Puoluekokous yhtyy aloitteeseen.

Aloitteessa esitetään yhteistoimintalain vahvistamista siten, että laki tukisi aidosti työnantajan ja henkilöstön välistä vuorovaikutusta eikä jäisi muodolliseksi menettelyksi. Puoluehallitus pitää perusteltuna näkemystä siitä, että yhteistoimintalakia on kehitettävä: vuorovaikutuksen on oltava jatkuvaa ja vaikuttavaa, valvonnan tehokkaampaa ja lain rikkomisesta seuraavien sanktioiden aidosti ohjaavia. Myös lain soveltamisrajan alentaminen tukee varhaista tiedonkulkua ja henkilöstön osallistumista muutostilanteissa.

246 Yhteistoimintalain vahvistaminen

Pirkanmaan Sosialidemokraatit ry – Pirkan palkansaajademarit ry

Yhteistoimintalain tarkoituksena on aito yhteistyö ja vuorovaikutus työnantajan ja työntekijöiden välillä. Nykyisellään laki on kierrettävissä, eikä työantajapuolella ole velvollisuutta todellisesti neuvotella tai tehdä yhteistyötä työntekijäpuolen kanssa esimerkiksi työvoiman vähentämiseen liittyen. Sosialidemokraattisen puolueen tulee vahvistaa lakia niin, että työnantajapuolella tulee olla todistustaakka neuvotteluista ja niiden laillisuudesta. Lain valvomisen pitäisi olla helpompaa ja sen rikkomisesta pitäisi tulla nopeasti sanktiot. Yhteistoimintavaltuutetun mahdollisuuksia valvoa yt-lain toteutumista työpaikoilla tulee vahvistaa merkittävästi.

 

Pirkanmaan Sosialidemokraatit ry – Pirkan palkansaajademarit ry esittää, että

SDP aloittaa toimet yhteistoimintalain parantamiseksi. Yhteistoimintalain määräämiä vuorovaikutuspuheluita tulee käydä vähintään 10 työntekijää työllistävissä työpaikoissa ainakin kerran neljännesvuosittain. Yli 10 henkilöä työllistävissä työpaikoissa vuoropuhelua tulee käydä kuukausittain.


Kommentoi

Tietosuoja