Puoluekokous yhtyy aloitteeseen.
Puoluekokous katsoo, ettei SDP:n kunnianhimoista tavoitetta Suomen koulutusasteen nostamisesta globaaliin kärkeen saati työmarkkinoilla ilmenevää korkeakoulutetun työvoiman yli- tai alitarjontaa tule tarkastella erillään korkeakoulujen rahoitusmalleista. Tavoitetta kohti kulkiessa on kuitenkin pidettävä kiinni korkeakoulujen autonomiasta ja nykyisestä perusrahoituksesta. Rahoitusmalleja uudistettaessa on tärkeää huolehtia myös siitä, että rahoituksen määräytyminen on niin korkeakoulujen kuin työmarkkinoiden näkökulmasta ennakoitavaa, jotteivat esimerkiksi suhdannevaihtelusta aiheutuvat tilapäiset työvoiman kysyntävaihtelut muodosta koulutustarjonnan suunnitteluun pitkällä aikavälillä haitallista kannustinta. On niin ikään tärkeää, että ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen perustehtävien toteuttamiselle on riittävät edellytykset.
Aleksi Suro, Varsinais-Suomen Sosialidemokraattinen Piiri - Egentliga Finlands Socialdemokratiska Distrikt r.y. – Raision Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys Voima I ry, Heli Martinmäki, Raunistulan-Kärsämäen Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry jäsen
Suomi menestyy vain osaamisella. SDP:n tavoitteena on, että 2030-luvulla 60 % nuorista ikäluokista on korkeakoulutettuja. Korkeakoulutus halutaan pitää edelleen maksuttomana, korkeakoulujen aloituspaikkoja lisätä ja koulutuksen läpäisyä parantaa kehittämällä oppimisen tukea kaikilla asteilla varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin. Tämä vaatii koulutuksen kehittämiseen resursseja sekä osaavaa ja pedagogisesti pätevää opetushenkilökuntaa.
Ongelmaksi on kuitenkin muodostunut, että Suomessa koulutetaan liikaa ihmisiä heikosti työllistäville aloille ja aloille, joilla on jo liikaa koulutetun työvoiman tarjontaa työmarkkinoilla. Korkeakoulujen pitäisikin asiantuntijoiden mukaan ajatella enemmän työllistymistä, mutta nykyinen rahoitusmalli ohjaa osin massakouluttamaan ihmisiä aloille, joiden koulutuksen järjestäminen on kustannustehokasta, mutta ei kohtaa työmarkkinoiden tarpeisiin. Tätä voidaan pitää niin kutsuttuna koulutusjärjestelmämme tyhjäkäyntinä, sillä jokainen korkeakoulutettu myös maksaa yhteiskunnalle.
Tutkimuslaitos Laboren asiantuntijat ovat mediassakin todenneet, että korkeakouluilta puuttuu rahallinen kannustin ohjata väkeä aloille, joilla he voivat aidosti työllistyä. Tällä hetkellä opiskelijoiden työllistyminen näyttelee korkeakoulujen rahoituksessa mitättömän pientä, vain parin prosentin roolia. Huomattavasti suuremmat rahat tulevat sisäänottomääristä ja valmistuneista. Korkeakoulut voivat siis surutta haalia väkeä aloille, joilla paneutuneita opiskelijoita riittää – riippumatta siitä, riittääkö heille töitä vai ei. Tämä on järjetöntä paitsi yhteiskunnan yhteisten varojen, myös jokaisen suurella todennäköisyydellä työttömäksi valmistuvan nuoren suomalaisen kannalta.
Asia on kaksijakoinen, sillä toisaalta esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluiden parissa tarvitaan yhä enemmän osaajia monelta eri koulutustasolta. Samoin erilaiset tekniikan alat tarvitsisivat enemmän osaajia muuttuneisiin tarpeisiin. Listaa voisi jatkaa ainakin lääkäreiden, juristien ja poliisien ammattiryhmillä. Osin kyse on koulutuksen järjestäjien resurssien riittämättömyydestä, ja osin taas kyseisten viiteryhmien ammattijärjestöt ovat onnistuneet hyvään edunvalvontatyöhön alalla jo työskentelevien ammattilaisten vahvan aseman säilyttämiseksi. Osalle aloista, kuten hoitotyöhön, on taas ollut vaikeaa löytää innokkaita hakijoita työn kuormittavuuden tai epävarmojen työllisyysnäkymien takia.
Fakta on myös se, että siinä missä korkeakoulutettujen määrän kasvattamista pidetään SDP:ssä välillä jopa itseisarvona, osalla duunarialoista kärsitään työvoimapulasta. Jos samaan aikaan vaikkapa palvelualoilla on työvoimapulaa ja kaupallisella alalla puolestaan koulutetaan liikatarjontaa, voidaan puhua korkeakoulututkintojen deflaatiosta. Esimerkiksi elinkeinoelämä tarvitsee vuosittain paljon vähemmän tradenomeja kuin aloituspaikkoja on. Taantuma on entisestään vähentänyt työvoiman tarvetta ja ongelman ydin on juuri siinä, että ammattikorkeakoulut saavat rahoituksen pääasiassa aloituspaikkojen perusteella. Ennen merkonomin papereilla teki pankkimaailmassa huikean uran, mutta nykyään niillä pääsee lähinnä kaupan alalle. Onko seuraava askel se, että tradenomin paperit ruvetaan jo vaatimaan jokaiselta pankin tai vakuutuspuolen asiakaspalvelussakin työskentelevältä, ellei työmarkkinoiden kohtaannon ongelmia oteta vakavasti.
Korkeakoulutettujen määrää tulee kyllä nostaa, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Sen tulee olla ennen kaikkea välinearvo tähdätessä parempaan osaamiseen, tuottavuuteen ja talouskasvuun.
Tarkastelussa on kuitenkin huomioitava laadukkaan tutkimuksen mahdollistaminen myös niillä aloilla, joilla työpaikkojen määrät ovat vähäisiä. Näistä hyvinä esimerkkeinä voidaan pitää esimerkiksi arkeologiaa tai sukututkimusta. Puolueessa tunnistetaankin, että tutkimus- ja innovaatiotoiminnalla on keskeinen rooli uusien työpaikkojen synnyttämisessä. SDP:n tulee kaikissa olosuhteissa pitää tärkeänä tiedeyhteisöjen roolia kansainvälisesti arvostettuina sekä laadullisesti huippuluokkaisina vapaan opetuksen ja tutkimuksen edistäjinä. Uudistetun korkeakoulujen rahoitusmallin tuleekin palvella työllisyyden ohella yhä humanististen alojen tutkimusta ja kansaa yleissivistäviä tarkoitusperiä. Rahoitusta ei siis tule hakea tieteenaloja lakkauttamalla, vaikka aloituspaikkojen määrän tarkastelu on monilta osin paikallaan.
Aleksi Suro, Varsinais-Suomen Sosialidemokraattinen Piiri – Egentliga Finlands Socialdemokratiska Distrikt r.y. – Raision Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys Voima I ry, Heli Martinmäki, Raunistulan-Kärsämäen Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry jäsen esittävät, että
SDP pitää avauksissaan kovempaa ääntä vastuullisesta koulutustason nostamisesta, tähdäten määrän ohella laatuun ja huomioiden työmarkkinoiden tarpeet. Korkeakoulujen rahoitusmallia uudistetaan vastaamaan paremmin koulutetun työvoiman tarpeita, tieteenalojen tutkimuksesta tinkimättä.