Sama kuin puoluehallituksen esitys.

Puoluekokous ei yhdy aloitteeseen.

Turun Sosialidemokraattinen Naisyhdistys ry esittää, että uudet jäsenet vapautettaisiin ensimmäisen vuoden jäsenmaksusta jäsenyyden tekemiseksi houkuttelevammaksi. Puolueeseen liitytään tai ollaan liittymättä kansalaisen omien arvojen pohjalta. SDP:n normaali jäsenmaksu, joka vuonna 2014 on 57 euroa, ei ole liian suuri, varsinkin kun sen voi maksaa kahdessa erässä.

Maksuttomaan ensimmäiseen vuoteen liittyy demokraattiseen päätöksentekoon liittyvä ongelma: puoluekokouksen lähestyessä voisi liittyä puolueen jäseneksi, äänestää ja erota maksamatta puolueen jäsenmaksua. Tämä olisi epäoikeudenmukaista jäsenmaksuvelvoitteensa hoitaneita jäseniä kohtaan.

Jäsenyydestä kiinnostuneille tulisi osaston kertoa alennetun jäsenmaksun mahdollisuudesta.

200 Ensimmäisen vuoden jäsenmaksu poistettava

Turun Sosialidemokraattinen Naisyhdistys ry:n aloite

Nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa on haastava saada uusia ihmisiä sitoutumaan puolueen toimintaan. Liittymistä voitaisiin edesauttaa poistamalla ensimmäisen jäsenyysvuoden maksu. Tämän lisäksi tarvitaan myös muita keinoja herättämään ihmisten kiinnostusta puoluetta kohtaan.

Nykyisten sääntöjen mukaan puolueosastoilla on oikeus vaikuttaa jäsenmaksun suuruuteen. Harvemmin uusi jäsen kuitenkaan päätyy yhdistyksen kokoukseen anomaan madallettua jäsenmaksua edes taloudellisista syistä. Jäsenmaksun poistaminen ensimmäisen vuoden jäseniltä todennäköisesti edesauttaisi myös iäkkäämpien Demarinuorten jäsenten hakeutumista puolueeseen.

Turun Sosialidemokraattinen Naisyhdistys ry esittää, että

SDP tarjoaa jokaiselle uudelle jäsenelle ensimmäisen vuoden jäsenyyden ilman jäsenmaksua. Ensimmäisen vuoden jälkeen jäsenmaksu on normaali.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 236


Kommentoi

Tietosuoja