Sama kuin puoluehallituksen esitys.

Puoluekokous yhtyy aloitteeseen.

Aloitteessa ehdotetaan rakentamisen normitalkoiden jatkamista.

On tärkeää, että rakentamiseen liittyvät määräykset ovat sellaisia, että ne ohjaavat laadukkaaseen, turvalliseen ja terveelliseen rakentamiseen. Sen sijaan sellaisia rakentamismääräyksiä, jotka lisäävät asumisen kustannuksia ja eivät vaikuta rakentamisen laatuun heikentävästi tulee tarkastella kriittisesti, ellei määräyksillä ole muita yhteiskuntapoliittisia tarkoitusperiä. Esimerkiksi esteettömyysnormin voidaan katsoa olevan tällainen rakentamismääräys.

Rakentamisasioista vastaavassa ympäristöministeriössä käydään lävitse Suomen rakentamismääräyskokoelman säädökset vuosina 2013–2017. Tässä yhteydessä tarkastellaan myös sellaisten tarpeettomien rakentamisnormien poistamista, jotka eivät vaikuta rakentamisen laatuun heikentävästi.

Valtion antamat rakentamismääräykset luovat pohjan rakentamiselle. On kuitenkin syytä huomioida, että kunnat omassa kaavoituksessaan voivat keskeisesti vaikuttaa rakentamisen hintaan. On selvää, että jos kaavoissa määriteltävissä rakennusten julkisivuvaatimuksissa vaaditaan tavanomaisesta poikkeavia ratkaisuja, vaikuttavat ne selvästi rakentamisen hintaan. Kuntapäättäjät ovat keskeisessä asemassa myös asumisen hinnan osalta päättäessään kunnan kaavoituksesta. Läpinäkyvyyden vuoksi onkin tärkeää, että kunnat arvioivat kaavojen valmistelun yhteydessä kaavoihin sisältyvien rakennusmääräyksien kokonaistaloudelliset ja todelliset kustannusvaikutukset.

128 Normitalkoita jatkettava

Sosialidemokraattiset Nuoret ry:n aloite

Metropolialueella asumisen hinta on korkeammalla kuin missään muualla Suomessa. Asumisen hinta myös nousee ennätystahtia. Pääkaupunkiseudulla vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat edellisvuodesta 4,1 prosenttia. ARA-asuntojen vuokrat taas nousivat keskimäärin 3,4 prosenttia.

Viidessä vuodessa keskimääräiset neliövuokrahinnat ovat nousseet ARA-rahoitteisissa asunnoissa 7,96 eurosta 10,25 euroon neliöltä ja vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa 9,35 eurosta 11,98 euroon neliöltä.

Metropolialueella on valtion kehysriihessä sovittu kaavoitusta helpottavasta erityisluvasta vuoteen 2015 asti. Toimenpiteillä tuetaan rakennuskustannusten alentamista. Muun muassa uusien kerrostalojen esteettömyysmääräyksiä puretaan määräaikana muiden kuin ensimmäisen ja toisen kerroksen osalta. Myös autopaikat irrotetaan asunnon hinnasta ARA-tuetussa vuokra-asuntotuotannossa.

Sosialidemokraattiset Nuoret ry esittää, että

tarpeettomat rakentamisen säädökset on purettava. Rakentamisessa on syytä huomioida nuorten erityisryhmän tarpeet ja olla harkitusti valmis tinkimään asuntojen keskikoosta, kaikkia asuntoja koskevista esteettömyyssäädöksistä, autopaikoista sekä väestönsuojista.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 172

  • Tammikuu 2017

    Normitalkoot olivat politiikan keskiössä kaudella 2011–2015. Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisarviointiprojekti saatettiin hallitusohjelman edellyttämällä tavalla valmiiksi, rakennepoliittisen ohjelman tavoite maapolitiikan ja kilpailunäkökohtien sisällyttämiseksi MRL-lakiin vietiin maaliin, rakennusvalvonnan kehittäminen edistyi sovitulla tavalla ja maakuntakaavojen vahvistamisesta luopumisen sekä kaavojen valitusjärjestelmän uudistamisen vaihtoehdot ehdittiin kartoittaa keväällä 2015.

     

    Juha Sipilän hallitusohjelman kirjauksissa sanotaan mm, että täysin esteettömiksi asunnoiksi edellytetään rakentamaan vain tietty osuus uudiskohteen asunnoista ja rakentamisen esteettömyysvaatimuksia lievennetään nuoriso- ja opiskelija-asunnoissa.

     

    Yllä mainittujen kirjausten edellyttämät toimenpiteet arvioidaan ja toteutetaan maankäyttö- ja rakennuslain 117 e §:n nojalla annettavan rakennuksen esteettömyyttä koskevan valtioneuvoston asetuksen valmistelun yhteydessä. Kyseinen asetus on osa Suomen rakentamismääräyskokoelmaa, jonka uudistus tulee olla tehty vuoden 2017 loppuun mennessä. Tämän hetkinen arvio esteettömyysasetuksen valmistumisaikataulusta on kevät 2017.

     

    Valmistelussa tehdään tiivistä yhteistyötä sidosryhmien, kuten rakennusalan toimijoiden, vammaisjärjestöjen ja opiskelija-asuntojen tuottajien kanssa.  Valmistelussa huomioidaan myös valtakunnallinen tavoite ikääntyneiden kotona asumisen edistämisestä ja Ikääntyneiden kotona asumisen edistämisohjelmassa (Ikä-ASKE) arvioitu esteettömien asuntojen tarve vuonna 2030.

     

    Sisäministeriö asetti 9.2.2016 hankkeen, jonka tavoitteena on tarkistaa väestösuojien rakentamista koskevia säännöksiä. Hanke oli osa asuntorakentamisen kustannuksien keventämistä, ja sillä toteutetaan hallituksen norminpurun kärkihanketta. Hanke liittyi Sipilän hallitusohjelman asuntopoliittisiin toimiin, joilla pyritään lisäämään asuntotonttituotantoa ja alentamaan rakentamisen kustannuksia. Tavoitteena oli hallitusohjelman mukaisesti purkaa rakentamisen normeja esimerkiksi väestönsuojien ja pysäköintipaikkojen osalta, jotta rakentamisen kustannukset ja byrokratia kevenisivät.

     

    Hankkeessa valmistellaan rakentamisen kustannusten alentamiseksi tarpeelliset väestönsuojien rakentamista koskevat säädösmuutokset. Säädösmuutokset koskisivat vain uusia rakennushankkeita ja niiden valmistelussa otetaan huomioon väestön suojaamisen edellyttämät välttämättömät tarpeet.

     

    Asiaa koskeva hallituksen esitys oli tarkoitus antaa eduskunnalle syysistuntokaudella 2016. Esityksen antaminen, sisältö ja ajankohta ovat kuitenkin edelleen auki.

     

    Lisäksi käynnissä on koko rakennusmääräyskokoelman läpikäynti, joka on aloitettu vuonna 2013. Valmista pitäisi tulla siis 2017. Ja kuntien normitalkoot on ehdottomasti mainittava, esim. autopaikat, julkisivumääräykset ym.


Kommentoi

Tietosuoja