Sama kuin puoluehallituksen esitys.

Puoluekokous viittaa puoluekokouksessa hyväksyttävään järjestöuudistusasiakirjaan.

Beslutsförslag

Partikongressen hänvisar till organisationsreformdokumentet som godkänns på partikongressen.

Lausunto aloitteisiin 155-158

Aloitteissa esitetään, että SDP:ssä otetaan käyttöön jäsenäänestys kaikissa tärkeissä asioissa, erityisesti puoluejohdon valinnassa ja hallitukseen menemisestä.

SDP:n 18 § mukaan jäsenäänestys toimitetaan, ellei jäljempänä toisin määrätä: puoluekokousedustajien valitsemiseksi (puoluekokousedustajien vaalit), kansanedustajaehdokkaiden nimeämiseksi (kansanedustajaehdokkaiden vaalit), kunnallisvaaliehdokkaiden nimeämiseksi (kunnallisvaaliehdokkaiden vaalit) sekä neuvoa-antavana presidenttiehdokkaan nimeämiseksi (presidenttiehdokkaan vaali). Jäsenäänestys toimitetaan lisäksi, mikäli puoluevaltuusto erikseen niin päättää, neuvoa-antavana ehdokkaiden asettamiseksi Euroopan parlamentin jäsenten vaaleihin. Valtakunnallisen jäsenäänestyksen toimittamisesta muissa kuin edellä mainituissa tapauksissa päättää puoluevaltuusto. SDP:ssä ei juuri ole järjestetty jäsenäänestyksiä muissa kuin sääntöjen määräämissä asioissa, mutta jäsenkyselyjä sitäkin enemmän. Sähköinen kysely on edullista ja nopeaa, mutta niihin osallistuminen ei ole kaikille jäsenille mahdollista. Jäsenäänestyksissä tulee sähköisen äänestysmahdollisuuden rinnalla tarjota uurna- ja postiäänestysmahdollisuudet. Postiäänestystä käytettäessä myös kustannukset kasvavat.

Sääntöjen mukaan puoluevaltuustolla on mahdollisuus arvioida, milloin asia on niin tärkeä, että se pitää ratkaista jäsenäänestyksellä. Tämä mahdollisuus tulee edelleen pitää puoluevaltuustolla.

Asia on käsittelyssä myös tässä puoluekokouksessa käsittelyssä olevassa järjestöuudistusasiakirjassa.

Partistyrelsens utlåtande till motionerna 155-158

I motionerna föreslås att man tar i bruk en medlemsomröstning inom SDP i alla viktiga frågor, särskilt i samband med val av partiledningen och om regeringsmedverkan.

Enligt 18 § i SDP:s stadgar ordnas en medlemsomröstning om man inte beslutar annorlunda senare: för att välja partikongressombud (val av partikongressombud), för att fastställa riksdagskandidater (val av riksdagskandidater), för att fastställa kommunalvalskandidater (val av kommunalvalskandidater) samt en rådgivande omröstning för fastställande av presidentvalskandidaten (val av presidentvalskandidat). En rådgivande medlemsomröstning ordnas därtill om fastställande av kandidater till Europaparlamentsvalet, om partifullmäktige så beslutar. Partifullmäktige fattar beslut om att ordna nationella medlemsomröstningar i andra än ovan nämnda frågor.

Inom SDP har man inte brukat ordna medlemsomröstningar i andra frågor än de som stadgarna föreskriver, men medlemsundersökningar desto mera. En elektronisk undersökning är billig och snabb, men alla medlemmar har inte möjlighet att delta i dem. Vid sidan om elektroniska omröstningar måste man erbjuda möjligheter till urna- och poströstningar. Då poströstningar ordnas ökar kostnaderna.

Enligt stadgarna kan partifullmäktige göra en bedömning när en fråga är så viktig att den bör avgöras genom en medlemsomröstning. Den här möjligheten bör fortsättningsvis reserveras till partifullmäktige.

Ärendet behandlas också i organisationsreformdokumentet som behandlas på denna partikongress.

155 Jäsenäänestykset käyttöön

Etelä-Vantaan Sosialidemokraatit ry:n jäsen Eero Hyvösen aloite

SDP:n jäsenistön kannanotot tärkeisiin asioihin jäävät osittain pimentoon, koska vain osa jäsenistä seuraa erilaisia mielipiteitä ja ottaa niihin kantaa sosiaalisen median (internet) kautta.

Puolueen jäsenistössä on ihmisiä, joille liikkuminen mainituissa välineissä on vähäistä tai sitä ei tapahdu lainkaan. Siksi pitkäaikaisten jäsenten kannanotot jäävät usein kuulematta.

Yleensäkin tärkeissä asioissa pitäisi saada suuren joukon mielipide näkyviin. Kokouksissa käy vain pieni osa jäsenistä, mutta heidän kannanottonsa ovat tärkeitä koko puolueen menestymiselle.

Etelä-Vantaan Sosialidemokraatit ry:n jäsen Eero Hyvönen esittää, että

käyttöön otetaan tärkeissä asioissa jäsenäänestykset. Tällaisia ovat esimerkiksi vanhuskysymykset, sote-uudistuksen jotkut osaratkaisut, kuntauudistukseen sekä ydinvoimala- ja ympäristöasioihin liittyviä asioita.

 

Äänestykset tulisi suorittaa sekä internetin kautta että kirjeitse. mahdollista olisi yhdistää palautus lisäksi jäsenyhdistysten välityksellä, jolloin jäsenet kokisivat yhteisyyttä järjestöönsä. Pääasia on nopea ja kaikkia koskeva toiminta.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 206

156 Neuvoa-antava jäsenkysely puoluejohdon valinnassa

Nuorsosialidemokraatit NUS ry:n aloite

SDP:n puoluejohdon valitsee kahden vuoden välein järjestettävä puoluekokous. Puoluekokouksessa päätösvaltaa käyttävät jäsenistön valitsemat puoluekokousedustajat.

SDP:n olisi hyvä lisätä puolueen avoimuutta ja suoraa jäsendemokratiaa erityisen tärkeissä kysymyksissä, joiksi puoluekokouksen merkittävimmät henkilövalinnat on laskettava. Näin vahvistetaan puolueen jäsenyyden merkitystä ja jäsenten osallisuutta sosialidemokraattisessa liikkeessä.

Puolueen tuleekin ottaa käyttöön vuoden 2016 puoluekokouksesta lähtien SDP:n jäsenille järjestettävä jäsenkysely puoluejohdon valinnasta. Jäsenkyselyn tulos olisi muodoltaan neuvoa-antava ja ylin päätösvalta valinnoissa säilyisi edelleen puoluekokousedustajilla. Jäsenkyselyllä voitaisiin kysyä näkemyksiä SDP:n puheenjohtajan lisäksi myös muista tärkeimmistä henkilövalinnoista (varapuheenjohtajat, puoluesihteeri, puoluevaltuuston puheenjohtaja).

Nuorsosialidemokraatit NUS ry esittää, että

Puoluekokous velvoittaa puoluejohdon toimimaan siten, että ennen puoluejohdon valintaa jäsenistölle tehdään neuvoa-antava jäsenkysely.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 207

157 SDP päättää hallitusohjelman hyväksymisestä ja hallitukseen osallistumisesta sitovan jäsenäänestyksen perusteella

Kallion Sosialidemokraatit ry:n jäsen Timo Kärkkäisen aloite

Saksan sosialidemokraattinen puolue SPD järjestää joulukuussa 2013 ensimmäistä kertaa historiassaan ja ensimmäisenä saksalaisena puolueena jäsenäänestyksen siitä, hyväksyvätkö puolueen jäsenet hallitusneuvottelujen tuloksena syntyneen puolueiden sopimuksen hallitusohjelmaksi ja puolueen osallistumisen hallitukseen.

Ennen hallitusneuvotteluja SPD:n puoluevaltuusto asetti joukon keskeisiä tavoitteita, jotka hallitusneuvotteluissa pitää pyrkiä saavuttamaan. Puolue tiedotti hallitusneuvottelujen aikana niiden kulusta ja käsitellyistä asioista jatkuvasti jäsenistölleen mm. verkkosivuillaan. Neuvottelutuloksena syntynyt hallitussopimus (hallitusohjelma) on julkaistu puolueen verkkosivuilla, se on lähetetty jäsenille puolueen sähköisessä uutiskirjeessä ja siitä on ollut sähköinen tiivistelmä jäsenten saatavilla verkossa.

Hallitussopimuksen ja jäsenäänestyksen välillä SPD:n jokainen piiriorganisaatio järjestää vähintään yhden seminaari- ja keskustelutilaisuuden, johon alueen kaikki puolueen jäsenet saavat kutsun.

Jäsenäänestys järjestetään postin välityksellä postiäänestyksenä.

Jäsenäänestyksen tulos on sitova, mikäli vähintään 20 prosenttia SPD:n jäsenistä antaa siinä äänensä. Jos vähintään 20 prosenttia äänestää, SPD hyväksyy tai hylkää hallitussopimuksen (hallitusohjelma) ja tämän myötä hallitukseen osallistumisen sen mukaan, mikä on jäsenäänestyksen tulos.

SDP:n on saksalaisen veljespuolueensa tavoin vaikutettava omalla esimerkillään hallituksen muodostamisen avoimuuteen ja jäsendemokratian ulottamiseen hallitusneuvotteluihin ja saatava siten muut puolueet mukaan.

Kallion Sosialidemokraatit ry:n jäsen Timo Kärkkäinen esittää, että

SDP vuoden 2015 eduskuntavaalien ja sitä seuraavien eduskuntavaalien jälkeen järjestää aina hallitusneuvotteluihin osallistuessaan SPD:n mallin mukaisen tai vastaavan sitovan jäsenäänestyksen, jonka tuloksen perusteella SDP hyväksyy tai hylkää hallitusneuvotteluissa saadun tuloksen hallitusohjelmaluonnokseksi ja samalla puolueen osallistumisen hallitukseen.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 207

158 Medlemsomröstning om partiets medverkan i regering

Helsingfors Svenska Arbetarförening rf:s medlemmar Rolle Alhos och Thomas Wallgrens motion

Helsingfors Svenska Arbetarförening rf:s medlemmar Rolle Alho och Thomas Wallgren föreslår, att

kongressen besluter att i samband med nästa regeringsförhandlingar avgöra frågan om partiets medverkan i regeringen genom en medlemsomröstning. Medlemsomröstningen förrättas efter att de av partiet utnämnda förhandlarna har godkänt resultatet av regeringsförhandlingarna. Om inget sådant resultat uppnås förrättas ingen medlemsomröstning. I omröstningen röstar medlemmarna Ja eller Nej till medverkan i regeringen i enlighet med det föreslagna regeringsprogrammet.

 

Jäsenäänestys puolueen osallistumisesta hallitukseen

Helsingfors Svenska Arbetarförening rf:n jäsenten Rolle Alhon ja Thomas Wallgrenin aloite

Helsingfors Svenska Arbetarförening rf:n jäsenet Rolle Alho ja Thomas Wallgren esittävät, että

puoluekokous päättää, että seuraavien hallitusneuvotteluiden yhteydessä kysymys puolueen osallistumisesta hallitukseen päätetään jäsenäänestyksellä. Jäsenäänestys suoritetaan, kun puolueen nimeämät neuvottelijat ovat hyväksyneet hallitusneuvottelujen tuloksen. Jos sellaista neuvottelutulosta ei saavuteta, jäsenäänestystä ei järjestetä. Äänestyksessä jäsenet äänestävät Kyllä tai Ei osallistumisesta hallitukseen ehdotetun hallitusohjelman pohjalta.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 208


Kommentoi

Tietosuoja