Puoluekokous toteaa, että aloite ei anna aihetta toimenpiteisiin.

Puoluekokous toteaa, että aloite ei anna aihetta toimenpiteisiin.

Puoluehallituksen lausunto aloitteisiin 175-176

Aloitteissa esitetään, että jäsenmäärän kasvattamiseksi puolueen jäseniä kehotetaan hankkimaan vähintään yksi uusi jäsen joka vuosi, että puolueen työntekijöiden on hankittava neljä uutta jäsentä joka vuosi ja että uusia jäseniä hankkineille henkilöille annetaan ”bonuksia” tai myönnetään jäsenmaksusta vapaa vuosi.

Jäsenhankintaan on aloitteiden tavoitteiden mukaisesti syytä panostaa voimakkaasti. Kaikkien puolueen jäsenten tulee aktiivisesti toimia uusien jäsenien hankkimiseksi. Puolueosastoissa voidaan innostaa väkeä jäsenhankintaan pienillä huomionosoituksilla. Tällä hetkellä puolueen jäsen saa jäsenkortin, puolueen sähköisen eAimo-tiedotteen kahdesti kuussa, mahdollisuuden osallistua SDP:n koulutus- ja muihin tilaisuuksiin sekä alennuksen Vakuutusyhtiö Turvan vakuutuksista.

Jäsenmaksut kohdistetaan tällä hetkellä niin, että puolueosastojen käyttöön palautuu 40 ja piirien toimintaan 60 prosenttia nettomaksuista. Kohdistamisen tarkoitus on selkeä: mitä enemmän maksavia jäseniä puolueosasto saa toimintaansa, sitä paremmat resurssit sillä on toimia.

SDP on poliittinen järjestö, jonka tavoitteena on muuttaa yhteiskuntaamme oikeudenmukaisemmaksi aktiivisen vaikuttamistyön ja päätöksenteon avulla. Henkilön liittyessä jäseneksi puolueeseen, häntä tulisi motivoida ja innostaa mahdollisuudella vaikuttaa ja saada aikaan muutoksia SDP:n arvojen mukaisesti. Jäsenhankintaan liittyvän bonus- ja palkitsemisjärjestelmän rakentaminen puolueen tasolle ei siten ole kannatettava kokonaisuus.

175 Jäsenmäärän kasvattaminen

Jyväskylän Työväenyhdistys ry:n jäsen Vexi Virtanen

SDP:n uskottavuuden säilyttämiseksi on uusia jäseniä saatava mukaan toimintaan ja jäseniksi. On hyvä aloittaa sukulaisista, tuttavista, työtovereista tai harrastekavereista. Kun jokainen jäsen hankkii yhden jäsenen, niin jäsenmäärä tuplaantuu.

SDP:n jäsenmäärän kasvattamiseksi esitän, että

1) Jokaista jäsentä velvoitetaan hankkimaan vähintään yksi (1) uusi jäsen/vuosi.

tai

2) Jokaista jäsentä kehotetaan hankkimaan vähintään yksi (1) uusi jäsen/vuosi.

3) Jokainen, joka hankkii uuden maksavan jäsenen, vapautetaan seuraavana vuonna jäsenmaksusta.

4) Jokaisen puolueen työntekijän on hankittava vähintään neljä (4) uutta jäsentä vuodessa.

5) Jäsenten kesken arvotaan kotimaan lomaviikonloppu/viikko joka kuukausi tai muita palkintoja.

6) Aiheeseen palataan seuraavassa puoluekokouksessa.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 322

176 Jäsenetujen kehittäminen jäsenmäärän kasvattamiseksi

Jyväskylän Työväenyhdistys ry:n jäsen Vexi Virtanen

SDP:n jäsenetuja tulee kehittää, jotta jäsenmäärä saadaan myös kasvuun. Esitän, että

1) Uusia jäseniä hankkineille omat ”bonukset”: arvotaan viikonloppulomia/lomaviikkoja Suomessa.

2) Uusille jäsenille ”bonukset”: arvotaan viikonloppulomia/lomaviikkoja Suomessa.

3) Uusille ja vanhoille jäsenille jäsenetuja: alennuksia festivaaleista (esim. Työväen musiikkitapahtuma, Työväen näyttämöpäivät jne.), arpajaisia, leffalippuja, urheilukilpailulippuja jne.

4) Puolue perustaa jäsenhankintatyöryhmän, jolle asetetaan tulostavoitteet, esim. 2000 uutta jäsentä/vuosi.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 323


Kommentoi

Tietosuoja