Aloite 70

Suomen perusterveydenhuolto on hoidon jatkumattomuuden ja aliresursoinnin vuoksi kriisissä, joka on heijastunut muiden terveydenhuollon sektoreiden kasvavina kustannuksina ja ongelmina. Kriisin yhtenä ratkaisuna on hoitosuhteiden jatkuvuuden varmistaminen. Terveydenhuoltolain (49 §) mukaan potilaan jatkohoito on toteutettava siten, että hänet ohjataan häntä aiemmin hoitaneen lääkärin tai hammaslääkärin hoitoon, aina kun se hoidon asianmukaisen järjestämisen kannalta on mahdollista. Samanaikaisesti, kun hoidon jatkuvuuden hyötyjä koskeva tutkimustietoa on kertynyt yhä enemmän, on hoidon jatkuvuus perusterveydenhuollossa huonontunut. 1990-luvun lopulla jopa 70–80 % potilaista ilmoitti yleensä tapaavansa terveyskeskuksessa saman lääkärin. Vuonna 2020 alle 40 % ilmoitti asioivansa usein tai aina saman lääkärin kanssa.

Terveydenhuoltolaki linjaa hoidon jatkuvuudesta jo nyt varsin selvästi, mutta lain tavoite ei nykyisellään toteudu. Potilaan oikeutta omaan lääkäriin ja hoitajaan tulee varmistaa vahvistamalla valtionohjausta ja tarvittaessa muuttamalla lainsäädäntöä.  Hoidon jatkuvuusmalli: Omalääkäri 2.0:n keskeisenä elementtinä on potilaan ja lääkärin välisen hoitosuhteen jatkuvuus, jossa potilaan hoidon tukena on omahoitaja ja tarvittaessa moniammatillisen tiimin muita jäseniä. Hoidon jatkuvuusmallilla tuetaan parhaiten meneillään olevan sote-uudistuksen tavoitteiden – kuten kustannusten nousun hillitseminen ja yhdenvertaisuuden paraneminen – saavuttamista terveydenhuollossa.

Hoitosuhteen jatkuvuutta turvaavat ja parantavat toimintamallit tulee ottaa laajasti käyttöön sote-keskuksissa. Oikeutta omaan lääkäriin ja hoitajaan tulee tarvittaessa vahvistaa muuttamalla lainsäädäntöä.