Puoluejärjestöt ovat itsenäisiä järjestöjä. Puoluekokous ei voi määritellä itsenäisten järjestöjen toimintamuotoja. Tältä osin puoluekokous ei yhdy aloitteeseen. Puolue toimii jatkossakin siten, että toiminta on syrjimätöntä ja turvallista kaikille jäsenille, mahdollisiin esiin nouseviin häirintätapauksiin puututaan viipymättä. Tältä osin puoluekokous yhtyy aloitteeseen.

Puoluejärjestöt ovat itsenäisiä järjestöjä. Puoluekokous ei voi määritellä itsenäisten järjestöjen toimintamuotoja. Tältä osin puoluekokous ei yhdy aloitteeseen. Puolue toimii jatkossakin siten, että toiminta on syrjimätöntä ja turvallista kaikille jäsenille, mahdollisiin esiin nouseviin häirintätapauksiin puututaan viipymättä. Tältä osin puoluekokous yhtyy aloitteeseen.

– Muutosesitys 1

Ari Wigelius · Pirkanmaa

Esitän puoluekokous yhtyy Jyrki Koskisen aloiteeseen. SDP lopettaa alkoholiostot kokonaan vuosina 2024 ja 2025, tällä näytämme esimerkkiä omalta osaltamme yhteiskunnalle terveistä elämäntavoista.

Aloitteessa nostetaan esiin tärkeitä asioita. Aloitteessa esitetään, että alkoholin käytöstä puolueen toiminnassa luovutaan seuraavaksi kahdeksi vuodeksi pikkujouluja lukuun ottamatta sekä puolueen keskeiset toimijat pidättäytyvät alkoholin käytöstä julkisuudessa ja että erilaiset häirintätapaukset tutkitaan.

Suurimmassa osassa puolueen eri järjestötasojen tilaisuuksista ei käytetä alkoholia lainkaan. Alkoholia käytetään joissain vapaamuotoisissa illanistujaisissa tai tapahtumien illallisilla. Alkoholin käyttö on vapaaehtoista ja pääsääntöisesti omakustanteista.

SDP ei hyväksy toiminnassaan ja tapahtumissaan minkäänlaista epäasiallista käyttäytymistä, häirintää tai syrjintää, ei selvinpäin eikä alkoholin vaikutuksen alaisena. Olemme sitoutuneet turvaamaan ja edistämään kaikkien osallistujien turvallisuutta ja hyvinvointia. Puolueen järjestämissä tapahtumissa on jo noin kymmenen vuoden ajan ollut nimetyt häirintäyhdyshenkilöt, joihin on ollut mahdollista tapahtuman yhteydessä tai tapahtuman jälkeen ottaa yhteyttä matalalla kynnyksellä ja kertoa epäasiallisesta toiminnasta. Tämä on ollut mahdollista myös anonyymisti tai toisen puolesta. Myös tapahtumien ulkopuolella on ollut mahdollisuus ottaa yhteyttä häirintäyhdyshenkilöihin ja saada heiltä luottamuksellisesti apua.

Häiriöttömyys on SDP:ssä ehdoton tavoite. Kaikki esiin tulleet tapaukset on tutkittu ja niihin on asianmukaisesti puututtu siten, kuin häirintää kokenut henkilö on halunnut.

162 Alkoholiton puoluetoiminta

Hakametsän Sosialidemokraatit ry:n jäsen Jyrki Koskinen

Puolueen toiminnassa esiintyy eri henkilöiden lausuntojen mukaan häirintää/ahdistelua. Näihin tilanteisiin yhdistyy usein päihteiden käyttö. Demarinuorten puheenjohtaja Pinja Perholehto ei 22.6.2022 Helsingin Sanomien haastattelussa peittele sitä, että häirintää ja ahdistelua tapahtuu myös hänen järjestössään. Perholehto mainitsee haastattelussa myös seuraavaa: ”Nykyisin tapahtumat ovat pääsääntöisesti alkoholittomia. Epäsopivaa käytöstä tulee tietoon ennen muuta tapahtumista, joissa yhä tarjoillaan alkoholia. Tällaisia ovat vuosijuhlat tai illanvietot, jotka pidetään varsinaisten tapahtumien jälkeen.”

Samassa Helsingin Sanomien 22.6.2023 artikkelissa mainitaan, että ”Pääministeri Sanna Marin (sd) kommentoi teemaa Ylen pääministerin haastattelutunnilla. Hän kertoi itsekin kokeneensa nuorena naisena politiikassa häirintää ja ahdistelua.” Kaikkiaan on vaikea nähdä mitä hyötyä alkoholinkäytöstä puolueen toiminnassa on puolueelle. Sen sijaan vuosina 2022–2023 tiedotusvälineissä on julkaistu useita tietoja puolueen keskeisten henkilöiden päihdekäytöstä eri paikoissa. Suhtautuminen tällaiseen on ollut ristiriitaista ja voi muodostaa maineriskin puolueelle ja puolueen keskeisille henkilöille. Keskeisiksi henkilöiksi lasketaan ainakin puoluehallituksen jäsenet, ministerit ja kansanedustajat sekä puolueen virkamiesjohto.

Hakametsän Sosialidemokraatit ry:n jäsen Jyrki Koskinen esittää, että

puolueen kaikkien organisaatiotasojen tapahtumat/tilaisuudet/kokoukset toteutetaan vuosina 2024 ja 2025 alkoholittomina (poikkeuksena eri toimielinten pikkujoulut toimintavuosien joulukuussa) ja puolueen keskeiset henkilöt eivät esiinny julkisuudessa/tiedotusvälineissä päihtyneinä ja tiedotusvälineissä alkoholia nauttien. Lisäksi puolueen piirissä tapahtuneet häirintä/ahdistelutapaukset tutkitaan ja ryhdytään asianmukaisiin toimenpiteisiin. Edelleen puolueen keskeiset henkilöt eivät asetu riskitilanteisiin, joista heitä kohtaan voidaan nostaa häirintä/ahdistelu/hyväksikäyttösyytöksiä.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 219


Kommentoi

Tietosuoja