Puoluekokous ei yhdy aloitteeseen.

Puoluekokous ei yhdy aloitteeseen.

Suomen kansalaisuus saadaan syntymän ja vanhempien kansalaisuuden perusteella sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään. Kansalaisuus voidaan myöntää laissa säädetyin edellytyksin myös ilmoituksen tai hakemuksen perusteella.

Suomen kansalaisuudesta voidaan vapauttaa vain laissa säädetyillä perusteilla ja sillä edellytyksellä, että henkilöllä on tai hän saa toisen valtion kansalaisuuden.

Kansalaisuuslain 33 a §:n perusteella Suomen kansalaisuuden voi menettää, jos henkilölle on myös jonkin toisen maan kansalaisuus ja hän syyllistyy rikoslaissa määritettyihin terrorismirikoksiin. Terroristijärjestöön kuulumista ei kuitenkaan ole kriminalisoitu. Aloitteen hyväksyminen siis edellyttäisi, että terrorismilainsäädäntöä tulisi tarkastella uudelleen. Terroristijärjestöön kuulumisen kriminalisoinnista on keskusteltu, mutta se on nähty haastavana. Asia on keskustelussa eduskunnassa.

175 Suomen kansalaisuus pois terroristijärjestöön meneviltä

Kallion Sosialidemokraatit ry:n jäsen Timo Kärkkäinen

 

Hyvinvointi-Eurooppaa kohtasi ennennäkemätön ilmiö, kun sen kansalaisia virtasi sairaan Isis – kulttijärjestön taistelijoiksi, huoltajiksi, lasten kasvattajiksi ja synnyttäjiksi. Muun muassa Saksassa ja Pohjoismaissa luodut paluujärjestelyt, rikostutkinnat ja uusi terroristilainsäädäntö ovat kaikesta huolimatta pitkälti kertakäyttöisiä, Isisiin liittyneitä varten luodut.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ehdotti joulukuussa 2019, että terroristijärjestöön kuuluminen tulisi olla rangaistavaa suomalaisille.

Norjassa on säädetty rikolliseksi terroristijärjestöön osallistuminen. Sen perusteella on jaettu myös useita tuomioita.

Tanskassa on rikollista matkustaa sota-alueelle, jossa terroristijärjestö on osa aseellista konfliktia.

Suomen rikoslain luvussa 34a määritellään terroristiryhmän toiminnan edistäminen rikolliseksi.

Saksassa on vuonna 2019 saatettu voimaan laki, joka vie Saksan kansalaisuuden henkilöiltä, jotka osallistuvat jihadistisen terroristijärjestö Isisin tai vastaavan, kuten pääasiassa Turkkia vastaan taistelevan Kurdistanin työväenpuolue PKK:n taistelutoimintaan. Saksan sisäministeriö pitää jatkuvasti päivitettävää rekisteriä lain tarkoittamista terroristijärjestöistä.

Saksassa on jo aiemmin ollut voimassa kansalaisuuslaki, joka kieltää kaksoiskansalaisia (Saksan ja toisen valtion kansalaisuuden omaavia) liittymästä ilman Saksan puolustusministeriön lupaa toisen valtion asevoimiin tai niihin rinnastettavaan aseelliseen joukkoon. Uusi lainsäädäntö laajentaa kansalaisuuslakia koskemaan henkilöitä, jotka osallistuvat terroristijärjestön taisteluoperaatioihin ulkomailla.

Terroristijärjestö on Saksan uudessa laissa määritelty aseelliseksi puolisotilaalliseksi organisaatioksi, joka rikkoo kansainvälistä oikeutta perustaakseen uuden valtion tai valtiorakenteita.

”Terroristijärjestö on lakiesityksessä puolisotilaallisesti järjestetty aseellinen yhdistys, jonka tarkoituksena on kansainvälisen oikeuden vastaisesti tuhota ulkomaisen valtion rakenteet väkivaltaisesti ja korvata nämä rakenteet uudella valtiolla tai rakentaa tilalle valtion kaltaisia rakenteita. ”

Kun Saksan liittohallitus antoi lakiesityksen huhtikuussa 2019, se perusteli:

”Ihmiset, jotka lähtevät maasta osallistuakseen taisteluoperaatioihin terroristijärjestön puolesta osoittavat, että he ovat hylänneet Saksan ja sen perusarvot ja omaksuneet toisen vieraan vallan kansalaisuuden terroristijärjestön muodossa”.

Saksan kansalaisuuslakiin tehdyllä muutoksella otettiin käyttöön tulevia tapauksia koskeva asetus, jonka tarkoitus on toimia pelotteena yksilöille, jotka harkitsevat poistumista Saksasta Isisin hallitsemille alueille ja myös yleisenä pelotteena Isisin kannattajille.

”Sen on tarkoitus olla selkeä viesti, että saksalaiset, joilla on kaksoiskansalaisuus ja jotka hylkäävät Saksan ja omaksuvat terroristijärjestön, menettävät tulevaisuudessa Saksan kansalaisuutensa”,

Lakia ei sovelleta alle 18–vuotiaisiin.

Suomen nykyisen lainsäädännön mukaan kansalaisuuden voi menettää syyllistyttyään terrorismirikokseen, josta on säädetty ankarimmaksi rangaistukseksi vähintään kahdeksan vuotta vankeutta. Kansalaisuuden menettämistä koskeva lakimuutos tuli voimaan 1.5.2019.

Tällainen terrorismirikos voi olla muun muassa terroristiryhmän toiminnan edistäminen, koulutuksen antaminen terrorismirikoksen tekemistä varten, värväys terrorismirikoksen tekemiseen ja terrorismin rahoittaminen.

Nykylainsäädännössämme edellytyksenä on lisäksi aina se, että rikos on kohdistunut Suomen elintärkeitä etuja vastaan.

Esitän, että

SDP vaalikauden 2019 – 2023 aikana mahdollisimman pian ajaa muutosta, jossa Suomen lainsäädäntöön lisätään mahdollisuus viedä Suomen kansalaisuus henkilöltä, joka osallistuu terroristijärjestön toimintaan, koska ihmiset, jotka lähtevät Suomesta osallistuakseen taisteluoperaatioihin terroristijärjestön puolesta osoittavat, että he ovat hylänneet Suomen ja sen perusarvot ja omaksuneet toisen vieraan vallan kansalaisuuden terroristijärjestön muodossa.

Kansalaisuuden voi tällä perusteella menettää vain sellainen Suomen kansalainen, jolla on voimassa oleva kaksoiskansalaisuus eli jonkin muun maan kansalaisuus Suomen kansalaisuuden lisäksi.

Uudessa lainkohdassa määritellään, että tarkoitettu terroristijärjestö on sotilaallisesti tai puolisotilaallisesti järjestetty aseellinen organisaatio, jonka tarkoituksena on kansainvälisen oikeuden vastaisesti tuhota ulkomaisen valtion rakenteet väkivaltaisesti ja korvata nämä rakenteet uudella valtiolla tai rakentaa tilalle valtion kaltaisia rakenteita.

Suomen sisäministeriö pitää jatkuvasti yllä rekisteriä järjestöistä, jotka katsotaan lain tarkoittamiksi terroristijärjestöiksi.

Lakia ei sovelleta alle 18 –vuotiaisiin.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 328


Kommentoi

Tietosuoja