Sama kuin puoluehallituksen esitys.

Puoluekokous toteaa, että on tärkeätä tuoda aina omat sosialidemokraattiset vaihtoehtomme esiin.

Aloitteessa muistutetaan sosialidemokraattien tuottaneen ja tarjonneen koko olemassaolonsa ajan vaihtoehtoja kulloisellekin valtarakenteelle ja ammentaneen voimansa niistä, joilla ei ollut asemaa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Lisäksi aloitteessa ollaan huolissaan vaihtoehdottomuusretoriikasta, joka tukee valtavirrassa olevaa politiikkaa.

Erityisesti hallitusvastuussa korostuu tarve tukea tehtyjä päätöksiä, joista valtaosa on kompromisseja muiden puolueiden kanssa. Päätöksiä edeltänyt puolueen sisäinen, usein hyvinkin erilaisia vaihtoehtoja esiintuonut keskustelu jää usein syrjään ja vain lopputulos saa laajaa näkyvyyttä. Vaihtoehtoja pitää kuitenkin aina olla, muutenhan emme tarvitsisi useampia päättäjiäkään.

Sisäisessä toiminnassamme esimerkiksi tähän kokoukseen valmistauduttaessa on järjestetty paikallisesti ja alueellisesti lukuisia tilaisuuksia, joissa nimenomaan on haluttu esiin erilaisia vaihtoehtoja. Koskevatpa ne sitten perhepolitiikkaa tai omia periaatteitamme. Näin haluamme jatkossakin toimia ja tuoda esiin jäsen- ja kannattajakuntamme monimuotoisuutta.

205 Edelleen irti vaihtoehdottomuusretoriikasta

Globaalisosialidemokraatit GSD ry:n aloite

Sosialidemokraattinen liike on koko olemassaolonsa ajan tuottanut ja tarjonnut vaihtoehtoja kulloisillekin valtarakenteille. Historian radikaalit saavutukset ovat seurausta peräänantamattomasta kamppailusta parempien vaihtoehtojen puolesta, vaikka vallassa olevat ovat demokratioissa tyypillisesti olleet innokkaita perustelemaan omaa valta-asemaansa tukevia rakenteita sillä, ettei todellisia vaihtoehtoja ole; ei parempia päättäjiä, ei parempia rakenteita, ei parempaa politiikkaa.

Sosialidemokraattisen liikkeen merkitys parempien vaihtoehtojen ja paremman politiikan tuottajana on pohjautunut siihen tosiasiaan, että se on ammentanut voimansa väestönosasta, jolla ei alkujaan ollut edes asemaa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Sittemmin koko väestö tuli edustetuksi poliittisessa päätöksenteossa ja sosialidemokraattisesta liikkeestä tuli sosioekonomisesti ajatellen alkuperäistä laajemman ryhmän edustaja. Kansainvälinen on sosialidemokraattinen liike ollut koko olemassaolonsa ajan: tällöin eivät maantieteellisesti kaukaisempienkaan väestönosien asiat ole olleet vieraita – globaali solidaarisuus ja oikeudenmukaisuus ovat olleet keskeisimpiä motiiveja puoluejäsenyydelle.

1970-luvulla tasa-arvohuippunsa monen muun länsimaan tavoin saavuttaneen yhteiskuntamme lähimenneisyydessä sosialidemokratia on ehtinyt siirtyä yhteiskuntaa muuttavasta voimasta omana aikanaan toteutettujen uudistusten ja yhteiskuntajärjestyksen puolustajaksi. Vaikka julkisen sektorin markkinoistaminen, ulkoistamiset ja yksityistämiset eivät ole olleet sosialidemokratialle vieraita, on paikallaan kysyä, missä liike menee. Kun sosialidemokraattisen liikkeen johdostakin löytyy vaihtoehdottomuusretoriikan kannatusta valtavirrassa olevan politiikan tueksi, on tultu aimo matka liikkeen alun tiestä.

Globaalisosialidemokraatit GSD ry esittää, että

Suomen sosialidemokraattinen johto ei perustele poliittisia linjauksia vaihtoehtojen puutteella.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 243

  • Tammikuu 2017

    Sosialidemokraattisia vaihtoehtoja on tuotu aktiivisesti esiin (ks. päätöksen 203 toteutuminen).


Kommentoi

Tietosuoja