Puoluekokous ei yhdy aloitteeseen, mutta korostaa sitä, että lähtökohtana tulee olla, että kaikki julkista valtaa käyttävät organisaatiot käyttävät sitä syrjimättömästi.

Avioliitto on yhteiskunnan lainsäädännöllä sääntelemä kahden ihmisen parisuhteen muoto. Avioliitolla on myös vahva hengellinen merkitys eri uskontokunnissa. Riippuen siten katsantokannasta, avioliittoon vihkimisen voi nähdä joko pelkästään valtion vahvistamana oikeudellisena kahden ihmisen välisenä juridisena sopimuksena tai niin sanottuna kirkollisena vihkimisenä, johon liittyy erilaisia uskonnollisia elementtejä.

Nykyinen oikeusjärjestys lähtee siitä, että avioliitto solmitaan joko kirkollisella vihkimisellä tai siviilivihkimisellä. Ennen vihkimistä on aina toimitettava avioliiton esteiden tutkinta, jossa varmistutaan siitä, että aiottu avioliitto on lain mukaan sallittu.

Kirkollinen vihkiminen voidaan toimittaa, joko evankelis-luterilaisessa kirkossa, ortodoksisessa kirkkokunnassa tai muussa rekisteröidyssä uskonnollisessa yhdyskunnassa, jonka jäsenellä on vihkimisoikeus. Kirkollista vihkimistä ei voida toimittaa ennen kuin avioliiton esteet on tutkittu ja avioliittoon aikoville on annettu tästä todistus. Tämän lisäksi oikeus saada kirkollinen vihkiminen riippuu kunkin uskonnollisen yhdyskunnan omista määräyksistä. Kukin uskonnollinen yhdyskunta määrää itse näistä muista kirkollisen vihkimisen ehdoista.

Vihkimisoikeutta voi hakea rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta omalle jäsenelleen. Tällöin oikeus voidaan myöntää hakemuksesta sen täysi-ikäiselle jäsenelle. Jäsenen tulee olla perehtynyt vihkimisen edellytyksiin ja toimittamiseen sekä vihkijän velvollisuuksiin ja vastuuseen.

Siviilivihkiminen voidaan puolestaan toimittaa aina vihkioikeuden omaavan toimesta, kun avioliiton esteet on tutkittu ja avioliittoon aikoville on annettu tästä todistus.

Avioliiton monimerkityksellisestä luonteesta johtuen uskonnollisten yhdyskuntien vihkimisoikeuteen puuttuminen ei ole ongelmatonta. SDP katsoo kuitenkin, että kaikkien julkista valtaa käyttävien organisaatioiden on käytettävä sitä syrjimättömästi.

172 Avioliittolain muuttaminen

Tampereen Sosialidemokraattinen Toveriseura ry:n jäsen Pertti Alanen

 

Perustelut

Pro primo: saksalainen, itävaltais-unkarilainen sekä pohjoismainen sosiaalidemokraattinen työväenliike on ollut Gothan (1875) ohjelmasta alkaen aateopillisesti sitä mieltä, että uskonto on yksityisasia ja että valtion on oltava uskonnollisesti puolueeton ([zur] Erklärung der Religion zur Privatsache). Tämä on Gothan ohjelman kuudenteen vaatimukseen perustuslakeihin lisättäväksi kuuluva kohta.

Pro secundo: jo Suomen yhtenäisen poliittisen työväenliikkeen aikana, siis ennen vuotta 1918, vaatimus valtion ja kirkkojen erottamisesta kuului oleellisena osana puoleemme valtiolliseen aateoppiin. Jo Forssan ohjelman (1903) mukaan puoleen lähimpiin vaatimuksiin kuului viidennessä kohdassa: ”Uskonto on julistettava yksityisasiaksi. Kirkko on erotettava valtiosta ja kirkolliset sekä uskonnolliset yhdyskunnat katsottava yksityisiksi yhdistyksiksi, jotka itse järjestävät sisälliset asiansa. Uskonnonopetus on poistettava kouluista.”

Pro tertio: tällä hetkellä Suomessa on yli 60 rekisteröityä uskonnollista yhdyskuntaa, joilla on oikeus vihkiä avioliittoon. Avioliitto on kuitenkin, kuten Edward Westermarck on osoittanut, yhteiskunnallinen laitos, jonka päätehtävä on järjestää jälkeläisille tuleva perintöomaisuus. Se on puhtaasti siis puhtaasti siviilioikeudellinen sosiaalinen instituutio. Esimerkiksi muslimien solmiessa avioliiton luetaan liittoa solmittaessa Koraanin ensimmäinen suura, al Fatiha eli Avauksen suura. Kyseessä on täysin siviilioikeudellinen liitto, sillä Avauksen suura lausutaan esimerkiksi kaupan tultua sovituksi.

Pro quarto: yksittäisen kansalaisen kannalta on avioliitto siviilioikeudellisesti yksi elämän tärkeimmistä sopimuksista. On sangen merkillistä, että esimerkiksi vuonna 2013 rekisteröidyllä uskonnollisella yhdyskunnalla Karhun kansa, jossa viime vuonna oli 60 jäsentä, on oikeus vihkiä avioliittoon.

Pro quinto: vasta vuonna 1734 tuli kirkollinen vihkiminen Ruotsi-Suomessa pakolliseksi. Sitä ennen evankelisluterilainen kirkko vain siunasi avioliiton. Vuoden 1918 alusta tuli voimaan Väliaikaisen hallituksen vahvistama asetus ”avioliiton solmimisesta siviiliviranomaisen edessä”. Jo tuolloin, siis eduskuntakäsittelyssä vuonna 1911 alkaen, sosiaalidemokraattiset kansanedustajat vaativat siviiliavioliittoa ainoaksi lailliseksi tavaksi vihkiä avioliittoon. Tämä oli siis Puolueen kanta jo yli sata vuotta sitten.  ̶  Pakollinen evankelisluterilainen avioliittoon vihkiminen on ollut voimassa maassamme vain 184 vuotta.

Pro sexto: ennen viime sotia Puolueen linja oli täysin selvä. Esimerkiksi Väinö Tanner avioituessaan Linda Anttilan kanssa ei mennyt avioon kirkollisin menoin. Väinö ja Linda ilmoittivat Työmiehessä olevansa aviopari. Tätä kutsuttiin tuolloin niin sanotuksi omantunnon avioliitoksi. Tannereiden kolme vanhinta lasta syntyivät juridisesti siis aviottomina. Vasta kun Väliaikaisen hallituksen päättämä asetus tuli voimaan 1. 1. 1918 Tannerit solmivat siviiliavioliiton. Eikä Tanner ollut ainoa antiklerikaalisuudessaan.

Esitän, että

puoluekokous päättää avioliittolain (234/1929) 10 §:n, 14 §:n, 16 §:n ja 17 §:n pykälän muuttamisesta siten, että ainoa oikeudellisesti pätevä avioliittoon vihkiminen on mahdollista vain siviilivihkimisenä.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 324


Kommentoi

Tietosuoja