Puoluekokous yhtyy aloitteen tavoitteeseen järjestelmän uudistamisesta.
Puoluehallitus viittaa neljän aloitekokonaisuuden lausuntoihin:
85–105: Kanneoikeus mahdollistettava ammattiliitoille
Aloitteissa esitetään, että ammattiliitoille säädetään ryhmäkanneoikeus, jonka nojalla ne voivat nostaa kanteen työntekijöiden puolesta ilman erillistä valtakirjaa. Aloitteissa tuodaan esiin työelämässä esiintyvät väärinkäytökset sekä se, että erityisesti haavoittuvassa asemassa olevat työntekijät eivät aina uskalla tai kykene puolustamaan oikeuksiaan yksin.
SDP:n poliittisessa ohjelmassa on linjattu, että työelämän pelisääntöjä on valvottava tehokkaasti ja että alipalkkaukseen, palkkasyrjintään ja muihin työelämän väärinkäytöksiin on puututtava määrätietoisesti. Ohjelmassa korostetaan myös ammattiliittojen keskeistä roolia työntekijöiden oikeuksien puolustajana sekä sitä, että oikeussuojan on oltava tosiasiallisesti saavutettavaa kaikille.
Puoluehallitus katsoo, että ammattiliitoille annettava ryhmäkanneoikeus vahvistaisi työntekijöiden oikeussuojaa ja madaltaisi kynnystä puuttua työelämän epäkohtiin, erityisesti tilanteissa, joissa yksittäinen työntekijä pelkää seuraamuksia tai leimautumista. Ryhmäkanneoikeus tukisi ennaltaehkäisevästi työelämän sääntöjen noudattamista ja edistäisi reilua kilpailua työnantajien välillä varmistamalla, että lakia noudattavat yritykset eivät joudu epäedulliseen asemaan.
Puoluehallitus toteaa, että ryhmäkanneoikeuden säätäminen edellyttää huolellista valmistelua osana työelämän ja oikeusturvan kokonaisuutta, mutta pitää tavoitetta perusteltuna ja SDP:n arvojen mukaisena.
173–174: Lakisääteinen vientimalli on purettava
Aloitteissa esitetään, että lakisääteinen vientimalli puretaan ja sovittelujärjestelmää uudistetaan. Aloitteissa tuodaan esiin huoli siitä, että nykyinen sovittelijalainsäädäntö on heikentänyt luottamusta sovittelujärjestelmään, lisännyt pitkittyneitä työtaisteluja ja kaventanut toimialojen mahdollisuuksia sopia palkoista omista lähtökohdistaan.
Puoluehallitus toteaa, että sovittelussa on jo 60-luvun lopulta lähtien pyritty huomioimaan niin sanottu yleinen linja osana kokonaisarviota. Kyse ei siten ole yksinomaan nykyiseen lainsäädäntöön liittyvästä käytännöstä. Sovittelijan tehtävänä on perinteisesti ollut edistää ratkaisua, joka tukee kokonaisuutta ja työrauhaa, säilyttäen samalla riippumattomuutensa neuvotteluosapuolista.
Puoluehallitus jakaa aloitteissa esitetyn arvion siitä, että lakisääteinen vientimalli rajoittaa työmarkkinaosapuolten aitoa neuvotteluoikeutta ja sitoo sovittelijan harkintavaltaa tavalla, joka ei huomioi eri alojen palkanmaksukykyä, työn vaativuutta tai osaamistarpeiden muutoksia. Erityisen ongelmallista tämä on naisvaltaisilla aloilla, joilla ansiokehityksen jälkeenjääneisyys uhkaa pitkittyä.
Puoluehallitus katsoo, että vientimallia tulee kehittää työmarkkinaosapuolten yhteistyötä vahvistamalla Ruotsin tapaan. Tällainen lähestymistapa tukee paremmin luottamusta ja työrauhaa kuin nykyinen ratkaisu.
185: Työehtosopimuksen tulkintaetuoikeus käännettävä työnantajalta työntekijälle Ruotsin mallin mukaisesti
Aloitteessa esitetään, että työehtosopimusten paikallistason tulkinnassa tulkintaetuoikeus käännetään työnantajalta työntekijöiden edustajalle Ruotsin mallin mukaisesti. Aloitteessa tuodaan esiin, että työntekijöiden tulkintaetuoikeus vahvistaisi heidän oikeussuojaansa ja vähentäisi perusteettomia riitatilanteita työpaikoilla.
Puoluehallitus pitää perusteltuna tavoitetta vahvistaa työntekijöiden asemaa työehtosopimusten tulkintatilanteissa. Nykyinen järjestelmä, jossa työnantajan tulkinta usein ratkaisee käytännön tilanteen riidan aikana, voi asettaa työntekijät epäedulliseen asemaan ja pitkittää ristiriitoja. Ruotsin mallin mukainen tulkintaetuoikeus voisi olla toimiva malli myös Suomeen.
Puoluehallitus katsoo, että sopimisen tasapainoa on edistettävä, jotta aito molempia osapuolia hyödyttävä paikallinen sopiminen on mahdollista. Tämä tasapainottaisi osapuolten neuvotteluasemaa ja lisäisi oikeudenmukaisuutta työpaikkatasolla. SDP:n tavoitteena on vahvistaa työntekijöiden edunvalvontaa ja reiluja työelämän pelisääntöjä.
186–193: Työtaisteluoikeuden liialliset rajoitukset poistettava
Aloitteissa esitetään, että työtaisteluoikeutta koskevaa lainsäädäntöä muutetaan siten, että viime vuosina tehtyjä liiallisia rajoituksia puretaan ja työntekijöiden kollektiivinen neuvottelu- ja vaikuttamisoikeus turvataan. Aloitteissa korostetaan työtaisteluoikeuden asemaa perusoikeutena ja keskeisenä osana suomalaista työmarkkinajärjestelmää.
Puoluehallitus jakaa aloitteissa esitetyn huolen siitä, että Orpon hallituksen tekemät muutokset ovat kaventaneet työtaisteluoikeutta tavalla, joka heikentää työntekijöiden neuvotteluasemaa ja murentaa luottamusta työmarkkinajärjestelmään. Erityisesti tukityötaisteluiden rajoittaminen, suojelutyötä koskevien velvoitteiden laajentaminen sekä yksittäisille työntekijöille kohdistetut seuraamukset ovat omiaan heikentämään kollektiivista edunvalvontaa.
Puoluehallitus katsoo, että työtaisteluoikeuden tulee säilyä aidosti käytettävissä olevana keinona työntekijöille. Suojelutyön tulee rajoittua henkeen ja terveyteen liittyviin tilanteisiin, seuraamusten tulee kohdistua ensisijaisesti ammattiyhdistyksiin eikä yksittäisiin työntekijöihin, ja seuraamusjärjestelmän on oltava tasapainoinen työnantaja- ja työntekijäpuolen välillä. Työtaisteluoikeuden vahvistaminen tukee myös työrauhaa ja pohjoismaista työmarkkinamallia.
Helsingin Sosialidemokraatit-Helsingfors Socialdemokrater ry – Ay-väen Sosialidemokraatit ry
Orpon – Purran oikestokonservatiivinen hallitus on muuttanut lakia työriitojen sovittelusta irti Pohjoismaisesta mallista. Pelkkä ein sanominen tai porvareiden päätösten peruuttaminen ei riitä, vaan SDP:llä on hyvä olla näkemys lain uudistamisesta. Esitämme seuraavia toimenpiteitä
Vientimalli
Nykyinen sovittelijalaki eli vientimalli on osoittautunut toimimattomaksi. Se ei ole vahvistanut työrauhaa. Päinvastoin se on lisännyt pitkittyneitä työtaisteluja ja epävarmuutta sekä -luottamusta työmarkkinoilla. Työnantajapuoli käyttää sovittelijaa lyömäaseena neuvottelujen sijaan. Elinkeinoelämän on edullista saada neuvottelut siihen pisteeseen, että mennään valtakunnansovittelijan pakeille. Valtakunnansovittelijan toimistolle on vientimallin myötä muodostunut ylivoimapelin tilanne, kun lainsäädäntö pakottaa sovittelijan asettumaan työnantajan tavoitteiden taakse. Voidaan hieman kärjistetysti kysyä, mihin sovittelijaa tarvitaan?
Vientimalli rajoittaa erityisesti naisvaltaisten alojen mahdollisuutta kehittää ansiotasoaan. Kun sovittelijan ja sovintolautakunnan kädet on sidottu lainsäädännöllä, palkankorotukset pysyvät vientialojen asettaman rajan alapuolella, vaikka työn vaativuus ja osaamistarve kasvaisivat. Tämä ylläpitää palkkaeroja ja estää oikeudenmukaisen ansiokehityksen.
Vientimalli on ongelmallinen myös muiden alojen osalta. Vaikka toimialan palkanmaksukyky sallisi päänavaajaa korkeammat korotukset, sovittelijaa koskeva lainsäädäntö ei tätä tunnista.
Vientimallin myötä luottamus valtakunnansovittelijan instituutiota kohtaan on palkansaajien keskuudessa romahtanut. Luottamuksen puute heikentää työrauhaa, kun liittojen on pakko haastaa tarvittaessa pitkin ja katkerin lakkotaisteilun sovittelijan näkemykset palkankorotusvarasta ja yleisestä linjasta. Mikäli vientimalli jää voimaan, työrauha järkkyy työmarkkinakierrokselta toiselle enenevässä määrin.
Palkansaajien tulkintaetuoikeus
Ruotsissa palkansaajia suojaa niin sanottu tulkintaetuoikeus. Se tarkoittaa, että riitatilanteissa asia tulkitaan työntekijän edun mukaisesti, kunnes riita on ratkaistu tuomioistuimessa. Työntekijöiden tulkintaetuoikeus vähentää perusteettomia riitatilanteita, kun työnantajalla on intressi ratkaista ristiriidat ilman oikeusprosessia. Ruotsin yhteistoimintaa käsittelevässä laissa on paljon samoja asioita kuin kotimaisessa yhteistoimintaa koskevassa lainsäädännössä. Erona on kuitenkin se, että Ruotsin lain näkökulma on enemmän työntekijäjärjestöjen asemaa korostava kuin Suomessa.
Radikaali eroavaisuus Suomen työlainsäädäntöön – Ruotsin järjestelmän eduksi – on työntekijöiden tulkintaetuoikeus työehtosopimuksen tietyissä tulkintaa koskevissa riidoissa. Ruotsin yhteistoimintaa sääntelevän lain mukaan työehtosopimusosapuolten on solmittava työehtoja koskevan sopimuksen lisäksi yhteistoimintasopimus samanaikaisesti, jos työntekijäosapuoli sitä vaatii. Tämä sopimus koskee työsopimuksen solmimiseen, purkamiseen, työnjohtoon- ja jakoon ja yleisesti toiminnan johtamiseen liittyviä asioita.
Jos Ruotsissa syntyy riita sovituista asioista, työntekijäpuolen kanta pätee, kunnes asia on ratkaistu lopullisesti. Suomessa on säädettävä tulkintaetuoikeudesta vastaavalla tavalla kuin Ruotsissa. Näin vahvistetaan työntekijöiden edunvalvontaa työpaikoilla ja torjutaan turhien riitojen syntymistä.
Ammattiliittojen kanneoikeus
Ammattiliittojen kanneoikeudella tarkoitetaan sitä, että ammattiliitolla olisi oikeus nostaa kanne tuomioistuimessa jäsentensä puolesta esimerkiksi työnantajaa vastaan. Nykyisin yksittäinen työntekijä joutuu yleensä itse nostamaan kanteen, vaikka ammattiliitto auttaa oikeusprosessissa ja hoitaa sen käytännössä liittojen jäsenten saamana oikeusapuna. Kanneoikeuden laajentamisen myötä liitto olisi varsinainen kantaja – eli riidan virallisena osapuolena.
Esimerkiksi, mikäli työnantaja rikkoo työehtosopimusta, liitto voisi suoraan nostaa kanteen, sen sijaan että yksittäinen työntekijä tekisi sen. Liitto voisi ajaa asiaa usean työntekijän puolesta, joukkokanteena, kerralla, mikä voisi tehostaa prosesseja. Kanneoikeuden laajentaminen vähentäisi työntekijöiden henkilökohtaista riskiä (esim. oikeudenkäyntikulut, työnantajan vastatoimet). Jotta kanneoikeuden tehokkuus taataan, liitolla pitäisi olla oikeus nostaa kanne tarvittaessa myös ilman työntekijän suostumusta.
Ammattiliittojen kanneoikeus tehostaisi merkittävästi käytännön mahdollisuuksia puolustaa työntekijöitä työperäiseltä hyväksikäytöltä. Mitenkään tuntematon ei tällainen käytäntö ole myöskään kansainvälisesti. Esimerkiksi Saksan liittotyötuomioistuin (Bundesarbeitsgericht) tunnusti ammattiliitoille oikeuden nostaa kanteita työnantajaa vastaan, jos tämä rikkoo työehtosopimusta. Päätös annettiin vuonna 1999 ja se perustuu liittojen oikeuteen puolustaa yhdistymisvapauttaan.
Työntekijäin työtaisteluoikeus
Työtaisteluoikeus on keskeinen perusoikeus, joka muodostaa suomalaisen työmarkkinajärjestelmän kulmakiven. Sen avulla työntekijät voivat kollektiivisesti puolustaa oikeuksiaan, parantaa työehtojaan, palkkaustaan ja työolojaan sekä vastustaa epäoikeudenmukaisia työnantajapoliittisia ratkaisuja.
Työtaisteluoikeus mahdollistaa myös ilmaisunvapautta työelämässä: työntekijät voivat osoittaa mieltään esimerkiksi irtisanomisia tai muita kohtuuttomia toimenpiteitä vastaan. Se on keskeinen väline tasapainoisen neuvotteluaseman turvaamiseksi työntekijöiden ja työnantajien välillä.
Työtaisteluoikeuden merkitys ulottuu yksittäisten työehtojen ajamisen lisäksi koko työmarkkinajärjestelmän toimivuuteen. Työntekijöiden mahdollisuus ryhtyä solidaarisiin työtaisteluihin vahvempien toimialojen tukemana heikommilla aloilla on keskeinen osa työntekijöiden kollektiivista neuvotteluasemaa. Ilman tätä oikeutta heikommassa asemassa olevat toimialat jäävät alttiiksi työnantajan yksipuoliselle vallankäytölle ja työehtojen polkemiselle. Solidaariset toimet ovat historiallisesti mahdollistaneet sen, että työmarkkinajärjestelmä on työntekijöiden edun mukainen myös vaikeina aikoina ja että heikompien työntekijäryhmien oikeudet turvataan. Myötätuntotyötaistelut ovat myös olleet se liima, joka ole kiinnittänyt palkansaajaliikettä yhteen.
Petteri Orpon hallituksen muutokset ovat kaventaneet työtaisteluoikeutta merkittävästi. Tukityötaisteluiden rajoitusten ohella rajoituksia on tehty myös työtaisteluihin liittyvään seuraamusjärjestelmään. Yksittäisille työntekijöille langetettavilla seuraamusmaksulla ns. laittomista työtaisteluista halutaan pelotella yksittäistä työntekijää osallistumasta kollektiivisiin toimiin.
Työtaisteluoikeuden turvaamiseksi on keskeistä, että seuraamukset laittomista työtaisteluista kohdistetaan vain ammattiyhdistyksille, joilla on asiantuntemus ja valmiudet arvioida työtaistelun laillisuus ja kantaa vastuu taloudellisista seuraamuksista. Näin yksittäisiä työntekijöitä ei rangaista työtaisteluun osallistumisesta. Samalla hyvitysmaksujen taso on palautettava pohjoismaiselle tasolle, ja työnantajapuolelle on säädettävä vastaavat sanktiot työehtosopimusten rikkomisesta. Tämä luo yhtäläisen pelottaan osapuolille pysyä työehtosopimuksissa ja noudattaa työrauhaa.
Työtaisteluoikeuden vahvistaminen on välttämätöntä myös suojelutyöhön kohdistuvan lainsäädännön osalta. Oikeushyvien osalta on selvää, että lainsäätäjä voi suojata henkeä ja terveyttä tarvittaessa työtaistelutoimilta. Muiden oikeushyvien osalta on yhtä lailla selvää, että ne muodostavat kohtuuttoman rajoitteen työntekijöiden mahdollisuuksille ajaa asiaansa työtaistelutoimin. Laajasti säännellyt suojelutyövelvoitteet mahdollistavat työnantajalle käytännössä aina suojelutyöhön turvautumisen on se perusteltua tai ei. Näistä syistä suojelutyötä koskevaa lainsäädäntöä on kevennettävä merkittävästi.
Yhteenvetona voidaan todeta, että työtaisteluoikeuden vahvistaminen suojelutyön ja tukityötaisteluiden osalta, pelotemaksujen poistaminen yksilöiltä ja hyvitysmaksujen tasapainottaminen työnantajien ja työntekijöiden välillä toisivat uudenlaista tasapainoa työmarkkinoille Petteri Orpon hallituksen ajamien työmarkkinaheikennysten jälkeen. Muutokset palauttaisivat Suomea kohti pohjoismaista työmarkkinakulttuuria ja maata, jossa kunnioitetaan työntekijöiden mahdollisuutta harjoittaa kollektiivista edunvalvontaa ammattiyhdistysten kautta.
Helsingin Sosialidemokraatit-Helsingfors Socialdemokrater ry – Ay-väen Sosialidemokraatit ry esittää, että
SDP päättää tavoitella lakisääteisen vientimallin purkamista sekä sovittelujärjestelmän uudistamista perusteluissa esitellyllä tavalla mahdollisimman pian.
SDP päättää, että työehtosopimusten paikallistason tulkinnassa tulkintaetuoikeus käännetään työnantajalta työntekijöiden edustajalle.
SDP päättää, että ryhmäkanneoikeuden soveltamisala laajennetaan työelämäasioihin ja näihin annetaan ammattiliitoille itsenäinen kanneoikeus, myös ilman yksittäisen työntekijän suostumusta.
SDP päättää tavoitella työtaisteluoikeutta koskevan lainsäädännön muuttamista siten, että:
1) suojelutyötä koskevat oikeushyvät rajataan henkeen ja terveyteen,
2) tukityötaisteluja koskevaa velvollisuutta rajata työtaistelun kohdetta lievennetään ja varmistetaan, että lainsäädäntö ei ole este palkansaajapuolen koordinoiduille palkka- ja työehtotavoitteiden toteutumiselle,
3) laittoman työtaistelun hyvitysmaksut lasketaan Pohjoismaiselle tasolle koskien yhtäläisestä työntekijäpuolen laittomia työtaisteluita kuin työnantajan työehtosopimusrikkomuksia,
4) työntekijälle ei voi seurata taloudellisia seuraamuksia laittomaksi todettuun työtaisteluun osallistumisesta sekä
5) rikosoikeudelliset seuraamukset työtaisteluiden ilmoitusaikojen laiminlyönnistä poistetaan.