Aloite 78

Puoluekokous käsitteli eutanasiaa vuonna 2020 todeten, että SDP:n kanta eutanasiaan on neutraali. Puoluekokous velvoitti puolueen toimimaan määrätietoisesti palliatiivisen ja saattohoidon saatavuuden ja laadun sekä sen valvonnan parantamiseksi ja seuraamaan tarvetta lainsäädäntömuutoksille itsemääräämisoikeusperiaate ja käynnissä oleva STM:n laajapohjainen asiantuntijatyöryhmän työ huomioon ottaen.

Elämän loppuvaiheen -asiantuntijatyöryhmä, johon päätöksessä viitataan, luovutti loppuraporttinsa syksyllä 2021. Ryhmä esitti muutoksia palliatiiviseen hoitoon, mutta ei löytänyt yhteistä näkemystä eutanasiasta. Ryhmässä eutanasiaa ja lääkäriavusteista itsemurhaa koskien selvä enemmistön näkemys saavutettiin kahdesta asiasta: i) lääkärin oikeudellinen asema tilanteessa, jossa lääkäri avustaa henkilöä itsemurhassa, tulisi selvittää; ii) mikäli lääkäriavusteista itsemurhaa ja eutanasiaa koskevaa sääntelyä laadittaisiin, asiasta ei tulisi säätää ennen siirtymäaikaa, jonka aikana varmistettaisiin, että palliatiivista osaamista ja hoitoa on tosiasiassa tarjolla potilaille. Ryhmän yksimielisenä näkemyksenä olikin palliatiivisen hoidon ja saattohoidon kehittäminen sekä saatavuuden ja osaamisen lisääminen. Näistä ryhmä laati myös säädösehdotuksia.

Myös valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta (ETENE) on eutanasiasta antamassaan kannanotossa (2017) todennut, että ”vain takaamalla hyvä saattohoito kaikille sitä tarvitseville voidaan esittää luotettavia arvioita siitä, paljonko Suomessa mahdollisesti on sellaisia potilaita, joita ei pystytä auttamaan ja heidän kärsimyksiään lievittämään edes tehokkaimmilla saattohoidon menetelmillä. Vasta silloin voitaisiin myös tarkemmin määritellä, millaisissa tilanteissa terveydenhuolto ja lääketieteen keinot eivät riittävissä määrin pysty lievittämään kuolevan potilaan kärsimystä, ja tarvitaanko näihin tilanteisiin erillisen lain säätämistä”.

STM:n elämän loppuvaiheen -asiantuntijatyöryhmä hahmotteli mahdollista harkintaa varten kaksi säädösluonnosta lääkäriavusteisesta itsemurhasta ja eutanasiasta. Ensimmäinen säädösluonnos perustui eutanasiasta tehtyyn kansalaisaloitteeseen (KAA 2/2017) ja oli rajatumpi, toinen sallivampi. Kolmas vaihtoehto oli pitäytyä nykyisessä lainsäädännössä. Työryhmä arvioi, että mikäli lääkäriavusteista itsemurhaa ja eutanasiaa koskevaa lainsäädäntöä aletaan valmistella Suomessa, tulee prosessi olevamaan hidas ja asiasta täytyy käydä laajaa kansalaiskeskustelua.

Säädösluonnoksissa suppeammassa vaihtoehdossa lääkäriavusteisella itsemurhalla tarkoitetaan henkilön kuoleman tuottamista tavalla, jossa lääkäri määrää potilaan käyttöön tälle kuoleman aiheuttavan lääkeaineen ja potilas itse ottaa lääkeaineen. Laajemmassa vaihtoehdossa kuolinapu tarkoittaisi joko lääkäriavusteista itsemurhaa, jossa lääkäri määrää tai tuottaa potilaan käyttöön lääkeaineen, jonka potilas itse ottaa tai lääkäri asettaa kanyylin ja yhdistää sen lääkeaineen sisältävään infuusioon, jonka potilas itse avaa tai eutanasiaa, jolloin lääkäri suorittaisi kuolinavun antamalla potilaalle suonensisäisesti kuoleman aiheuttavan lääkeaineen.

Luonnosvaihtoehdoissa potilaalla olisi oikeus pyytää lääkäriavusteista itsemurhaa tai kuolinapua, jos hän olisi täysi-ikäinen, päätöksentekokykyinen Suomen kansalainen, jolla olisi lähitulevaisuudessa kuolemaan johtava, etenevä, parantumaton ja sietämätöntä kärsimystä aiheuttava sairaus tai vamma, joka ei ole muutoin lievitettävissä ja hän olisi toistuvasti esittänyt vapaaehtoisen, tietoisen ja vakaasti harkitun pyynnön lääkärille itsemurhassa avustamisesta.

Työryhmän muistion mukaan Suomessa lääkäriavusteiseen itsemurhaan ja eutanasiaan liittyvää yhteiskunnallista keskustelua on käyty pitkään. Vaikeita kysymyksiä on useita. On esitetty huoli siitä, että eutanasian salliminen voi johtaa asenneilmapiirin muuttumiseen siten, että esimerkiksi ikääntyneet kokisivat eutanasian pyytämisen velvollisuudekseen tai siten, että vammaisten ihmisten kokemus yhtäläisestä oikeudesta elämään fyysisesti terveiden ihmisten kanssa voisi heikentyä. Vaarana nähdään myös, että eutanasiaan päädyttäisiin liian kevyin perustein. Eutanasian ehtona usein esitettyjen sietämättömän kärsimyksen, parantumattoman sairauden ja lyhyen jäljellä olevan elinajan määritteleminen ovat vaikeita kysymyksiä, samoin sen arviointi, onko kuolinpyyntö esitetty täydessä ymmärryksessä ja vapaaehtoisesti.

Suomen Lääkäriliiton jäsenistölleen toteuttamissa kyselyissä eutanasian laillistamista kannatti vuonna 2003 30 %, 2013 46 % ja viimeisimmässä vuonna 2020 toteutetussa kyselyssä 48 % kyselyyn vastaajista. Lääkäriliitto vastustaa eutanasian laillistamista sekä sitä, että lääkärit ammattikuntana velvoitettaisiin tekemään toimenpiteitä, joiden ensisijaisena tarkoituksena on jouduttaa potilaan kuolemaa (lääkäriavusteinen itsemurha). Lääkäriliitto pitää tärkeänä laadukkaan palliatiivisen hoidon ja saattohoidon varmistamista jokaiselle sitä tarvitsevalle potilaalle.

Kansalaisille suunnatuissa eutanasiaa koskevissa kyselyissä eutanasian kannatus on korkeampaa kuin lääkäreillä. Kyselyihin liittyy epävarmuustekijöitä esimerkiksi kohdejoukon pienuuteen tai termeihin liittyen, mutta voidaan todeta, että kansalaisten keskuudessa eutanasian kannatus on viimeisen parin vuosikymmenen aikana selvästi noussut. Helsingin Sanomien vuonna 2017 teettämässä kyselyssä kolme vastaajaa neljästä kertoi kannattavansa kuolinapua (kyselyssä käytetty termi).

Ihmisoikeuskehitys ja oikeudellisesti sitovat kansainväliset sopimukset lähtevät yksilön oikeuksista. Lääkäriavusteisen itsemurhan ja eutanasian sallimista ajavan näkemyksen taustalla voidaan nähdä ajatus itsemääräämisoikeuden ulottamisesta omasta kuolemasta päättämiseen. Oikeus elämään ei tarkoita, etteikö lääkäriavusteista itsemurhaa tai eutanasiaa sinänsä olisi mahdollista laillistaa. Oikeus elämään ei myöskään tarkoita, että elämää tulisi ylläpitää kaikin mahdollisin keinoin. Laki potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992, potilaslaki) määrittää, että potilaalla on oikeus kieltäytyä hänelle tarjotusta hoidosta tai hoidon jatkamisesta, vaikka kyseessä olisi elämää ylläpitävä hoito. Itsemääräämisoikeus ei tarkoita, että potilas voisi vaatia mitä tahansa hoitoa, jos sitä ei pidetä lääketieteellisesti perusteltuna. Potilasta on kuitenkin kieltäytymistapauksessa hoidettava mahdollisuuksien mukaan muulla lääketieteellisesti hyväksyttävällä tavalla. Hoidosta kieltäytyminen ja tarpeettomista sekä vaikutuksettomista hoidoista pidättäytyminen ja niiden lopettaminen ovat osa hyvää hoitokäytäntöä. Tarkoituksena ei ole kuoleman aiheuttaminen tai nopeuttaminen, vaan potilaan itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen, tarpeettomista ja vaikutuksettomista hoidoista mahdollisesti aiheutuvien epämukavuuksien välttäminen sekä kuolemaan väistämättömästi johtavan prosessin tarpeettoman pitkittymisen estäminen.

Hyväksyttävänä pidetään sitä, että kuolemaa edeltävien kipujen tai muiden oireiden hallitsemiseksi annettu lääkitys voi määrätyissä tapauksissa oheisvaikutuksena lyhentää jäljellä olevaa elinaikaa. Jos potilas ei pysty ilmaisemaan tahtoaan, potilaan laillista edustajaa taikka lähiomaista tai muuta läheistä on ennen tärkeän hoitopäätöksen tekemistä kuultava sen selvittämiseksi, minkälainen hoito parhaiten vastaisi potilaan tahtoa. Jos tästä ei saada selvyyttä, potilasta on hoidettava tavalla, jota voidaan pitää hänen henkilökohtaisen etunsa mukaisena.

Puoluehallitus suhtautuu myönteisesti kuolinavun sallimiseen Suomessa tiukoin, esimerkiksi edellä kuvatuin kriteerein. Ennen lainsäädännön valmistelua on kuitenkin välttämätöntä käydä kuolinavusta vielä jäsenneltyä ja laajaa kansalaiskeskustelua, jossa hyödynnetään pohjana myös edellä kuvattua asiantuntijatyötä.