Puoluekokous yhtyy aloitteessa esitettyyn huoleen ja edellyttää, että yhteiskunnan perusinfrastruktuuri säilyy julkisen päätösvallan piirissä ja vesihuoltoa koskeva lainsäädäntö pysyy ajantasaisena.

Puoluehallitus jakaa aloitteessa esitetyn huolen veden, vesihuollon ja siihen liittyvien järjestelmien strategisesta merkityksestä asukkaiden hyvinvoinnille.

YK:n yleiskokous hyväksyi 2010 päätöslauselman, jossa tunnustetaan oikeus turvalliseen ja puhtaaseen veteen ja sanitaatioon ihmisoikeutena. Ei ole kuitenkaan yhteisymmärrystä siitä, mitä tämä käytännössä tarkoittaa. Ilmastonmuutoksen eteneminen vahvistaa puhtaan veden ja vesihuollon merkitystä tulevaisuudessa sekä Suomessa että etenkin globaalisti.

Julkisten palveluiden ja infrastruktuurin kilpailuttaminen, ulkoistaminen ja yksityistäminen alkoivat yleistyä valuuttamarkkinoiden vapauduttua 1980-luvulta lähtien. Vesi- ja energiahuolto olivat ensimmäisiä, myöhemmin tulivat mm. jätehuolto, joukkoliikenne ja terveydenhoito sekä sähkö- ja tietoliikenneverkot. Yksityistettäessä on joko myyty vesihuolto infrastruktuureineen markkinatoimijalle tai tehty sopimus pelkästä palvelun ulkoistamisesta.

Vesihuollon yksityistämiseen liittyvän problematiikan – demokratiavajeen, korruption ja erityisesti kuluttajahintojen nousun – symboliksi nousivat mellakat 1999-2000 Boliviassa Cochabamban kaupungissa, joka sitten purkikin ylikansallisen yhtiön kanssa tehdyt sopimukset samoin kuin eräät muutkin kaupungit eri puolilla maailmaa, mm. Pariisi. Joidenkin maiden lainsäädännössä on jopa selkeä yksityistämisen kielto.

Maailman kauppajärjestön WTO:n GATS-sopimus tähtää kaupan vapauttamiseen ja koskee sekä julkisia että yksityisiä palveluita. Laajasti kritisoituun sopimukseen sisältyy kuitenkin varauma, että jäsenmaat voivat pitää joitain omia palvelusektoreitaan suljettuina, esimerkiksi vesihuollon julkisena monopolina.

EU:n jäsenvaltiolla on velvollisuus huolehtia vesihuollosta eikä siis mitään velvollisuutta vapauttaa sitä markkinoille. Mikäli vesihuollon tehtäviä kuitenkin haluttaisiin ulkoistaa tai yksityistää, Suomessa kilpailutuksessa olisi noudatettava erityisalojen hankintadirektiiviä.

Suomessa vesihuollon yleisesti hyvään tilaan on vaikuttanut merkittävästi lainsäädännön aktiivinen uudistaminen. Tärkeä uudistus oli vuodelta 2001 peräisin oleva vesihuoltolaki, joka määritteli vastuut selkeästi: Kiinteistön omistaja tai haltija vastaa kiinteistön vesihuoltojärjestelmistä, kun taas kunnan on huolehdittava, että ryhdytään toimenpiteisiin vesihuoltopalveluiden saatavuuden turvaamiseksi, jos suurehkon asukasjoukon tarve taikka terveydelliset tai ympäristönsuojelulliset syyt sitä vaativat. Laki kattaa siten sekä puhtaan veden että viemäröinnin järjestämisen.

Vuoden 2001 laki teki vesihuollosta käytännössä liiketoimintaa määrittämällä toiminnalle selkeän kustannusvastaavuuden ja sallimalla sille kohtuullisen pääoman tuoton. Erityispiirteenä tälle liiketoiminnalle on kuitenkin sen monopoliluonne: käytännössä vesihuoltopalveluiden tuottajat toimivat luonnollisina monopoleina, koska vaihtoehtoisia palvelun tuottajia alueittain ei ole tarjolla eikä näköpiirissä tulevaisuudessakaan. Taustalla on yksinkertaisesti, ettei ole mielekästä rakentaa rinnakkaisia järjestelmiä.

Vaikka vastuu vesihuollon järjestämisestä on kunnilla, voivat vesihuoltopalvelujen tuottajat ja tekniset ratkaisut vaihdella tarpeiden ja mahdollisuuksien mukaan. Vesihuoltolaitos voi olla esimerkiksi teknisen viraston alainen taseyksikkö, kunnan liikelaitos tai osakeyhtiö. Haja-asutusalueilla monet vesihuoltolaitokset ovat itsenäisiä osuuskuntia tai alueen suuremmalta laitokselta vetensä ostavia jakeluosuuskuntia.

Puoluehallitus ei kannata kehitystä, jossa yhteiskunnan perusinfraa myydään yksityiselle sektorille, olivat ne kotimaisia tai ylikansallisia sijoittajia tai yrityksiä, jotka näin saisivat monopoliaseman keskeisen peruspalvelun infrastruktuurin omistajina. Puoluehallituksen mielestä SDP:n tulee nyt ja tulevaisuudessa puolustaa Suomen luonnonvarojen ja yhteiskunnan perusinfran julkista omistajuutta, kuten aloitteessakin ehdotetaan.

Puoluehallitus haluaa samalla kiinnittää huomiota vesihuollon turvaamiseen tulevaisuudessa. Erityistä huolta aiheuttavat järjestelmien korjausvelka, monien vesihuoltolaitosten heikot taloudelliset ja henkilöstöresurssit, ongelmat omistajaohjauksessa ja ilmastonmuutoksen vaikutuksesta johtuvien sään ääri-ilmiöiden voimistuminen. Korjausvelan rahoitus on kuitenkin järjestettävä muilla keinoin kuin myymällä luonnollinen monopoli yksityiseen omistukseen.

44 Veden puhdistuslaitteet ja viemärit tulee säilyttää suomalaisessa omistuksessa

Keravan Demarit ry:n jäsenet Bruno Guillard, Martti Havin ja Heikki Raittila

 

Me allekirjoittaneet SDP:n puolueosaston jäsenet esitämme SDP:n 46 puoluekokoukselle, että

puoluekokous päättää puolustaa Suomen luonnonvaroja ja yhteiskunnan perusinfraa. Sosialidemokraattien tavoitteena tulee olla estää ylikansallisten yritysten ja finanssipääoman saada haltuunsa Suomen vedenpuhdistusjärjestelmiä. Vertaa Carunan siirtymistä välikäsien kautta australialaisen pääoman haltuun. SDP:n tavoitteena tulee olla pitää jätevesien puhdistamot ja kokoomaviemärit kuntien ja kuntayhtymien sekä valtion omistuksessa. Puhdistamot ja viemärit ovat kansallista omaisuutta ja perusinfraa. Yritysten ja yksityisten sisäiset infrat ovat tämän ulkopuolella.

Puoluetoimiston aloitteita valmistelevan työryhmän ja puoluehallituksen on huomioitava, että vastaus on muotoiltu siten, että se ottaa huomioon EU:n lainsäädännön ja kansainväliset sopimukset.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 100


Kommentoi

Tietosuoja