Puoluekokous ei yhdy aloitteisiin.
Sama kuin puoluehallituksen esitys.
Puoluekokous ei yhdy aloitteisiin.
Lausunto aloitteisiin 150–153
Aloitteissa esitetään, että SDP:lle tai Demokraattiin perustetaan asiantuntijatyöryhmä, joka kartoittaa puolueen viestintäresurssit ja laatii strategian. Tölö Unga Socialister ry:n aloitteen päämääränä on viestinnän tehostaminen painettua viestintään karsimalla. Nuorsosialidemokraatit NUS ry esittää, että SDP tavoittelee Demokraatti-lehden kehittämistä politiikkaa syvällisesti luotaavaksi, liikkeen moniäänisyyttä esiintuovaksi viikkolehdeksi, ja Globaalisosialidemokraatit GSD ry esittää, että SDP olisi luomassa analyyttisen vasemmistolaisen aikakauslehtiformaatin, joka voisi ilmestyä esimerkiksi viikoittain.
Kuten aloitteissa todetaan, on sähköinen media muuttanut perusteellisesti informaation leviämisen. SDP:ssä on aktiivisesti kehitetty sähköisen informaation jakamisen tapoja, mutta myös vuorovaikutteista ja jäsenlähtöistä tiedotusta. Toimintavuoden aikana SDP on tullut mukaan aktiivisemmin Facebookiin, Twitteriin, Instagramiin, YouTubeen ja Google+:an. Olemme järjestäneet useita jäsenkyselyitä, ja eAimo on yksi suosituimmista tiedotuskanavistamme. SDP:llä on myös oma sovellus iPadissa.
Tiedotus ja tiedotusvälineet ovat jatkuvassa muutoksessa. Uusien ja suosittujen tiedotuskanavien ja välineiden muutosten vauhdissa on poliittisen liikkeen välttämättä pysyttävä, vaikka se on haastavaa.
Demokraatti-lehti on vuoden 2014 alusta lähtien julkaissut kerran kuussa ilmestyvää, kaikille jäsenille toimitettua lehteä, jossa taustoitetaan päätöksentekoa ja haastetaan lukijat miettimään asioita monelta eri kannalta. Tälle lehdelle on syytä antaa mahdollisuus ja hieman aikaa kehittyä aloitteen toivomalla tavalla politiikkaa syvällisesti luotaavaksi ja liikkeen moniäänisyyttä esiintuovaksi. Puoluehallituksen on syytä seurata lehden kehittymistä ja siitä saatavaa jäsenpalautetta sekä käydä tarvittaessa keskusteluja lehden toimituskunnan kanssa puolueen toiveista, toimitukselliseen vapauteen puuttumatta.
Aloitteissa esitetään asiantuntijaryhmän perustamista ja tiedotusstrategian laatimisista. Puoluehallituksen on syytä arvioida puoluekokouskaudella tarvittavat työryhmät, asiantuntijaryhmät ja strategiat.
Tölö Unga Socialister ry:n aloite
Verkko on perusteellisesti muuttamassa kuinka informaatio ja ns. sana leviää. Gutenbergin keksittyä irtokirjaimet, latomisen ja painotekniikan, suurin piirtein sellaisena kuin vieläkin tunnemme sen, tieto ja informaatio on tarjottu, jossain määrin kontrolloidusti ja rajattuna kansien väliin. Sanomalehtien tulo ei juuri muuttanut tilannetta. Jakelu laajeni, mutta teksti oli joka lehden numerossa sama. Informaatio pysyi kohtuullisen asiallisena varsinkin, kuin se joutui alati useamman silmäparin arvioitavaksi. Sivuilla käyty debatti oli (ja on) sivistynyt ja varsin rakentava. Asiattomuudet siivottiin toimituksissa pois ja varsinainen tieto saavutti kasvavia joukkoja. Näin laatu- ja puoluelehdistö toimii edelleen. Tänäkin päivänä elää vankka usko siihen että ajankohtainen asiatieto leviää painettuna tekstinä lehdistön kautta tai ääneen lausuttuna sähkömagneettisessa mediassa. Usko asiatietosaarnan ikuiseen voimaan elää. Tämä käsitys on pahasti vanhentunut. Olemme palanneet keksiaikaan, ennen Gutenbergia vallinneen vapaan huhumyllyjen viestintämaailmaan. Vain tekniikan luoma leviämisnopeus on tänä päivänä aivan eri luokkaa. Informaation leviämiselle ei ole enää minkäänlaisia käytännön rajoitteita tai esteitä. Yhteiskunta kohta palannut tilaan ennen painokoneen keksimistä; ”yleinen mielipide” ei nojaudu (luettuun) tietoon, vaan kulovalkean tavoin leviäviin huhuihin ja mielipiteisiin.
Varsinainen uutis- ja ajankohtaisinformaatio, eli sanoma- ja aikakausilehdet sekä radio ja TV, etsivät muotojaan. Hapuilevia yrityksiä interaktiivisuuteen nähdään kaikkialla. Vie aikansa, ennen kuin itse kukin näistä, jonka resurssit riittävät selviytymään, löytää oman muotonsa. Suuri osa tulee poistumaan näyttämöltä. Näin tulee käymään myös ns. puoluelehdistölle, eikä Ay-liikkeen lehdistö tule säästymään muutoksista. On naivia uskoa, että perinteinen (asiallinen) tiedottaminen pärjää verkon alati kasvavalle villinvapaalle, maailmalaajuiselle mielipidevirralle.
SDP:n, jokin aika sitten suorittama eräiden julkaisujen yhdistäminen oli lähtökohdiltaan oikea ja välttämätön. Oli ja on pakko löytää realistisia säästökohteita. Tapa ja tulos olivat kuitenkin riittämättömät. Suorastaan väärät.
Painetun median suurimmat kustannukset ovat jakelu, paperi ja painatus. Nykytekniikalla näistä pääsee nuijankopautuksella; siis päättämällä. Säästetyt varat ja vapautuvat henkilöresurssit voidaan investoida toimivaan verkkotiedottamiseen ja – vaikuttamiseen perustamalla SDP:n keskitetty viestintäosasto puuttumaan väärien tietojen leviämiseen, keskustelupalstojen ylilyöntijen korjaamiseen ja todellisen mielipiteiden vaikuttamiseen, sekä (huom!) jäsenkäsittelyn elvyttämiseen.
Tölö Unga Socialister ry esittää, että
puoluekokous velvoittaa puoluehallitusta asettamaan pienen asiantuntijatyöryhmän valmistelemaan puolueen tiedotus- ja viestintäresurssien kartoittamisen, päämääränä tehostaa puolueen sanoman levittämisen, lopettamalla turhan kalliin painetun tiedottamisen ja yhdistämällä kaikki voimavarat uuteen ajanmukaiseen ja urauurtavaan (puolueen) digitaalisen viestinnän vaatimusten täyttävään tiedotustoimitukseen. Kokous edellyttää, että puoluehallitus voi esittää ehdotuksensa konkreettisiin toimenpiteisiin asiassa jäsenkäsittelyyn kevääseen 2015 mennessä.
Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 202
Keravan Demarit ry:n jäsen Leena Harjula-Jalosen aloite
Suomi on jakautunut hyvä- ja huono-osaisiin, yhteiskunta on murroksessa ja vaatimukset sosialidemokraattien toimintaa kohtaa ovat lisääntyneet. Monet estivät poliittista kotia, sitä kuitenkaan löytämättä. SDP:llä ja suomalaisella sosiaalipolitiikalla on haasteita, miten köyhät ja leipäjonoissa olevat kansalaiset saadaan oikeudenmukaisen ja sosiaalisesti kestävän hyvinvoinnin piiriin.
Kansalaiset tarvitsevat kanavia, joita kautta he voivat viestiä omista ja ihmistä lähellä olevista asioista. Vain tuntemalla koko kansan elämänmenon ja sen laadun, pystymme viestimään yhteisöllisesti ja sitä kautta muodostamaan kansalaisten keskuuteen yhteisöllisyyttä ja tunnetta siitä, että emme ole yksin eikä lähimmäisiä jätetä. Tietämys kansalaisten tilanteesta antaa SDP:n poliittiselle toiminnalle lisää uskottavuutta ja päätöksentekoon tulee lisäarvoa.
Keravan Demarit ry:n jäsen Leena Harjula-Jalonen esittää, että
Suomen Sosialidemokraattisen puolueen tulisi entistä tehokkaimmin järjestää viestintänsä ja viestintävälineensä niin, että se on jäsenlähtöistä. Puolueen äänenä olevan Demokraatin tulee olla koko Suomen äänenkannattaja. Ei ole kenenkään etu, että hyvinvoivan metropolialueen asiat ovat ensisijaisesti edustettuna Demokraatissa. Demokraatin tulisi olla peitoltaan koko kansan lehti. Esitän, että Demokraattiin luodaan viestintästrategia, joka huomioi edellä mainitut seikat. Esitän myös, että SDP lisää resursseja jäsenistön kotisivujen ylläpitoon ja päivitykseen ja järjestää riittävästi koulutusta ja opastusta niiden käytöstä sekä huomioi seniori-ikäluokat viestinnässään jäsenlähtöisesti.
Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 203
Nuorsosialidemokraatit NUS ry:n aloite
Demokraatti-lehti tulee muuttaa kaikille jäsenille jäsenetuna lähetettäväksi viikkolehdeksi. Samalla tulee panostaa voimakkaasti sähköiseen mediaan Demari.fi -verkkopalvelun kautta. Näin luodaan SDP:n jäsenyydelle merkittävää lisäarvoa ja uudistetaan puolueviestintää ajanmukaiseksi.
Mediakenttä elää niin Suomessa kuin maailmallakin suuren murroksen aikaa. Tämän taustalla vaikuttaa keskeisesti teknologinen kehitys ja pitkälti sen vauhdittamat kulutustottumusten muutokset. Laskevat tilausmäärät ja ilmoitustuotot sekä nousevat jakelu- ja painokulut ajavat printtimedian ahtaalle. Vaikka printtimedialle on tulevaisuudessakin paikkansa, tulee sen merkitys uutisten välittäjänä supistumaan vääjäämättä yhä edelleen.
Demokraatti-lehden ja sen verkkojulkaisun Demari.fi tehtävänä on toimia SDP:n pää-äänenkannattajana niin puolueen jäsenten, tilaajien kuin muun median ja laajasti yhteiskunnan suuntaan. Lisäksi sen tulee edesauttaa laajempaa sosialidemokraattiseen liikkeeseen samaistumista ja sen vahvistumista sekä luoda ja ylläpitää sen eri toimijoiden välille keskinäistä yhteyttä. Lisäksi sen tulee palvella lukijakunnan tiedonvälityksen tarpeita myös laajemmin sekä tuottaa yhteiskunnallisesti arvokasta korkeatasoista ja kiinnostavaa journalismia. Tätä kautta vahvistetaan parhaimmillaan koko sosialidemokraattisen liikkeen poliittista vetovoimaa.
Muuttuvassa mediakentässä, kustannuspaineiden keskellä ja levikin luontaisesti heiketessä nykymuotoisen Demokraatti-lehden on entistä vaikeampaa täyttää sille asetettuja odotuksia. Sekä ulkoiset muutostekijät että SDP:n sisäiset intressit entistä tehokkaampaan puolueviestintään puoltavat voimakkaasti Demokraatin formaatin uudistamista. Formaatin tulee tukea hyvin kykyä tuottaa ajanmukaista ja nopeaa verkkouutisointia sekä laadukasta ja kiinnostavaa, entistä laajemmin jäsenistöä tavoittavaa laatujournalismia.
Uudistunut Demokraatin printtilehti tulisi lähettää jatkossa myös kaikkiin puolueen jäsentalouksiin jäsenetuna, jolloin SDP:n jäsenyydelle luotaisiin merkittävää lisäarvoa. Kokoomus on siirtynyt jäsenetuna lähetettävään viikkolehteen jo vuosia sitten, Keskusta on ilmoittanut tekevänsä näin vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen.
SDP käyttää suurinta äänivaltaa Demokraattia julkaisevassa Kustannus Oy Demarissa, joten puoluekokouksella on mahdollisuus ottaa kantaa puolueen pää-äänenkannattajan formaattiin ja sen uudistamiseen näin halutessaan.
Nuorsosialidemokraatit NUS ry esittää, että
SDP tavoittelee Demokraatti-lehden kehittämistä politiikkaa syvällisesti luotaavaksi, liikkeen moniäänisyyttä esiintuovaksi viikkolehdeksi, joka lähetetään jäsenetuna jokaiseen jäsentalouteen. Samalla panostetaan merkittävästi päivänpolitiikkaan nopeasti reagoivaan ja sitä ketterästi uutisoivaan Demari.fi -verkkolehteen.
Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 203
Globaalisosialidemokraatit GSD ry:n aloite
Nykyisellään uutismedia on lyhytjännitteistä ja yksipuolista. Se keskittyy viihteeseen ja draamaan. Mediakentästä puuttuu laaja, analyyttinen vasemmistolainen journalistinen julkaisu, joka taustoittaisi yhteiskunnallisia tapahtumia. Verkkojulkaisu Long Play on osoittanut menestyksellään, että kysyntää tällaiselle laajemmalle julkaisulle on.
Yhteiskunnallista keskustelua tasapainottamaan tarvitaan analyyttinen, vasemmistolainen journalistinen julkaisukanava joka sijoittaa kehityslinjat laajaan kokonaisuuteen. Tällainen julkaisu voisi ilmestyä esimerkiksi viikoittain ja toimia samalla mielipidevaikuttajana, joka ottaisi myös vallitsevia käsitteitä haltuun monipuolistaen yhteiskunnallista keskustelua ja toisi esiin vaihtoehtoja. Eräs vaihtoehto olisi kehittää Demokraattia muuttaen se samalla viikkolehtimuotoon.
Globaalisosialidemokraatit GSD ry esittää, että
SDP on luomassa analyyttisen vasemmistolaisen aikakauslehtiformaatin, joka voisi ilmestyä esimerkiksi viikoittain.
Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 204