Puoluekokous yhtyy aloitteeseen.

Aloitteessa esitetään, että Suomen evankelisluterilaisen kirkon nykyinen verotusoikeus säilytetään. SDP ei ole esittänyt muutoksia kirkkokuntien verotusoikeuden muuttamiseksi. Kirkoilla on Suomessa vakiintunut ja merkittävä asema myös monien yhteiskunnallisten tehtävien hoitamiseksi. Niiden toiminta nojaa verotusoikeuteen.

37 Evankelisluterilaisen kirkon verotusoikeus säilytettävä

Jarno Strengell, Kaakkois-Suomen Sosialidemokraatit ry – Mikkelin Työväenyhdistys ry

Suomen noin 3,5 miljoonan jäsenen evankelisluterilaisen kirkon arvot solidaarisuus, suvaitsevaisuus ja lähimmäispalvelu, sopivat hyvin yhteen SDP- arvojen kanssa. Kirkon monipuolinen ja hyvä lapsi-, aikuis-, perhe- ja vanhustyö tehdään isolta osaltaan vapaaehtoistyönä eikä esimerkiksi kerho- tai avustustyössä vaadita teologian tai Raamatun pakollisia keskusteluita. Raamatulliset keskustelut käydään pääosin jumalanpalveluksissa, raamattupiireissä ja rippileireillä.

 

Jarno Strengell, Kaakkois-Suomen Sosialidemokraatit ry – Mikkelin Työväenyhdistys ry esittää, että

Suomen evankelisluterilaisen kirkon nykyinen verotusoikeus verohallinnon kautta on jatkossakin turvattava.


Kommentoi

Tietosuoja