoitamat tehtävät teetetään nykyisin siis ulkopuolisilla konsulteilla.

Rehellinen politiikka edellyttää faktoja. Sosialidemokraattiset Opiskelijat – SONK ry vaatii Suomen valtiolta näyttöön perustuvaa politiikkaa, jossa hyödynnetään johdonmukaisesti suomalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen osaamista. Suomessa toimii tällä hetkellä 15 yliopistoa ja 25 ammattikorkeakoulua, jotka tuottavat eri tieteenaloilla kansainvälisesti merkittävää tutkimustietoa.

Sosialidemokraattiset opiskelijat – SONK ry esittää, että

Suomen valtion poliittisessa päätöksenteossa aletaan systemaattisesti hyödyntää maamme yliopistojen ja korkeakoulujen tuottamaa tieteellistä tutkimustietoa. SDP valmistelee tiedestrategian, jolla pyritään paitsi poliittisen päätöksenteon ja tutkimustiedon yhteyden vahvistamiseen, myös suomalaisen tieteen tilan parantamiseen.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 145

  • Tammikuu 2017

    Tämän tavoitteen osalta hallituksen lainvalmistelussa näyttää käyneen päinvastoin. Hallituksen esitykset valmistellaan sidosryhmiä, myös alan tutkijoita ja asiantuntijoita kuulematta. Esitykset sitten muuttuvat lainvalmistelun edetessä tai ne hylätään kokonaan.

     

    Edellisellä vaalikaudella tehtiin muutoksia tutkimusrahoituksessa siten, että Suomen akatemialle annettiin rahoitusta strategisen tutkimuksen rahoitukseen. Strategisen ”tutkimuksen avulla etsitään konkreettisia ratkaisuja suuriin ja monitieteistä otetta vaativiin haasteisiin”. Rahoituksen teemat päättää valtioneuvosto, mutta päätökset tekee Suomen akatemia tieteellisten arviointien perusteella. Tämän lisäksi valtioneuvoston kansliaan koottiin valtioneuvostoa suoremmin tukeva tutkimus- ja selvitystoiminta. Tämän avulla toteutetaan huomattavasti pienempimuotoisia selvityksiä, joiden on tarkoitus tukea valtioneuvoston toimintaa. Rahoituksen avulla toteutetut selvitykset ovat saaneet kritiikkiä tutkijoilta.


Kommentoi

Tietosuoja