Puoluekokous yhtyy aloitteeseen.

Puoluekokous yhtyy aloitteeseen.

Jokaisella on oikeus perus- ja ihmisoikeuksina turvattuihin henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja yksityiselämän suojaan. Nykyinen laki transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta on monella tavalla ongelmallinen ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta. Translain perus- ja ihmisoikeuksiin liittyviin epäkohtiin ovat kiinnittäneet huomiota muun muassa Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu sekä YK:n kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen ja halventavan kohtelun tai rangaistuksen erityisraportoija. Lisäksi yli sataa maata ja kymmentä miljoonaa lääkäriä edustava Maailman lääkäriliitto lausui yleiskokouksessaan vuonna 2015, ettei transsukupuolisuus ole sairaus tai häiriö ja, että jokaisella on oikeus määrittää oma sukupuolensa. Lähes 60 kansallista lääkäriliittoa sitoutui lopettamaan käyttäytymistä muokkaavat toimet ja pakkohoidot. Suomi edellyttää sukupuoltaan korjaavilta muun muassa sterilisaatiota sekä psykiatrisen diagnoosin transsukupuolisuudesta.

Laki tulee muuttaa niin, että se kunnioittaa perustuslakia, ihmisoikeussopimuksia ja sukupuoltaan korjaavan henkilön itsemääräämisoikeutta. Vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä tulee poistaa. Lääketieteelliset hoidot tulee eriyttää juridisesta sukupuolen korjauksesta.

177 Translain uudistus ei saa jäädä puoliväliin

Sosialidemokraattiset Opiskelijat - SONK ry

 

SDP on sitoutunut translain uudistamiseen, mutta hallitusohjelmassa tämä jäi vielä vajavaiseksi. Sterilisaatiovaatimuksen poistaminen ja lääketieteellisten hoitojen ja juridisen sukupuolen eriyttäminen ovat todella tärkeitä ja keskeisiä, mutta ei riittäviä. Translaki tulee uudistaa niin, että juridinen sukupuoli perustuu henkilön omaan ilmoitukseen, mikä tarkoittaa jopa vuosikausia kestävästä raskaasta lääketieteellisestä prosessista luopumista. Lääketieteellisten hoitojen aloittamisesta päätettäisiin yhä lääkärin kanssa. Uudistus takaisi jokaiselle oikeuden omaan sukupuoleensa ja sen oikeudelliseen tunnistamiseen.

Lisäksi myös alle 18-vuotiailla tulee olla oikeus korjata juridinen sukupuolensa huoltajan suostumuksella sekä lääketieteellisiin hoitoihin lääkärin kanssa tehdyllä päätöksellä. Nuorilla tulee olla mahdollisuus aloittaa niin sanotut blokkerihoidot yksilöllisen tarpeen mukaan. Blokkerihoidot lykkäävät puberteetin alkamista ja niillä estetään syntymässä määritellylle sukupuolelle ominaisten piirteiden kehittyminen liian huomattavaksi, mikä estää muun muassa syrjintää ja antaa aikaa miettiä ja tehdä tarvittavia lisäselvityksiä.

Sosialidemokraattiset opiskelijat – SONK ry esittää, että

SDP edistää translain uudistuksen loppuun viemistä, jotta Suomeen saadaan itsemääräysoikeuteen perustuva translaki ja myös nuorten oikeus tarvittaviin lääketieteellisiin hoitoihin taataan.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 333

  • Hallitusohjelman mukaisesti säädettiin itsemääräämisoikeutta kunnioittava laki sukupuolen vahvistamisesta. Sukupuolen oikeudellinen vahvistaminen eriytettiin lääketieteellisistä tutkimuksista ja hoidoista. Sukupuoli voidaan vahvistaa toiseen sukupuoleen perustuen henkilön omaan selvitykseen siitä, että hän pysyvästi kokee kuuluvansa vahvistettavaan sukupuoleen. Edellytyksenä on lisäksi, että henkilö on täysi-ikäinen ja Suomen kansalainen tai hänellä on asuinpaikka Suomessa. Laki sukupuolen vahvistamisesta tuli voimaan 3.4.2023. Muutos mahdollistaa myös vanhemmuusnimikkeen muutoksen vastaamaan vahvistettua sukupuolta. Tältä osin säännöstä sovelletaan täytäntöönpanotoimien vuoksi vasta 1.3.2024.

     

    Uusi laki vahvistaa itsemääräämisoikeuden toteutumista, henkilökohtaista koskemattomuutta, syrjimättömyyttä ja oikeutta yksityiselämään. Lääketieteellinen selvitys tai diagnoosi ja lisääntymiskyvyttömyys eivät ole enää edellytyksenä sukupuolen oikeudelliselle vahvistamiselle.

     

    Eduskunta edellytti myös, että valtioneuvosto arvioi ja valmistelee tarvittavat säädösmuutokset transsukupuolisten lasten ja nuorten itsemääräämisoikeuden edistämiseksi sukupuolen vahvistamisessa.


Kommentoi

Tietosuoja