Puoluekokous ei yhdy aloitteeseen.
Puoluekokous ei yhdy aloitteeseen.
Puoluekokous ei yhdy aloitteeseen.
Aloitteessa esitetään, että yli sadan jäsenen puolueosastoille siirrettäisiin kaksi prosenttia puolueen saamasta puoluetuesta. Perusteluna on isojen puolueosastojen toimintaedellytysten parantaminen.
Yli sadan jäsenen puolueosastoilla on paremmat mahdollisuudet taloudelliseen toimintaan ja harjoittaa varainkeruuta kuin pienemmillä osastoilla. Puolue tarjoaa erilaisia taloudellisia kannusteita jäsenhankintaan ja tapahtumien kustannusten kattamiseen. Vuosittain 142 000 euron jakaminen isoille osastoille tarkoittaa neljässä vuodessa eli eduskuntavaalikaudessa 568 000 euroa eli se olisi kolmasosan eduskuntavaalikampanjasta pois.
Hakametsän Sosialidemokraatit ry:n jäsen Jyrki Koskinen
Keskeinen puolueosastojen toimintaa ja toiminnan kehittämistä haittaava tekijä on puolueosastojen heikot taloudelliset resurssit. Puolueosastojen jäsenmaksut ovat tyypillisesti 400–800 euroa vuodessa. Jäsenmaksut ovat vähäiset pääasiassa siksi, että ainaisjäsenet eivät maksa jäsenmaksua ja heitä on valtaosa puolueosastojen jäsenistä. 400–800 eurolla vuodessa puolueosastot eivät käytännössä pysty järjestämään toimintaa sääntömääräisten kokousten ja hallinnon kulujen kattamisen lisäksi. Puolueosastot ovat kuitenkin puolueen organisaation perusta ja lähinnä puolueen jäseniä. Puolueosaston tehtäviä ovat ainakin toiminnan ja tapahtumien järjestäminen, kaupunginosatoiminta, poliittinen vaikuttaminen puolueen organisaation eri tasoilla (kunnallisjärjestö, piiri, puoluekokoukset) ja poliittinen vaikuttaminen kunnassa/kaupungissa.
Esityksen mukaan tukea maksetaan vain yli 100 jäsenen puolueosastoille, koska niiden voidaan arvioida olevan jollain tavoin elinkelpoisia seuraavat 5–10 vuotta. Hyvin elinkelpoisiksi puolueosastoiksi voidaan arvioida yli 200 jäsenen puolueosastot. Niiden voidaan arvioida olevan elinkelpoisia 10–15 vuotta vaikka jäsenmäärä putoaa 5–10 prosenttia vuodessa. Yli 200 jäsenen puolueosastot ovat myös monin tavoin toimintakykyisiä puolueosastoja verrattuna alle 200 jäsenen puolueosastoihin, joilla ei ole pitkällä aikavälillä riittävän suurta jäsenmäärää toiminnan toteuttamiseen. Tässä tulee huomioida puolueen nykyinen jäsenkehitys, jossa jäsenmäärä vähenee 5–10 prosenttia vuodessa. Tuen 100 jäsenen raja on tarkoitettu myös motivoimaan puolueosastoja fuusioitumaan toisiinsa suuremman kokonaisuuden saavuttamiseksi.
Nykyisen puoluetuen määrästä 7.127.000 eurosta esitetty kaksi (2) prosentti on 142.000 euroa. Puolueosastojen määrä on 636 osastoa, joissa on keskimäärin 48 jäsentä. Yli 200 jäsenen puolueosastoja on tällä hetkellä noin 20 kpl, joista noin puolet kunnallisjärjestöinä toimivia. Yli sadan jäsenen puolueosastoja lienee noin 140 kpl sisältäen noin 100 kpl kunnallisjärjestöjä. Tuki jaetaan tällöin noin 50 puolueosaston kesken, jolloin tuen suuruus on keskimäärin noin 3000 euroa, joka vaikuttaa merkittävästi näiden puolueosastojen toiminnan edistämiseen. Esityksen tultua hyväksytyksi tuen piirissä olevien puolueosastojen määrä tullee kasvamaan hitaasti.
Kunnallisjärjestöinä toimivat puolueosastot rahoittavat toimintansa luottamustehtävistä maksettavien kokous- ja vuosipalkkioiden ns. puolueveroilla, joten niille ei tarvitse osoittaa lisätukea puolueelta.
Hakametsän Sosialidemokraatit ry:n jäsen Jyrki Koskinen esittää, että
kaksi (2) prosenttia puolueen puoluetuesta jaetaan vuosittain yli 100 jäsenen puolueosastoille niiden koon suhteessa niille puolueosastoille, jotka eivät toimi kunnallisjärjestöinä.
Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 217