Muutoshaaste 1. Työn murros ja teknologinen kehitys

Korkea työllisyys on hyvinvointimme perusta. Suomessa syntyvyys on viime vuosien aikana romahtanut ja samalla väestömme ikääntyy kovaa vauhtia. Ennusteiden mukaan väkilukumme tulee 2030-luvulla kääntymään laskuun, mikä myös johtaa työikäisen väestön määrän vähenemiseen 2040-luvulla. Tällä väestönkehityksellä hyvinvointivaltion tulevaisuus ei ole kestävällä pohjalla.

Digitalisaatio, oppiva tekoäly, robotisaatio ja automaatio mullistavat osaltaan yhteiskunnan perusrakenteita ja ihmisten sosiaalista kanssakäymistä. Vihreä siirtymä ja muu teknologinen kehitys sekä muuttaa vanhaa työtä että luo uutta työtä. Digitalisaation kehityksen myötä Suomesta katoaa arviolta kolmasosa nykyisistä työpaikoista seuraavien 20 vuoden aikana. 

Työtehtävien sisältö ja työelämän vaatimukset myös muuttuvat nopeasti. Kun toiset työt ovat yhä joustavampia ja vähemmän sidottuja aikaan ja paikkaan, säilyvät toiset työt hyvinkin perinteisinä, aikaan, paikkaan ja tarkasti määriteltyihin vuoroihin sidottuina tehtävinä. Työn arvostus on myös muuttunut ja yhä useampi suorittava työ määritellään rahallisesti niin vähän tuottavaksi, että sen palkalla on hankala tulla toimeen.

Teknologisella kehityksellä on myös vaikutuksia työhyvinvointiin. Teknologia mahdollistaa nykyisin etätyön ja työajan vapaamman sijoittelun sekä myös iltaisin että vapaa-ajalla työskentelyn. Tämän myötä osa työntekijöistä tekee yhä pidempiä päiviä ilman lisäkorvausta. Samalla kun osalle työn joustavuuden lisääminen on tuonut lisää vapautta, niin ylitöistä ja työntekijöiden uupumisesta on muodostunut merkittävä henkilöstön hyvinvointiin vaikuttava tekijä. Työelämän nopeatahtisuuden kasvaminen edellyttää työssä jaksamisen edellytysten parantamista. Tähän teknologinen kehitys tarjoaa mahdollisuuksia. Jokaisella pitää olla mahdollisuus erottaa työ- ja vapaa-aika.

Uudet työpaikat usein edellyttävät erilaista osaamista, tietoja ja taitoja sekä myös ammatillista ja alueellista liikkuvuutta. Työelämän digitaalisessa murroksessa tarvitaan työtehtävien vaatimia uusia luovuuden sekä sosiaalisen älykkyyden ja vuorovaikutuksen taitoja. Vihreä siirtymä on tehtävä oikeudenmukaisesti myös työelämässä siten, että työttömyysuhan alla olevia koulutetaan uuden teknologian työtehtäviin riittävän ajoissa. 

Tutkimus ja innovaatiotoiminnalla on keskeinen rooli uusien työpaikkojen synnyttämisessä. Suomen TKI-panostusten määrä BKT:sta oli aiemmin kansainvälisesti mitattuna korkealla tasolla. Marinin hallitus lisäsi tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan rahoitusta hallituskaudellaan noin 350 miljoonalla eurolla. TKI-toiminnan rahoitus tulee turvata myös jatkossa.

Kun ihmisten aiemmin tekemää työtä korvautuu teknologisilla ratkaisuilla, jokin osa nykyisistä työpaikoista tulee katoamaan. Uutta työtä syntyy samanaikaisesti uudesta teknologiasta huolehtimiseen ja sellaisiin palvelutehtäviin, jotka mahdollistuvat uuden teknologian myötä.                

Teknologian ja tuotannon omistamisesta tulee yhä kannattavampaa, ja samanaikaisesti monen ihmisen toimeentulo vaarantuu. On selvää, ettei tasapainoa työn ja pääoman välillä ole saavutettavissa ilman yhteiskunnallisia toimia. Eri tehtävien vaatimukset ja yksilöiden väliset tuottavuuserot ovat kasvaneet. Tämä johtuu suurelta osin työtehtävien erilaisuudesta. Sosiaalisen kestävyyden kannalta on välttämätöntä, että yhteiskunnassa ei synny kasvavia varallisuus- ja tuloeroja, jotka johtavat lopulta hyvinvointierojen kasvuun.

Yhteiskunnan on huolehdittava tulojen ja hyvinvoinnin tasaamisen mekanismeista siten, että esimerkiksi teknologisen kehityksen tuoma tuottavuuden kasvu ja sen luoma lisäarvo jakautuu oikeudenmukaisesti. Toimivia mekanismeja ovat mm. verotus, sosiaaliturva ja hyvinvointipalvelut. Ennakoivat toimet ovat merkittävässä asemassa, jotta mahdollisuudet ovat tasavertaiset. Tärkein ennakoiva tasauksen keino on panostaminen koulutukseen ja sen tasa-arvoon.

Suomen koulutusjärjestelmä on aiemmin onnistunut suomalaisten koulutustason nostamisessa. Kaikkien suomalaisten korkeampi perusosaamisen taso on mahdollistanut yhteiskunnallisen modernisaation lisäksi työelämän tuottavuuden kasvattamisen. 2000-luvulla koulutusjärjestelmän kyky vastata ympäröivän yhteiskunnan ja työelämän muutoksiin on kuitenkin heikentynyt. Oppimistulosten lasku ja koulutustason nousun pysähtyminen kertovat osaltaan kasvavista ongelmista koulutusjärjestelmässä. Vaikka koulutuksellinen tasa-arvo on nostettu Suomessa poliittisen toiminnan ytimeen, ovat koulutus ja koulutukselliset valinnat silti edelleen voimakkaasti periytyviä.

Suomalaisen yhteiskunnan aiemmissa rakennemuutoksissa heikoimmilla ovat olleet ne, joiden pohjakoulutus on ollut kaikkein matalin. Myös iäkkäämpien työntekijöiden riskinä on ollut jäädä työelämän muutoksissa työn ulkopuolelle. Tärkeintä työelämän murroksen keskellä on huolehtia, että kaikki pysyvät muutoksessa mukana. Aikuiskoulutuksen puutteista uhkaa tulla räikeä koulutuksen ja työelämän epätasa-arvon malliesimerkki.

Muuttuvassa maailmassa työ on määriteltävä uudelleen entistä monipuolisemmin. Työn ja toimeentulon välinen yhteys rakoilee. On paljon yhteiskunnallisesti tärkeää työtä, joka ei ole perinteistä palkkatyötä. Jonkun ansiotaso kasvaa kohisten ja toinen taas ei tule palkallaan toimeen, vaikka tekisi täyttä työaikaa. Osa ihmisistä joutuu puolestaan hankkimaan toimeentulonsa eri lähteistä perinteisen työsuhteen tai toimeksiannon sijaan. Työn, toimeentulon ja sosiaaliturvan on tuettava paremmin toisiaan. Samalla on muistettava, että työ on ihmiselle muutakin kuin keino tulla taloudellisesti toimeen. 

Jokaisen ihmisen elämään sisältyy erilaisia vaiheita. Jatkuva työsuhde, osa-aikaisuus, työttömyys, pää- ja sivutoiminen yrittäjyys, perhevapaat ja koulutus seuraavat toisiaan ja voivat myös limittyä. Jokaisessa vaiheessa tarvitaan riittävää turvaa ja kannustin jatkuvaan koulutukseen elinikäisen oppimisen hengessä. On tärkeää varmistaa, ettei kestävän kasvun, tuottavuuden, työllisyyden ja hyvinvointiyhteiskunnan toisiaan tukeva yhteys haurastu.

Myös alustatalouden töiden osuus kasvaa. Alustataloustöitä jaetaan digitaalisen alustan kautta kerta- ja keikkaluonteisia tehtävinä korvausta vastaan. Toiminta jää perinteisen työsuhteen ja yritysten välisten toimeksiantosuhteiden väliin ja kaipaa selkeyttämistä. Mikäli toiminta on rinnastettavissa muodoltaan palkkatyöhön, on henkilö määriteltävä työntekijäksi, jolla on oikeus työsuhteen tuomaan turvaan. Alustojen omistajien ei myöskään saa antaa siirtää riskiään alustojen kautta työtä tekevälle. Muokkaamalla alustatalouden pelisääntöjä yhtäältä reiluiksi ja läpinäkyviksi, mutta toisaalta joustaviksi, Suomi voi vaikuttaa globaalisti työelämän tulevaisuuteen, jossa kaikkien osapuolten velvollisuudet ja hyödyt olisivat tasapainossa. Alustatalouden kasvu ja työelämän murroksen kiihtyminen edellyttävät työntekijöiden järjestäytymisoikeuden tukemista kotimaassa ja ulkomailla. Ammattiyhdistysliikkeen asemaa tulee vahvistaa sekä lainsäädännön että käytännön työelämän tasolla erityisesti aloilla, joissa epätyypilliset työsuhteet ovat yleisiä.

Tärkeintä työelämän murroksen keskellä on huolehtia, että kaikki pysyvät muutoksessa mukana. Mitä korkeampi koulutus, sitä pidemmät työurat, korkeampi työllisyysaste, paremmat mahdollisuudet siirtyä työstä toiseen tai työttömyydestä työmarkkinoille sekä paremmat mahdollisuudet parempaan palkkaan. Teknologian nopea muutos edellyttää lisääntyvää täydennyskoulutusta ja jatkuvaa osaamisen kartuttamista läpi elämän.

Työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista on helpotettava. Yhteensovittamisessa on huomioitava paremmin ihmisten erilaiset elämäntilanteet ja perhemuodot. Erilaiset työsuhteet lisääntyvät ja se lisää myös osaltaan joustavien perhepalveluiden, varhaiskasvatuksen ja päivähoidon tarvetta. SDP haluaa laajentaa vuoropäivähoidon saatavuutta. Vuoropäivähoito tulee mahdollistaa myös nuoremmille koululaisille arkisin klo 17.00–08.00 sekä tarpeen mukaan viikonloppuisin. Vuorohoidon osalta nuorimmille koululaisille (1. ja 2. luokat) tulisi taata vuorohoitopaikka myös koulun aloituksen jälkeen, mikäli lapsen ilta- ja yöaikaista huolenpitoa ei voida taata muulla tavoin.

Sukupuolten välisiä perusteettomia palkkaeroja tulee edelleen supistaa ja työmarkkinoiden sukupuolittuneita rakenteita tulee purkaa esimerkiksi perhevapaiden ja palkka-avoimuuden avulla. 

Työn merkitys on muuttunut ihmisten arjessa. Yhä useammin vapaa-aikaa arvostetaan työtä enemmän, mutta edelleen työ on väylä kiinnittyä yhteisöön ja kokea merkityksellisyyden tunnetta. Sen arvoa ei voi mitata vain tuottavuudessa ja rahassa, vaan myös demokratiaa vahvistavana ja yhteiskuntaa tasapainottavana voimana. 

Työ on kuitenkin edelleen hyvinvointivaltion peruspilari. Ilman korkeaa työllisyysastetta emme pysty ylläpitämään ja kehittämään hyvinvointipalveluitamme. Siksi on tärkeää, että jokainen mahdollisuuksien mukaan osallistuu työn tekemiseen ja yhteisen hyvinvointimme rakentamiseen.

Teknologisen kehityksen kiihtyessä on tarkkaavaisesti seurattava sitä, millaiseksi uusi tasapaino muodostuu. Samassa yhteydessä on perusteltua rakentaa sekä ylläpitää reilua työelämää ja sellaista toimintaympäristöä, missä innovaatioista syntyy uutta ja kasvavaa yritystoimintaa.

SDP TOIMII SEN PUOLESTA, ETTÄ SUOMESSA JOKAISELLA ON TÖITÄ, JOKAINEN ON OSAAJA JA OSALLISTUJA. JOKAISELLA ON TILAISUUS OTTAA TYÖELÄMÄN MUUTOS HALTUUN JA TARVITTAESSA OIKEUS TURVAAN JA TUKEEN.

1.1. Lapset, lapsiperheet ja varhaiskasvatus

Monien elämisen muotojen Suomi

Hyvinvoiva ja vauras Suomi rakentuu hyvälle ja yhdenvertaiselle lapsuudelle. Perheiden hyvinvointiin vaikutetaan koko yhteiskunnassa. Perhepolitiikan pitää olla läpileikkaavasti läsnä kaikkialla. Lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä sekä perheitä tulee tukea moniammatillisesti elämän kaikissa vaiheissa. Perhepolitiikan punaisena lankana vahvistetaan ja parannetaan ehkäiseviä ja matalan kynnyksen perhepalveluita. Vastuullinen perhepolitiikka on inhimillisesti ja yhteiskunnan kannalta kannattava investointi. 

Tulevaisuuden Suomessa on pidettävä hyvää huolta jokaisesta lapsesta. Onnistuneella perhepolitiikalla rakennetaan luottamuksen ilmapiiriä, jossa perheen perustaminen koetaan myönteisenä ja tavoiteltavana asiana. Perheen perustamisen lykkäämiseen ja syntyvyyden laskuun vaikuttavat yhteiskunnalliset syyt poistetaan johdonmukaisella, monipuolisella sekä perhemyönteisellä lapsi- ja perhepolitiikalla. Työ pohjautuu parlamentaarisesti laadittuun kansalliseen ihmisoikeus- ja perusoikeusperustaiseen lapsistrategiaan. 

Perheiden monimuotoisuus on huomioitava kaikessa päätöksenteossa. Perheen käsite on muuttuva. Oleellista on lähi-ihmissuhteet ja niihin liittyvä myönteinen tunneside. Myös isovanhemmat ja muut läheiset ovat tärkeä voimavara perheille. Lapsi- ja perhepolitiikan pitää tukea kaikkia perheitä yhdenvertaisesti. Suomessa ja maailmalla on lapsia, joiden elämästä puuttuu pysyvyyttä ja turvallisuutta. Lapsen etu vaatii, että jokaista hänen tosiasiallista vanhemmuussuhdettaan tuetaan ja suojataan lainsäädännön kautta. Samaan aikaan joka viides pariskunta kärsii tahattomasta lapsettomuudesta, ja luvun oletetaan kasvavan. Yksinasuvia ja perheitä tulee tukea heidän lapsitoiveensa täyttymisessä esimerkiksi vahvistamalla adoption asemaa ja helpottamalla lapsettomuushoitoihin pääsyä. Hedelmöityshoitoihin pääsyä tulee helpottaa ja palveluissa pitää huomioida monimuotoiset perheet, itselliset äidit ja kumppanivanhemmuus. Ei-kaupallisille sijaissynnytysjärjestelyille tulee luoda selkeä lainsäädäntö ja palvelujärjestelmän tuki, jotka turvaavat kaikkien osapuolten aseman. 

Myös työelämän ja opintojen on oltava perheystävällistä ja huomioitava erilaisten ja eri elämäntilanteissa olevien perheiden tarpeet. Samalla työnantajien asenteiden ja työelämän käytänteiden täytyy muuttua tukemaan erilaisia perhemuotoja ja hoitovastuun tasa-arvoisempaa jakautumista vanhempien välillä sekä työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista. Eroperheissä on mahdollistettava yhteishuoltajuuden jakautuminen aidosti tasan vanhempien kesken. Vanhemmuuden aiheuttamissa kuluissa on otettava paremmin huomioon jaetun vanhemmuuden tilanne.

Perheen perustaminen tai perustamatta jättäminen ovat aina ihmisten omia päätöksiä. Yhteiskunnan vastuulla on tukea järjestelmällisesti ihmisten mahdollisuuksia perustaa perhe.  

Lapsi- ja perhepolitiikan lähtökohtana kansallinen lapsistrategia  

Lapsuudessa luodaan edellytykset sille, että jokainen lapsi saa kasvaa täyteen mittaansa yksilönä ja yhteiskunnan jäsenenä. YK:n lapsen oikeuksien sopimus muodostaa kansainvälisoikeudellisen perustan lasten oikeuksien edistämiselle ja turvaamiselle. Myös muut ihmisoikeussopimukset turvaavat lapsille tärkeitä oikeuksia. Vammaisten lasten kannalta tärkeässä roolissa on YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus. Suomen tulee aina huolehtia omalta osaltaan sopimusten täytäntöönpanosta. 

Tavoitteiden ja velvoitteiden täytäntöönpanoa edistetään parlamentaarisena työnä laaditulla kansallisella lapsistrategialla. Strategia on hallituskaudet ylittävä ohjelma, johon pohjautuen tehdään hallituksen toimeenpanosuunnitelma. Toimeenpanosuunnitelmaan hallitus valitsee lapsistrategian keskeisistä linjauksista edistettävät tavoitteet, toimenpiteet ja niiden resurssit omalle hallituskaudelleen.  Strategian toteutuminen edellyttääkin johdonmukaista toimeenpanoa sekä systemaattista arviointia ja seurantaa. Strategia sisältää tavoitteet ja toimet lapsen oikeuksien sopimuksen sekä muiden lasten ja nuorten oikeuksien kannalta keskeisten ihmisoikeussopimusten ja perusoikeuksien täytäntöönpanossa. Lapsistrategia ohjaa valtion lisäksi myös kuntien ja maakuntien päätöksentekoa ja toimintaa. Strategialla on myös laajempi rooli yhteiskunnan eri toimijoiden, kuten järjestöjen, yhteisöjen, yritysten ja muiden toimijoiden, sitouttamisessa lasten oikeuksien edistämiseen. 

Lapsivaikutusten arviointi ja lapsibudjetointi on vakiinnutettava osaksi valtion, kuntien ja maakuntien toimintaa. Lapsivaikutusten arvioinnissa arvioidaan päätöksen, toimenpiteen tai toiminnan vaikutuksia lasten hyvinvointiin ja oikeuksien toteutumiseen. 

Lapsiperheköyhyyden poistaminen 

Köyhyys heikentää lasten ja perheiden hyvinvointia, siksi köyhyyden periytyminen ja ylisukupolvinen syrjäytyminen on katkaistava. Jokaisella ihmisellä on oltava yhtäläiset mahdollisuudet kasvuun ja kehitykseen. Tavoitetta toteutetaan kaikki yhteiskuntapolitiikan lohkot läpileikkaavalla ajattelulla lapsi- ja perhemyönteisyydestä, jota tehdään määrätietoisella, ennakoitavalla ja luottamusta rakentavalla yhteistyöllä eri toimijoiden kanssa. Kaikille tasa-arvoiset, edulliset perusterveyspalvelut ovat oleellinen osa lapsiperheköyhyyden vastaista työtä. 

Yksinhuoltajaperheet ovat selvästi heikoimmassa asemassa kaikilla köyhyysmittareilla mitaten. Lapsiköyhyys onkin yleisintä yksinhuoltajaperheissä sekä perheissä, joissa lapset ovat alle kolmevuotiaita. Myös monilapsisissa perheissä köyhyysriski on keskimääräistä suurempi. Köyhyysriski on suurempi myös tilanteissa, joissa vähintään toinen perheen vanhemmista on opiskelija.Lapsiperheiden toimeentulo on turvattava, koska se torjuu tehokkaimmin köyhyyttä. Universaalit palvelut ja sosiaaliturva eivät yksin riitä, vaan perheiden on saatava myös joustavia, kohdennettuja palveluita ja tukea. Esimerkiksi tukiperheet auttavat sekä lapsia että vanhempia arjesta selviämisessä. Hyvinvointialueiden vastuulla oleva täydentävä ja harkinnanvarainen toimeentulotuki on konkreettinen keino vähävaraisten lasten harrastusten tukemiseen. 

Lasten ja nuorten yhdenvertaiset palvelut rakentuvat koulujen ja oppilaitosten ympärille 

Koulujen ja oppilaitosten tulee olla oppimis- ja hyvinvointiympäristöjä, jotka tukevat jokaisen lapsen kasvua ja kehitystä moniammatillisesti. Koulujen ympärille on sekä luonnollista että toimivaa rakentaa lasten ja nuorten hyvinvointia vahvasti ja moniammatillisesti tukeva arki ja oppimisympäristö. Oppimis- ja hyvinvointikeskuksissa on jokaisen saatavilla sosiaalinen, pedagoginen, psyykkinen ja terveydellinen tuki. Oppimisympäristöjen on oltava tarkoituksenmukaisia, sisäilmaltaan terveitä ja turvallisia. 

Oppilashuollon on toimittava kokonaisuutena, jossa eri ammattilaiset tekevät yhteistyötä ja osaavat ohjata oppilaan sekä oppilaan huoltajat tarvittaviin palveluihin. Yhteistyötä on tarvittaessa osattava tehdä vammais- ja omaishoitopalvelujen ammattilaisten kanssa. Yksilöllisen ohjaamisen lisäksi on kehitettävä uuden oppilas- ja opiskelijahuoltolain mukaisesti ehkäisevää ja yhteisöllistä opiskeluhuoltoa. Onnistunut kiinnittyminen opiskeluryhmään ja sosiaalisen luottamuksen kasvu vaikuttavat hyvinvointiin ja opintojen läpäisyyn myönteisesti. Oppilashuollossa ja oppilaan ohjauksessa on tehtävä myös tiivistä yhteistyötä oppilaan kodin kanssa, jotta huoltajat pystyvät tukemaan oppilasta kouluun liittyvissä asioissa ja jatkokoulutuksen suhteen. 

Koulupäivän rakennetta ja sisältöä uudistamalla voidaan tehokkaasti lisätä lasten hyvinvointia. Siirtyminen joustavaan kokonaiskoulupäivään parantaa koulumotivaatiota ja koulussa viihtymistä. Samalla se varmistaa lapsille mahdollisuuden kokeilla eri harrastuksia. Joustava koulupäivä tarkoittaa ohjatun harrastustoiminnan sijoittamista osaksi koulupäivää. Harrastusten järjestämiseen voivat osallistua yhteistyössä muun muassa koulun henkilökunta, taiteen ja kulttuurin tuottajat sekä ennen kaikkea erilaiset järjestöt. Oppilaiden omia toiveita harrastustoiminnan sisällöistä ja harrastuksista on kuultava toimintaa kehitettäessä. 

Harrastamisen Suomen malli on ollut ensimmäinen askel kokonaiskoulupäivän toteuttamiseksi. Mallia on kuitenkin kehitettävä edelleen toiminnan laajentamiseksi ja haavoittuvassa asemassa olevien lasten yhdenvertaisuuden toteuttamiseksi, jotta etenkin ne lapset saadaan mukaan, joilla ei vielä ole harrastusta. Samalla on uudistettava aamu- ja iltapäivätoimintaa ja kytkettävä niitä osaksi koulupäivää.  Luontevaa olisi, että myös Suomen mallista säädettäisiin jatkossa perusopetuslaissa ja se todettaisiin yksiselitteisesti voittoa tavoittelemattomana järjestettäväksi toiminnaksi. Joustavan koulupäivän harrastus-, aamu- ja iltapäivätoiminnassa on yhdenvertaisesti otettava huomioon erityistä tukea tarvitsevat ja vammaiset oppilaat. Kouluissa tulee toteuttaa aamupalakokeilu tarkoituksena parantaa hyvinvointia ja jaksamista.

Syrjäytymisvaarassa olevat lapset on tunnistettava mahdollisimman varhain, jolloin heistä on mahdollista pitää parempaa huolta. Näin kyetään pitämään heidät kiinni yhteisössä ja koulunkäynnissä. Oppilaita on tuettava vahvasti koulussa, jotta toisen asteen opinnoissa on mahdollista menestyä ja pärjätä.  Koulupudokkaita nuoria varten on oltava jokaisessa kunnassa etsivä nuorisotyö, joka auttaa syrjäytymisvaarassa olevia nuoria ja luo heille suunnitelman jatkosta. Oppilashuollon ammattilaisten määrää on lisättävä peruskouluissa ja toisella asteella.

Matalan kynnyksen perhelähtöiset palvelut tukevat lapsiperheiden arkea 

Lasten ja perheiden palveluista on tehtävä toimiva moniammatillinen kokonaisuus. Oleellista on, että perheet saavat hyvin toimivia palveluja oikea-aikaisesti ja riittävästi. Neuvolatyö ja varhaiskasvatus sekä oppilashuolto ja koulu yhdistetään pidemmällä aikavälillä yhdeksi kokonaisuudeksi.  

Palveluihin on varattava niihin tarvittavat resurssit. Hyvinvointialueiden aloittaessa toimintansa on pidettävä huoli lapsiperheiden matalan kynnyksen palveluiden toteutumisesta jatkossakin, eikä kunnan ja hyvinvointialueen väliin saa muodostua lapsi-perhepalveluita haittaavaa organisatorista raja-aitaa.

Koko maahan on rakennettava laajan palvelun perhekeskusverkosto. Tavoitteena on niiden kiinteä yhteys neuvoloihin ja varhaiskasvatuspalveluihin. Perhekeskusten tulee toimia monialaisesti yhteistyössä järjestöjen ja muiden kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Viranomaisten ohella ne pystyvät tarjoamaan kaikille yhteistä vertaisryhmätoimintaa ja eri ryhmille kohdennettuja palveluita arjen solmukohdissa.  Järjestöt tekevät merkityksellistä ja vaikuttavaa työtä ja auttavat ennaltaehkäisevästi tukea tarvitsevia perheitä tukiperhe- ja tukihenkilötoiminnan kautta.

Palvelurakenteessa ei tällä hetkellä riittävästi tunnisteta monimuotoisia perheitä ja niiden tarpeita. Laadukkaan erityisosaamisen takaamiseksi tarvitaan koulutuksen kehittämistä sosiaalityöntekijöiden ja muiden perheitä työssään kohtaavien ammattilaisten opinnoissa ja täydennyskoulutuksessa. Myös lasten kaltoinkohtelun tunnistamiseksi ja siihen puuttumiseksi tarvitaan koulutusta, jotta se ei peruspalveluissa jää havaitsematta. 

Moniammatillinen lastensuojelu toimii lasten ja perheiden tukena 

Lastensuojelu tarvitsee tietoon perustuvaa pitkäjänteistä kokonaisvaltaista uudistamista sekä kehittämistä. Lastensuojelun palveluiden piirissä olevilla lapsilla ja nuorilla on oikeus laadukkaisiin palveluihin ja jatkuvuuteen ihmissuhteissa. Tämä taataan laatusuositusten avulla sekä huolehtimalla lasten ja perheiden oikeusturvan toteutumisesta muun muassa kunnollisten valvontamekanismien avulla, joissa lasten näkökulma ja osallisuus korostuvat. Lastensuojelussa on painotettava viranomaisten välistä, lapsen edusta lähtevää yhteistyötä perheen kanssa, jolla vahvistetaan osallisuutta ja ehkäistään syrjäytymistä. 

Lastensuojelun riittävät työntekijäresurssit on turvattava, ja ennen kaikkea ennaltaehkäisyyn on panostettava tarpeeksi. Ennaltaehkäisevillä kotihoidon ja nuorisotyön palveluilla estetään ongelmien kärjistymistä ja kustannusten kasvua. Lastensuojeluun tarvitaan yhteistoiminnallisten, integroitujen ja tutkittuun tietoon perustuvien palvelujen kehittämistä. Lastensuojelulain mukaista moniammatillista yhteistyötä muiden ammattilaisten kanssa on vahvistettava ja huolehdittava, että lastensuojelussa on käytössä lain mukaisesti oikeudellinen neuvonta. 

Lastensuojelun työntekijöiden jaksamista ja pysyvyyttä tuetaan hyvillä työolosuhteilla. Työntekijöiden välistä tehtävänjakoa ja yhteistyötä on kehitettävä edelleen. Tavoitteena on, että sama työntekijä kulkee asiakkaan rinnalla lastensuojeluprosessin eri vaiheissa. 

Jotta voimme turvata nykyistä paremmin lasten oikeuden tasapainoiseen kehitykseen ja erityiseen suojeluun, Marinin hallitus päätti hallituskaudellaan aloittaa lastensuojelun kokonaisuuudistuksen. Vuonna 2007 säädetty laki on pirstaleinen ja vaikeaselkoinen. Ongelmallisuutta ovat tuoneet esiin niin lapsiasianvaltuutettu kuin lastensuojelun asiantuntijat ja ammattilaiset. Kyse on lasten perusoikeuksista, joten lainsäädännön tulee olla selkeää ja pitkäjänteistä. 

Uudistuksen tavoitteena on myös kansalaisten, erityisesti lasten, oikeusturvan parantaminen sekä lastensuojelun ennakoitavuuden, avoimuuden ja vaikuttavuuden parantaminen. Konkreettiset lainsäädännön uudistukset aloitettiin vuoden 2023 alussa.

Perhe-elämän ja työn yhdistäminen sujuu joustavasti 

Perheiden arkea ja vanhemmuutta tuetaan luomalla perheystävällinen työelämäkulttuuri, joka mahdollistaa työn, opiskelun ja perhe-elämän yhteensovittamisen. Työpaikoilla on otettava huomioon erilaiset elämäntilanteet ja niihin liittyvät tarpeet osana työntekoa ja työpaikan käytäntöjä. Tämä toteutuu koko yhteiskunnan läpileikkaavalla ajattelulla lapsi- ja perheystävällisyydestä, jota toteutetaan määrätietoisella, ennakoitavalla ja luottamusta rakentavalla valtion, alueiden, kuntien, oppilaitosten ja työmarkkinajärjestöjen päätöksenteolla. Tarjotaan tulevaisuudessa lapsiperheiden vanhemmille mahdollisuus tehdä joustavampaa työaikaa ilman pelkoa ansiotason laskusta. Näin helpotetaan opiskelun sekä työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista. Samalla on syytä helpottaa työntekijöiden mahdollisuuksia huolehtia myös omista vanhemmistaan ja toisaalta isovanhempien mahdollisuutta auttaa lastenlasten hoidossa.   

Perheystävällisiä käytäntöjä tulee edistää työpaikoilla. Näitä voivat olla esimerkiksi etätyön ja osa-aikaisen työajan mahdollistaminen, perheystävälliset kokousajat, perhevapaille kannustaminen ja sujuvan paluun järjestäminen perhevapaalta palaavalle. Perhevapaat eivät myöskään saa vaikuttaa työelämässä etenemiseen ja palkkaustasoon. Raskaussyrjinnässä on oltava nollatoleranssi. Lisäksi palvelujen ja työelämän yhdistämistä tulee joustavoittaa, jotta vanhempien osallistuminen muun muassa vanhempainvartteihin, kasvatus- ja arviointikeskusteluihin ja laajoihin perhekohtaisiin terveystarkastuksiin on mahdollista. 

Perhevapaamallin on edistettävä vapaiden tasapainoista jakautumista ja ehkäistävä hoivavastuun sukupuolittunutta kasaantumista. Tavoitteena on 16 kuukauden mittainen ansiosidonnainen vanhempainraha. Siihen edetään pidentämällä asteittain sekä vanhemmille korvamerkittyjä päivärahajaksoja että vanhempien kesken jaettavaa jaksoa. Perhevapaat tukevat tasa-arvoisempaa työ- ja perhe-elämää. Ne kannustavat ja ohjaavat vanhempia jakamaan perhevapaat tasa-arvoisesti. Perhevapaat edistävät hoivavastuun tasaista jakautumista, joka edistää muun muassa palkkatasa-arvoa, samapalkkaisuutta ja vaikuttaa myös erityisesti naisten eläkeläisköyhyyden vähentymiseen. Hallituskaudella 2019–2023 toteutettu perhevapaauudistus oli merkittävä askel tähän suuntaan, mutta työtä on jatkettava. Kotihoidontuen järjestelmä tulee uudistaa osana perhevapaiden uudistamista. Kotihoidon tuen kestoa tulee jatkossa rajata asteittain vanhempainrahajakson pidentämisen yhteydessä ja edetä siten vaiheittain kohti sen poistamista. Sellaisista kunnan maksamista kotihoidon tuen osista, jotka edellyttävät perheen kaikkien lasten hoitamista kotona, tulee seuraavien vuosien aikana luopua.  

Työaikajoustoissa tulee huomioida nivelvaiheet, joissa lapsi aloittaa perusopetuksen, siirtyy yläkouluun sekä jatkaa toiselle asteelle. Vuorohoidon osalta nuoremmille koululaisille (1. ja 2. luokat) tulee taata vuorohoitopaikka myös koulun aloituksen jälkeen, mikäli lapsen ilta- ja yöaikaista huolenpitoa ei voida taata muulla tavoin.

Varhaiskasvatus on lapsen oikeus

Varhaiskasvatus on sivistyksellinen perusoikeus. Varhaiskasvatuksessa lapsi oppii ja kasvaa yhdessä toisten lasten kanssa, saa kokemuksia leikistä, taiteista, tanssista, musiikista ja yhdessä toimimisen ja oppimisen ilosta. Ennen kouluikää tapahtuva oppiminen on ensisijaisessa asemassa, kun halutaan panostaa tulevaisuuteen. Varhaiskasvatus myös ehkäisee syrjäytymistä, huono-osaisuuden kierteen periytymistä, lasten välistä eriarvoistumista ja pienentää hyvinvoinnin ja terveyden eroja aikuisuudessa. 

Varhaiskasvatus on nimensä mukaisesti osa koulutusjärjestelmää. Varhaiskasvatuksen keinoin luodaan hyvä pohja oppimiselle. Laadukas varhaiskasvatus on nähtävä kasvatuksellisesta sekä koulutuksellisesta näkökulmasta, ei pelkästään sosiaalipalveluna tai vanhemman työssäkäynnin tukena. Varhaiskasvatuksen tulee tukea vanhempien kasvatustehtävää. Varhaiskasvatuksen positiiviset vaikutukset yksilön kehitykselle, koulumenestykselle sekä myöhemmin yhteiskuntaan kiinnittymiselle ovat kiistattomat. 

Varhaiskasvatuksen korkean laadun tärkein tae ovat päiväkodin osaavat ammattilaiset. Laadukas pedagogiikka edellyttää myös varhaiskasvatuksen toimintakulttuuria kehittävää johtamista. Varhaiskasvatuksen laadun ja yhdenvertaisen toteutumisen keskeinen tekijä on, että päiväkodeissa työskentelee ammattitaitoinen ja tehtäviinsä kelpoinen henkilöstö. On varmistettava, että varhaiskasvatuksen henkilöstön koulutusmäärät vastaavat todellista tarvetta, jotta turvataan yhdenvertainen ja tasalaatuinen varhaiskasvatus jokaisessa Suomen päiväkodissa. Aloituspaikkojen kohdentamisessa ja lisäämisessä on huomioitava alueelliset ja eri ammattiryhmien tarpeet.

Varhaiskasvatuksella on myös keskeinen merkitys ehkäistäessä alueellista segregaatiota. Myönteistä erityiskohtelua varhaiskasvatuksessa on lisättävä: varhaiskasvatuksen yksiköiden resursoinnissa on huomioitava alueella asuvien, erityisen haavoittuvassa asemassa olevien lasten määrä. 

Varhaiskasvatukseen on osoitettava tarvittavat määrärahat ja ylläpidettävä arviointikriteereitä, joilla määritellään, millaista on korkealaatuinen, pedagoginen varhaiskasvatus. Näin varmistetaan, että päiväkodeissa annettava varhaiskasvatus on yhdenvertaista ja tasalaatuista kaikkialla. Yksityisten varhaiskasvatuspalveluiden on toimittava jatkossakin samoilla laadullisilla kriteereillä ja samoilla asiakasmaksuilla kuin julkisten, eivätkä ne saa valikoida lapsia. Yksityisten varhaiskasvatuspalveluiden toiminnasta tuli luvanvaraista Marinin hallituskauden aikana. Yksityisen varhaiskasvatustoiminnan luvanvaraisuus turvaa toiminnan laatua nykyistä paremmin ja varmistaa osaltaan jokaisen lapsen oikeutta hyvään varhaiskasvatukseen.

Päiväkotien lapsiryhmät on aina muodostettava lapsen kehitystason mukaan, eli niissä huomioidaan lapsen ikä ja kehitystaso. Oppimisympäristöjen tulee olla monipuolisia, terveellisiä ja turvallisia. Lapsen tarvitsema tuki rakennetaan lapsen tarpeen mukaan, ei sen mukaan mitä on tarjolla. Kolmiportaisen tuen toteutumista varhaiskasvatuksessa tulee vahvistaa. Varhaiskasvatuksen osana on vahvistettava tunne- ja vuorovaikutustaitojen tunnistamista ja hallintaa ja kehotunnekasvatusta sekä positiivisen luontosuhteen kehittymistä.

Kolmiportaista oppimisen tuen kehittämistä on jatkettava. Oppimisen tuen osalta on selkeytettävä tuen eri tasoja ja niiden vaatimia resursseja ja varmistettava opetusryhmien mitoitus siten, että se huomioi tukea tarvitsevien lasten määrän. Oppimisen tuen edellytykset tulee turvata huolehtimalla myös erityisopettajien, psykologien ja koulukuraattorien rahoituksen riittävyys aina varhaiskasvatuksesta alkaen. 

Varhaiskasvatuksen osallistumisastetta tulee yhä nostaa. SDP:n tavoitteena on maksuton varhaiskasvatus. Maksuttomuutta ja korkeampaa osallistumisastetta kohti edetään askeleittain. Ensimmäisenä askeleena tätä kohti, Marinin hallitus alensi varhaiskasvatusmaksuja sekä palautti jokaisen lapsen oikeuden varhaiskasvatukseen. Tämän lisäksi toteutamme kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun vuosina 2021–2024. Maahanmuuttajataustaisten lasten varhaiskasvatuksen osallistumisasteen nostamiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota.

Tavoitteitamme  

Suomen on oltava maailman paras maa perheille. 

Hallituskaudet ylittävä lapsistrategia luo perustan ennakoitavalle ja pitkäjänteiselle lapsi- ja perhepolitiikalle. Sen toimeenpano on turvattava ja lasten kokemaa yksinäisyyttä on ehkäistävä lapsistrategian mukaisin toimin ja osana kansallista strategiaa ja poikkihallinnollista ohjelmaa yksinäisyyden vähentämiseksi.

Lapsiperheiden toimeentulo on turvattava sekä työllisyystoimin että kattavalla sosiaaliturvalla.  

Adoption asemaa on vahvistettava ja lapsettomuushoitoihin pääsyä helpotettava yhä useamman perheen perustamisen toiveen toteutumiseksi.

Ennaltaehkäisyyn on panostettava nykyistä enemmän ja lastensuojelun riittävät työntekijäresurssit on turvattava.

Perhevapaita on yhä kehitettävä kohti 16 kuukauden mittaista ansiosidonnaista vanhempainvapaata, joka jakautuu tasaisesti vanhempien kesken. 

Varhaiskasvatuksen on säilyttävä lapsen subjektiivisena oikeutena, sen osallistumisastetta on nostettava ja siinä on siirryttävä asteittain kohti maksuttomuutta. Vuoropäivähoidon saatavuutta on laajennettava koskemaan nuorimpia koululaisia. 

Kolmiportaisen tuen järjestelmää kehitetään edelleen. Oppimisvaikeuksia kokevat, mm. neurokirjon erityispiirteitä omaavat lapset huomioidaan palveluissa paremmin.

Helpotetaan työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista tarjoamalla vanhemmille mahdollisuus tehdä joustavampaa työaikaa ilman pelkoa ansiotason laskusta.

Kuntien ja hyvinvointialueiden palveluihin on varattava niihin tarvittavat resurssit. Erityisesti on taattava riittävä henkilöstömäärä, jotta palvelut voidaan toteuttaa lain ja tavoitteiden mukaisella tavalla. 

1.2. Koulutus, kasvatus ja sivistys

Sivistys antaa pohjan toteuttaa itseään yhteisön täysivaltaisena jäsenenä ja mahdollistaa yhteiskunnallisen osallistumisen, ajattelun vapauden sekä oman ja toisten arvon ymmärtämisen. Koulutuksellinen tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ihmisten kesken ovat hyvinvointiyhteiskunnan keskeisiä kulmakiviä ja rakentavat yhteiskunnan ja yksilöiden sivistystä. Koulutuksen ja oppimisen mahdollisuuksien on jakauduttava tasaisesti, jotta ne edistävät yhteiskunnan turvallista kehitystä kohti sosiaalisesti ja kulttuurisesti, ekologisesti sekä taloudellisesti kestävää tulevaisuutta. Koulutukseen kuuluu opetuksen lisäksi laajempi kasvatus- ja sivistystehtävä yhteiskunnassa. 

Ilman tasa-arvoista koulutusta ja läpi elämän kestävää oppimista ei ole tasa-arvoista yhteiskuntaa eikä turvallista yhteiskuntakehitystä. Tasa-arvoisen koulutusjärjestelmän tavoitteena on saavutettava maksuton perus-, toisen ja korkea-asteen koulutus. Työn, teknologian ja kulttuurin murroksessa Suomi pärjää vain koko yhteiskunnan laajalla osaamisella ja sivistyspääomalla.  Koulutuksen on oltava jatkossakin julkinen palvelu. Koulutuksen markkinaehtoistaminen johtaa tasa-arvon heikkenemiseen.  

Koulutuksen kautta tarjotaan kaikille mahdollisuudet kasvuun, osaamisen kehittämiseen ja näiden kautta aktiiviseen kansalaisuuteen. Siksi sosialidemokraattien tavoitteena on vahvistaa demokratiataitoja kaikilla koulutusasteilla sekä taata jokaiselle vahva yleissivistys. Koulutus tarjoaa mahdollisuuden kehittymiseen myös erilaista tukea tarvitseville oppijoille.Opetuksessa tunnistetaan erilaisista lähtökohdista tulevien opiskelijoiden tarpeet ja turvataan oikea-aikainen ja riittävä tuki. Tavoitteena on saada kaikki koulutuksen piiriin ja nostaa merkittävästi niin toisen asteen kuin erityisesti korkea-asteenkin läpäisyäja siten Suomen koulutus- ja osaamistasoa kohti OECD:n kärkeä. Erilaisten oppimisympäristöjen pitää olla avoimia ja tunnistaa ja tunnustaa laajasti muualla hankittu osaaminen osaksi oppimispolkua ja hyödyntää laajasti koko yhteiskunnan osaamista.    

Oppilaitoksista pitää tehdä esimerkillisen kiusaamisvapaita yhteisöjä. Koulurauha on jokaisen oppilaan, opiskelijan ja henkilökunnan luovuttamaton oikeus. Vastuu koulurauhasta ja turvallisesta oppimisesta on koko kouluyhteisöllä. Kiusaamiseen puuttuminen on kuitenkin ennen kaikkea koulujen, päiväkotien ja oppilaitosten henkilökunnan tehtävä. Henkilökunnalle tulee antaa riittävät työkalut puuttua kiusaamiseen.

Laadukkaan koulutuksen taustalla ovat ammattitaitoiset ja hyvinvoivat opettajat ja muu henkilökunta. Suomessa on oltava maailman parhaat opettajat, ja opetushenkilöstön riittävyydestä sekä osaamisesta tulee huolehtia kaikilla koulutusasteilla.  Tuetaan vastavalmistuneiden opettajien työhön siirtymistä mentoroinnilla ja varmistetaan kaikille opettajille mahdollisuus monipuoliseen täydennyskouluttautumiseen ja kelpoisuuden päivittämiseen. Esimerkiksi varhaiskasvatuksen parissa työskenteleville henkilöille pitää rakentaa täydennyskoulutusreittejä osaamisensa ja kelpoisuutensa päivittämiseen, jotta voidaan varmistaa osaava työvoima laadukkaan varhaiskasvatuksen järjestämiseksi kaikkialla Suomessa. Peruskoulussa opettajien vuosityöaikaan siirtyminen mahdollistaisi opettajien kaikkien työtehtävien huomioimisen oppilaitosten toiminnan suunnittelussa. Oppilaitosten opetuksen yhteisen suunnittelun kautta olisi mahdollista kohdentaa opetusresursseja nykyistä tarkoituksenmukaisemmin.   

Yhteiskunnan ja työelämän muutos muokkaa osaamistarpeitamme. Merkittävä tekijä muutoksessa on digitalisaatio, joka muokkaa toimintamalleja, työtapoja ja keinojamme käsitellä tietoa. Aktiivinen kansalaisuus edellyttää kriittistä ajattelu- ja lukutaitoa.

Viimeisten vuosien kriisien, kuten maailmanlaajuisen koronapandemian, Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan sekä energiakriisin keskellä koulutusjärjestelmän tärkeys on noussut entistä vahvemmin esiin. Koko koulutuskenttä varhaiskasvatuksesta vapaaseen sivistystyöhön luo yhteiskuntaan kestäviä rakenteita ja vahvistaa yhteiskunnan hyvinvointia ja henkistä kriisinkestävyyttä. Kriisien keskellä oppilaitokset ovat myös kansainvälistyneet ja monikielistyneet nopeasti. Tämä kehitys on huomioitava kaikessa koulutuksen kehittämisessä.  

Jatkuvan oppimisen avulla huolehditaan työllisyydestä ja edistetään koulutuksellisesta tasa-arvoa. Jokaiselle on annettava mahdollisuus huolehtia omasta osaamisestaan. Aiemmin hankittu pohjakoulutus ei riitä työelämän ja yhteiskunnan muuttuessa, vaan osaamista ja työuran suuntaa pitää päivittää entistä useammin. Jatkuvan oppimisen järjestelmien on mahdollistettava osaamisen päivittäminen ja yhteiskunnan muutosten mukana pysyminen. Koulutusjärjestelmän on palveltava koko väestön koulutuksellisia tarpeita. Erityistä huomioitava on kiinnitettävä matalan pohjakoulutuksen ja puutteellisten perustaitojen omaavien osaamisen kartuttamiseen.    

Koulutus on tulevaisuudessakin keskeinen keino kiinnittää kansalaiset yhteiskuntaan ja työelämään.  Suomen odotetaan olevan globaalissa koulutuskeskustelussa ja -toiminnassa merkittävä tekijä ja suunnannäyttäjä. Monet aikamme kysymykset ilmastonmuutoksesta lasten ja nuorten hyvinvointiin, tunnetaitoihin ja digi-sivistykseen ovat globaalisti yhteisiä ja niihin on viisasta etsiä yhteisiä ratkaisuja. Tarvitsemme globaalia koulutuspolitiikkaa kansallisten koulutusjärjestelmien rinnalle ja Suomen on syytä olla aktiivinen toimija. Lapset ja nuoret elävät maailmassa, jossa heillä on monia identiteettejä paikallisesta globaaliin. Kansallisen koulutusjärjestelmän ja -politiikan rinnalle pitää rakentaa paikallisia ja globaaleja tasoja. Paikallisuus toteutuu Suomessa kuntien roolin ja opettajien laajan autonomian kautta. Globaalisti voimme edistää yhteisiä laadukkaita opetussisältöjä. Suomelta odotetaan globaalissa koulutuskeskustelussa ja -toiminnassa kokoaan isompaa roolia ja merkittävää kädenjälkeä. Globaalille osallistumiselle on luotava vahvat rakenteet ja riittävät resurssit. 

Meidän on vaikutettava kansainvälisiin mittareihin siitä, mitä on hyvä koulutus. Meidän on tarjottava osaamistamme esimerkiksi kehityspolitiikassa erityisesti koulutuksen saralla. Näkökulman on kuitenkin oltava yhteistyötä ja globaalia näkökulmaa painottava. Globaalikasvatuksen avulla opimme yhteistyöstä ja mukanaolosta, ja sitä pitää tarjota jokaisella koulutusasteella.Koulutuksen globaalin vaikuttavuustyön osana on huomattava globaalin koulutusmarkkinan kasvu, jossa mukanaolo on edellytys vaikuttavuudelle. Suomalaislähtöistä laadukasta koulutusta on oltava tarjolla maailmalla.  

Suomen itsessään on oltava kansainvälisesti houkutteleva maa tulla opiskelemaan. Kansainväliset opiskelijat integroidaan mahdollisimman hyvin osaksi koko yhteisöä. Osana opintoja tarjotaan keinoja integroitua suomalaiseen työelämään jo ennen valmistumista sekä kotimaisten kielten opintomahdollisuuksia. Tänne tulevalle kansainväliselle opiskelijalle on luotava kannusteet sille, että hän haluaa opintojensa jälkeen jäädä Suomeen.

12-vuotisen peruskoulutuksen on taattava yhdenvertaiset mahdollisuudet jokaiselle oppijalle

Peruskoulu on koko suomalaisen koulutusjärjestelmän kruunun jalokivi ja sen kehittämisestä on pidettävä huoli. Oppivelvollisuuden laajentaminen SDP:n tavoitteiden mukaisesti kattamaan peruskoulun lisäksi toinen aste on ollut suomalaisen koulutuspolitiikan merkittävimpiä rakenteellisia uudistuksia vuosikymmeniin. Nyt peruskoulu ja toinen aste muodostavat oppivelvollisuuden ja 12-vuotisen peruskoulutuksen, ja koulutus on tosiasiallisesti maksuton kaikille. Seuraavaksi on laajennettava esikoulu kaksivuotiseksi. 

2020-luvun lapsista valtaosa päättää oppivelvollisuuskoulutuksen 2030-luvulla, siirtyy työelämään 2040-luvulla ja päättää työuransa vuosisadan loppupuolella. Jotta peruskoulu ja 12-vuotinen oppivelvollisuuskoulutus pystyvät vastaamaan 2040 luvun tarpeisiin, väestökehityksen haasteisiin ja yhteiskunnalliseen kehitykseen, on aloitettava peruskoulun parlamentaarinen kokonaisuudistus. Tavoitteena on lainsäädännöllisesti, rahoituksellisesti, toiminnallisesti yhtenäinen ja johdonmukainen kokonaisuus palvelemaan uudistunutta oppivelvollisuutta. Sillä varmistetaan nykyistä selkeämpi mahdollisuus seurata, ohjata ja koordinoida oppilaiden sivistyksellisten oikeuksien ja palveluiden yhdenvertaista ja laadukasta toteutumista koko maassa julkisesti tuotettuina.    

Vuonna 2021 lähes 40 prosentissa Suomen kunnista syntyi alle 25 lasta. Näiden kuntien on vaikeaa järjestää monipuolista opetustarjontaa ja oppilaiden koulumatkat voivat kasvaa pitkiksi. Erot kuntien mahdollisuuksissa tuottaa laadukkaita koulutuspalveluita kasvavat edelleen. Kuntien vastuulla olevien varhaiskasvatuksen, perusopetuksen sekä toisen asteen koulutuksen laatu tulee turvata kaikkialla Suomessa esimerkiksi koulutuksen järjestäjien välistä yhteistyötä lisäämällä.  

Peruskoulussa pitää pystyä hankkimaan sellaiset tiedot ja taidot, joilla jokainen pärjää toisen asteen koulutuksessa. Vahvat oppimaan oppimisen taidot, yleissivistys, luku-, kirjoitus- ja laskutaito sekä kielitaito, digitaidot, medialukutaito, demokratiataidot ja tunnetaidot ovat tänä päivänä keskeisiä kansalaistaitoja, joiden opetusta tulee jatkossa vahvistaa entistä enemmän peruskoulussa. Peruskoulussa voidaan tukea myös liikunnalliseen elämäntapaan kasvamista. Siksi perusopetuksen kokonaistuntimäärää on lisättävä muutamilla vuosiviikkotunneilla ja ne tulee paikallisesti kohdentaa tarpeen mukaan.  Sukupuolisensitiivinen kasvatus tulee ulottaa kaikille koulutuksen asteille. Tasa-arvokysymykset opetuksessa valtavirtaistetaan sisällyttämällä ne opetussuunnitelmien perusteisiin.

Erilaiset oppimisen tuen tarpeet on huomioitava läpi koulupolun. Sitoudumme kansainvälisten sopimusten mukaisesti inkluusion toteutumiseen kouluissa ja oppilaitoksissa ja takaamme jokaiselle oppijalle tarvittavan tuen. Oppimisen tukeen on varattava riittävät ja tarkoituksenmukaiset resurssit, eikä inkluusiota saa käyttää säästökeinona. Oppimisen tuen käsitteitä ja toteutumista oppivelvollisuuden aikana on täsmennettävä, sekä oppimisen tuen lainsäädäntöä selkeytettävä. Tavoitteena on, että jokaisen oppilaan oikeus tukeen vahvistuu, tuki on riittävää ja oikea-aikaista, ja yksilöllisten tuen tarpeiden muuttuessa erilaisten tukimuotojen toteutuminen on sujuvaa.      

Alueellisten kasvatus- ja koulutuspalveluiden merkitys segregaatiokehityksessä, eriarvoisuuden torjumisessa sekä hyvinvointi- ja oppimiserojen tasaamisessa on suuri. Etenkin peruskoulut ovat tärkeä asuinpaikkavalintaa ohjaava ja sitä kautta myös kaupunginosien eriytymiseen vaikuttava tekijä. Segregaation ehkäisyssä ja erojen tasaamisessa päiväkotien ja peruskoulujen tarvelähtöinen rahoitus onkin erityisen merkityksellistä ja siihen tulisi yhä enemmän panostaa kansallisesti.  Tasa-arvorahoituksen määrä on vakiinnutettava tasolle, joka on opetuksen järjestäjien tarpeisiin vastaava ja ennakoitava.  

SDP:n pitkäaikainen tavoite on, että jokaiselle oppijalle paras koulu on oma lähikoulu. Lähikouluperiaatteen vahvistamiseksi kouluihin hakeutumiseen ja oppilasvalikointiin liittyvien periaatteiden tarkastelu paikallisesti on keskeistä. Koulujen erityispainotusten jakautumiseen alueellisesti tasaisesti kuntien sisällä tulee kiinnittää erityistä huomiota, kuten myös painotetun opetuksen hakukäytäntöjen yhtenäisyyteen, yhdenvertaisuuteen ja avoimuuteen. Myös koulujen sisäiseen eriytymiseen on puututtava. Opetuksen järjestäjien tulee harkita painotetun opetuksen toteuttamista tuntimuotoisena opetuksena pysyvien erikoisluokkien vaihtoehtona. Painotettuun opetukseen liittyvien kansallisten linjausten tarkastelu on niin ikään tarpeen. 

Tarvitaan perusopetuksen parlamentaarinen kokonaisuudistus, jonka osana käynnistetään maahanmuuttajataustaisia oppilaita koskeva kehittämisohjelma. Ohjelma sisältää perusopetukseen valmistavan ja oman äidinkielen opetuksen lainsäädäntöuudistukset sekä suomi tai ruotsi toisena kielenä (S2) -opetuksen kehittämisen ja opetustuntimäärien nostamisen. 

Uskontojen ja elämänkatsomusten ymmärtämisen merkityksen korostuessa ja niiden välisen vuorovaikutuksen lisääntyessä koulun tulee tarjota oppilaille mahdollisuus ymmärtää omaa uskontoaan, elämänkatsomustaan ja kulttuuriaan suhteessa muihin uskontoihin, elämänkatsomuksiin ja kulttuureihin. SDP haluaa uskonnon- ja elämänkatsomustiedon kaikille yhteiseksi katsomusaineeksi. Yhteisessä katsomusaineen opetuksessa oppilailla olisi sama kohtelu uskontokunnista riippumatta, mikä edistäisi opetuksen tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Kaikille yhteinen oppiaine helpottaisi opetuksen sirpalemaisuutta ja työjärjestyksen laadintaa, samoin opetussuunnitelmien laatiminen yksinkertaistuisi, kun tarvittaisiin vain yksi opetussuunnitelma. Nykyisenlainen uskonnon- ja elämänkatsomustiedon opetus lopetettaisiin peruskoulussa ja toisella asteella.   

Sosialidemokraatit haluavat jatkaa joustavan kokonaiskoulupäivän sekä aamu- ja iltapäiväkerhotoiminnan kehittämistä. Joustava koulupäivä tasa-arvoistaa myös lasten harrastusmahdollisuuksia, kun toimintaa tuodaan koulupäivän yhteyteen. Näin entistä useammalla lapsella on mahdollisuus harrastaa yhdessä muiden lasten kanssa. Joustava koulupäivä mahdollistaa myös sen, että perheille jää enemmän aikaa yhdessäoloon, kun harrastustoiminta kytkeytyy koulupäivän yhteyteen.

12-vuotinen oppivelvollisuuskoulutus takaa laajan yleissivistyksen. Sen päätyttyä kaikilla tulee olla vahvat kansalaistaidot ja mahdollisuudet jatko-opintoihin, joiden avulla pärjääminen ja osallisuus muuttuvassa yhteiskunnassa on mahdollista.Yhtenäisempi toinen aste on tulevaisuudessa vahvempi osa oppivelvollisuuskoulutusta, jonka loputtua kaikilla on valmiudet jatko-opintoihin ja työelämään sekä läpi elämän jatkuvaan oppimiseen. Sosialidemokraatit kannattavat toisen asteen tiiviimpää yhteistyötä niin sisällöllisesti kuin rakenteellisesti ja sillä voidaan parantaa toisen asteen saavutettavuutta. Toisen asteen kehittämisessä pitää huomioida väestökehitys, alueelliset työvoimatarpeet sekä mahdollisuus kasvattaa sivistyksellistä ja ammatillista osaamista riittävin resurssein koko maassa. Samalla tulee huomioida eri väestö- ja kieliryhmien sekä maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden tarpeet osana kehittämistä. Selkeytetään kaksoistutkinnon asemaa lainsäädännössä, rahoituksessa ja hakumenettelyissä.  

Lukion ja ammatillisen koulutuksen rahoitus tulee turvata kattamaan aidosti maksuttoman toisen asteen tutkinto osana oppivelvollisuutta sekä varmistaa, että esimerkiksi oppimateriaalia on tarjolla suomeksi ja ruotsiksi, mutta myös vähemmistökielillä. Oppivelvollisten osalta toisen asteen perusrahoituksen määräytymistä tulee yhtenäistää. 

Suomi kansainvälistyy nopeasti ja Suomessa asuu paljon nuoria, jotka ovat suorittaneet perusopetuksen tai sitä vastaavat opinnot muulla kuin kotimaisilla kielillä. Vieraskielisten lasten ja nuorten määrä tulee kasvamaan, jos kansalliset maahanmuutolle asetetut tavoitteet toteutuvat ja Suomi onnistuu vetovoimatekijöiden vahvistamisessa. Siksi sosialidemokraattien tavoitteena on lisätä mahdollisuuksia suorittaa toisen asteen tutkinto englanniksi. Mahdollistetaan englanninkielisen kansallisen ylioppilastutkinnon järjestäminen ja mahdollistetaan englanninkielinen kansallinen lukiokoulutus sekä ylioppilastutkinnon suorittaminen. Lisätään ammatillisessa koulutuksessa järjestämislupia englanninkieliseen opetus- ja tutkintokoulutukseen työelämätarpeiden perusteella.

Oppivelvollisuuden laajenemisen jälkeen on tarpeen eriyttää oppivelvollisuuteen tähtäävä ammatillinen koulutuksen rahoitus aikuisten ammatillisesta koulutuksesta. Ammatillisen koulutuksen kehittämisessä on seurattava nopeasti työmarkkinoiden muutoksia, jotta koulutuksen sisällöt pysyvät ajan mukaisena.  Ammatillisen koulutuksen laatu ja laajuus on turvattava yhteiskunnan muutoksissa.  Ammatillisten tutkintojen perusteiden on oltava riittävän laaja-alaisia, jotta oppivelvollinen nuori saa niistä hyvät eväät elinikäiseen oppimiseen, ammattisivistykseen, työelämätaitoihin ja yhteiskunnalliseen osallisuuteen. Samalla ammatillisen koulutuksen väylää korkeakouluopintoihin on vahvistettava ja entistä useampaa nuorta kannustaa jatkamaan opintoja korkea-asteelle. Siksi esimerkiksi yleissivistävien aineiden opetus on oltava riittävällä tasolla. Ammatillista koulutusta tulee uudistaa siten, että opiskelija hakeutuu nykyistä laajempiin, alakohtaisiin kokonaisuuksiin. Koulutusten edetessä opiskelija voi valita, millaisiin tehtäviin hän alan sisällä haluaa erikoistua. Huolehditaan jatkossakin riittävästä kontaktiopetuksen ja ohjauksen määrästä ammatillisessa koulutuksessa osaamistason nostamiseksi. Vahvistetaan oppivelvollisten oikeutta kokonaisiin koulupäiviin myös ammatillisessa koulutuksessa. 

Lukion tehtävänä on antaa hyvä yleissivistys, kehittää ongelmanratkaisukykyä ja luovuutta sekä vahvistaa kriittistä ja loogista ajattelua sekä rakentaa polkua korkeakouluopintoihin. Maailman muutos haastaa myös ylioppilaskirjoituksia, jotka nähdään herkästi lukiokoulutuksen päätavoitteena. Sosialidemokraatit katsovat, ettei yleissivistävän lukiokoulutuksen kehittämisen tule keskittyä pelkästään ylioppilaskirjoitusten ympärille ja pitkällä tähtäimellä ylioppilaskirjoituksista voidaan luopua, samalla kuitenkin huolehtien opiskelijoiden arvioinnin yhdenvertaisuudesta.  

Lukiokoulutuksen kehittämisessä ja siihen varattavissa resursseissa on kiinnitettävä huomiota erityisesti kouluhyvinvoinnin parantamiseen. Lukioiden opinto-ohjauksen laatu on merkittävässä roolissa yksilöllisten opintopolkujen toteutumisessa ja lukion jälkeisiin opintoihin hakeutumisen sujuvoittamisessa. Lukio-opintoihin tulee sijoittaa tarvittava määrä pakollista työelämään tutustumista.  

Oppimisen tukea on vahvistettava toisella asteella. Lukioissa on vahvistettava opiskelijan oikeutta tukiopetukseen sekä erityisopetukseen. Lisätään paikkoja ammatillisesti vaativaan erityisen tuen oppilaitoksiin maantieteellisestä kattavuudesta huolehtien ja vahvistetaan opiskelijan oikeutta tuki- ja erityisopetukseen.   

Sosialidemokraatit haluavat varmistaa, että jokaisella opiskelijalla on mahdollisuudet tosiasiallisesti suorittaa toisen asteen tutkinto. Siksi on vahvistettava valmistavaa opetusta ja TUVA opetusta, jotta ne opiskelijat, joilla ei ole vielä tiedollisia edellytyksiä suorittaa toista astetta ammatillisessa koulutuksessa tai lukiossa, saavat riittävää tukea ja mahdollisuuden suorittaa toisen asteen tutkinnon sekä tuen opintojen loppuun saattamiseen. On mahdollista, että nykyisten työpajojen, oppimissopimuksen ja muiden esimerkiksi nivelvaiheessa hyödynnettävien mallien ja menetelmien pohjalta syntyy nykyisen lukio- ja ammatillisen koulutuksen rinnalle uusi joustava malli oppivelvollisuuden suorittamiseen.  

Koulujen ja oppilaitosten tulee olla oppimisen ja hyvinvoinnin ympäristöjä, jotka tukevat jokaisen oppilaan ja opiskelijan kasvua ja kehitystä. Koulujen ympärille on sekä luonnollista että toimivaa rakentaa lasten ja nuorten hyvinvointia vahvasti ja moniammatillisesti tukeva arki ja oppimisympäristö. Laadukkaan oppimisen ja hyvinvoinnin tueksi on jokaiselle oppijalle oltava saatavilla sosiaalinen, pedagoginen, psyykkinen ja terveydellinen tuki. Oppimisympäristöjen on oltava pedagogisesti tarkoituksenmukaisia, sisäilmaltaan terveitä ja turvallisia. Kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyön tulee olla tiivistä ja vuorovaikutteista oppijoiden kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin vahvistamiseksi.

Suomen osaamistaso nostettava maailman kärkeen 

Suomi menestyy vain osaamisella, ja tämän vuoksi korkeakoulutettujen osuudessa nuorten ikäluokassa täytyy tavoitella maailman kärkeä. Suomalaisten koulutustaso on kansainvälisessä vertailussa tippunut jo pitkään ja on nyt kehittyvien maiden keskitasoa. Tähän kehitykseen on saatava muutos. Ensi vaiheessa tavoitteena on, että 2030-luvulla 60 prosenttia nuorista ikäluokista on korkeakoulutettuja. Koulutustason nostossa on tärkeää, että ammatillisen koulutuksen suorittaneiden osuus korkeakoulutuksessa nousee merkittävästi. Näitä tavoitteita tukee korkeakoulutuksen maksuttomuus ja aloituspaikkojen pitkäjänteinen lisääminen. Koulutuksen ja tutkimuksen rahoitus korkeakouluissa on oltava pitkäjänteistä, vakaata ja katettavat laajentuvat koulutusmäärät. Korkeakoulujen perusrahoitusta on vahvistettava.

Pelkkä opiskelupaikkojen lisääminen ei auta, jos opinnot jäävät kesken. Osaava ja pedagogisesti pätevä henkilökunta mahdollistaa opintojen sujuvan edistymisen, mikä osaltaan lisää opintojen läpäisyä. Erityisesti yliopistoissa on huomioitava nykyistä vahvemmin pedagoginen osaaminen ja tuettava henkilökunnan mahdollisuutta suorittaa pedagogisia opintoja.  

Osana korkeakoulutuksen laajentamista on voitava nykyistä paremmin kohdentaa korkeakoulutuksen aloituspaikkoja niille hakijoille, joilla ei paikkaa ole ennestään. Korkeakoulujen valintajärjestelmiä kehitetään yhdessä korkeakoulujen kanssa siten, että tutkinto-opinnot voidaan aloittaa sujuvasti ilman vastentahtoisia välivuosia. Valinnoissa hyödynnetään ylioppilaskoetta mahdollisuuksien mukaan kuitenkin niin, että muita valintatapoja kehitetään tutkimusperustaisesti. Erilaisten valintatapojen on oltava sellaisia, että erillisille maksullisille valmennuskursseille ei ole tarvetta. Jo korkeakoulutuksessa olevien mahdollisuutta suunnata opintojaan uudelleen tulee tukea kehittämällä korkeakoulujen sisäisiä ja välisiä siirtymiä. Avoimen korkeakoulutuksen tarjontaa tule avata maksuttomasti niille opiskelijoille, jotka eivät ole onnistuneet saamaan aloituspaikkaa.  

Osaamisen lisäksi on myös huolehdittava opiskelijoiden hyvinvoinnista. Korkean osaamistason saavuttamista ei voida tehdä kuluttamalla opiskelijoita loppuun jo opintojen aikana. Korkeakouluopiskelijoiden terveydenhuollon resurssit on turvattava.Osana hyvinvointia on myös taloudellinen turva, josta syystä niin toisen asteen kuin korkea-asteen opiskelijoiden toimeentulosta ja mahdollisuudesta keskittyä opintoihin on huolehdittava riittävän tasoisella opintorahapainotteisella opintotuella ennen siirtymistä yleisturvaan. Harjoittelun aikaisen tuen osalta lähtökohtaisesti opiskelija saa palkkaa ja mikäli näin ei ole, turvataan opiskelijan toimeentulo opintotuella. Opiskelijoiden vaikuttamismahdollisuuksia edistetään turvaamalla ja vahvistamalla ylioppilas- ja opiskelijakuntien toimintaedellytyksiä. Tuetaan laadukasta, kohtuuhintaista ja opiskelijoiden moninaiset asumistarpeet huomioivaa opiskelija-asuntorakentamista esimerkiksi korottamalla investointiavustusta ja terveellisiä opiskelijalounaita sitomalla ateriatuki enimmäishintaan.   

Korkeakoulutusta uudistettaessa on myös käytävä läpi kahden erillisen ja osin päällekkäisen korkeakoulujärjestelmän tarpeet. Tavoitteena on yhteistyön esteiden poistaminen ja autonomisten korkeakoulujen organisoituminen ilman turhia hallinnollisia rajoja. Jatkossakin on tarvetta niin akateemisille kuin ammatillisille korkeakoulututkinnolle, joilla on erilaisia osaamistavoitteita.Korkeakoulujen välille tulee luoda kannusteet laajalle yhteistyölle esimerkiksi saman alan sisällä tai alueellisesti. Näiden kannusteiden on myös tuettava vastaavanlaisen yhteistyön kehittymistä kansainvälisesti. Erilaisten yhteistyöverkostojen tavoitteena on hyödyntää jokaisen korkeakoulun parasta osaamista ja vähentää turhaa päällekkäistä työtä. Alueellisen tarpeiden ja saavutettavuuden takia on keskeistä, että kaikissa maakunnissa on korkeakoulu tai -kouluja.

Kasvavat osaamistarpeet ja koulutustason nosto tarkoittaa myös sitä, että tutkijakoulutuksen määrää on lisättävä. Yhä suurempi osa tohtoreista työllistyy jatkossa akateemisen maailman ulkopuolella, joka on huomioitava tutkijakoulutusta kehitettäessä. Pääsääntöisesti tutkijakoulutukseen on varattava rahoitus koko sen keston ajalle, eikä rahoitusta pidä joutua kokoamaan erilaisista apurahapätkistä.  

Vahvistetaan avointa korkeakoulutusta, joka antaa monipuolisia mahdollisuuksia hankkia korkeakoulutusta läpi elämän ja tarjoaa myös mahdollisuuden syventää ammatillista osaamista tai vaihtaa alaa. Tulevaisuuden korkeakoulu ei tuota vain koulutusta, vaan toimii myös yhteyspisteenä osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa. Korkeakoulujen fyysisten ja digitaalisten oppimisympäristöjen sekä monipuolisten opetus- ja ohjausratkaisujen on mahdollistettava tämä.  Korkeakoulujen ympäristön on oltava esteettömiä ja saavutettavia. 

Suomi on jatkuvan oppimisen edelläkävijä

Työn murroksessa kaikilla on oltava oikeus ja mahdollisuus ylläpitää omaa osaamistaan ja työkykyään sekä hankkia uutta osaamista koko työuransa ajan maailman muutosta ketterästi seuraten. Jatkuvan oppimisen mallimaassa osaamisten lisäksi edistetään vahvasti myös sivistystä.

Aikuiskoulutuksen tulee vastata myös aikuisten peruskoulutuksen ja yleissivistyksen tarpeisiin. Koko työikäisellä väestöllä tulee olla suoritettuna vähintään toisen asteen tutkinto. On paljon aikuisia, jotka tarvitsevat toisen mahdollisuuden oppia yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittavia perustaitoja. Työikään tulevat ikäluokat eivät riitä täyttämään työmarkkinoiden tarpeita. Katseet täytyy kääntää kaikkien työntekijöiden osaamisen kehittämiseen yhteistyössä työnantajien kanssa.  

Yhteiskunnan ja koulutuksentarjoajien on tunnistettava nopeasti nousevat temaattiset ja alueelliset koulutustarpeet ja vastattava niihin joustavasti ja ketterästi. Tiiviiden, nopeisiin osaamistarpeiden muutoksiin reagoivien koulutuskokonaisuuksien järjestäminen on olennainen osa kaikkien koulutusasteiden toimintaa.  Yhteiskunnassa on myös tunnistettava ja tunnustettava nykyistä paremmin koulutuksen ulkopuolella, kuten päivittäisessä työelämässä, hankittu osaaminen.  

Kasvavat koulutustarpeet vaativat laajempaa rahoituspohjaa kuin nykyisin ja olemassa olevien resurssien uudelleen kohdentamista. Jatkuvan oppimisen rahoitukseen on saatava vahvemmin mukaan työnantajat yhteiskunnan rinnalle. 

Jatkuvan oppimisen ohjaus- ja rahoitusrakenteita kehitetään siten, että tutkintoa lyhyemmän jatkuvan oppimisen tarjonnan määrä kasvaa ja koulutuspanoksia voidaan suunnata koulutustason nostamiseen. Tutkintoon johtavaa koulutusta suunnataan erityisesti niille, joilla tutkintoa ei vielä ole, huomioiden kuitenkin mahdollisuudet vaihtaa alaa.  

Jatkuvalle oppimiselle luodaan selkeä lainsäädäntökehikko, joka määrittelee muun muassa jokaisen oikeuden jatkuvaan oppimiseen, tavoitteen koulutuksellisen tasa-arvon edistämiseen, soveltuvien koulutusten määrittelyn, opintojen aikaisen toimeentulon määrittelyn, yksilöiden ohjaamiseen ja tukemiseen liittyvän toiminnan määrittelyn, aliedustettujen ryhmien hakevan toiminnan määrittelyn, jatkuvan oppimisen koulutuksen tarkoituksen vastata työelämän tarpeita, jatkuvan oppimisen rahoituksen eri koulutusasteilla ja koulutusmuodoissa sekä suhteen markkinaehtoiseen koulutustoimintaan ja säädeltyihin ammatteihin.  

Luodaan uusi työelämäkoulutuksen malli, jolla mahdollistetaan työuran aikainen osaamisen kehittäminen. Työelämäkoulutus on tutkintoa lyhyempää koulutustarjontaa, joka vastaa yksilöiden ja työelämän osaamisen kehittämisen tarpeisiin. Työelämäkoulutuksen toteuttamisessa hyödynnetään nykyistä tarjontaa ja järjestäjiä. Tarjonta kootaan helposti löydettäväksi yhdelle luukulle ja kokonaisuuteen sisältyy myös kattavat ohjauspalvelut yksilöille.    

Ammatillinen aikuiskoulutus on nähtävä selkeämmin erillään ammatillisesta oppivelvollisuuskoulutuksesta ja sen tulee toimia erityisesti niiden henkilöiden koulutusväylänä, joilla on heikot perustaidot, jotka tarvitsevat ammatillista lisäkoulutusta tai haluavat syvempää osaamista sekä heille, jotka ovat syystä tai toisesta vaihtamassa alaa. Koulutus tapahtuu kiinteässä yhteistyössä työelämän kanssa. Työhön ja itsenäiseen elämään valmentavaan koulutukseen eli TELMA-koulutukseen on luotava aikuisille sopivia jatkopolkuja. Jatketaan myös osaamisperusteisen järjestelmän vahvistamista ammatillisessa koulutuksessa, vapaassa sivistystyössä sekä taiteen perusopetuksessa.     

Yhteiskunnan on kiinnitettävä jatkuvassa oppimisessa huomiota oppimiseen tarvittavaan ajankäyttöön sekä elinikäiseen ohjaukseen, jotta resursseja käytetään hyväksi parhaalla mahdollisella tavalla. Kaikilla aikuisilla tulisi olla työuransa aikana mahdollisuus myös pidempiaikaiseen opiskeluun sekä osaamisen kehittämiseen työn ohessa. Yleisturva mahdollistaa opinnot kaikissa elämänvaiheissa tarjoten riittävän sosiaaliturvan tason eri elämänvaiheissa niin tutkintoon johtavassa kuin täydentävässäkin koulutuksessa.  

Korkeakouluissa otetaan käyttöön monen OECD-maan tapaan korkeakoulujen lyhyttutkinnot eli korkeakouludiplomit. Näin voidaan laajentaa korkeakoulutusta nyt koulutuksen ulkopuolella oleville ryhmille ja luoda väylä alemman korkeakoulututkinnon suorittamiseen siten, että jo suoritetut opinnot lasketaan hyväksi mahdollisuuksien mukaan.

Vapaa sivistystyö tunnustetaan osaksi suomalaista koulutusjärjestelmää ja sen kansalliseksi tavoitteeksi asetetaan aikuisväestön elinikäisen oppimisen edellytysten ja perustaitojen parantaminen. Sen on edistettävä elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa ja aktiivista kansalaisuutta tukevaa koulutusta. Tavoitteena ovat ihmisten monipuolinen kehittyminen, hyvinvointi sekä kansanvaltaisuus ja moniarvoisuus. Saavutettavuutta on parannettava siten, että se tavoittaa kaikki yhteiskuntaluokasta riippumatta. Vapaan sivistystyön resursoinnissa on huomioitava sen sivistys- ja kulttuuripääomaa vahvistava rooli. 

Tavoitteitamme

Koulutuksen ja sivistyksen on oltava jatkossakin julkinen palvelu.

Lähikouluperiaatteesta on pidettävä huolta: opetuksen laadun ja oppimisen mahdollisuuksien tulee toteutua yhdenvertaisesti kaikissa peruskouluissa. Erityisesti perustaitojen vahvistamiseen kiinnitetään huomiota.  

Koulujen ja oppilaitosten tulee olla oppimisen ja hyvinvoinnin ympäristöjä, jotka tukevat jokaisen oppilaiden ja opiskelijoiden kasvua ja kehitystä.

Toisen asteen laatua ja kehitystä vahvistetaan niin, että se vastaa koko ikäluokan nuorten tarpeisiin ja muodostaa tosiasiallisen oppivelvollisuuskoulutuksen kaikille.

Korkeakoulujen aloituspaikkojen määrää nostetaan ja korkeakouluopintoihin pääsyä helpotetaan heille, joilla ei ole olemassa olevaa opinto-oikeutta. Vahvistetaan korkeakoulujen rahoitusta kattamaan kasvavat opiskelijamäärät.  

Koulutus säilyy suomalaisille maksuttomana peruskoulusta korkeakouluun.

Suomen osaamistasoa nostetaan ja koko työikäisellä väestöllä on suoritettuna vähintään toisen asteen tutkinto. Tavoitteena on, että 2030-luvulla 60 prosenttia nuorista, eli 25–34-vuotiaiden ikäluokasta, on korkeakoulutettuja.

Tehdään Suomesta jatkuvan oppimisen edelläkävijä. Meidän tulee luoda selkeä lainsäädäntö- ja rahoitusjärjestelmä, joka antaa raamit jatkuvalle oppimiselle.

Jokaisella tulee olla oikeus oman osaamisensa ylläpitoon. Erityisesti koulutuksessa aliedustettujen ryhmien oppimista tuetaan aina perustaidoista ammatilliseen osaamiseen sivistystä unohtamatta. Jatkuvaa oppimista ei tehdä pelkästään julkisella rahoituksella, vaan myös työnantajat on otettava vielä nykyistä vahvemmin mukaan.

Opiskelijoiden hyvinvoinnista huolehditaan kokonaisvaltaisesti turvaamalla opiskelijoiden terveydenhuollon resurssit, opintorahapainotteisella opintotuella sekä huolehtimalla opiskelija-asuntojen laadusta ja riittävyydestä.   

Suomen globaali vaikuttavuus koulutuksessa on laajaa. Tavoittelemme globaalin koulutuksen sisältöjen ja rakenteiden vahvistumista kansallisen koulutusjärjestelmän rinnalla. 

1.3. Tiede, tutkimus ja innovaatiot rakentavat onnellista ja osaavaa Suomea

Korkeakoulutuksen tehtävänä on edistää vapaata opetusta- ja tutkimusta. Suomen globaali menestys 2030-luvulla rakentuu koulutuksen, sivistyksen, tieteen, tutkimuksen, osaamisen ja innovaatioiden varaan. Nämä ovat keskeinen keino, kun ratkaisemme kestävällä ja oikeudenmukaisella tavalla ilmastonmuutoksen kaltaisia nykyisiä ja tulevia globaaleja haasteita.

Tiedon ja osaamisen monopoli ei kuulu yksittäisille toimijoille, vaan osaaminen on hajautettava yhteiskunnan eri sektoreille ja toimijoille. Julkiset rajapinnat avataan yhteiskunnan eri toimijoiden hyödynnettäväksi turvallisuusnäkökulmat huomioiden. Näin innovaatioille on tarjolla hyvä kasvualusta. Julkisen sektorin esimerkillä kannustetaan yksityisen sektorin toimijoita yhteistyöhön tiedon ja datan hyödyntämisessä. Systemaattisen ennakointitoiminnan avulla suomalainen yhteiskunta pystyy hyödyntämään muuttuvan toimintaympäristön mahdollisuuksia ja ratkaisemaan siihen liittyviä haasteita vaikuttavasti.

Julkisella rahoituksella tai julkisista palveluista tuotettu tieto on oltava julkisesti omistettua ja yhteiskunnan avoimessa käytössä. Esimerkiksi yksityisten toteuttamiin tietojärjestelmiin tallennettu terveys- tai muu asiakastieto tulee olla julkisen toimijan omistamaa ja hyödynnettävissä.

2030-luvulla tutkimus- ja kehitystoimintaan käytetään neljä prosenttia bruttokansantuotteesta parlamentaarisen sovun mukaisesti. Tutkimuksen ja muun kehitystoiminnan rahoituksen on tulevaisuudessa jakauduttava nykyistä tasaisemmin luonnontieteellisten ja tekniikan alojen, sekä humanistis, -yhteiskunta, -ja kasvatustieteellisten alojen välillä. Kuitenkin yhteiskunnan sen hetkiset tarpeet huomioiden. Tämä onnistuu, kun julkinen ja yksityinen sektori toimivat sujuvassa yhteistyössä kummallekin ominaisia vahvuuksia hyödyntäen. Tavoitteena on luoda eri alojen suomalaiset osaamisklusterit, jotka ovat globaalissa vertailussa huipputasoa.

Tiedeyhteisömme on oltava kansainvälisesti vetovoimainen ja tutkimuksen laadullisesti maailman kärkeä. Kaikissa suomalaisissa korkeakouluissa on tehtävä kansainvälisesti tunnustettua ja korkealaatuista tutkimusta. Tutkijoiden edellytyksiä keskittyä päätoimisesti tutkimukseen on parannettava, sekä tutkimuksen rahoitusprosessia on helpotettava.

Monipuolisen tieteen, tutkimuksen ja innovaatioiden on oltava läsnä kaikkialla yhteiskunnassa. Päätöksenteon on oltava tiedeperustaista. Julkisilla varoilla tehtävän tutkimuksen tuloksien ja julkaisujen on oltava koko yhteiskunnan hyödynnettävissä.

Tavoitteitamme

Nostetaan tutkimus- ja kehitystoimintaan käytettävän rahoituksen määrä neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta parlamentaarisen päätöksen mukaisesti.

Luodaan eri alojen suomalaiset osaamisklusterit, jotka ovat globaalissa vertailussa huipputasoa.

Avataan julkiset tietorajapinnat yhteiskunnan eri toimijoiden hyödynnettäväksi turvallisuusnäkökulmat huomioiden.

Julkisilla varoilla tehtävän tutkimuksen tuloksien on oltava koko yhteiskunnan hyödynnettävissä ja tiedejulkaisujen avoimia kaikkien saataville.

Toimitaan sen puolesta, että ennakointitoiminnalla yhteiskunnan eri osa-alueilla on riittävät resurssit ja lisätään ihmisten ja organisaatioiden ennakointivalmiuksia.

1.4. Työelämän kehittäminen

Meidän tulee turvata kaikkien ihmisten oikeus työhön. Suomeen tarvitaan enemmän ja parempaa työtä, joka lisää hyvinvointia, takaa toimeentulon ja mahdollisuuden kehittyä. Työn tuottavuudella on alati kasvava rooli kilpailuilla globaaleilla markkinoilla. Ihmisen pitää voida oppia työssään sekä pitää yllä ammattitaitoaan ja kehittää osaamistaan. Digitalisaatio ja vihreä siirtymä luovat uutta työtä, mutta samalla nykyisiä työpaikkoja katoaa. Muuttuvat työmarkkinat on nähtävä mahdollisuutena, jonka avulla voidaan rakentaa entistä parempaa työelämää ja yhteiskuntaa. Uusien työpaikkojen tarkka ennakointi on hakuammuntaa ja johtaa helposti vääriin johtopäätöksiin. Tärkeintä on kehittää työntekijöiden osaamista ja huolehtia, että lainsäädäntö huomioi muutokset nopeasti, ihmisten valmius oppia uusia tietoja ja taitoja paranee ja tuottavuuden kasvun tuoma lisäarvo jakaantuu oikeudenmukaisesti. Työ luo myös merkitystä ihmisten elämään ja on osa arkea. Työssä viihtyminen ja työhyvinvointi nousevat entistä tärkeämmiksi.  

Työelämää on kehitettävä eteenpäin sopimalla ja huolehtimalla työntekijöiden oikeuksista. Työelämässä on myös edistettävä työntekijöiden oikeuksia osallistua työpaikan päätöksentekoon ja järjestäytymisoikeudesta pidetään kiinni. 

Uuden ja paremman työn syntymisen edistäminen  

Työn vastaanottamisen ja työn tekemisen pitää aina olla kannattavaa. Tuottavuuden kasvun tuloksista ihmisten on ansaittava oma osansa parempana toimeentulona ja mahdollisesti lyhyempänä työaikana. Myös matalamman tuottavuuden alojen työntekijöillä on oikeus hyvään ansiokehitykseen. Työn ja vapaa-ajan yhteensovittaminen pitää myös olla mahdollista kestävällä ja inhimillisellä tavalla sekä erilaiset elämäntilanteet ja niiden aiheuttamat taloudelliset seikat huomioiden ja ihmiselle on turvattava riittävä, laadukas ja häiriötön vapaa-aika ja mahdollisuus pitää lomaa työstään. 

Uudistuva työelämä vaatii jatkuvia toimia tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisessä. Kaikenlainen syrjintä on poistettava ja palkkatasa-arvoa on edistettävä. Laaditaan kolmikantaneuvotteluiden kautta hallituskaudet ylittävä palkkatasa-arvo -ohjelma julkisen sektorin toimijoille. Ohjelmassa huomioidaan myös segregoituneet työmarkkinat. Suomessa ammatit ovat sukupuolittuneet, mikä aiheuttaa esimerkiksi perusteettomia palkkaeroja. Työyhteisöjen moninaisuutta tulee tukea määrätietoisilla toimilla, kuten anonyymin rekrytoinnin käyttöönotolla. Erityisesti heikommassa työmarkkina-asemassa olevien kiinnittymistä ja asemaa työelämässä tulee vahvistaa. Vammaisilla henkilöillä on oikeus myös palkkatyöhön ja riittäviin yksilöllisiin työhönvalmennustukiin ja -palveluihin sekä apuvälineisiin. 

Työmarkkinoiden muuttuessa tarvitaan ratkaisuja, joilla työehdoista sovitaan joustavasti ja jotka vastaavat paremmin työpaikkakohtaisiin tarpeisiin. Luottamus, työelämän lainsäädäntö sekä luottamusmiesjärjestelmä ja yleissitovat työehtosopimukset ovat pohja, joka mahdollistaa paikallisen sopimisen lisäämisen työmarkkinoilla. Lähtökohtana lainsäädännön uudistamisessa tulee aina olla työntekijöiden ja työnantajien väliseen sopimiseen perustuvat ratkaisut. Henkilöstön edustajien asemaa vahvistetaan kaikilla tasoilla. Edistetään henkilöstörahaston käyttöönottoa osana työntekijöiden palkitsemisjärjestelmää. Lisäksi ammattiliitoille annetaan kanneoikeus.

Suomen menestys kansainvälisessä kilpailussa turvataan vakaalla ja ennakoitavalla yhteiskunnalla, erittäin osaavalla työvoimalla ja uutta kasvua luovalla innovaatio- ja tutkimustoiminnalla. Uudet työntekemisen muodot yleistyvät ja erityisesti palkkatyön ja yrittäjyyden yhdistäminen lisääntyy. Tarvitaan myös sosiaaliturvan muutoksia, jotta epätyypillisissäkin töissä voi elää turvatusti. 

Turvaa työelämän karikoissa

Ketä tahansa meistä voi elämän jossain vaiheessa kohdata työttömyys. Työttömät ovat joukko erilaisia ihmisiä, erilaisissa elämäntilanteissa. Työttömyyttä saadaan estettyä ja lyhennettyä, kun jokaisella on oikeus henkilökohtaisiin, selkeisiin ja oikea-aikaisiin palveluihin. Työvoimapalvelut tukevat myös työelämässä olevia tarjoamalla muun muassa uraohjaus- ja osaamisen tunnistamispalveluja hyödyntäen tekoälyä ja digitaalisia ratkaisuja. Kolmas sektori osallistuu tiiviisti työvoimapalvelujen tuottamiseen ja kehittämiseen sekä yksilöille että työnantajille. Osallistava työvoimapolitikkaa panostaa siihen, että yksilö pystyy olemaan aktiivinen osa yhteiskuntaa ja tätä tuetaan muun muassa suuntaamalla joustavaa palkkatukea yrityksille, julkisille sektorille ja järjestöille. 

Nykyistä starttirahaa tulee kehittää yrittäjän kannalta etupainotteisemmaksi, jotta taataan yritykselle alkuvaiheessa paremmat mahdollisuudet vakauttaa yritystoimintaa. Uudistuksen voi toteuttaa kustannusneutraalisti.

Kannustava yleisturva turvaa työntekijöiden arkea mm. työttömyyden kohdatessa ja mahdollistaa myös alanvaihdon sujuvasti. Joustava ja yksinkertainen ansiosidonnainen työttömyysturvajärjestelmä turvaa ihmisten perustoimeentulon ja helpottaa ottamaan vastaan lyhyitä työjaksoja tai siirtymään yrittäjäksi. Perustoimeentulo turvataan yleisturvan pohjalta.  Ansiosidonnaisen työttömyysturvan tasoa ei heikennetä.

Työmarkkinoilla osatyökykyiset ja vammaiset henkilöt on nähtävä tärkeänä voimavarana, joita työnantajat työllistävät räätälöityjen julkisten palvelujen tukemana. Avoimilla työmarkkinoilla yhteiskunnallisilla yrityksillä ja kolmannella sektorilla on merkittävä rooli osatyökykyisten työllistäjänä.  Osatyökykyisten ja pitkäaikaistyöttömien mahdollisuuksia päästä työelämään tulee tukea eri keinoin myös jatkossa. Tämä tapahtuu esimerkiksi järjestöjen työllistämisen edellytyksiä parantamalla sekä laajentamalla vuonna 2022 alkanutta Työkanava Oy:n toimintaa. Työkanavan tehtävänä on edistää kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien osatyökykyisten työllistymistä. Osatyökykyisten työllistymistä tukee myös Marinin hallituksen päätös nostaa palkkatuen enimmäismäärä 70 prosenttiin. Järjestöjen 100 prosentin palkkatuki säilytetään. Työvoimapalvelujen ja sosiaali- ja terveyspalvelun yhteistyötä pitää kehittää kaikilla tasoilla. Kuntouttavan työtoiminnan pitää jatkossakin olla helposti saavutettavissa riippumatta sen järjestämistavasta.

Koulutusta läpi työelämän

Työn murroksessa menestyminen vaatii osaamistason nostoa kaikkien kansalaisten keskuudessa. Elinikäinen oppiminen mahdollistaa osaamisen päivittämisen ja kehittämisen. Sen edellytyksenä on, että kaikille on tarjolla laadukasta ja elämäntilanteeseen joustavasti sopivaa koulutusta. Työnantajan velvoitteita ja kannustimia huolehtia työntekijöiden osaamisen ylläpidosta ja kehittymisestä tulee vahvistaa. Tämänhetkinen koulutustarjonta ei vastaa riittävän hyvin työelämän tarpeisiin, ja työelämärelevantteja lyhyitä koulutusvaihtoehtoja on lisättävä.

SDP ehdottaa, että tutkintoon johtavan koulutuksen ohelle tulee luoda kokonaan uusi koulutuksen muoto, työelämäkoulutus. Työelämäkoulutuksessa on kyse enintään kuusi kuukautta kestävistä luvanvaraisista opinnoista. Ne eivät johda tutkintoon, mutta ne mahdollistavat osaamisen päivittämisen työikäisille, joilla on jo työkokemusta. Työelämäkoulutus ei ole vaihtoehto tutkinnoille, vaan se täydentää osaamista työuran aikana. Koulutuksen järjestäminen on mahdollista nykyisten toimijoiden toimesta, eli ammatillisessa koulutuksessa, ammattikorkeakouluissa, yliopistoissa ja vapaan sivistystyön oppilaitoksissa, ja ne voidaan järjestää yhteistyössä yritysten kanssa.

Uudistuva sosiaaliturvajärjestelmä ja täydentävät tuet mahdollistavat joustavan työn ja opiskelun yhteensovittamisen. Työttömien palvelujen painopiste on osaamisen kehittämisessä ja siinä, että työtön voi palvelujen avulla työllistyä kokonaan uudelle alalle. 

Aikuiskoulutusta täytyy kehittää, jotta kaikilla työikäisillä on aito mahdollisuus jatkuvaan oppimiseen. Ammatillisen aikuiskoulutuksen uudistuksessa tulee yhdistää työpaikoilla tapahtuva koulutus ja yhteiskunnan koulutuspalvelut. Kun työntekijät vaihtavat työtä ja ammattia koulutuksen avulla, tarvitaan sellaisia malleja, joissa oikeus opiskeluun säilyy yli yhden työsuhteen. Opiskelun mahdollistavia tukijärjestelmiä tulee kehittää niin, että myös pienituloisilla ja yksinasuvilla on mahdollisuus kouluttautua työn ohessa. 

Kotouttaminen avainasemassa

Suomen on oltava yhteiskuntana houkutteleva, tasa-arvoinen ja kiinnostava maa saapua tekemään töitä, opiskelemaan ja yrittämään. Maahan saapumisen ja täällä oleskelun pitää olla sujuvaa, ja yhteiskunnan tarjoamat palvelut tukevat tätä. Työssäkäynti ja työpaikan sosiaaliset suhteet edistävät kotoutumista. Samalla on huolehdittava työehtojen noudattamisesta ja jokaisen työntekijän työsuhdeturvan toteutumisesta. Väärinkäytöksiä ehkäistään ja niihin puututaan aktiivisesti muun muassa sanktioimalla alipalkkaus. 

Aktiiviset ja hyvin toimivat kotoutumispalvelut luovat perustan toimivalle maahanmuuttopolitiikalle. Kotoutumisen tulee olla aktiivista vuorovaikutusta maahanmuuttajan ja yhteiskunnan muiden jäsenten välillä. Maahanmuuttajien yksilöllistä kotoutumispolkua ja pääsyä työmarkkinoille täytyy tukea aktiivisesti. Maahanmuuttajien työllisyysastetta on nostettava selvästi nykyistä korkeammaksi. Kotoutuminen on kaksisuuntainen prosessi, jossa maahanmuuttaja oppii suomalaisen yhteiskunnan pelisäännöt ja on aktiivinen toimija osana suomalaista yhteiskuntaa. Onnistunut kotoutuminen edellyttää yhteiskunnalta aktiivisia toimenpiteitä syrjivien rakenteiden purkamiseksi sekä vaikuttamista yleiseen asenneilmapiiriin siten, että vastaanottavassa yhteisössä kansalaiset sopeutuvat monikulttuurisempaan ja moninaisempaan työ- ja kulttuurielämään, jossa on jatkuvasti näkyvillä yhä useammanlaisia tapoja elää, toimia, työskennellä ja viihtyä Suomessa. Maahanmuuttajien oikeusturvasta on huolehdittava ja mahdollisuus perhe-elämään on turvattava. Suomen on oltava kansainvälinen, yhdenvertainen ja oikeudenmukainen maa. 

Julkisen sektorin akuutti työvoimapula on ratkaistava

Hyvinvointivaltion toimivuuden mittari on sen tuottamien palveluiden saatavuus ja laatu. Nykytilanteessa kunnat, kaupungit ja alueet kamppailevat riittämättömän työvoiman kanssa, ja se uhkaa lakisääteisten palveluiden toteutumista. Pulaa on erityisesti sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan ammattilaisista. Ilman ammattitaitoista ja pätevää henkilöstöä ei ole myöskään julkisia palveluita.

Julkisen sektorin houkuttelevuutta työpaikkana niin kunta- kuin aluetasolla pitää kohentaa yhteistyössä kuntien ja alueiden kanssa. Työvoimapula-alojen koulutusmääriä tulee lisätä ja työvoimavalmennuksessa kannustaa työnhakijoita työvoimapula-aloille. Matalapalkka-alojen palkkakuopista on voitava nousta ja työmarkkinaosapuolia kannustetaan sopimisen kulttuuriin. Osana julkisen sektorin työvoimapulaa ratkaisuja tulee hakea laaja-alaisesti niin työperäisestä maahanmuutosta kuin erilaisia täydennyskoulutuksen muotoja hyödyntäen.

Julkisen sektorin työntekijöiden työhyvinvointiin pitää panostaa, jotta julkisten palveluiden työntekijät eivät uuvu liiallisen työtaakan, heikon organisaatiokulttuurin tai riittämättömien resurssien paineessa. Tämä on jokaisen julkisen sektorin työntekijän ja jokaisen kansalaisen etu. 

Tavoitteitamme

Työn vastaanottamisen ja työn tekemisen pitää aina olla kannattavaa ja työstä saatavalla palkalla on tultava toimeen.

Työn tuottavuutta pitää nostaa ja huolehtia kasvavan tuottavuuden tuoman lisäarvon oikeudenmukaisesta jakaantumisesta. Matalamman tuottavuuden alojen työntekijöiden oikeudenmukainen ansiokehitys tulee varmistaa.

Työelämää on kehitettävä sopimalla ja huolehtimalla työntekijöiden oikeuksista. Vahvistetaan paikallista sopimista työehtosopimusten, luottamusmiesjärjestelmän ja työelämän lainsäädännön pohjalta.

Työn, perheen ja vapaa-ajan yhteensovittamista tulee helpottaa. Erilaiset perhe- ja elämisenmuodot tulee ottaa tässä huomioon. 

Kaikenlainen syrjintä on poistettava ja palkkatasa-arvoa on edistettävä.

Vahvistetaan työnantajan velvoitteita ja kannustimia huolehtia työntekijöiden työkyvystä ja osaamisen ylläpidosta ja kehittämisestä. Työelämän pelisääntöjen noudattamista ja työehtojen valvontaa tulee tehostaa ja henkilöstön edustajien asemaa tulee vahvistaa kaikilla tasoilla.

Työllisyyspalveluiden on oltava henkilökohtaisia ja työllistymiseen aidosti vaikuttavia.

Maahanmuuttajien mahdollisuuksia integroitua yhteiskuntaan parannetaan ja työelämän oikeusturvasta huolehditaan.

Nykyistä starttirahamallia tulee kehittää yrittäjän kannalta etupainotteisemmaksi.

Julkisen sektorin akuutti työvoimapula tulee ratkaista. 

1.5. Yleisturva – kohti toimivampaa sosiaaliturvaa

Työsuhteiden epävarmuus, sirpaleisuus ja työnteon monimuotoistuminen haastavat nykyistä sosiaaliturvaa ja sen osia. Byrokratiaongelmat ja viiveet toimeentuloturvan toimeenpanossa aiheuttavat suuria epävarmuustekijöitä ja tekevät työn vastaanottamisesta kannattamatonta. Samaan aikaan työelämään syntyvät uudet työpaikat edellyttävät yhä korkeampaa ja tuoreempaa osaamista, mikä tekee työuran aikaisesta oppimisesta välttämätöntä.

Suomalainen sosiaaliturvan taso ei ole riittävä elämän eri vaiheissa, ja sosiaaliturvajärjestelmä on muotoutunut vaikeasti ymmärrettäväksi, pirstaleiseksi ja ennakoimattomaksi. Toisaalta etuudet ovat päällekkäisiä ja sama henkilö voi samassa elämäntilanteessa joutua hakemaan useampaa etuutta saadakseen riittävän toimeentulon. Eri etuuksien tasot ja käytänteet sekä tulkinnat työn ja etuuksien sovittelusta vaihtelevat. Tämä vaikeuttaa satunnaisten työsuhteiden tekemistä, aiheuttaa hämmennystä ja johtaa työntekomahdollisuuksien sivuuttamiseen, mutta myös tukien alikäyttöön. 

Etuuksien ja verotuksen huono yhteensovittaminen tekee tukijärjestelmästä taloudellisesti heikosti kannustavan. Etuuksien käyttäjille asetetaan velvollisuuksia osallistua palveluihin, mutta palvelujen aliresursointi ja epätarkoituksenmukaisuus pahimmillaan heikentävät mahdollisuuksia työllistyä avoimille työmarkkinoille. Parhaillaan palvelut auttavat ihmistä eteenpäin ja työhön, heikoimmillaan ne tuottavat pettymysten kierteen, joka vie uskon tukijärjestelmiin. 

Yleisturva uudistaa sosiaaliturvajärjestelmän

Sosiaaliturvajärjestelmä on uudistettava SDP:n Yleisturva-mallin pohjalta. Sosiaaliturvan lähtökohtana on oltava jokaisen ihmisen työnteko kykyjensä mukaan sekä ihmisen oman aktiivisuuden, itsensä kehittämisen, kouluttautumisen ja työllistymisen tukeminen. Pirstaloituvassa työelämässä opiskelu, työ, yrittäjyys, perhevapaat, perhetilanteet ja työttömyys vaihtelevat, joten on tärkeää, että turvan taso on ennakoitava ja elämäntilanteen vaihtuessa ihminen ei kohtaa tarpeetonta byrokratiaa, maksuviiveitä tai kannustinloukkuja.

Yleisturva on kolmiportainen sosiaaliturvamalli, joka takaa ihmisen toimeentulon ja tarvittavat palvelut yhteen nivottuna vaihtuvissa elämäntilanteissa. Se helpottaa työtulojen ja sosiaaliturvan yhteensovittamista siten, että työ on tekijälleen aina kannattavaa. Yleisturva purkaa byrokratiaa hyödyntämällä digitalisaatiota ja pitää kulut kurissa kohdentamalla etuudet tehokkaasti niitä tarvitseville. Kaikkia ihmisiä on kannustettava toimivalla ohjauksella sekä positiivisesti palkitsemalla, ei vaikeasta elämäntilanteesta rankaisemalla.

Yleisturvan kolme tasoa ovat takuutaso, yleistaso ja aktiivitaso. Etuuden suuruus ja saamisen ehdot vaihtelevat tasoittain. Takuutasoinen Yleisturva takaa jokaiselle lyhytaikaisen minimitoimeentulon tulojen pudotessa ennen ihmisen elämäntilanteen kartoitusta ja sopivien palveluiden, koulutuksen tai uuden työn löytämistä. Yleistasolla taataan jokaiselle kohtuullinen vähimmäiskulutus ennakoitavasti eri elämäntilanteissa. Yleistasoisen etuuden saajalla on myös voimassa oleva henkilökohtainen kuntoutus-, koulutus- tai työllistymissuunnitelma, jota noudattamalla oikeus etuuteen säilyy. Aktiivitasolla etuus on korotettu määräajaksi suurimmilleen henkilön omaehtoisen itsensä kehittämisen ajaksi. Yleis- ja aktiivitasoinen Yleisturva voidaan maksaa myös ansiosidonnaisena.

Yleisturva on automatisoitu ja sosiaaliturvaa yksinkertaistava malli, joka kattaa jokaisen ihmisen toimeentulon erilaisissa vaihtuvissa elämäntilanteissa, oli sitten kyse työttömyydestä, vanhemmuudesta, opiskelusta tai tilapäisestä sairaudesta. Yleisturvaan ovat oikeutettuja kaikki työnteon muodosta riippumatta aina yrittäjistä apurahansaajiin ja vakiduunareista opiskelijoihin ja keikkatyöläisiin. Työnteko on Yleisturvassa aina kannattavaa ennakoitavan sovittelun ja kevyen byrokratian ansiosta. 

Yleisturva vähentää byrokratiaa, pompottelua luukulta toiselle ja tekee sosiaaliturvasta ennakoitavaa. Ihminen saa yksilöllisesti ja oikea-aikaisesti palveluita, joita hän tarvitsee. Nykysosiaaliturvan tarveharkintaiset ja täydentävät toimeentuloetuudet sekä kulukorvaukset säilyvät osana sosiaalityötä ja -vakuutusta.

Asumistuen tavoitteena on turvata pienituloisten oikeus kohtuuhintaiseen ja riittävän laadukkaaseen asumiseen. Asumistuen on otettava huomioon yhdessä asuvan ruokakunnan koko sekä asumiskulujen erot eri puolilla maata ja mahdollistettava muuttaminen työn perässä. Asumistuen vähenemisen muiden tulojen kasvaessa on tapahduttava ennakoitavasti ja tasaisesti siten, että efektiivinen marginaalivero pysyy kohtuullisena ja työn vastaanottaminen on aina taloudellisesti kannattavaa. Tukijärjestelmää on kehitettävä osana asuntopolitiikkaa, jonka tavoitteena on asumiskulujen osuuden pienentyminen ihmisten käytettävissä olevista tuloista, ja johon kuuluvat asumismenojen korvausten rinnalla asuntotuotannon tukijärjestelmät, kaavoituspolitiikka ja maankäytön suunnittelu.

Tavoitteitamme

Sosiaaliturva on uudistettava yksinkertaistaen ja automatisoiden SDP:n Yleisturva-mallin pohjalta.

Kaikkia ihmisiä on kannustettava toimivalla ohjauksella sekä positiivisesti palkitsemalla, ei vaikeasta elämäntilanteesta rankaisemalla.

Asumisen tukijärjestelmää on kehitettävä osana asuntopolitiikkaa, jonka tavoitteena on asumiskulujen osuuden pienentyminen ihmisten käytettävissä olevista tuloista, ja johon kuuluvat asumismenojen korvausten rinnalla asuntotuotannon tukijärjestelmät, kaavoituspolitiikka ja maankäytön suunnittelu.

1.6. Teknologinen kehitys

Teknologia parhaimmillaan ja oikein hyödynnettynä tuottaa ratkaisuja moniin ihmiskunnan suuriin haasteisiin sekä keinoja tukea demokraattista, oikeudenmukaista ja avointa yhteiskuntaa. Teknologian avulla voimme rakentaa parempaa tulevaisuutta. Teknologian on oltava esteetöntä, digiesteetöntä ja saavutettavaa. 

Teknologian tehtävänä on palvella maailmaa ja ihmiskuntaa, se ei ole itsetarkoitus. Siksi teknologian ja teknologisen kehityksen taloudellisesti, sosiaalisesti, ekologisesti ja kulttuurillisesti kestävä hyödyntäminen on tulevina vuosikymmeninä yksi ihmiskunnan suurista kysymyksistä. Teknologisen kehityksen avulla meidän on otettava työelämän, sivistyksen ja hyvinvoinnin seuraavat edistysaskeleet. Samalla on varmistettava, että teknologisen kehityksen tuottama lisäarvo jakautuu oikeudenmukaisesti ja ihmisten oikeudet yksityisyyteen ja omiin tietoihin säilyvät ja paranevat nykyisestä. 

Teknologinen kehitys voi edistää tasa-arvoa ja sillä on vaikuttavuutta yhteiskunnassa, joka kohdistaa riittävästi resursseja teknologiseen infrastruktuuriin, innovaatiotoimintaan ja tiedeyhteisön toimintaedellytyksiin. Tavoitteenamme on johtaa tiede- ja teknologiapolitiikkaa niin, että Suomi toimii esimerkkinä muille maille. Poliittisen järjestelmän on oltava yhtä aikaa notkea, määrätietoinen, ennakoiva ja valmis muutoksiin. Tavoitteena on teknologinen kehitys, joka vapauttaa yksilön ja mahdollistaa taloudellisen kasvun, mutta palvelee samalla koko yhteiskunnan etua. Julkisen vallan tehtävänä on mahdollistaa ja säädellä, ei estää, tätä kehitystä. 

Uutta rakentaessaan valtion on huolehdittava siitä, että toiminta on eettistä, se edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä ekologista kestävyyttä. Teknologian sovelluksiin liittyvät eettiset kysymykset on käsiteltävä demokraattisen päätöksenteon perusteita noudattaen huolellisesti ja läpinäkyvästi, sillä ne vaikuttavat perustavanlaatuisesti koko yhteiskunnan toimintaan.  

Teknologia voi mahdollistaa myös demokratian kehityksen ja aktiivisen osallistumisen yhteiskunnan kehitykseen sekä päätöksentekoon. Meidän on luotava keinoja päätösten läpinäkyvyyden ja niiden oikeudenmukaisuuden parempaan tarkasteluun. 

Tukeudumme yhä kasvavassa määrin globaalien teknologiajättien hallitsemiin palveluihin. Suomalaiset ja eurooppalaiset toimijat eivät kykene haastamaan niiden johtavaa markkina-asemaa, ellemme luo reiluja pelisääntöjä digitaalisille sisämarkkinoille. Kilpailun mahdollistamiseksi tulee huolehtia riittävistä investoinneista innovaatioihin ja eri vaiheissa olevien yritysten tuesta ja rahoituksesta. Jatkossa digitaalisten alustojen on avattava dataansa niin pitkälle, kuin se on yksityisyyden suojaa ja liikesalaisuuksia vaarantamatta mahdollista. Tällä voidaan estää esimerkiksi veronkiertoa ja tiedon väärinkäyttöä. Lisäksi se avaa nämä alustat ja niiden keräämään tiedon uusia palveluita rakentavien yritysten ja aktiivisen kansalaisyhteiskunnan käyttöön. 

Kaikkien Euroopan markkinoilla toimivien yritysten on kunnioitettava eurooppalaisia perusoikeuksia: yksityisyydensuojaa, ihmisarvon loukkaamattomuutta sekä taiteen, sanan ja elinkeinon vapautta. Tämä koskee myös globaaleja teknologiayrityksiä. Yksityisyyden suojaaminen on digitaalisissa verkostoissa entistäkin haastavampaa. Suomessa on oltava toimiva ja kansalaisten etua palveleva tietosuojaviranomainen, joka vastaa ihmisten yksityisyyteen ja oman datan omistukseen liittyvistä kysymyksistä. Ihmisillä on oltava oikeus omiin tietoihinsa. Julkista tietoa Suomessa säilyttävien ja analysoivien järjestelmien on oltava ajanmukaisia ja edistyksellisiä. Niitä pitää kehittää säännöllisesti niin, että ne huomioivat sekä yksilöiden oikeudet että käyttäjien muuttuvat tarpeet. 

Vahvoilta juurilta ensimmäisenä uutta kohti

Suomi on jo pitkään ollut rakentamassa parempaa tulevaisuutta globaalisti esimerkiksi teknologisten standardien kautta. Tätä vahvuuttamme meidän on hyödynnettävä tulevaisuudessa entistä kunnianhimoisemmin. Suomen pitää vahvistaa mainettaan ja brändiään teknologian turvallisen hyödyntämisen edelläkävijänä ja demokratian toimivan digitalisaation rakentajana. Meidän on rakennettava maailmalle ratkaisuja luotettavaan teknologiseen kehitykseen. 

Julkisten ja yksityisten palveluiden kehitys perustuu vuosi vuodelta enemmän tekoälyn hyödyntämiseen ihmisten tukiälynä.  Eettisesti kestävälle ja luotettavalle tekoälylle on luotava selkeät lainsäädännölliset puitteet. Kehityksen on oltava tasapainoista ja huomioitava yhtäläisesti yksityisen sektorin tavoite tuottavuudesta, työllisyyskysymykset, yhteiskunnalliset tarpeet ja kansalaisten perusoikeudet. 

Liikkumisinfrastruktuurin edelläkävijäksi

Suomen on oltava automaattisen henkilö- ja tavaraliikenteen säädösympäristön kehittäjä ja edelläkävijä, koska olemme hankalien olosuhteiden ja monimuotoisen tiestön maa. Tämä haaste on myös mahdollisuus, sillä se avaa oven pitkälle automatisoidun liikkumisinfrastruktuurin rakentamiseen. Liikkumisen vallankumous on toteutettava kestävän kehityksen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden periaatteiden mukaisesti edistämään uutta luovaa toimeliaisuutta ja yhteisöllisyyttä. Tulevaisuudessa myös toimivat ja nopeat tietoliikenneyhteydet ovat kiinteä osa väylärakennetta. Tavaran ja ihmisten liikkuminen pohjautuu jatkossa yhä enenevissä määrin tietoon. 

Kiertotaloudella kohti resurssien kestävää käyttöä

Yhdyskuntajätteen määrän kasvu on ekologinen ongelma. Ratkaisu edellyttää uusia teknisiä ratkaisuja ja avointa ajattelua. SDP:n tavoitteena on jätteetön yhteiskunta ja siirtymä kohti jätteen hyödyntämistä uusina tuotemateriaaleina energiapolton sijaan. Ensisijaisen tärkeätä on samalla pidentää tuotteiden käyttöikää ja huollettavuutta. Kiertotalous ja nollajäte tarkoittavat sitä, ettei tuotteen elinkaaren aikana mitään resursseja hukata, vaan kaikki kiertää. On pyrittävä siihen, että kierrätysmateriaalin käyttö on kaikissa vaihtoehdoissa kannattavampaa kuin neitseellisen raaka-aineen. Suomessa tuotettu yhdyskuntajäte tulee lähtökohtaisesti käsitellä Suomessa, eikä ulkoistaa jätettä muihin maihin käsiteltäväksi, ellei se ole ekologisesti ja eettisesti järkevämpää. Kiertotalousajattelua tukevat myös biotalouden uudet kehitysaskeleet. Synteettisen biologian ja geeniteknologian avulla voimme tulevaisuudessa tuottaa uudenlaisia raaka-aineita ja tuotteita. Esimerkiksi meressä ja ilmakehässä voidaan tuottaa energiaa, ruokaa ja materiaaleja tavoilla, jotka ovat nykyistä resurssitehokkaampia. Bioteknologisen murroksen sekä kiertotalouteen perustuvan tuotannon ja kulutuksen yhteiskunnallinen merkitys ja vaikutus ihmisten arkeen tulee olemaan vähintään yhtä suuri kuin digitalisaatiolla.

Teknologia sosiaali- ja terveyspalvelujen tukena

Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen ikääntyvässä yhteiskunnassa on Suomen suurimpia haasteita tulevina vuosikymmeninä. Teknologia on osaltaan vastaus kasvaviin kustannuksiin. Suomen on rohkeasti kokeiltava uusia ratkaisuja ihmisarvoisen vanhuuden turvaamiseksi. Käytännössä voimme hyödyntää itsediagnostiikkaa, tekoälylääkäreitä ja pitkälle vietyä robotisaatiota. Näin pyritään teknologian avulla lisäämään ja tuottamaan aikaa ihmisten kohtaamiseen sekä ihmisen yksilöivään potilastyöhön. 

Edistetään inhimillisen digitalisaation siirtymää

Digitalisaation tuottamaa palveluiden kehitystä, saatavuutta ja kustannusten laskua hidastaa kerrostuneet, mutta päällekkäiset palvelut (esim. digitaalinen ja paperinen). Kerrostuneita palveluita pidetään yllä oikeasta syystä eli palveluiden tasa-arvoisuuden ja helppokäyttöisyyden takia. Osin tähän vaikuttaa myös lainsäädäntö ja eri ohjeistukset. Digitalisaation suurin haaste on toimintakulttuurin muutos, joka kulkee koko yhteiskunnan läpi ja vaikuttaa ajatteluun palveluiden saatavuudesta, käytöstä ja tarjonnasta.

Edistetään inhimillisen digitalisaation siirtymää, jonka avuksi luodaan ylihallituskautinen tiekartta palveluiden digitalisoimiseksi siten, että palveluntarjoajat sekä käyttäjät pysyvät kehityksessä mukana. Digitalisaatiota pidetään usein inhimillisen palvelun vastakohtana, mutta todellisuudessa digitalisaatiosta saatavien säästöjen takia kohtaamiset voivat lisääntyä ja niiden laatu paranee. Lisäksi etäpalveluiden avulla myös palvelut paranevat ja esimerkiksi terveyspalveluissa hoitoonohjaus tehostuu, joka osaltaan luo säästöjä ja parantaa elämänlaatua.

Inhimillisen digitalisaation siirtymän ehdoton arvo on se, että kukaan ei jää palveluiden ulkopuolelle. Tämän takia tarjotaan tukea niin verkossa, helppokäyttöisten videoyhteydellä toteutettujen palveluiden avulla. Lisäksi on tarpeen luoda verkosto, joka kykenee auttamaan esimerkiksi ikäihmisiä, vammaisia ja muita ryhmiä, jotka tarvitsevat apua digitaalisten palveluiden käytössä. Tuetaan suunnitelmallisesti järjestöjä ja kirjastoverkostoa olemaan osa toimintakulttuurin muutosta. Julkinen valta ottaa järjestämisvastuun digitaalisten taitojen kouluttamisesta ja voi hyödyntää taitojen kouluttamisessa oman koulutustuotannon ohella etenkin kolmannen sektorin tuotantoa.  

Digitalisaatio mahdollistaa kerrostuneiden palveluiden purkamisen. Tavoitteen toteutumista varten tarvitaan lakimuutoksia tiedon käyttöön ja sen jakamiseen eri viranomaisten välillä. Muutoksia tarvitaan, jotta palvelut toimivat tehokkaasti ja asiakkaan ajantasaisen tilanteen mukaan.

Perustetaan tai valitaan inhimillisen digitalisaation siirtymän toimisto, joka koordinoi, hallinnoi ja tiedottaa muutoksesta. Jokainen ministeriö vastaa omien virastojen ja palveluiden digitalisaation siirtymän koordinoinnista, rahoituksesta ja tavoitteista. Näin toimien nähdään kokonaisuus, eteneminen ja haasteet saadaan tuotua yhteen pöytään, jolloin parhaat käytännöt leviävät luontaisesti. 

Data- ja tietopolitiikkaa johdetaan suunnitelmallisesti

Data- ja tietopolitiikkaa tulee johtaa ja huolehtia yhteiskunnan tiedonhallinnan sääntelystä niin kansallisella kuin EU:n tasolla. Tiedolla johtaminen, datan hyödyntäminen, vahva tietosuoja ja -turvallisuus on vakiinnutettava osaksi valtion, maakuntien ja kuntien toimintaa. Salausten takaportit ja muut tietoturvaa heikentävät ratkaisut eivät kuulu moderniin demokraattiseen yhteiskuntaan. Ihmisillä tulee olla oikeus yksityisyyteen digitaalisessa maailmassa ja mahdollisuus omistaa heitä koskeva tieto.

Suomeen luodaan eettisesti kestävä, ennustettavasti sovellettava ja innovaatioystävällinen lainsäädäntöympäristö syrjimättömälle, yksityisyydensuojaa kunnioittavalle, läpinäkyvälle, vastuulliselle ja luotettavalle tekoälylle sekä tukijärjestelmä tekoälyn laajamittaiselle hyödyntämiselle ihmisten tukiälynä. Reilun alustatalouden politiikalla Suomi turvaa Euroopan digitaalisilla sisämarkkinoilla digitaalisten palveluiden ja -sisältöjen reilun kilpailun ja verotuksen, palveluiden läpinäkyvyyden ja kuluttajien valinnanvapauden, uusien innovaatioiden ja liiketoiminnan synnyn sekä tasapainoisen perusoikeuksien toteutumisen. 

Tavoitteitamme

• Teknologisen kehityksen tuottaman lisäarvon jakaantuminen oikeudenmukaisesti pitää turvata. Jokaisella ihmisellä on oikeus yksityisyyteen ja omien tietojensa omistajuuteen.
• Julkisen vallan tehtävänä on mahdollistaa ja säädellä, ja edistää teknologista kehitystä kestävällä tavalla.
• Laaditaan inhimillisen digitalisaation siirtymä. 
• Luodaan kunnianhimoinen lainsäädäntöympäristö tekoälylle. 
• Luodaan reilut pelisäännöt digitaalisille sisämarkkinoille.
• Yhteiskunnan tiedonhallinnan sääntelystä ja julkisen sektorin tietoverkkojen kehittämisestä sekä turvallisuudesta tulee huolehtia ja huomioida tämä myös hallinnon ja ministeriöiden rakenteissa.