Puoluekokous ei yhdy aloitteeseen. Puolueen piirissä pidetään jatkossakin huolta, että työntekijöillä on riittävän hyvät työsuhteen ehdot. Näin taataan puolueelle hyvinvoiva ja työtään tuottavasti tekevä henkilöstö.
Puoluekokous ei yhdy aloitteeseen. Puolueen piirissä pidetään jatkossakin huolta, että työntekijöillä on riittävän hyvät työsuhteen ehdot. Näin taataan puolueelle hyvinvoiva ja työtään tuottavasti tekevä henkilöstö.
Puoluekokous ei yhdy aloitteeseen. Puolueen piirissä pidetään jatkossakin huolta, että työntekijöillä on riittävän hyvät työsuhteen ehdot. Näin taataan puolueelle hyvinvoiva ja työtään tuottavasti tekevä henkilöstö.
Aloitteessa esitetään, että puolueen henkilöstöllä on liian hyvä työehtosopimus. Aloitteen sisältö on ristiriidassa työntekijöiden etuja ajavan puolueen arvojen suhteen. Yli sata vuotta sitten kuuluissa Forssan ohjelmassa ennakkoluulottomasti vaadittiin kansalle parempia työoloja: 8 tunnin työpäivää, riittävää viikkolepoa, lasten työnteon kieltämistä ja raskaana olevien naisten suojelua työssä, kansanvakuutusta työkyvyttömille sekä työväen suojelusmääräysten tarkkaa noudattamista ja montaa muuta uudistusta.
Puolueen työntekijöiden työehtosopimuksen solmivat Sosialidemokraattinen Työnantajayhdistys STY ry ja Järjestötoimitsijain Liitto JTL ry. Neuvottelut käydään toista osapuolta kunnioittaen, kuten puolueen arvomaailmaan hyvin sopii.
Aloitteessa mainittuja uusien työntekijöiden huonompia työehtoja on jo toteutettu, esimerkiksi lisäeläkejärjestelmästä on luovuttu vuonna 1994.
Hakametsän Sosialidemokraatit ry:n jäsen Jyrki Koskinen
Joissain ammattiliitoissa tällainen muutos on toteutettu poistamalla ao. edut uusilta työntekijöiltä. Tällöin tilanne muuttuu aloitteen esityksen mukaiseksi vuosien kuluessa. Suomen Sosialidemokraattinen Puolueen arvomaailma perustuu mm. vapauteen, tasa-arvoon, solidaarisuuteen ja rauhaan. Tältä pohjalta ei ole perusteltua, että puolueen henkilöstön työsuhteiden ehdot poikkeavat rajusti puolueen jäsenkunnan työehdoista. Puolueen jäsenistä valtaosa on eläkeläisiä mutta heidän taustansa ovat pääosin työntekijätehtävissä teollisuudessa, rakentamisessa sekä sosiaali- ja terveydenhuollossa.
Avaamatta puolueen ja Järjestötoimitsijain Liitto JTL ry:n välisen työehtosopimuksen sisältöä laajemmin mainittakoon tällaisiksi eduiksi esimerkiksi työaika/kesätyöaika ja lisäeläkkeet. Sovellettavan työehtosopimuksen mukaan työntekijöiden normaali työaika on 35 tuntia viikossa. Kesäaikana työaika on tunnin lyhyempi päivässä eli viikkotyöaika on 30 tuntia (=normaalin nelipäiväisen työviikon tuntimäärä). Näin lyhyt viikkotyöaika on nykyään hyvin harvinainen julkisen sektorin pitkälti luovuttua kesätyöaikakäytännöistä. Lisäksi voidaan arvioida, että ao. määrälle työntekijöiden työtunteja löytyy työtehtäviä helposti ja maksettavien ylityökorvausten määrä vähenee.
Toinen poikkeuksellinen käytäntö on lisäeläkkeet noin 20 henkilölle (lähde SDP:n tilinpäätös 2022). Lisäeläkkeet ovat harvinainen työsuhteen ehto Suomessa.
Hakametsän Sosialidemokraatit ry:n jäsen Jyrki Koskinen esittää, että
puolueen henkilöstön työsuhteiden ehdoista poistetaan tai pyritään poistamaan sellaiset poikkeuksellisen hyvät työsuhteen ehdot, jotka eivät ole normaaleja puolueen jäsenten työsopimuksissa tai normaalissa suomalaisessa työelämässä.
Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 220