Sama kuin puoluehallituksen esitys.

Puoluekokous edellyttää, että selvitetään edellytykset luoda palkka- ja työsuhdetiedot kattava rekisteri näitä tietoja tarvitsevien viranomaisten käyttöön.

Aloitteessa esitetään työsuhdetietojen tallentamiseen tarkoitetun, viranomaisvoimin luotavan ja ylläpidettävän rekisterin luomista.

Aloitteessa nostetaan esiin luotavan rekisterin etuja harmaan talouden torjunnassa, työttömyysturva-asioissa ja työsuhteen ehtojen valvonnassa palkan osalta. Esitetty rekisteri toimisi keskistettynä työsuhde– ja palkkatietojen tallennuspaikkana, johon olisi pääsy viranomaisilla.

Puoluehallitus toteaa, että SDP:n periaatteisiin kuuluu hallinnon avoimuus, läpinäkyvyys ja julkisten palveluiden helppo saatavuus. Osana hallinnon kehittämistä on perusteltua pohtia tietojärjestelmää, josta tulotietoja tarvitsevat viranomaiset saisivat tiedot reaaliaikaisesti yhdestä paikasta. Tämä mahdollistaisi verovalvonnan reaaliaikaistamisen ja antaisi palkansaajalle itselleen mahdollisuudet valvoa omien tietojensa oikeellisuutta ja ajantasaisuutta.

Hankkeen laajuuden ja moniulotteisuuden vuoksi se pitäisi valmistella erittäin huolellisesti ja toteuttaa vaiheittain esimerkiksi pilotoinnin kautta. Valtiovarainministeriö on käynnistänyt selvitykset asiassa ja pyrkii edistämään hankkeen pikaista etenemistä.

38 Suomeen on luotava kansallinen työsuhderekisteri

Sosialidemokraattiset opiskelijat - SONK ry:n aloite

Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta perustuu työlle, työehtojen yhdessä sopimiselle sekä sille, että sovitusta pidetään kiinni. Näitä hyvinvointiyhteiskunnan peruspilareita koitetaan jatkuvasti heikentää eri suunnilta. Samaan aikaan työttömyyden varalle rakennettu turvaverkosto näyttää ajoittain hitaalle ja byrokraattiselle työttömän silmissä. Yhteisistä pelisäännöistä on pidettävä kiinni ja työttömyysturvan on oltava kannustava. Molempiin epäkohtiin auttaa työsuhdetietojen parempi liikkuvuus.

Työnantajan, tai tämän edustajan, tulisi kirjata työsuhderekisteriin kaikkien työntekijöiden työsuhteiden tiedot, kuten työsuhteen alkamisaika, työsuhteen tyyppi, työaika, palkka, työsuhteen päättymispäivä sekä -syy ja muut tarpeelliset tiedot. Rekisteriin olisi pääsy erikseen määrätyillä viranomaisilla.

Rekisterin tietoja voisi käyttää mm. seuraavissa tilanteissa:

Harmaan talouden torjunta

*     Kun työnantajan kaikkien työntekijöiden tiedot tulisi olla rekisterissä, olisi pimeän työvoiman käyttö helposti huomattavissa kun verrataan rekisterin tietoja todelliseen työntekijämäärään työpaikoilla

Työehtojen noudattaminen

*     Rekisteristä selviäisi suoraan, onko työntekijälle maksettava palkka työehtosopimuksen mukainen ja ovatko muut velvoitteet sekä irtisanomisajat työlainsäädännön mukaisia

*     Mahdollisissa riitatilanteissa rekisterin tiedot toimisivat näyttönä

Työttömyysturvan hakeminen

*     Kun tiedot työtunneista sekä palkasta ovat viranomaisen, kuten KELAn tai työttömyyskassan saatavilla suoraan rekisteristä, nopeutuu työttömyysturvahakemusten käsittely huomattavasti, kun soviteltua päivärahaa maksettaessa ei tarvitse enää odottaa palkkalaskelmaa tai palkkatodistusta työnantajalta

*     Sovitellun päivärahan maksaminen nopeutuisi ja kannustaisi edelleen ottamaan vastaan myös lyhyitä työpätkiä. Tähän ei tuleva 300 euron suojaosuuskaan pysty, sillä työssäoloa on seurattava joka tapauksessa.

Työsuhderekisterin vastustus keskittyisi todennäköisesti työnantajille koituvaan lisätyöhön. Kuitenkin, rekisterin voisi luoda sellaiseksi, johon työsuhteen tiedot syötettyään työnantaja saisi tulostettua esimerkiksi työsopimuksen tai Työsopimuslain 2:4 §:n mukaisen otteen työsuhteen keskeisistä ehdoista. Yhtä lailla järjestelmään voisi integroida palkanlaskennan, jolloin tiedot tulisi syötettyä palkanlaskennan yhteydessä, jolloin työmäärä ei lisääntyisi.

Työsuhderekisteriä laadittaessa tulee pitää huoli, että tietosuojakysymykset tulevat riittävässä laajuudessa otetuiksi huomioon.

Sosialidemokraattiset Opiskelijat SONK ry esittää, että

SDP ryhtyy ajamaan Suomeen kansallista työsuhderekisteriä.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 55

  • Tammikuu 2017

    Kansallinen tulorekisteri otetaan käyttöön 2019 ja laajennettuna 2020-2021. Rekisterin ylläpitäjänä ja vastuuviranomaisena toimii verohallinto. Huomion arvoista on myös se, että monien ammattiliittojen ja niiden työttömyyskassojen jäsenrekisterien kautta on ollut jo pitkään käytössä työsuhderekisteriä vastaavat tiedot. Niiden käytön tehostamista ja yhteensopivuutta tulorekisterin kanssa sekä erityisen helppokäyttöisen sovelluksen (apsi) käyttöönottoa tulee edistää.


Kommentoi

Tietosuoja