Puoluekokous tunnistaa työvoimapalveluiden laatuun ja palvelukykyyn liittyvän huolen ja toteaa, että työvoimapalveluiden vahvistaminen on tärkeysjärjestyksessä merkittävimpiä lisäresursoinnin kohteita ripeiden, asiantuntevien ja monipuolisten työvoimapalveluiden turvaamiseksi.

Puoluekokous tunnistaa työvoimapalveluiden laatuun ja palvelukykyyn liittyvän huolen ja toteaa SDP:n toimineen määrätietoisesti TE-palvelujen kehittämiseksi.

Puoluekokous toteaa, että mikäli valtionhallinnon resursseja kohdennetaan uudelleen, työvoimapalveluiden vahvistaminen on tärkeysjärjestyksessä merkittävimpiä lisäresursoinnin kohteita ripeiden, asiantuntevien ja monipuolisten työvoimapalveluiden turvaamiseksi.

Vuoden 2013 alussa otettiin työ- ja elinkeinotoimistoissa käyttöön palvelulinjoihin perustuva palvelumalli. Uudessa mallissa on kolme palvelulinjaa: Työnvälitys ja yrityspalvelut, osaamisen kehittämisen palvelut sekä tuetun työllistymisen palvelut.

Asiakkaat ohjataan palvelulinjoille palvelutarpeidensa mukaan. Palvelu tapahtuu henkilökohtaisena tapaamisena, puhelinpalveluna tai verkkopalveluna. Näin pyritään sujuvaan asiointiin sekä ohjaamaan asiakkaita niin, että kaikki saavat henkilökohtaista asiantuntijapalvelua sellaista tarvitessaan.

Työnhakijan asiakasprosessi muuttui tammikuussa 2014. Työnhaun alkuvaihe järjestetään samalla tavoin kaikissa TE-toimistoissa. Vaikka tavoitteena on lisätä verkossa tapahtuvien työnhaun aloitusten määrää, työnhaun voi aloittaa käymällä itse TE-toimistossa ilman aikavarausta.

Muutoksilla pyritään varmistamaan, että ne asiakkaat, joilla työnhaun alkaessa ei ole tiedossa muutosta tilanteeseensa, saavat entistä nopeammin TE-toimiston asiantuntijapalvelua. TE-toimisto ottaa yhteyttä asiakkaaseen kahden viikon kuluessa työnhaun aloituksesta ja sopii palvelun jatkumisesta. Ne asiakkaat, joilla jo työnhaun alkaessa on tiedossa lähiaikoina alkava pitkäkestoinen muutos tilanteeseensa (esimerkiksi työhön meno tai opiskelun aloittaminen), saavat asiansa hoidettua pääasiassa verkon kautta. Myös nämä asiakkaat voivat halutessaan saada TE-toimiston asiantuntijapalvelua. Työtarjouksia tehdään kaikille TE-toimistossa työnhakijana oleville asiakkaille.

TE-toimiston ja asiakkaan yhteydenpidossa pyritään paneutumaan entistä paremmin asiakkaan tilanteeseen ja palvelutarpeeseen. Työnhaun uusimisesta on tarkoitus luopua käsitteenä ja toimintatapana. Tämän uskotaan vähentävän ilmoitusluontoisia yhteydenottoja TE-toimistoon ja TE-hallinnon asiakaspalvelukeskukseen, jolloin asiantuntijoita vapautuu asiakkaan työllistymistä edistävään palveluun.

TE-toimisto sopii asiakkaan kanssa asiointipäivästä ja asiointitavasta. Asiointivälit määräytyvät asiakkaan tilanteen ja palvelutarpeen mukaan. Esimerkiksi nuorisotakuun piiriin kuuluvien nuorten kohdalla tiivis yhteydenpito on erityisen tärkeää ja tulisi tapahtua vähintään noin kuukauden välein. Kenenkään asiakkaan kohdalla asiointiväli ei kuitenkaan voi olla kuutta kuukautta pidempi.

TE-palveluja hakeville asiakkaille tarjotaan tietoa ensisijaisesti uusilla te-palvelut.fi -sivuilla. TE-hallinnon asiakaspalvelukeskuksen Työlinja-puhelinpalvelusta saa yleisneuvontaa.  TE-toimistot antavat yksityiskohtaisempaa neuvontaa puhelimitse sekä henkilökohtaisen asioinnin yhteydessä.

TE-toimiston aukioloaikana henkilöasiakkaan on voitava kaikissa TE-toimiston toimipaikoissa saada opastusta ja neuvontaa asiointinsa jatkumisesta ilman ajanvarausta. Asiantuntijapalvelu voi edellyttää aikavarausta.

TE-palvelu-uudistuksen jatkotyössä tavoitteena TE-toimistojen henkilöstön kehittämisohjelma, joka perustuu TE-palvelu-uudistuksen tavoitteisiin ja keskeisiin osaamisiin. Myös henkilöstörakennetta kehitetään tukemaan uudistuksen toteuttamista. TE-toimistojen yhteinen henkilöstösuunnitelma on otettu käyttöön syksyllä 2013. Henkilöstön pätevyysmäärittelyt sekä koulutusohjelmien sisältö päivitetään ja uudistetaan vuoden 2014 aikana.

34 Työvoimapalvelut toimiviksi

Kaakkois-Suomen Sosialidemokraatit ry:n aloite

Kaakkois-Suomen Sosialidemokraatit kantavat huolta alueemme rakennemuutoksen seurauksista sekä työvoimapalveluiden saatavuudesta. Kaakkois-Suomen alueella, Etelä-Savo mukaan lukien oli syyskuun 2013 lopussa jo yli 26000 työtöntä työnhakijaa, joista yli 7200 yli vuoden työttöminä olleita. Pitkäaikaistyöttömien määrän kasvaminen rasittaa kuntia Kelan sakkomaksujen muodossa, mutta ennen kaikkea se on rasite yksilötasolla. Työvoimapalveluiden tulee olla toimivia ja saavutettavissa, jotta työllisyyden vahvistuminen olisi mahdollista. Resursseja työvoimapalveluissa on lisättävä ja palvelu saatava sellaiseksi, että se todella palvelee työttömiä ja tukee heitä työllistymään

Kaakkois-Suomen Sosialidemokraatit ry esittää, että

ongelman ratkaisemiseksi puolue ryhtyy ajamaan työvoimapalveluiden vahvistamista ja resursoinnin parantamista sekä valtionhallinnossa että ministeriössä.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 51

  • Tammikuu 2017

    VTT:n selvityksen mukaan nuorten tilanne on huono. Nuoret eivät saa henkilökohtaista palvelua ja se vaikeuttaa erityisesti nuorten työllistymistä. Nuorten pitkäaikaistyöttömyys kasvaa. Nuoret eivät osaa toimia työmarkkinoilla ilman ohjausta ja tukea. Sipilän hallitus pienentänyt TE-toimistojen resursseja entisestään SDP:n kansanedustajien kehys- ja budjettivastalauseista huolimatta.


Kommentoi

Tietosuoja