Puoluekokous ei yhdy aloitteeseen. Puoluekokous painottaa kestävän kehityksen eri rahoitusmuotojen ja rahavirtojen pitkäjänteistä, suunnitelmallista ja realistista vahvistamista.
Aloitteessa korostetaan kehitysyhteistyön merkitystä osana globaalia yhteisvastuuta. Siinä esitetään rahoituksen kirjaamista lakiin siten, että 0,7 % BKT:sta asetetaan tavoitteeksi, 0,5 % minimiksi ja rahoitus kanavoidaan ensisijaisesti järjestöjen kautta.
Aloitteen tavoite kehitysyhteistyörahoituksen vahvistamisesta on tärkeä, mutta lakiin kirjaaminen ei kansainvälisten esimerkkien ja Suomen julkistalouden tilanteen valossa ei ole suositeltava keino. Suomen julkisen talouden osalta kahden tulevan vaalikauden näkymä on kapea, ja aloitteessa kuvattuun minimitasoonkin pääseminen olisi hyvin vaikeaa. Aloitteessa esitetyn järjestöjen kautta kanavoinnin osalta on todettava, että järjestöjen osuus on kasvanut jo korkeaksi. Lakikirjauksen sijaan kehitysyhteistyörahoituksen, ja laajemmin kestävän kehityksen rahoituksen, vahvistamiseksi on syytä laatia realistinen, parlamentaarinen ja pitkäaikainen suunnitelma.
YK:n puitteissa sovitut Kestävän kehityksen tavoitteet eivät ole globaalisti toteutuneet (1), ja iso merkitys on rahoituksella. YK:n arvion mukaan kestävän kehityksen rahoitusvaje on noin 3 500 miljardia euroa (2) vuosittain. Kehitysyhteistyörahoitus on yksi osuus tässä kokonaisuudessa: viime vuosina korkeintaan 200 miljardia euroa (3). Tarvittavaa lisärahoitusta ei voida kuroa umpeen vain kehitysyhteistyöllä: on välttämätöntä lisäksi kestävöittää globaaleja rahavirtoja, jotka liittyvät esimerkiksi kauppaan, veroihin ja investointeihin.
Kehitysyhteistyö on edelleen tehokas keino vähentää äärimmäistä köyhyyttä ja edistää inhimillistä kehitystä, kuten ulkoministeriön tulosraportit (4) ja kansainväliset arvioinnit osoittavat. Sen rinnalla tarvitaan toimivia kansainvälisiä instituutioita (YK-järjestelmä), oikeudenmukaisia sopimuksia ja kehitystä tukevia politiikkoja.
Näistä lähtökohdista on tärkeää, että Suomi on sitoutunut kestävään kehitykseen ja sen rajoitukseen, tämän osana kehitysyhteistyörahoitukseen. Suomessa 0,7 %-tavoite on ollut pitkään poliittinen päämäärä, mutta toteutunut vain hetkellisesti 1990-luvun alussa talouskriisin seurauksena. SDP:n ohjelmissa tavoite on ollut johdonmukaisesti mukana.
Myös muut OECD-maat ovat valitettavasti epäonnistuneet sitoumuksensa täyttämisessä. OECD:n mukaan (5) neljä maata ylitti YK:n 0,7 % ODA/GNI-tavoitteen vuonna 2024: Norja (1,02 %), Luxemburg (1,00 %), Ruotsi (0,79 %) ja Tanska (0,71 %).
Näillä mailla tavoite ei ole kirjattu lakiin, vaan perustuu vahvaan poliittiseen konsensukseen ja hallitusohjelmiin. Sen sijaan Iso-Britanniassa tavoite on kirjattu lakiin (6), mutta maa ei silti täytä sitä.
Voidaanko tulevaisuudessa Suomessa kehitysyhteistyö ripeästi nostaa 0,7 %:iin bruttokansantulosta? Suomen vähintään kahden seuraavan vaalikauden julkisen talouden näkymä kertoo, että liikkumatila on erittäin kapea (7). On erittäin vaikeaa nähdä, että Suomi pystyisi ripeästi noudattaa lakia edes 0,5 % minimin osalta. Yleisenä periaatteena talouspolitiikassa on liikkumatilan säilyttämiseksi syytä välttää uusien menojen lainsäädännön aiheuttamaa pakottavuutta.
Kansalaisjärjestöjen osalta niiden rahoitus on tällä vaalikaudella suhteellisesti kasvanut kehitysyhteistyömäärärahoissa, vaikka niiden euromääräistä rahoitusta ei ole kasvatettu. Osuus on kasvanut muun budjetin leikkausten myötä. Nykyisin varsinaisesta kehitysyhteistyöstä yli viidesosa, hieman alle 100 miljoonaa euroa, kanavoidaan kansalaisjärjestöjen kautta. Osuus on historiallisen korkea, ja korkeampi kuin esimerkiksi Suomen kahdenvälisen (maa- ja aluekohtainen ) kehitysyhteistyön osuus. Vaikka järjestöt tekevät tärkeää, konkreettista ja erityisesti vaikeimmassa asemassa olevia ihmisiä auttavaa työtä, on vaikeaa löytää perusteita sille, että osuutta tulisi kasvattaa jos se tapahtuisi muulta kehitysyhteistyöltä – esimerkiksi monenkeskisiltä YK-järjestöiltä – leikkaamalla. Sen sijaan ensisijaisena tavoitteena tulee olla kokonaisuuden kasvattaminen talouspoliittisten reunaehtojen puitteissa.
Kansainvälisten esimerkkien ja Suomen kokemuksen perusteella:
Daniel Elkama, Uudenmaan Sosialidemokraatit ry – Tikkurilan Työväenyhdistys ry
Monet ihmiset maailmalla elävät äärimmäisessä köyhyydessä ja kurjuudessa. Afrikassa äärimmäinen köyhyys on jopa kasvanut viime vuosina. Ilmastonmuutos ja kasvavat ympäristöongelmat tuhoavat entistä enemmän ihmisten elinolosuhteita ja aiheuttavat nälänhätää ja pakolaisuutta. Pakolaisuus myös tulee paljon kalliimmaksi kuin sen ennaltaehkäisy. Kaukainenkin lähimmäinen on lähimmäinen. Meillä on globaali humanitaarinen vastuu kantaa huolta kaikista maailman ihmisistä ja etenkin vastuu aittaa kaikkein köyhimpiä ja heikoimmassa asemassa olevia. Kehitysavulla autetaan heikoimmassa asemassa olevia ja kärsiviä ihmisiä: lapset pääsevät kouluun, sairaat saavat hoitoa, nälkäiset ruokaa. Kehitysavun ensisijainen tavoite ei ole talouskasvu, vaan hädässäolevien auttaminen. Toki talouden kohentaminen on myös tärkeää. YK on asettanut kehitysyhteistyön tavoitteeksi jokaiselle vauraalle maalle 0,7% BKT:sta. Nyt Suomi antaa kehitysapua, mukaan lukien rauhanturvaus, vain 0,36% ja tätäkin aiotaan leikata nykyhallituksen toimesta. Eikö meille riitä edes 99,64%. 0,7% ei ole rikkaalle maalle paljoa.
Hyvät toverit, ehdotankin, että Suomi sitoutuu antamaan kehitysapua joka vuosi 0,7%, sillä ehdoin, kun se on taloudellisesti mahdollista. Jos tämä ei aina taloudellisesta tilanteesta johtuen jonain vuonna ole mahdollista, ehdotan, että kirjaamme lakiin kehitysavun minimiksi 0,5% BKT:sta. Meillä on tähän varaa. Hallituksen leikkauksien takia on esimerkiksi Kirkon ulkomaanavun mukaan suljettu lukuisia kouluja ja ihmiset ovat jääneet vaille ruokaa ja lääkeitä. Minimin kirjaaminen lakiin estäisi uusia hallituksia vähentämästä kehitysapua kohtuuttomasti.
Ehdotan myös, että suurin osa kehitysavusta annettaisiin hyväntekeväisyysjärjestöille, kuten SPR, Unicef ja Kirkon Ukomaanapu, koska järjestöjen kautta apu koordinoituu parhaiten perille ja saadaan maksimaalinen hyöty. Voitaisiin siis luoda toimintaa ohjaava periaate, että järjestöille annetaan mahdollisimman paljon kehitysavusta. Järjestöt tekevät erittäin tärkeää ja pitkäjänteistä työtä.
Daniel Elkama, Uudenmaan Sosialidemokraatit ry – Tikkurilan Työväenyhdistys ry esittää, että
SDP sitoutuu kehitysavun sitomiseen vähintään 0,7% BKT:sta, minimirajan asettamiseen 0,5% ja että kehitysavusta mahdollisimman paljon annetaan järjestöille.