Puoluekokous yhtyy aloitteeseen.

Puoluekokous yhtyy aloitteeseen.

Tasa-arvon lisääminen ja tietoon pohjautuva päätöksenteko ovat SDP:n politiikan pohjana. Niin hallituksen esitysten kuin myös hyvinvointialueiden ja kuntien päätöksenteon osalta on tärkeää, että säädösten vaikutukset erilaisiin ihmisryhmiin sekä ympäristöön arvioidaan mahdollisimman hyvin ennen päätöksentekoa. Tästä syystä vaikutukset mm. sukupuolten tasa-arvoon, yhdenvertaisuuteen, lasten ja vammaisten oikeuksiin on tehtävä mahdollisimman usein kaikilla päätöksenteon tasoilla.

34 Tasa-arvovaikutusten arviointi lakialoitteisiin

Sosialidemokraattiset Naiset

Hallinnon ja päätöksenteon rakenteissa on vielä toimintamalleja, jotka syrjivät tai jopa asettavat esteitä tasa-arvon toteutumiselle Suomessa. Valtion hallinnon tasa-arvotyötä koordinoidaan sosiaali- ja terveysministeriössä. Tärkeimpinä suunnannäyttäjinä on tasa-arvosuunnitelma ja toimijana tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyöryhmä.

Tasa-arvovaikutusten arvioinnin, joka koskee niin vähemmistöjä, sukupuolta kuin lasten asemaakin, tulee olla jatkuvaa ja saadun seurantatiedon perusteella on tehtävä aktiivisesti toimenpiteitä. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota uuden lainsäädännön toimivuuteen. Tässä asiassa tasa-arvovaikutusten arviointi ennaltaehkäisee syrjivän lainsäädännön syntymistä.

Sosialidemokraattiset Naiset esittää, että

SDP edellyttää, että kaikkiin uusiin lakialoitteisiin tehdään tasa-arvovaikutusten arviointi.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 50


Kommentoi

Tietosuoja