Puoluekokous yhtyy aloitteeseen sikäli, kun SDP jatkaa ekologisuuden huomioimista kaikessa toiminnassaan, kannustaa ja haastaa omia jäseniään kampanjoissa ja niiden ulkopuolella toimimaan samoin sekä kehittää ehdokkaille yhä ekologisempia kampanjointitapoja. Päätäntävalta vaalimateriaaleista tulee kuitenkin säilyttää ehdokkailla itsellään.
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen sikäli, kun SDP jatkaa ekologisuuden huomioimista kaikessa toiminnassaan, kannustaa ja haastaa omia jäseniään kampanjoissa ja niiden ulkopuolella toimimaan samoin sekä kehittää ehdokkaille yhä ekologisempia kampanjointitapoja. Päätäntävalta vaalimateriaaleista tulee kuitenkin säilyttää ehdokkailla itsellään.
Puoluekokous yhtyy aloitteeseen sikäli, kun SDP jatkaa ekologisuuden huomioimista kaikessa toiminnassaan, kannustaa ja haastaa omia jäseniään kampanjoissa ja niiden ulkopuolella toimimaan samoin sekä kehittää ehdokkaille yhä ekologisempia kampanjointitapoja. Päätäntävalta vaalimateriaaleista tulee kuitenkin säilyttää ehdokkailla itsellään.
Aloitteessa esitetään, että SDP huomioisi jatkossa jakomateriaalien ekologisuuden.
Vaalimateriaalien osalta tärkeää on huolehtia myös ehdokkaiden kampanjoinnin edellytyksistä. Moni ehdokas tekee, erityisesti kuntavaaleissa, kampanjaansa käytännössä nollabudjetilla. Onkin pyrittävä entistä enemmän myös vaikuttamaan siihen, että ekologisesti kestävämpiä vaihtoehtoja mm. jakotuotteiksi on saatavilla kohtuulliseen hintaan.
Erityisesti nuorempien ehdokkaiden, myös SDP:n ehdokkaiden, osalta on nähty mm. paperittomia vaalikampanjoita. Medioiden käytön muuttuessa ja kampanjoiden kehittyessä paperittomat kampanjat lisääntyvät. SDP:n on oltava mukana myös tässä muutoksessa ja kehitettävä mm. ehdokkailleen suunnattuja palveluitaan ja ohjeistuksiaan siten, että niissä tarjotaan neuvoja myös tämänkaltaisten kampanjoiden onnistuneeseen toteutukseen.
Puoluehallitus toteaa, että puolue on jo luopunut kampanjamateriaaleissa turhasta “krääsästä”. Kampanjatuotteena on esimerkiksi viime vaaleissa suosittu kotimaisia villasukkia tai jakotavarana kotimaisia heijastimia, jotka tulevat Suomen syksyssä ja talvessa tarpeeseen. Messuilla on jaossa ollut kotimaisia hiekkalapioita ja kukansiemeniä sekä Reilun kaupan tikkareita. SDP on myös siirtynyt käyttämään biohajoavia, luonnonkumista valmistettuja ilmapalloja. Puolueen vanhoista roll-up -vuodista on valmistettu kestokasseja. Puolueen hankinoissa huomioidaan kotimaisuus ja ekologisuus. Vaalimateriaalina käytetään kotimaisia tuotteita ja puolue painattaa esitteet Suomessa.
Sosialidemokraattiset Opiskelijat - SONK ry
Ilmastonmuutos, ilmastokriisi ja ilmastoahdistus puhuttavat ja herättävät huolta yhteiskunnassamme ja sosialidemokraattisen liikkeen sisällä. Onkin hienoa, että Suomen Sosialidemokraattinen puolue on nostanut esiin niin ilmastokysymyksiä kuin myös kestäviä ratkaisuja viestinnässään. Kysymys on kuitenkin meidän kaikkien ja erityisesti tulevien sukupolvien tulevaisuudesta.
Yhteiskunnallisessa keskustelussa ja politiikkaa tehdessä usein puhutaan siitä, mitä ratkaisuja valtion, kunnan tai Euroopan unionin tasolla voidaan tehdä ja unohdetaan, miten ekologisuuden huomioiminen näkyy omassa toiminnassa. Erityisesti vaalien alla kampanjoivat puolueet ja ehdokkaat kuljettavat flyereitä ja paljon erilaista jakotavaraa karkeista ja tulitikuista vuoden kampanjaturhake-tittelistä kisaaviin esineisiin. Moni näistä jakomateriaaleista päätyy suoraa paperi- tai sekajätteeseen sen sijaan että se löytäisi tiensä käyttöesineeksi. Heliumilmapallojen käyttöä jakomateriaalina on tarkasteltava erityisesti, sillä osa heliumista tuotetaan erottelemalla se maakaasusta. Heliumin tuotanto siis tukee fossiilisten polttoaineiden käyttöä ja sitä on täten vähennettävä.
Sosialidemokraattisen Puolueen tulisikin jatkossa huomioida entistä paremmin jakomateriaaliensa ekologisuus ja kyseenalaistaa niiden tarpeellisuus sekä kannustaa ja haastaa jäsenjärjestöjään ja ehdokkaitaan mukaan vaalimaterialismin alasajoon.
Sosialidemokraattiset opiskelijat – SONK ry esittää, että
SDP huomioi jatkossa jakomateriaaliensa ekologisuuden ja kyseenalaistaa niiden tarpeellisuuden kannustaen näin muitakin ilmastotekoihin ajamansa politiikan lisäksi omalla esimerkillään. Erityisesti heliumpallojen käyttöä kampanjamateriaaleissa tulee vähentää. SDP:n tulee haastaa myös jäsenjärjestöjään ja ehdokkaitaan mukaan ilmastotekoihin.
Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 400
SDP on edelleen huomioinut jakomateriaaliensa ekologisuuden. Näkyvyystuotteissa pyritään pitämään ilme samana, jotta edellisten vaalien edelleen käyttökelpoiset näkyvyystuotteet voidaan käyttää seuraavissakin vaaleissa. SDP:n verkkokauppaan otetaan myyntiin ensisijaisesti Suomessa tai EU:ssa valmistettuja tuotteita. Tuotteille edellytetään sertifikaatteja, jotka takaavat työntekijöille säälliset työolot ja tuotteen valmistuksen ympäristölle kestävällä tavalla.