Puoluekokous yhtyy aloitteen tavoitteeseen tarvittavan tuen järjestämisestä lemmikkieläimen lopettamiseksi.

Puoluekokous yhtyy aloitteen tavoitteeseen tarvittavan tuen järjestämisestä lemmikkieläimen lopettamiseksi.

Aloitteessa esitetään lemmikkieläimen lopettamisesta aiheutuvien kustannusten kattamista sosiaaliturvalla. Julkisuudessa on ollut esillä tapauksia, joissa lemmikkieläin on joutunut kokemaan kohtuutonta kärsimystä, koska lemmikin omistajalla ei ole ollut varaa viedä sairasta eläintä lopetettavaksi. Käytännössä tällaisessa tilanteessa kyseeseen voisi tulla sairaan eläimen lopettamisesta aiheutuvien kulujen tukeminen toimeentulotuen tai sosiaalisen luototuksen kautta.

Toimeentulotuki on viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on turvata henkilön ja perheen toimeentulo sekä edistää itsenäistä selviytymistä. Tukea myönnetään laissa määriteltyihin tarpeellisiin menoihin, joita henkilö tai perhe ei pysty kattamaan käytettävissä olevilla tuloillaan ja varoillaan. Nykyisin lemmikeistä aiheutuvat menot eivät pääsääntöisesti kuulu yksilöllisen harkinnankaan perusteella tarpeellisiin menoihin, joita katettaisiin toimeentulotuesta. Yksi mahdollinen keino toteuttaa aloite olisikin se, että sairaan eläimen lopettamisesta aiheutuvia kuluja alettaisiin korvata yksilöllisen harkinnan perusteella osana hyvinvointialueen sosiaalihuollon myöntämää toimeentulotukea.

Kuluja voisi vaihtoehtoisesti korvata myös hyvinvointialueen myöntämällä sosiaalisella luototuksella. Sosiaalinen luototus on sosiaalihuoltoon kuuluvaa luotonantoa, jonka tarkoituksena on ehkäistä taloudellista syrjäytymistä ja ylivelkaantumista sekä edistää henkilön ja perheen itsenäistä suoriutumista.

72 Eläinten eutanasia sosiaaliturvan piiriin

Siivikkalan Sosialidemokraattinen Yhdistys ry

Pienituloiselle voi olla este viedä lemmikki ”piikille”, jos hänellä ei ole rahaa. Sosiaaliturvan tulee kattaa lemmikkien eutanasia, jos vähävaraisuus sen estää.

Siivikkalan Sosialidemokraattinen Yhdistys ry esittää, että

eläinten eutanasia tulisi saada sosiaaliturvan piiriin.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 102


Kommentoi

Tietosuoja