Puoluekokous yhtyy aloitteen näkemykseen, että vesivarat ovat yhteistä julkista omaisuutta ja että on varmistettava, että niiden omistusta ja käyttöä koskeva lainsäädäntö pysyy ajan tasalla.

Puoluekokous korostaa myös vesivarannon suojelun edellyttämien toimien ja niitä koskevan lainsäädännön ja sen noudattamisen tärkeyttä sekä edellyttää, että EU:n vesipuitedirektiivin ja tulvadirektiivin toimeenpanossa kiirehditään EU-komission suositusten toteuttamista.

Lähetä muutosesitys

Puoluehallitus jakaa aloitteentekijöiden huolen, joka kohdistuu vesivarojen käyttöön julkisen vesihuollon tarpeisiin. Puoluehallituksen vastaus rajautuu tähän nimenomaiseen vesihuollon näkökulmaan, jossa tavoitteena on turvata puhtaan veden saatavuus käyttäjille.

Vaikka YK:n yleiskokous hyväksyi 2010 päätöslauselman, jossa tunnustetaan oikeus puhtaaseen veteen ihmisoikeutena, ei ole kansainvälistä yhteisymmärrystä siitä, mitä tämä käytännössä tarkoittaa. Ongelmaksi ei saata muodostua pelkästään vesivarojen myynti ulkomaille. Maailmalla on esimerkkitapauksia, joissa puhdasta raakavettä korvauksetta runsaasti käyttänyt ylikansallinen yhtiö on ajautunut konfliktiin vaikeutettuaan paikallisten asukkaiden ja maanviljelijöiden vedensaantia.

SDP:n puoluehallitus yhtyy aloitteen näkemykseen, että Suomen vesivarat on säilytettävä kansallisessa omistuksessa. Nykyinen lainsäädäntö takaa sen. Lisäksi kaikki veden laajamittaiseen hyödyntämiseen tähtäävät toimet ovat ympäristölupasääntelyn alaisuudessa eli luvanvaraista toimintaa (Vesilain 3 luku 2 § ja 3 §).

Lupaviranomaisena toimii aluehallintovirasto, ja valvontaviranomaisina toimivat elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja kunnan ympäristönsuojeluviranomainen. Vesilupien myöntämisessä katsotaan aina ensimmäiseksi, että ihmisten ja yhdyskuntien vesihuolto on turvattu. Sitten tulevat maatalouden ja vasta sen jälkeen teollisuuden ja muun kaupallisen toiminnan tarpeet. (Vesilain 5 §) Laki on tältä osin hyvä ja toimiva.

Silloisen ministeri Jari Koskisen vastaus kirjalliseen kysymykseen vuonna 2013 avaa hyvin aloitteentekijöiden teemaa ja nykyisen lainsäädännön tulkintaa:

”Vesilain 3 luvun 3 §:n mukaan veden ottaminen siirrettäväksi muualla käytettäväksi on aina luvanvaraista. Jos tällainen hanke uhkaa kansallisia vesivarantoja tai kansalaisten vedensaantia, ei sille voida myöntää lupaa. Lupa vesitaloushankkeelle myönnetään vesilain 3 luvun 4 §:n perusteella vain, jos hanke ei sanottavasti loukkaa yleistä tai yksityistä etua tai jos hankkeesta yleisille tai yksityisille eduille koituva hyöty on huomattava verrattuna siitä näille eduille koituviin menetyksiin. Lupaa ei saa missään tilanteessa myöntää, jos hanke esimerkiksi suuresti huonontaa paikkakunnan asutus- tai elinkeino-oloja.

Jos vettä ei riitä käytettäväksi kaikkiin tarpeisiin, on veden ottaminen johdettavaksi tai kuljetettavaksi muualla kuin paikkakunnalla käytettäväksi muuta tarkoitusta kuin yhdyskunnan vesihuoltoa varten vesilain 4 luvun 5 §:n nojalla viimesijaista suhteessa muihin vedenkäyttötarpeisiin. Ensimmäisellä ja toisella sijalla vedenkäytön etusijajärjestyksessä ovat veden tavanomainen lähikäyttö ja veden ottaminen yhdyskunnan vesihuoltoa varten paikkakunnalla.

Vesihuoltolain 6 §:n 2 momentin nojalla kunnan tulee huolehtia siitä, että ryhdytään toimenpiteisiin tarpeellisen vesihuollon palvelun turvaamiseksi, jos suurehkon asukasjoukon tarve taikka terveydelliset tai ympäristönsuojelulliset syyt sitä vaativat. Kunta ei voi vapautua tästä vesihuollon järjestämisvastuusta riippumatta siitä, miten se vesihuollon palvelut käytännössä järjestää.

Veden saannin varmistaminen liittyy perusoikeuksista erityisesti perustuslain 19 §:n mukaiseen oikeuteen sosiaaliturvaan, jonka perusteella esimerkiksi taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan tavallisella lailla. Perustuslain 20 §:n mukainen julkisen vallan velvollisuus pyrkiä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön tarkoittaa puolestaan esimerkiksi vesivarojen suojelua siten, että ne ovat tavanomaiseen vedenkäyttöön soveltuvia.”

EU:n vesidirektiivi ”Hyvänlaatuinen vesi Euroopassa” ja komission huomautukset Suomelle

Euroopan unionin keskeinen vesiensuojelua ja vesivaroja koskevat säännös on vesipuitedirektiivi. Siinä asetetaan säännöt Euroopan unionin (EU) vesimuodostumien tilan huonontumisen pysäyttämiseksi ja Euroopan jokien, järvien ja pohjaveden ”hyvän tilan” saavuttamiseksi vuoteen 2015 mennessä. Lainsäädäntö asettaa selkeitä velvollisuuksia kansallisille viranomaisille.

Tähän sisältyvät erityisesti

  • kaikkien vesien suojeleminen (pintavesi*, pohjavesi*, sisämaan vesi* ja jokisuiden vaihettumisalueet*)
  • näiden vesimuodostumien ja niiden ympäristön ekosysteemien ennallistaminen
  • vesimuodostumien pilaantumisen vähentäminen
  • kestävän vedenkäytön takaaminen yksilö- ja yritystasolla.

EU-komissio on vuonna 2019 huomauttanut Suomea vesipuitedirektiivin ja tulvadirektiivin täytäntöönpanon edistymisestä ja antanut suosituksia, kuinka Suomen vesienhoito- ja tulvariskien hallinnan suunnitelmia tulisi kehittää. Suomen vahvuuksina tuotiin esille muun muassa eri toimijoiden ja sidosryhmien osallistaminen vesienhoitoon sen eri vaiheissa. Lisäksi maiden välistä yhteistyötä vesienhoidossa on entisestään lisätty. Vaikka Suomi on lisännyt vesien seurantaa komission suositusten mukaan, komissio katsoo, että seurantaa tulisi lisätä. Vesipuitedirektiivin mahdollistamien poikkeusten osalta komissio on esittänyt palautteessaan, että Suomen tulisi varmistaa myöntämismenettelyt uusien, veden tilaa heikentävien, hankkeiden vaatimille poikkeuksille.

Vesivarantojen suojelu

Aloitteentekijöiden esille nostaman vesivarantojen omistusnäkökulman lisäksi puoluehallitus korostaa, että erityistä huomiota tulee kiinnittää sekä pinta- että pohjavesien suojeluun. Suomessa on noin 3900 vedenhankinnalle tärkeää, siihen soveltuvaa tai pohjavedestä riippuvaista ekosysteemiä ylläpitävää pohjavesialuetta, joista suurin osa on tilaltaan hyviä. Uusimman arvion mukaan kaikista pohjavesialueista yhteensä 380 on riskialueita, eli pohjavedessä on todettu haitallisten aineiden pitoisuuksia ja veden tila voi heikentyä ilman suojelutoimia. Määrä on noussut noin 30 alueella edelliseen riskinarvioon (2013) verrattuna. Pohjaveden tilalle aiheuttavat riskiä muun muassa pilaantuneet maa-alueet, teiden talvikunnossapito, teollisuusalueet sekä maa- ja kotieläintalous.

Keskeinen ennakoiva varotoimi on, että maankäytön suunnittelussa eritasoisiin kaavoihin sisällytetään tarkat tiedot pohjavesialueista ja että rakentamisen lupakäytännöissä pohjavesialueista johtuvat rajoitukset otetaan huomioon.

45 Pohjavedet tulee säilyttää suomalaisessa omistuksessa

Keravan Demarit ry:n jäsenet Bruno Guillard, Martti Havin ja Heikki Raittila

 

Me allekirjoittaneet SDP:n puolueosaston jäsenet esitämme SDP:n 46 puoluekokoukselle, että

puoluekokous päättää puolustaa Suomen luonnonvaroja. Sosialidemokraattien tavoite on estää ylikansallisten suuryritysten pienetkin mahdollisuudet omistaa Suomen pohjavesivaroja. Vertaa Carunan omistuksen siirtyminen välikäsien kautta australialaisen pääoman omistukseen. SDP:n tavoite tulee olla selkeä: Vesivaramme pohja- ja jokivetemme sekä järviemme vesi on kansallista omaisuutta ja sitä saa omistaa ja hyödyntää vain kotimaiset yhteisöt ja henkilöt. Veden myyntiin ulkomaille tarvitaan viranomaisilta lupa. Vesivaramme ovat kansakunnan kannalta elintärkeä ja strategisesti merkittävä koko suomalaiselle yhteiskunnalle. Puoluekokous velvoittaa SDP:tä ryhtymään toimiin asianmukaisen lainsäädännön aikaansaamiseksi.

Puoluetoimiston aloitteita valmistelevan työryhmän ja puoluehallituksen tulee ottaa huomioon EU:n lainsäädäntö ja kansainväliset sopimukset.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 102


Kommentoi

Tietosuoja