Oman maailmankatsomuksen muodostaminen on keskeinen osa ihmiseksi ja kansalaiseksi kasvamista. Oman maailmankatsomuksen muodostamiseksi on opittava tunnistamaan ja arvioimaan maailmankatsomuksellisia kysymyksiä ja muodostamaan niistä perusteltuja kantoja. Kuten yhteiskunnallisessa kasvatuksessa, myöskään maailmankasvatuksellisessa kasvatuksessa tavoite ei saa olla se, että lapsi omaksuu vanhempiensa poliittiset, yhteiskunnalliset, filosofiset tai uskonnolliset käsitykset. Kasvatuksen tavoitteena on, että lapsi kasvaa kykeneväksi muodostamaan oman maailmankatsomuksensa vapaasti ilman minkäänlaista painostamista tai pakottamista.

Uskontojen ja elämänkatsomusten ymmärtämisen merkityksen korostuessa ja niiden välisen vuorovaikutuksen lisääntyessä koulun tulee tarjota oppilaille mahdollisuus ymmärtää omaa uskontoaan, elämänkatsomustaan ja kulttuuriaan suhteessa muihin uskontoihin, elämänkatsomuksiin ja kulttuureihin. Oman uskonnollisen elämänkatsomuksen ymmärtäminen vaatii myös muiden uskontojen ja elämänkatsomusten ymmärtämistä. Lisäksi on tärkeää ymmärtää, että uskontojen sisällä on paljon erilaisia katsomussuuntauksia ja omankin uskonnon sisällä eri oppihaarat voivat olla hyvinkin kaukana toisistaan.

Vuonna 2003 voimaan astuneen uskonnonvapauslain uudistamisen yhteydessä oppilaiden oman tunnustuksen mukaisesta uskonnonopetuksesta siirryttiin oppilaiden oman uskonnon opetukseen. Luonteeltaan tunnustuksellista uskonnon opetusta pidettiin niin perustuslakivaliokunnan käytännössä kuin perusoikeusuudistuksen esitöissä ainakin osittain uskonnon harjoittamisena. Uudistuksessa ei muutettu uskonnonopetuksen sisältöä. Tunnustuksellisuudesta luopuminen kuitenkin tarkoitti, että rukouksiin, virsiin ja uskonnollisiin toimituksiin osallistuminen ei enää tullut määritellyksi ainakin osittain uskonnon harjoittamiseksi vaan se määriteltiin tutustumiseksi uskonnon harjoittamiseen.

Nykylainsäädännössä lähtökohta on, että lapsen kasvatusaineen opetuksen määrittää hänen kuulumisensa kirkkoon. Valtakirkkoon kuuluvat osallistuvat automaattisesti kirkkonsa mukaiseen uskonnonopetukseen ja muilla lapsilla on vanhempien tahdosta mahdollisuus saada oman uskontonsa opetusta, jos kolmen hengen opetusryhmä on saatavissa kokoon. Vanhemmilla on siis mahdollisuus suoraan tai epäsuorasti suuresti rajata lapsensa katsomusaineen opetuksen sisältöä. Tältä osin katsomusaineiden opetus poikkeaa kaikesta muusta opetuksesta, jossa vanhempien poliittiset, yhteiskunnalliset, historialliset tai luonnontieteelliset käsitykset eivät vaikuta siihen, millaista opetusta lapselle annetaan. Opetuksen lähtökohta on, että lapsi saa kattavan ja monipuolisen kuvan alan ilmiöistä, riippumatta vanhempiensa mahdollisesta sitoutumisesta johonkin tulkintaan.

Lapsen katsomuksellinen kasvatus olisi tarkoituksenmukaista järjestää kaikille yhteisessä katsomusaineessa siten, että koulun järjestämä katsomusaineiden opetus ei rajautuisi vanhempien katsomusten perusteella, vaan koulun järjestämä katsomusopetus täydentäisi ja tukisi vanhempien katsomuksellista kasvatusta antamalla oppilaalle laajan ja monipuolisen kuvan erilaisista katsomuksista.