Puoluekokous yhtyy aloitteisiin. Lisäksi puoluekokous katsoo, että opinto- ja ammatinvalinnanohjausta pitäisi lisätä sekä yläasteelle että toisen asteen koulutukseen.

Puoluekokous yhtyy aloitteisiin ja viittaa sivistyspoliittiseen ohjelmaan.

Lausunto aloitteisiin 94–95

Aloitteessa 94 esitetään nuorten koulutuksen ja työelämään siirtymisen kehittämistä niin, että nuorten kestävä työllistyminen voidaan turvata. Aloitteessa 95 esitetään, että SDP:n tulee toimia sen eteen, että koulussa kannetaan suurempi vastuu työhön sijoittumisesta ja työelämän pelisääntöjen osaamisesta.

Sosialidemokraatit ovat jo pitkään edistäneet aloitteen tavoitteita. Istuva hallitus on sosialidemokraattien vaatimuksesta toteuttanut nuorisotakuuta, ja oppivelvollisuutta ollaan pidentämässä vuonna 2015 niin, että koko perusopetuksen päättävä ikäluokka jatkaisi opintojaan myös toisen asteen koulutuksessa. Näiden toimien tavoitteena on varmistaa, että koko ikäluokka siirtyy toisen asteen opintoihin ja voi siten hankkia kestävän työmarkkinoille siirtymisen mahdollistavan osaamisen.

Istuvan hallituksen päättämien toimien lisäksi sosialidemokraatit haluavat oppivelvollisuuden pidentämistä kattamaan koko toisen asteen koulutus niin, että koko ikäluokalle voitaisiin varmistaa toisen asteen tutkinto. Näiden toimien rinnalla on myös tärkeää kehittää koulutuksen sisältöjä sekä koulutustarjonnan jakautumista eri koulutusaloille ja –asteille niin, että koulutus vastaa myös sisällöllisesti ja vaativuudeltaan työelämän osaamistarpeita.

Keskeinen osa työelämässä tarvittavaa osaamista on työelämän toimintatapojen ja pelisääntöjen tuntemus. Tasa-arvoinen ihmisyys edellyttää, että ihmiset ovat tietoisia oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan sekä kykeneviä käyttämään käytössään olevia keinoja oman, työtovereidensa ja muiden ihmisten oikeudenmukaisen kohtelun turvaamiseksi.

94 Nuorten koulutus tukemaan työllistymistä

Savo-Karjalan Sosialidemokraatit ry:n aloite

Nuorisotyöttömyys on hälyttävissä luvuissa kautta koko Euroopan. Suomessa nuorista joka viides työnhakija on työtä vailla. Vastaukseksi nuorisotyöttömyyteen on poliittisen kentän oikealta laidalta väläytelty nuorten palkka-alea, pidennettyä koeaikaa ja erillisten työmarkkinoiden synnyttämistä nuorille työnhakijoille.

Tämä ei ole kestävä tie auttaa nuoria saamaan työelämän syrjästä kiinni, minkä lisäksi palkka-ale vain tuomitsee nuoret pienten palkkojen ja sosiaalietuuksien kierteeseen, syöden samalla kotimaista kysyntää ja sitä kautta työllisyyttä. Kestävä ratkaisu on tukea nuoria niin koulutuksen, neuvonnan kuin työhön ohjauksenkin keinoin. Nuorten on voitava osallistua täysipainotteisesti työmarkkinoilla ja kehittää näin omia vahvuuksiaan. Hyviä käytäntöjä voidaan hakea ja soveltaa mm. muista Pohjoismaista ammatillisen koulutuksen kehittämiseen ja parempaan kiinnittymiseen työelämään, esimerkiksi Norjan mallin mukaisesti. Oppisopimuskoulutuksen kehittäminen olisi kestävä ratkaisu, niin nuorten kuin koko kansantaloudenkin kannalta. Lisäksi opinto-ohjausta toisella asteella tulisi edelleen kehittää, varsinkin kattamaan nivelvaiheen koulun loppumisen ja työelämään siirtymisen välillä. Samoin opiskelijoiden tukitoimintaa tulee edelleen tehostaa keskeytyksien vähentämiseksi. Oppilaitosten tulee myös käydä parempaa vuoropuhelua alueen yritysten välillä, jotta muodostetaan ja lujitetaan verkostoja harjoittelun helpottamiseksi sekä työelämän kontaktien synnyttämiseksi nuorille. Ammatillista koulutusta tulee myös edelleen kehittää niin, että valmistuneille tarjotaan mahdollisuuksia oman osaamisensa päivittämiseen ja tietotaitonsa kehittämiseen läpi koko työelämän. Savo-Karjalan alue voisi toimia tarvittaessa uudistusten kokeilualueena.

Savo-Karjalan Sosialidemokraatit ry esittää, että

SDP ja sen toimijat etsivät kestäviä tapoja kehittää nuorten koulutusta ja työelämään siirtymistä, jotta nuorten mahdollisuus täysipainoiseen osallistumiseen työmarkkinoille turvataan.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 129

95 Muutosturvajoukot ammattiin valmistuville

Hämeenlinnan Työväenyhdistys r.y:n aloite

Nuorten syrjäytymisen arvellaan maksavan 300 miljoonaa vuodessa. Euroja suurempi hinta on inhimillinen lasku, joka lankeaa jos nuori syrjäytetään koulutuksesta ja työelämästä.

Jokaisella nuori tarvitsee opiskelu- tai työpaikan. Jos tämä ei ole mahdollista tavoitteeseen voidaan päästä portaittain kivuten kuntoutuksen, työharjoittelun tai työpajapaikan kautta varsinaiseen tavoitteeseen.

Jokaiselle peruskoulun päättäneelle pitää taata jatkomahdollisuus lukiossa, ammatillisessa koulutuksessa, oppisopimuskoulutuksessa, työpajassa, kuntoutuksessa tai muulla tavoin. Nuorille aikuisille on jo nyt oma osaamisohjelma, joka koskee yhteensä 12 000 aloittajaa vuositasolla.

Työvoimatoimiston välineet ovat jo tuttuja; työtä, koulutusta, työharjoittelua, sanssikorttia ym.  Näitä on tarjottava viimeistään työttömyyden pitkittyessä kolmeen kuukauteen. Työttömistä nuorista reilusti yli puolella on jo ammatillisesti suuntautunut tutkinto, mutta he eivät ole onnistuneet saamaan työpaikkaa. Tarvitaan lisää työpaikkoja, jotta jokaiselle riittää työtä. Mutta kyse on myös työnhaun osaamisesta.

Hämeenlinnan Työväenyhdistys r.y. esittää, että

SDP toimii sen edistämiseksi, että nuorten palveluissa otetaan oppia erityisoppilaitoksissa, jotka osaavat saattaa vaikeammassa työmarkkina-asemassa olevat nuoret paremmin työelämään kuin normikoulut. Ammattiin valmistuville nuorille rakennetaan vastaavaa palvelua kuin irtisanotuilla on. Irtisanottujen muutosturvajoukot tulevat jo irtisanomisaikana työpaikalle rakentamaan siltaa seuraavan työhön. Työnhaku ei ole nykymaailmassa helppoa. Osa töistä on reilusti esillä työvoimatoimistoissa, osa taas piilossa ja osa välittyy yksityisillä työnvälitys- ja rekrytointimarkkinoilla. SDP:n tulee toimia sen eteen, että koulussa kannetaan suurempi vastuu työhön sijoittumisesta ja työelämän pelisääntöjen osaamisesta. Ei riitä, että osaa työnsä, pitää myös osata hakea työtä ja osata olla työssä. Pitää vahvistaa koulutuksessa työelämävalmiuksien luomista työntekijän oikeuksien ja vastuiden oppimista.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 129

  • Tammikuu 2017

    Maan hallitus muutti nuorisotakuun yhteisötakuuksi ja leikkasi käytännössä suurimman osan nuorisotakuun toteuttamiseen varatuista rahoista pois. Tällä hetkellä toimivin osa nuorisotakuuta ovat eri puolelle Suomea perustetut moniammatillisen tuen Ohjaamot.

     

    Ammatillisen koulutuksen reformin yhteydessä työssä oppiminen ja työelämäyhteis-työn tiivistäminen ovat keskeisessä roolissa. Vuoden 2017 ammatilliseen koulutukseen kohdistuvat säästöt ovat niin suuria, että nuorisotakuun koulutustakuun toteuttaminen vaarantuu.


Kommentoi

Tietosuoja