Sama kuin puoluehallituksen esitys.

Puoluekokous yhtyy aloitteisiin. Puoluekokous viittaa käynnissä olevaan Kosteus- ja hometalkoot -ohjelmaan sekä valtioneuvoston joulukuussa 2013 tekemään päätökseen eduskunnan kirjelmän 5/2013 vp mukaisesta kannanoton toteuttamisesta. Puoluekokous pitää ehdottoman tärkeänä, että hallitus jatkaa edellä mainitun eduskunnan kirjelmän toteuttamista ja varaa siihen riittävät varat valtiontalouden kehyksiin. Puoluekokous pitää perusteltuna myös jatkaa Kosteus- ja hometalkoiden toteuttamista sekä kehittää rakennusten korjausavustusjärjestelmää.

Lausunto aloitteisiin 121–122

Aloitteissa ollaan huolissaan suomalaisen rakentamisen tasosta ja sitä seuraavista kosteus- ja homeongelmista sekä sisäilman laadusta, erityisesti julkisissa rakennuksissa.

Rakentamisen laatu herättää aiheellisesti keskustelua suomalaisissa. Liian usein rakentamisessa syntyy sutta ja sekundaa. Jokainen rakennusvirhe on kuitenkin liikaa. Rakentamisesta pääosa on kuitenkin ammattimaisesti tehtyä.

Rakentamisen huonolle laadulle on vaikea nimetä yhtä, yksittäistä syytä. Rakennuskannan kiristyvät energiatehokkuusvaatimukset, tuotantoketjun pirstoutuminen ja välinpitämättömyys ovat eräitä syitä, jotka vaikuttavat rakentamisen laatuun. Myös rakennuksen käytönaikaisella ylläpidolla on merkitystä. On myös syytä muistaa, että kiinteistön omistaja vastaa kiinteistöstä ja sen ylläpidosta – se ei ole valtion tehtävä.

Kosteus- ja homevaurioita on Suomen rakennuskannasta suhteellisesti eniten kuntien omistamissa rakennuksissa. Lähes viidenneksessä koulujen ja päiväkotirakennusten kerrosalasta esiintyy merkittäviä kosteus- ja homevaurioita, hoitolaitoksissa luku on noin 25 prosenttia.

Kosteus- ja homevaurioista johtuvat rakennusten sisäilmaongelmat aiheuttavat merkittäviä terveydellisiä haittoja ja suuria kansantaloudellisia kustannuksia. Ongelma koskee kaikkia rakennustyyppejä ja suurta osaa rakennuskannasta. Edellä mainittujen ongelmien vähentämiseksi käynnistettiin valtioneuvoston päätöksellä vuoden 2009 lopulla ympäristöministeriöön sijoitettu poikkihallinnollinen, viisivuotinen ohjelma Kosteus- ja hometalkoot.

Valtakunnallisten Kosteus- ja hometalkoiden tehtäväksi määriteltiin vuosien 2010 – 2014 aikana saattaa alkuun suomalaisen rakennuskannan tervehdyttäminen kosteus- ja homevaurioista. Ohjelma toteutetaan laajassa yhteistyössä muun muassa muiden ministeriöiden ja valtionhallinnon toimijoiden sekä kuntasektorin, yritysmaailman ja järjestöjen kanssa.

Talkoiden keskeisiä tavoitteita ovat muun muassa kosteusvaurioiden korjausalan koulutus- ja pätevöitymisjärjestelmän rakentaminen, sisäilmaongelmien selvitysprosessien ja tutkimusmenetelmien kehittäminen, määräyksien ja ohjeiden toimivuuden ja vaikuttavuuden arviointi ja päivittäminen, sisäilmaongelmien haltuunotto kouluissa ja sosiaali- ja terveyssektorin rakennuksissa sekä rakennusten omistajien ja huoltoon liittyvän osaamisen lisääminen.

Talkoiden avulla tuodaan uutta tietoa, taitoa ja työkaluja eri toimijoiden käyttöön sekä pyritään vaikuttamaan laajasti asenteisiin kaikissa kohderyhmissä koko rakentamisen ja kiinteistönpidon ketjussa. Toimenpideohjelman osa-alueet noudattavat valtioneuvoston periaatepäätöstä ja ovat uudis- ja korjausrakentaminen, kosteus- ja homevauriokorjaaminen, koulutus, pätevöityminen ja tutkimus, asuntokauppa ja neuvonta, valtion kiinteistöt sekä valtion tukijärjestelmät. Lisäksi omana alueena on talkoiden viestintä sekä talkoiden arviointi ja muu toiminta. Kuhunkin osa-alueeseen sisältyvissä lukuisissa hankkeissa rakennetaan suoraan käytäntöön vietäviä ratkaisuja ja toimintamalleja.

Eduskunta on aiheellisesti puuttunut rakennusten kosteus- ja homeongelmiin. Eduskunnan kirjelmä 5/2013 vp, rakennusten kosteus- ja homeongelmat sisältää 14 eri toimenpidettä. Nämä koskevat muun muassa rakentamisen kosteudenhallinnan parantamista, osaamisen parantamista, rakentamisen vastuiden selkeyttämistä ja terveyshaittojen syiden löytämisen parantamista. Kirjelmä edellyttää muutoksia kuntien rakennusten korjauksiin myönnettäviin valtion tuen ehtoihin. Tukien tulee ohjata ja kannustaa kuntia rakennusten suunnitelmalliseen ja ennakoivaan kunnossapitoon sekä rakennusten elinkaaren oikea-aikaisiin korjauksiin. Valtioneuvosto on joulukuussa 2013 päättänyt eduskunnan kirjelmän mukaisesta kannanoton toteuttamisesta. Eduskunnan kirjelmässä on lukuisia sellaisia kohtia, joihin myös aloitteissa viitataan.

Eduskunnan kirjelmä 5/2013 edellyttää, että hallitus laatii päiväkotien, koulujen ja sosiaali- ja terveydenhuollon rakennusten kunnostamiseksi ja terveyshaittojen vähentämiseksi pitkän tähtäimen suunnitelman, jonka toteuttamista tuetaan nykyistä suuremmalla valtion tuella.

Kirjelmä edellyttää myös, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin rakennushankkeiden vahingonkorvaus- ja rikosoikeudellisen vastuun sekä takuuaikojen riittävyyden selvittämiseksi. Uudistuksissa on löydettävä keinot, joissa vastuita nykyistä selvemmin sälytetään niille toimijoille, jotka tosiasiassa ovat vahingon aiheuttaneet. Puoluehallitus katsoo, että on syytä selvittää eri osapuolien vastuut ja korvausvelvollisuudet erityisesti kuluttajien oikeuksien turvaamisen kannalta. Puoluehallitus lisäksi katsoo, että selvityksen perusteella tulee laatia ehdotus mahdollisesti tarvittavista lisätoimenpiteistä kuluttajaturvan varmistamiseksi erityyppisissä asuntokaupan tilanteissa.

Hallituksen on valmisteltava vuoden 2013 loppuun mennessä valtakunnallisen rakennusterveyden koulutuksen kehittämissuunnitelman. Suunnitelmasta tulee käydä aikatauluineen ilmi, mikä on opetuksen taso ja määrä eri puolilla maata ja miten koulutuksen suunnitelmallisuutta ja koordinointia parannetaan. Suunnitelmaan tulee sisällyttää myös konkreettiset ehdotukset siitä, miten lisä- ja täydennyskoulutuksen edellytyksiä parannetaan ja miten homevaurioiden korjausprosessissa mukana olevien pätevöitymistä kehitetään. Lisäksi eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin rakennusalan tutkimus- ja kehittämistoiminnan edellytysten parantamiseksi, jotta rakennusten suuri merkitys ihmisten hyvinvoinnille ja kansantaloudelle otetaan päätöksenteossa nykyistä paremmin huomioon.

Kirjelmä edellyttää lisäksi, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin rakentamisen ohjauksen ja neuvonnan uudistamiseksi, koska nykyinen ohjausjärjestelmä ei toimi. Eduskunta edellyttää, että hallitus ottaa jo nyt käynnissä olevissa maankäyttö- ja rakennuslain sekä rakentamismääräyskokoelman muutosten valmistelussa rakennusten terveellisyyden paremmin huomioon. Valmisteluun tulee sisältyä myös selkeät rakennusalan pätevyysvaatimukset, joiden avulla parannetaan alan osaamista ja lisätään pätevien asiantuntijoiden määrää. Eduskunta edellyttää, että hallitus löytää tosiasialliset keinot rakennusten terveellisyyttä koskevien säädösten ja määräysten noudattamiseksi. Rakentamista on pystyttävä valvomaan nykyistä paremmin ja valvonnan on oltava oikea-aikaista. Tärkeää on parantaa rakennushankkeen vaihekohtaista dokumentointia mietinnössä esitetyllä tavalla ja tarkastusasiakirjamenettelyä, jotta reaaliaikaisesti voidaan todentaa, kuka on rakennushankkeen eri vaiheissa tehnyt, mitä ja miten.

Eduskunta hyväksyi syksyllä 2013 maankäyttö- ja rakennuslakia koskevan lakimuutoksen (L 41/2014), joka tulee voimaan 1.9.2014. Lakimuutoksella selkeytetään rakennushankkeen toimijoita koskevaa, eri säädöstasoilla olevaa hajanaista sääntelyä. Lakimuutos selkeyttää rakennushankkeeseen ryhtyvän velvollisuuksia, rakennuksen suunnittelua ja suunnittelijoita, rakennustyönjohtoa sekä rakentamisen viranomaisvalvontaa koskevaa sääntelyä. Lisäksi suunnittelijoiden ja työnjohdon kelpoisuusehtoja täsmennetään muun muassa aikaisempien tutkintojen huomioon ottamisella. Selkeämpi ja täsmällisempi sääntely parantaa rakennushankkeen toimijoiden tietoisuutta omista velvollisuuksistaan. Samalla viranomaistoiminnan ennakoitavuus ja yhtenäisyys paranevat ja kuntakohtaiset erot säännösten soveltamisessa vähenevät.

Puoluehallitus katsoo, että valtion ja kunnan julkisten rakennusten kiinteistöjohtamista ja kiinteistönpidon osaamista tulee kehittää. Lisäksi puoluehallitus pitää perusteltuna jatkaa Kosteus- ja hometalkoita. Puoluehallitus myös toteaa, että rakennusten korjausavustusjärjestelmää on syytä kehittää.

121 Rakennusten hengitysilman epäpuhtauksien poistaminen

Yhteiskuntapoliittinen sos.-dem.yhdistys ry:n aloite

Rakentamisen taso on maassamme huomattavasti laskenut. Sen seurauksena arviolta 600 000 – 800 000 suomalaista altistuu päivittäin kosteuden ja homeiden aiheuttamalle hengitysilman epäpuhtaudelle. Tilanne on erittäin paha päiväkodeissa, kouluissa ja terveydenhoidon ja sosiaalialan rakennuksissa. Arvioidaan, että 62 000 – 94 000 peruskoululaista ja 12 000 – 18 000 lukiolaista opiskelee haitallisten aineiden saastuttamissa rakennuksissa.

Yhteiskuntapoliittinen sos.-dem.yhdistys ry esittää, että

puoluekokous vaatii seuraavaan hallitusohjelmaan sisällytettävän

1.     luotettavaan aikatauluun perustuva valtakunnallinen toimenpideohjelma päiväkotien ja muitten oppilaitosten sekä asuntojen sisäilmaongelmien poistamisesta hallituskauden aikana;

2.     kuluttajavastuulain tarkentaminen rakentajien ja rakennuttajan saattamiseksi vastuuseen niin, että ongelmien aiheuttajat joutuvat korvausvelvollisiksi ja rangaistuksi huonosta työstään;

3.      merkittävän resurssin varaaminen alan tutkimus- ja opetustoimelle.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 162

122 Toimenpiteet julkisten rakennusten homeongelman ratkaisemiseksi

Hämeenlinnan Työväenyhdistys r.y:n aloite

Ihminen osaa käydä kuussa, jopa tutkia Marsin pintaa, mutta Suomessa ei saada rakennusten homehtumista kuriin. Sisäilman huono laatu on arvioitu yhdeksi maamme suurimmista ympäristöterveysongelmista. Kosteus- ja homevauriot sairastuttavat ihmisiä ja tuhoavat rakennuksia.

Kosteus- ja homevaurioiden aiheuttamat terveyshaitat maksavat 450 miljoonaa euroa vuodessa.  Hinta sisältää oireista, sairauksista, niiden tutkimisesta, työkyvyn menettämisestä ja työtehon sekä tuottavuuden laskusta aiheutuvat kustannukset. Rakennusten uudelleen ja uudelleen korjaamiskustannukset tulevat päälle. Työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan kertaluonteiset korjauskustannukset ovat 1,4 miljardia euroa.

Vaurioituneissa pien- ja rivitaloissa asuu 224 500 – 336 900 ja kerrostaloissa 103 000 – 154 000 ihmistä. Tilojen käyttäjiä vaurioituneissa kouluissa ja päiväkodeissa on 172 000 – 259 200, hoitolaitoksissa 36 000 – 46 800 ja toimistoissa 27 500 – 55 000.

Asiantuntijoiden arviot siitä, miksi rakennukset homehtuvat vaihtelevat. Yksi syy on 70-luvun rakennusvirheet. Toinen syy on se, että rakennetaan ympäri vuoden ja rakennuksiin laitetaan mm. kastuneita eristeitä. Kolmas syy ovat huonosti huolletut rakennukset; repsottavat ja tukkeutuneet rännit, tukossa olevat sadevesikaivot jne.

Kunnissa korjausvelka paisuu vauhdilla. Vastuu rakennusten elinkaaresta on hukassa. Päiväkotien, koulujen ja vanhainkotien johto haluaa kauniita ja toimivia tiloja. Taistelu käydään investointivaiheessa, mutta into laantuu ajan myötä. Tiukasti hinnalla kilpailutettu kiinteistöhuolto voi tulla kalliiksi.

Suomessa yritetään kiihkeästi saada terveydenhoivan kustannuksia kuriin ja rahat riittämään. Pitäisi yrittää yhtä kiihkeästi saada sairastumisten syitä kuriin. Yksi syy on homehtuneet julkiset rakennukset.

Hämeenlinnan Työväenyhdistys r.y. esittää, että

SDP toimii julkisten rakennusten homeongelmaohjeiston rakentamiseksi, parantaa lainsäädännöllä rakentamisen valvontaa ja toimii tehokkaammin osaamisen lisäämiseksi. On rakennettava selvät vastuut kiinteistöjen kunnossapidolle ja peruskorjaukselle ja huolehdittava rakennuksen elämänkaaren rahoituksesta.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 162

  • Tammikuu 2017

    Kosteus- ja hometalkoot -ohjelman määräaika päättyi vuonna 2015. Alun perin viisivuotista toimenpideohjelmaa on jatkettu lisärahoituksella vuosina 2014 ja 2015, mutta ei enää vuoden 2015 jälkeen. SDP:n vaihtoehtobudjetissa  vuodelle 2017 esitetään, että ohjelmaa jatkettaisiin ja sille osoitettaisiin määräraha, koska ohjelmalle on edelleen tarvetta.

     

    Vaihtoehtobudjeteissaan SDP on esittänyt kunnille 10 prosentin siemenrahaa yhteensä 100 miljoonan euron edestä, jotta miljardin euron arvoinen kiireellinen korjaustyö saataisiin heti käyntiin. Miljardin euron panostus suomalaiseen työhön ja terveyteen on sekä merkittävä työllisyystoimi taantuma-aikana että inhimillinen investointi tuleviin sukupolviin. Ihmisten sairastuttaminen on väärin, ja terveyshaitoista säästäminen parasta säästämistä.

     

    Kosteus- ja hometalkoiden toteutus perustui valtioneuvoston periaatepäätöksessä esitettyyn suunnitelmaan. Talkoot ovat edenneet ko. suunnitelman mukaisesti ja valtioneuvoston periaatepäätöksessä esitetyt hankkeet ja muut toimenpiteet on pääosin toteutettu. Tämän vuoksi Kosteus- ja hometalkoot ohjelmana voitiin lopettaa v. 2015 lopussa. Muutamat talkoohankkeet olivat edelleen käynnissä v. 2016. Näiden hankkeiden ohjauksesta ja valvonnasta vastasi ympäristöministeriön asiantuntija.

     

    Kosteus- ja hometalkoot -ohjelman tuloksia: Konkreettisia muutoksia on mm. valtion avustusjärjestelmien uudistaminen koskien kosteus- ja sisäilman laadun huomioimista niin uudisrakentamisessa kuin kosteusvauriokorjauksissa. Lisäksi Talkoot on toiminnallaan myötävaikuttanut mm. terveydensuojelulain uudistukseen ja sen nojalla annetussa sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa määriteltyjen ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyysvaatimuksiin. Talkoot on myötävaikuttanut myös maankäyttö- ja rakennuslain nojalla annettuihin kosteusvauriokorjausten suunnittelijoita ja työnjohtajia koskeviin kelpoisuusvaatimuksiin. Koulutukseen keskittyneissä talkoohankkeissa on pystytty yhtenäistämään eri puolella Suomea annettavaa aiheeseen liittyvää koulutusta ja opetusta. Vaikuttava viestintä on ollut koko ajan iso osa talkoiden toimintaa ja asiantuntevan viestinnän avulla talkoot on pystynyt vaikuttamaan kaikkiin kohderyhmiin valtakunnanpäättäjistä tavallisiin talonomistajiin. Talkoiden puitteissa tulee valmistumaan kaikkiaan yli 100 erilaista tutkimus-, selvitys- ja kehityshanketta.

     

    Yksityiskohtaisempaa tietoa valmistuneista ja vielä meneillään olevista hankkeista ja niissä tuotetuista oppaista ja ohjeista löytyy talkoiden uutissivustolta http://uutiset.hometalkoot.fi. Kuluttajille suunnatulle talkoosivustolle www.hometalkoot.fi on koottu paljon tietoutta kosteus- ja homevaurioiden tunnistamiseen ja korjaamiseen liittyen. Ympäristöministeriö on panostanut talkoiden aikana tuotetun tiedon säilymiseen. Tämän vuoksi solmittiin joulukuussa 2015 Hengitysliitto ry:n kanssa yhteistyösopimus, jonka mukaisesti Hengitysliitto ry ylläpitää ja kehittää edelleen talkoiden nettisivustoa aina vuoden 2018 loppuun asti.

     

    Vaikka Kosteus- ja hometalkoot on nyt ohjelmana päättynyt, niin ympäristöministeriössä jatketaan työtä rakennusten terveellisyyden eteen. Sosiaali- ja terveysministeriössä on valmisteltu ns. Rakennusterveysohjelmaa, joka toteutetaan vuosina 2016–2018 osana hallituksen terveyttä ja hyvinvointia edistävää kärkihanketta.

     

    Rakennusterveysohjelman kokonaisbudjetti on 1,5 miljoonaa euroa. Rakennusterveysohjelmassa käsitellään kosteus- ja homevaurioiden ohella muun muassa meluun, säteilyyn ja pienhiukkasiin liittyviä kysymyksiä.

     

    Käynnissä on lisäksi laaja Suomen rakentamismääräyskokoelman määräysosien päivitys, jonka osana mm. rakennusten kosteusmääräyksiä ja kiinteistöjen vesi- ja viemärilaitteistoja koskevat määräysosat uudistetaan. Lisäksi YM ja STM jatkavat eduskunnan kosteus- ja homeongelmia käsittelevän kirjelmän EK 5/2013 vp toteutusta. Ko. kirjelmässä on paljon toimenpiteitä, joiden avulla parannetaan rakentamisen laatua ja rakennusterveyteen liittyvää osaamista.

     

    Muuta: Terveyshaitta-avustukset on lopetettu vuonna 2015. Kosteusvaurioituneen rakennuksen kuntotutkimukseen on edelleen mahdollisuus saada korjausavustusta (valtuus vuonna 2016 0,5 milj. euroa). Muiden kuntotutkimusten osalta avustus on lopetettu.

     

    SDP:n eduskuntaryhmä on korjaushaitta-avustuslain muutoksen yhteydessä vaatinut seuraavaa: Hallitus aloittaa välittömästi poistettavaksi esitettävien terveyshaitta ja energia-avustusten kehittämiseen tähtäävän valmistelutyön niin, että laki uudistetuista terveyshaitta- ja energia-avustuksista tulee voimaan samaan aikaan käsittelyssä olevan esityksen kanssa.

     

    Toimenpiteet eduskunnan kirjelmän 5/2013 johdosta:

     

    Kannanoton kohtien toteutuksessa ympäristöministeriö pitää ympäristöhallinnon osalta keskeisinä kehittämistoimina maankäyttö- ja rakennuslain muutosta 41/2014 ja sen nojalla annettuja valtioneuvoston ja ympäristöministeriön asetuksia sekä ympäristöministeriön ohjeita. Lakimuutoksessa ja asetuksissa on uudistettu rakennushankkeeseen ryhtyvän velvollisuuksia, rakennuksen suunnittelua ja suunnittelijoita, rakennustyönjohtoa, rakennuslupahakemusta ja rakentamisen viranomaisvalvontaa koskevaa sääntelyä. Muutosten myötä esimerkiksi rakentamisen aikainen kosteudenhallinta voidaan ottaa entistä paremmin huomioon valmisteltaessa rakennuksen kosteustekniseen turvallisuuteen liittyvää asetusmuutosta. Rakennusvalvonnan kehittämistä jatketaan uuden hallitusohjelman mukaisesti arvioimalla kokonaisuutena uudelleen rakentamisen lupa- ja valvontaprosessin toimivuutta. Kannanottojen toteutuksessa koordinaatiovastuussa oleva ympäristöministeriö toteaa, että toimenpiteiden loppuunsaattaminen kannanoton kohdissa 1-13 esitetyllä tavalla on hyvin pitkällä.

     

    Ympäristöministeriö ei esittänyt v. 2016 budjetissa määrärahaa kirjelmän toimenpiteiden edistämiseksi. Syynä tähän on mm. se, että työ ja eri hankkeet ministeriöissä ovat käynnissä (rahoitus v. 2014 ja 2015 määrärahasta). Lisäksi sosiaali- ja terveysministeriössä on käynnistymässä hallituksen kärkihankkeen osana ns. rakennusterveysohjelma, jossa osaltaan jatketaan ko. kirjelmän toimenpiteiden edistämistä.

     

    Korjausavustukset:

     

    SDP on vaihtoehtobudjeteissaan vuosille 2016 ja 2017 vaatinut korjausavustusten valtuuden tuntuvaa nostamista.

     

    Lisäinformaatiota:

    Eduskunnan kosteus- ja homelausumien toteutuksen tilanteesta 2015-2016

    https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/JulkaisuMetatieto/Documents/EDK-2016-AK-82562.pdf

    Kosteus- ja hometalkoiden toimenpideohjelman loppuyhteenveto:

    http://www.ym.fi/download/noname/%7B08A5A023-D254-478E-9B9B-88564B7DBC0E%7D/121888

     

     


Kommentoi

Tietosuoja