nro | Aloitteet |
---|---|
167 | Puhtia puolueen toimintaan |
Puoluekokous ei yhdy aloitteeseen.
Sama kuin puoluehallituksen esitys.
Puoluekokous ei yhdy aloitteeseen.
Aloitteessa esitetään, että puolue velvoitettaisi järjestämään vuosittain yhden kansallisen ja kaikille avoimen tapahtuman.
Puoluekokous on järjestetty vuodesta 2008 lähtien joka toinen vuosi. Sen lisäksi puolue on järjestänyt joka vuosi puolueosastojen puheenjohtajapäivät ja joitain kaikille jäsenille tarkoitettuja tapaamisia, kuten Työväenliike.Nyt. -tapahtuma syksyllä 2013, Jäsenristeilyt vuosina 2010 ja 2014. Tapahtumien suosio osoittaa että tarvetta näille on ollut.
Valtakunnallisten tapahtumien järjestäminen on runsaasti taloudellisia ja henkilöstöresursseja vievää. Siksi puoluehallituksen on vuosittain syytä arvioida, onko valtakunnallisen ja kaikille avoimen tapahtuman järjestäminen mahdollista resurssien puitteissa järjestää. Velvoitetta järjestämiseen ei ole syytä antaa, mutta päätöstä tehdessä on puoluehallituksen syytä ottaa huomioon, että tarvetta tällaisille näyttäisi olevan.
Turun Sosialidemokraattinen Naisyhdistys ry:n jäsen Nelli Baranin, Kansainvälinen Sos.dem. Yhdistys ry:n jäsen Arthur Lomaraisen, Joensuun Työväenyhdistys ry:n jäsen Eveliina Reposen ja Itäkeskuksen Sosialidemokraatit ry:n jäsen Antti Koskelan aloite
7.9.2013 järjestettiin Tampereella laaja Työväenliike.NYT –tapahtuma, jossa olivat myös Demarinaiset, Demarinuoret, Demariopiskelijat ja Sorsa –säätiö mukana. Tapahtuma keräsi arviolta parituhatta osallistujaa ympäri maata. Tapahtuma toi laajaa positiivista näkyvyyttä mediassa puolueelle niin Tampereen alueella kuin valtakunnan mediassakin.
Monesti arvostellaan, että nykyään SDP on vain vaalikoneisto. Jäsenistö kaipaa myös muuta toimintaa vaalien välille. Työväenliike.NYT –tapahtumaa kiiteltiin, että se oli juuri tällaista jäsenistön kaipaamaa toimintaa.
Puoluekokouksia järjestetään sääntöjen mukaisesti kerran kahdessa vuodessa. Puoluekokousten välivuosina olisi puolueen edunmukaista näkyä valtakunnallisesti vastaavan suuruusluokan tapahtumassa eripuolilla Suomea.
Turun Sosialidemokraattinen Naisyhdistys ry:n jäsen Nelli Baran, Kansainvälinen Sos.dem. Yhdistys ry:n jäsen Arthur Lomarainen, Joensuun Työväenyhdistys ry:n jäsen Eveliina Reponen ja Itäkeskuksen Sosialidemokraatit ry:n jäsen Antti Koskela esittävät, että
puoluekokous velvoittaa puolueen järjestämään vuosittain yhden kansallisen ja kaikille avoimen tapahtuman. Puoluekokous lasketaan tällaiseksi tapahtumaksi.
Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 215