Tässä kokouksessa aloite ei aiheuta toimenpiteitä.
Sama kuin puoluehallituksen esitys.
Tässä kokouksessa aloite ei aiheuta toimenpiteitä.
Aloitteissa esitetään, että puoluehallituksen jäsenten valinnassa siirryttäisiin mandaattiperusteiseen valintaan, jossa jokaiselle tai pienille piirijärjestöille varmistettaisiin paikka puoluehallituksessa.
Puolueen nykyisten sääntöjen 40 §:n mukaan ”Puolueen lain mukaisena hallituksena ja poliittisen toiminnan johtoelimenä on puoluehallitus, johon kuuluu varsinaisen puoluekokouksen erikseen valitsemien puheenjohtajan, puoluesihteerin ja kolmen varapuheenjohtajan lisäksi 10-13 muuta jäsentä. Näistä vähintään yhden on oltava jäsenenä Suomenruotsalaisiin Sosialidemokraatteihin kuuluvassa puolueosastossa”.
Puoluehallituksen koko, koostumus ja valintaperusteet ovat oleellinen osa koko puolueen päätöksenteko- ja toimintatapakulttuuria. Näitä asioita käsitellään puoluekokouksessa käsiteltävässä järjestöuudistusasiakirjassa. Järjestöuudistusasiakirjan hyväksymisen jälkeen aloitetaan asiakirjan päätösten mukaiset sääntömuutosvalmistelut ja tämä asia tulee sitten käsiteltäväksi, jos järjestöuudistusasiakirjassa näin päätetään.
Rovaniemen Sosialidemokraattinen Kunnallisjärjestö r.y:n aloite
Rovaniemen Sosialidemokraattinen Kunnallisjärjestö r.y. esittää, että
puolueen sääntöjä muutettaessa huomioidaan puolueen pienet piirit siten, että niille varataan puoluehallitukseen oma paikka/jäsenyys. Tällä varmistetaan koko maan edustus puolueen päätöksenteossa.
Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 221
Kemin Sosialidemokraattinen Naisyhdistys ry:n aloite
Sosialidemokraattinen puolue on oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon kansanliike, jonka puoluekokousta värittävät enemmän tai vähemmän etukäteen piirien välillä tehdyt sopimukset henkilövalinnoista puoluehallitukseen. Juntta toimii, demokratialle näissä sopimuksissa ei sijaa ole.
Tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden liikkeenä sosialidemokraattisen puolueen tulee pitää huoli siitä, että maan eri osat ovat edustettuina puolueen päättävissä elimissä, koskien myös puoluehallitusta. Vaikkakaan puoluehallitus ei, parhaimmillaan toimiessaan, ole siltarumpupolitiikan tanner, on maamme osien erilaisuus huomioonottaen tärkeä, että puolueen jokaisella piirillä on puoluehallituksessa varsinainen paikka.
Puoluehallituksen työtä, strategisia valintoja ja linjauksia päivän politiikkaan, helpottaisi puoluehallituksen koon pienentäminen.
Kemin Sosialidemokraattinen Naisyhdistys ry esittää, että
puolueen sääntöjä muutetaan siten, että puoluehallituksen kuuluvien varsinaisten jäsenten määrää pienennetään ja että jokaisella sosialidemokraattisen puolueen piirillä on varsinainen paikka puoluehallituksessa.
Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 221