Puoluekokous ei yhdy aloitteisiin.
Partikongressen omfattar inte motionerna.
Ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon (2024) mukaan Suomen turvallisuuden takeena on kolme lukkoa: vahva kansallinen puolustuskyky osana liittokunnan pelotetta ja puolustusta, jäsenyytemme Euroopan unionissa ja Natossa sekä edelleen vahvistuva kahdenvälinen ulko- ja turvallisuuspoliittinen ja puolustusyhteistyö keskeisten liittolaistemme ja kumppaneidemme kanssa.
Suomesta tuli Pohjois-Atlantin liiton jäsen huhtikuussa 2023. Liittyminen Naton jäseneksi on merkittävin Suomen puolustusratkaisussa tapahtunut muutos toisen maailmansodan jälkeen.
Suomi hakeutui Naton jäseneksi oman turvallisuutensa vahvistamiseksi aikana, jolloin Euroopan turvallisuusympäristö muuttui perustavanlaatuisesti ja pitkäkestoisesti, kun Venäjä aloitti helmikuussa 2022 laajamittaisen hyökkäyssotansa Ukrainassa. Turvallisuusympäristön arvioidaan pysyvän heikkona pitkään myös sen jälkeen, kun Ukrainan sota päättyy. Syyt Suomen liittymiselle sotilasliittoon eivät siis ole kadonneet minnekään.
Venäjä on asemoitunut vastakkainasetteluun lännen kanssa. Euroopassa varustaudutaan sotatalouteen siirtyneen Venäjän kasvavaa uhkaa vastaan. Naton kokonaispelote muodostuu tavanomaisista joukoista ja suorituskyvyistä, ohjuspuolustuksesta sekä ydinaseista, joita täydentävät kyber- ja avaruussuorituskyvyt.
On siis totta, että Naton yhteinen pelote ja puolustus perustuu viime kädessä eräiden jäsenmaiden, ennen kaikkea Yhdysvaltojen ja pienemmissä määrin Iso-Britannian ja Ranskan, ydinasepelotteeseen. Näin on ollut sotilasliiton perustamisesta ja kylmän sodan ajasta lähtien, jolloin vastakkainasettelu ja kilpailu myös ydinasevarustelussa Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välillä oli kiivaimmillaan. Myös nyky-Venäjä käyttää ydinaseilla uhkailua vastuuttomasti politiikan välineenä.
Kuten ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossakin todetaan, Naton strateginen konsepti määrittelee, että liittokunnan tavoitteena on ydinaseeton maailma, mutta niin kauan kuin ydinaseita on olemassa, se pysyy ydinaseliittona. Naton ydinasepelotteen perimmäinen tarkoitus on rauhan säilyttäminen, liittokuntaan kohdistuvan painostuksen estäminen sekä pelotteen luominen aggressiota vastaan.
Suomi on sitoutunut koko liittokunnan toimintaan ja osallistuu omalta osaltaan liittokunnan pelotteen ja puolustuksen ylläpitoon ja kehittämiseen. On hyvä huomata, että tämä ei ole ristiriidassa sen kanssa, että Suomi edistää aktiivisesti ydinaseriisuntaa ja joukkotuhoaseiden leviämisen estämistä. Suomen Nato-jäsenyys ei muuta Suomen pitkäaikaista aseriisunta- ja asevalvontalinjaa, joka perustuu sopimusten ja niiden noudattamisen sekä toimeenpanon korostamiseen.
Enligt den utrikes- och säkerhetspolitiska redogörelsen (2024) vilar garantin för Finlands säkerhet på tre lås: en stark nationell försvarsförmåga som en del av alliansens avskräckning och försvar, medlemskap i Europeiska unionen och Nato, samt ett allt starkare bilateralt utrikes- och säkerhetspolitiskt och försvarssamarbete med våra viktigaste allierade och partner.
Finland blev medlem av den Nordatlantiska fördragsorganisationen i april 2023. Anslutningen till Nato är den mest betydande förändringen i Finlands försvarslösning sedan andra världskriget.
Finland ansökte om medlemskap i Nato för att stärka sin egen säkerhet vid en tidpunkt då Europas säkerhetsmiljö förändrades på ett grundläggande och långvarigt sätt när Ryssland i februari 2022 inledde sitt storskaliga anfallskrig mot Ukraina. Säkerhetsmiljön bedöms förbli instabil under lång tid även efter att kriget i Ukraina har upphört. Skälen till Finlands anslutning till militäralliansen har således inte försvunnit.
Ryssland har positionerat sig i konfrontation med väst. I Europa rustar man sig mot det växande hotet från Ryssland, som har övergått till krigsekonomi. Natos samlade avskräckning består av konventionella styrkor och förmågor, robotförsvar samt kärnvapen, kompletterade av cyber- och rymdförmågor.
Det är således sant att Natos gemensamma avskräckning och försvar i sista hand bygger på kärnvapenavskräckningen hos vissa medlemsländer, i synnerhet USA och i mindre utsträckning Storbritannien och Frankrike. Så har det varit sedan militäralliansens grundande och under det kalla kriget, då konfrontationen och konkurrensen även inom kärnvapenupprustningen mellan USA och Sovjetunionen var som intensivast. Även dagens Ryssland använder på ett oansvarigt sätt hot med kärnvapen som ett politiskt verktyg.
Såsom också konstateras i den utrikes- och säkerhetspolitiska redogörelsen slår Natos strategiska koncept fast att alliansens mål är en kärnvapenfri värld, men så länge kärnvapen existerar förblir Nato en kärnvapenallians. Det yttersta syftet med Natos kärnvapenavskräckning är att bevara freden, förhindra påtryckningar mot alliansen och skapa avskräckning mot aggression.
Finland är förbundet till hela alliansens verksamhet och deltar för sin del i upprätthållandet och utvecklingen av alliansens avskräckning och försvar. Det är viktigt att notera att detta inte står i strid med att Finland aktivt främjar kärnvapennedrustning och förhindrande av spridning av massförstörelsevapen. Finlands Nato-medlemskap förändrar inte Finlands långvariga linje i fråga om nedrustning och vapenkontroll, som bygger på att betona internationella avtal samt deras efterlevnad och genomförande.
Thomas Wallgren, Finlands Svenska Socialdemokrater rf – Helsingfors Svenska Arbetarförening rf
Aloitan argumentilla: On aina parempi, että vain osa meistä tuhoutuu kuin että me kaikki tuhoudumme.
Tästä syystä oman turvallisuuden rakentaminen ydinaseiden varaan on väärin. NATOn jäsenet kuitenkin tekevät juuri näin. Siksi Suomen liittyminen NATOon oli väärin.
Olen huomannut, että moni kokee vaikeaksi ottaa esittämäni argumentin ja sen johtopäätöksen vakavasti. Arvelen monien pitävän epäuskottavana, että näin banaalilla argumentilla olisi ratkaiseva merkitys asiassa, jolla on mittaamattoman suuria käytännön seurauksia – etenkin, kun johtopäätös saattaa vaikuttaa yllättävältä suhteessa Suomessa viime aikoina käytyyn julkiseen keskusteluun.
On syytä panna merkille, että argumentti Suomen NATO-jäsenyyttä vastaan on kahdella tavalla poikkeuksellinen.
Ensimmäinen erityispiirre liittyy politiikan ja etiikan suhteeseen. Poliittisia päätöksiä joudutaan lähes aina tekemään ainakin osin vaihtelevien ja epävarmojen arvioiden varassa. Niitä ei voi perustaa pelkästään yksinkertaisten eettisten näkökohtien varaan. Kysymys Suomen NATO-jäsenyydestä muodostaa tästä säännöstä poikkeuksen: Tässä tapauksessa on olemassa jotakin niin harvinaista kuin yksinkertainen ja ehdottoman sitova argumentti.
Argumentin toinen poikkeuksellinen piirre on, että se on helposti ymmärrettävissä. Useimmat ymmärtävät asiaa paljoakaan miettimättä, että on aina parempi, että vain osa maailman ihmisistä tuhotaan kuin että kaikki tuhotaan, ja että siksi tilanteessa, jossa tuho uhkaa osaa meistä, on aina väärin vastata uhkaan siten, että siitä voi seurata kaikkien tuho.
Meillä on siis helposti ymmärrettävä ja ehdottoman sitova argumentti Suomen NATO-jäsenyyttä vastaan. Huomaamme siten, ettei päätös liittyä NATOon ollut ainoastaan väärä. Kyseinen päätös oli myös osoitus meidän suomalaisten irrationaalisuudesta.
Ymmärrän hyvin, että väitteeni saattavat äkkiseltään vaikuttaa liioitelluilta. Tiedän myös, että tunteilla on iso rooli puhuessamme NATOsta, ydinaseiden oikeuttamisesta ja muista sodan ja rauhan ajankohtaisista, ja samalla kaikkein perustavimmista kysymyksistä.
Silti ihmisen on pyrittävä totuuteen. Olen koetellut esittämäni argumentin kestävyyttä keskusteluissa ansioituneiden filosofian ammattilaisten ja kollegojen kanssa sekä esittänyt sen eri alojen edustajille, joiden arvostelukykyä arvostan. Osa keskustelijoista on heti yhtynyt näkemykseeni, osa on mykistynyt, osa esittänyt kriittisiä huomiota, jotka eivät kuitenkaan ole kohdistuneet itse argumenttiin vaan ohittaneet sen. Kukaan ei ole osoittanut argumentissa virhettä.
Jos olen sittenkin väärässä, minun olisi hyvä ymmärtää se. Jos sen sijaan olen oikeassa ja edellä esitetty argumentti pätee, tällä toivoisi olevan laajempaa merkitystä.
Yritän seuraavaksi avata esittämääni argumenttia hieman seikkaperäisemmin. Samalla esitän joitakin pohdintoja argumentin voimasta ja muutamasta muusta aiheesta.
Moni näyttää pitävän kysymystä Suomen NATO-jäsenyydestä ratkenneena ja pitää tätä syynä – tai verukkeena – olla pohtimatta kysymystä jäsenyyden oikeutuksesta ja olla ottamatta siihen kantaa. Esimerkiksi suomalaisen rauhanliikkeen sisällä keskustelua on viime aikoina käyty lähinnä siitä, millaista politiikkaa meidän tulisi NATO-jäseninä harjoittaa. Tämäkin keskustelu on tietysti tarpeellinen, mutta se ei saisi olla syy väistää perustavampaa kysymystä jäsenyydestä. Asia ei ole vähäpätöinen. Maksamme korkean hinnan siitä, jos hiljaa ohitamme kysymyksen toimimmeko oikein vai väärin hyväksyessämme jäsenyyden NATOssa. Hinta peritään menetetyn itseymmärryksen kovassa valuutassa: emme pysty muodostaman yhteistä, jaettua ymmärrystä päätöksen koko merkityksestä. Eväämme silloin itseltämme mahdollisuuden ymmärtää, miten päätös ja reitti, joka päätökseen johti, vaikuttavat identiteettiimme – siihen, keitä meistä tulee, jos valitsemme edelleen jäsenyyden, ja toisaalta jos luovumme siitä.
Itsensä ymmärtäminen on vapauden ehto. Aina ei itseymmärryksen puutteesta tai heikkoudesta seuraa mitään merkittävää. Mutta meitä nyt uhkaavalla itseymmärryksen puutteella on yhteys tuhoisuudessaan kokonaan eri mittakaavan ilmiöön. Uskon, että meiltä puuttuvat sanat tämän ilmiön kuvaamiseksi oikein tai tarkasti. Mutta voimme yrittää muodostaa siitä käsitystä pohtimalla sanaa, joka on esittämässäni argumentissa kaikkein tärkein: tuho. Suomen kielessä ei kuitenkaan liene täsmällistä vastinetta sellaisille nimenomaan ydintuhoa kuvaaville sanoille, joita tässä tarvittaisiin, kuten Armageddon, Vernichtung, utplåning ja förintelse.
NATO-jäsenyyden puolestapuhujat peräänkuuluttavat usein realismia. On ikävä kyllä todettava, että realismin vaatimus vain harvoin yhdistetään asian vaatimaan vakavuuteen. Kumoamaton tosiasia on, että se, joka ei suostu pohtimaan täydellisen tuhon uhan ja NATO-jäsenyyden sisäistä yhteyttä, sulkee silmänsä kaikkein perustavimmalta realiteetilta, josta NATO-keskustelussa on kyse.
Päätöstäni tehdä tämä aloite SDP:n puoluekokoukselle 2026 motivoikin ennen kaikkea toiveeni, että voisin edistää realismia puolueemme sisäisessä, ja myös Suomen ja viime kädessä maailman, keskustelussa NATOsta ja ydinaseista.
Pääargumenttini ohella NATO-jäsenyyttämme vastaan puhuvat toki myös eräät muut näkökohdat. Niistä ilmeisin nousee näkyviin poliittisen ja oikeudellisen arvion leikkauspinnassa. Otan sen esille, vaikkakaan sillä ei ole samanlaista sitovaa painoarvoa kuin pääargumentillani. Totean, että ydinaseet ovat olleet kansainvälisen oikeuden vastaisia siitä lähtien, kun 50 maata oli ratifioinut YK:n ydinaseita kieltävän sopimuksen, jolloin sopimus astui voimaan. Sopimuksen on syksyllä 2025 ratifioinut jo 74 maata. Kieltosopimus ei sido oikeudellisesti niitä valtioita, jotka eivät ole sen osapuolia. NATO-jäsenyys on kuitenkin jännitteisessä suhteessa siihen kansainväliseen sääntöpohjaiseen järjestelmään, jonka kunnioittamiseen ja vahvistamiseen Suomen ja maailman yhteistä turvallisuutta on edelleen syytä rakentaa.
Palaan nyt aloitteeni alussa esittämääni argumenttiin ja esitän siitä tarkennetun version. Johtopäätökseni varmuusaste on funktio argumentin alla erittelemieni alakohtien 1-6 varmuusasteesta sekä alakohtien keskinäisistä suhteista.
1: Ydinaseet ovat radikaalisti erilaisia kuin ns. tavanomaiset aseet. Mikä ero täsmällisesti on, on kuitenkin vaikea ilmaista. Nähdäkseni NATO-keskustelumme keskeisin ongelma onkin siinä, etteivät sanamme eikä käsityskykymme helposti tavoita tätä eroa. Määrällinen esitys on yksi keino yrittää hahmottaa sitä. Toinen maailmansota lienee historian suurin sota. Sodassa kuoli arviolta noin 50–100 miljoonaa ihmistä aiheuttaen myös erittäin laajaa muutakin tuhoa ja kärsimystä. Ydinsodassa kuolleiden määrän voidaan arvioida nousevan tuohon verrattuna satakertaiseksi, ainakin jos sota syttyisi kahden suurimman ydinaseryhmän, Venäjän ja Yhdysvaltojen/NATOn välillä. On esitetty jopa väite, että ydinsota voisi aiheuttaa ihmiskunnan sukupuuton. Ilmeistä on ainakin se, että suuri ydinsota johtaisi useiden muiden lajien häviämiseen.
2: Täsmällisten käsitteiden puutteesta ja vaikutusarvioiden epävarmuudesta huolimatta joudumme hyväksymään tosiasian, että suuri ydinsota johtaisi tuhoon, jonka laatu ja laajuus huimasti ylittäisi kaiken, mitä ihmiskunta on tähän asti joutunut kokemaan.
3: Velvollisuutemme on yrittää välttää sellainen tuho.
4: Emme voi sulkea pois sitä mahdollisuutta, että rajalliseksi tarkoitettu ydinsota eskaloituu. Otataan esimerkki: Olettakaamme, että Suomeen kohdistuu hyökkäys tavanomaisin asein ja NATO käyttää ydinaseita Suomen turvaamiseksi. Jos vastapuolella on ydinaseita, emme voi sulkea pois sitä mahdollisuutta, että se iskee niillä takaisin ja että ydinsota syttyy. On siis todettava, ettei koskaan voi olla oikein laukaista ydinaseita, ei edes ns. pieniä ydinaseita, Suomen tai minkä tahansa muun maan puolustamiseksi tavanomaisin asein tehtyä hyökkäystä vastaan. Näin on ainakin, jos hyökkääjällä on ydinaseita. Mutta vastaava järkeily pätee myös, jos Suomeen tai johonkin (muuhun) NATO-maahan kohdistuu ydinasehyökkäys. Tällöinkin olisi ehdottoman väärin käyttää ydinaseita puolustustarkoituksessa. Tämä on syytä toistaa koska väitettä voi olla vaikeaa hahmottaa ja sisäistää. On mahdollista että ydinsota, johon osallistuu kaksi tai useampia osapuolia, joilla kaikilla on suuri ydinaseiden arsenaali, mutta jossa vain yksi osapuoli laukaisee ydinaseita, ei johda sellaiseen totaaliseen tuhoon, joka seuraa keskinäisestä ydinaseiden käytöstä. Siksi kaikkinaista ydinaseiden jatkettua käyttöä, vaikkapa muuten oikeutetun puolustussodan keinona, on ehdottomasti vältettävä jopa kaikkein äärimmäisissäkin tilanteissa, kuten esimerkiksi tilanteessa, jossa Venäjä hyökkäisi yhtä tai useampaa NATO-maata vastaan ydinasein.
5: Voimmeko olettaa, että NATOn ydinaseilla on ainoastaan pelotetarkoitus? Voimmeko siis olla aivan varmoja, että NATO on salaa päättänyt, etteivät sen ydinaseilla varustetut jäsenmaat missään oloissa aio laukaista niitä ja että NATO pitää kiinni ydinaseista vain ehkäistäkseen pelkästään niiden olemassaololla sotien syttymisen?
Ikäväksemme on helposti osoitettavissa, että tällainen toiveikas ajatus olisi harhainen. Jos kaikki ovat aina varmoja siitä, etteivät NATO-maat koskaan tule laukaisemaan ydinaseita, aseet menettävät pelotevaikutuksensa. Ydinaseiden voi toivoa ehkäisevän vastapuolen hyökkäyksen vain saamalla vastapuolen uskomaan, että ne saatetaan jossakin tilanteessa myös laukaista. Oikeutetun pelotevaikutuksen ylläpitämisen edellytyksenä on mahdollisuus ylläpitää asymmetria sen välillä, mitä me tiedämme — ettemme tule milloinkaan laukaisemaan ydinasetta — ja sen, mitä vastapuoli meistä kuvittelee, siis että me saattaisimme laukaista ydinaseen. En pidä realistisena ajatella, että tällainen oman tiedon ja vastapuolen uskomuksen asymmetria on pitkän päälle ylläpidettävissä. Tästä johtuen ydinpelote ei voi milloinkaan olla oikeutettua.
6: Suomen ollessa NATOn jäsen, hyväksymme ydinaseet ainakin siinä mielessä, että hyväksymme ydinasepelotteen.
Johtopäätös:
NATOon kuuluminen on kaikissa oloissa väärin. Tämä pätee niin Suomen kuin kaikkien muidenkin maiden kohdalla.
Johtopäätöksen hyväksyminen voi tuntua ikävältä. Merkitseehän se muun muassa sen hyväksymistä, että velvollisuutemme on olla tuhoamatta muita, vaikka muut tuhoaisivat meidät. Se merkitsee myös, ettei ydinaseilla kiristämistä vastaan ole mitään suojaa. Voimme esimerkiksi kuvitella, että Venäjä uhkaisi hyökätä Suomeen ydinaseilla, jollemme anna Venäjän ottaa maatamme haltuunsa. Me voimme tällöin vastata, että olemme valmiit tekemään kaikkemme puolustaaksemme Suomea – paitsi puolustautua ydinasein. Karu totuus on kuitenkin: Olisi ehdottomasti parempi, että Venäjä valloittaisi tai tuhoaisi meidät ilman että puolustaudumme ydinasein kuin, että me NATOn avulla tuhoaisimme Venäjän sillä uhalla, että Venäjä ehtii vastata meidän tekemiimme ydinaseiskuihin omilla ydinaseillaan.
Esittämäni perusajatuksen voi havainnollistaa myös esittämällä muunnelman esittämäni argumentin kohdasta 5. Muunnelma on luonteeltaan ns. reductio ad absurdum: Olettakaamme, että argumentin viidennessä kohdassa on virhe ja onkin niin, että ydinpelote toimii. Tällöin maa, jolla on suuri määrä ydinaseita, ei koskaan joudu hyökkäyksen kohteeksi. Tästä oletuksesta voimme päätellä, että saavutamme ikuisen rauhan varmistettuamme, että kaikilla mailla (ja kaikilla vastaavilla toimijoilla) on aina todella suuret määrät ydinaseita. Vain jos uskomme tähän, voimme pitää jäsenyyttä NATOssa oikeutettuna.
SDP:n vahvuuksia on ollut arvojen lisäksi pyrkimys realismiin, rehellisyyteen sekä älyllinen kunnianhimo. Pelon ilmapiirissä järjenkäyttö on haastavaa ja perimmäiset moraaliset sitoumuksemme voivat joutua koetukselle. Kykymme punnitaan. NATOn jäsenyyden hyväksyminen merkitsee sen maatamme ja ihmiskuntaa vaarantavan harhan hyväksymistä, että turvallisuutta voi rakentaa ydinaseiden varaan.
Thomas Wallgren, Finlands Svenska Socialdemokrater rf – Helsingfors Svenska Arbetarförening rf esittää, että
tämän aloitteen perustelutekstissä mainituista syistä puoluekokous päättää, että SDP tekee kaikkensa jotta Suomi eroaa NATOsta niin pian kuin mahdollista.
Thomas Wallgren, Finlands Svenska Socialdemokrater rf – Helsingfors Svenska Arbetarförening rf
Finland har varit självständigt sedan 1917. Efter andra världskriget var Finland utrikespolitiskt ett neutralt land med ett vänskaps-, samarbets- och biståndsavtal (VSB) med Sovjetunionen. Efter Sovjetunionens fall blev Finland politiskt alliansfritt. År 1994 gick Finland med i Natos Partnerskap för fred och år 2023 antogs Finland som medlem i Nato. Efter över hundra år av neutralitet och alliansfrihet är Finland nu med i den västliga världens försvarsallians.
Orsaken till detta var Rysslands angreppskrig mot Ukraina 2022 som chockerade de flesta finländare, även de flesta politiker. Rädslan blev en stark drivkraft, och i stället för en bred, fördjupad och demokratisk diskussion drevs processen snabbt framåt. Statsledningen, presenterade Nato som det enda möjliga alternativet. Andra säkerhetspolitiska vägar – som fortsatt alliansfrihet, fördjupat nordiskt försvarssamarbete eller EU säkerhetsramar gavs aldrig seriöst utrymme i den offentliga debatten.
Resultatet blev att opinionen svängde dramatiskt på bara några månader. Från att en tydlig majoritet tidigare var emot medlemskap stödde plötsligt omkring 80 procent Nato enligt olika mätningar. Alla riksdagspartier – från höger till vänster – ställde sig bakom ansökan. Omröstningen i riksdagen slutade med 188 röster för och 8 emot.
Men stöd byggt på rädsla och bristande alternativ är inget stabilt fundament för beslut.
Efter några år av medlemskap ser jag följande argument som talar för att vårt land skall lämna Nato:
1. att vara med i en kärnvapenallians är galenskap (se närmare argumentation i Thomas Wallgrens motion: Suomen on erottava Natosta)
2. Trump (USA) är opålitlig,
3. vi har inte råd med 5 % av BNP till upprustning,
4. det behövs alliansfria stater i världen som på ett trovärdigt sätt kan verka som fredsmedlare och för fredliga lösningar.
Marianne Laxén, Finlands Svenska Socialdemokrater rf – Helsingfors Svenska Arbetarförening rf föreslår att
SDP beslutar att verka för att Finland skall lämna Nato i enlighet med artikel 13 i Nordatlantiska fördraget.
Suomi on ollut itsenäinen vuodesta 1917. Toisen maailmansodan jälkeen Suomi oli ulkopoliittisesti neutraali maa, jolla oli ystävyys-, yhteistyö- ja keskinäisen avunantosopimus (YYA) Neuvostoliiton kanssa. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Suomesta tuli poliittisesti liittoutumaton. Vuonna 1994 Suomi liittyi Naton rauhankumppanuuteen ja vuonna 2023 Suomi hyväksyttiin Naton jäseneksi. Yli sadan vuoden neutraliteetin ja liittoutumattomuuden jälkeen Suomi on nyt mukana läntisen maailman puolustusliitossa.
Syy tähän oli Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan vuonna 2022, joka järkytti suurinta osaa suomalaisista, myös suurinta osaa poliitikoista. Pelosta tuli vahva voima, ja laajan, syvällisen ja demokraattisen keskustelun sijasta prosessia vietiin nopeasti eteenpäin. Valtionjohto esitteli Naton ainoana mahdollisena vaihtoehtona. Muille turvallisuuspoliittisille teille – kuten jatkettua liittoutumattomuutta, syvennettyä pohjoismaista puolustusyhteistyötä tai EU:n turvallisuuskehyksiä – ei annettu vakavasti tilaa julkisessa keskustelussa.
Tuloksena oli, että mielipide kääntyi dramaattisesti vain muutamassa kuukaudessa. Siitä, että selkeä enemmistö oli aiemmin jäsenyyttä vastaan, yhtäkkiä noin 80 prosenttia kannatti Natoa eri mittausten mukaan. Kaikki eduskuntapuolueet – oikealta vasemmalle – asettuivat hakemuksen taakse. Äänestys eduskunnassa päättyi 188 puolesta ja 8 vastaan.
Mutta tuelle, joka perustuu pelkoon ja vaihtoehtojen puutteeseen, ei voi rakentaa vakaata päätöspohjaa.
Muutaman jäsenyysvuoden jälkeen näen seuraavat argumentit sille, että Suomen tulisi erota Natosta:
Marianne Laxén, Finlands Svenska Socialdemokrater rf – Helsingfors Svenska Arbetarförening rf, esittää, että
SDP päättää pyrkiä siihen, että Suomi eroaa Natosta Pohjois-Atlantin sopimuksen 13. artiklan mukaisesti.