Elinvoimainen ja kehittyvä taide- ja kulttuurielämä ovat sivistyksemme ja hyvinvointivaltiomme kivijalka. Kulttuuri ei ole luksuspalvelu, eikä kulttuuripolitiikassa ole kysymys hyväntekeväisyydestä. Kulttuurilla on itseisarvo, ei pelkkää välinearvoa. Sen lisäksi kulttuuri ja luovat alat ovat merkittävä taloudellinen veturi, jolla on vahva kasvupotentiaali. Kulttuurin kokeminen ja siihen osallistuminen myös lisää hyvinvointia, ja sillä on ennaltaehkäisevä vaikutus moniin yhteiskunnallisiin haasteisiin, kuten yksinäisyyteen, segregaatioon ja mielenterveyden ongelmiin. Suomalaisuus perustuu omaleimaiseen kulttuuriperintöömme, jonka vaaliminen on velvollisuutemme osana sukupolvien jatkumoa.
Kulttuuripolitiikan lähtökohtana on oltava arvostus kotimaisia kieliä, kulttuuria ja sen tekijöitä kohtaan. On luotava puitteet kulttuurin elinvoimaisuudelle ja kasvulle sekä mahdollistettava kulttuuriosallistuminen kaikille esimerkiksi taloudellisesta asemasta, asuinpaikasta, iästä, kielitaustasta tai toimintakyvystä riippumatta. Lasten ja nuorten mahdollisuuksia sekä kokea että luoda kulttuuria on vahvistettava. Tähän sisältyy myös taide- ja kulttuurikasvatuksen merkityksen tunnistaminen osana varhaiskasvatus- ja koulutuspolkua. On varmistettava saavutettava taiteen perusopetus ja mahdollisuus päästä laadukkaaseen taideopetukseen sosioekonomisesta asemasta tai asuinpaikasta huolimatta.
Myös muiden Suomen kotoperäisten vähemmistökielten eli saamen, romanin ja karjalan kielten sekä suomalaisen ja suomenruotsalaisen viittomakielen asemaa on vahvistettava. Saamelaisten ja viittomakielisten oikeutta oman kielen ja kulttuurin kehittämiseen ja ylläpitämiseen on vahvistettava. Saamelaisten perinteisten elinkeinojen toimintaedellytyksistä on huolehdittava. Osana kulttuuripolitiikkaa on edistettävä lisäksi pohjoismaista kulttuuriyhteistyötä ja vuorovaikutusta kansalaisjärjestöjen kesken. Kuurojen ja viittomakielisten totuus- ja sovintoprosessin toimenpide-ehdotukset on huomioitava.
Kulttuurin arvostuksen on näyttävä riittävänä julkisena rahoituksena, lainsäädännön toimivuutena ja tekijöiden oikeutena korvaukseen omasta työstään. Tekijänoikeuspiratismiin puuttumiseen on löydettävä tehokkaita keinoja. Tavoitteena on oltava kulttuurin rahoitusosuuden nostaminen yhteen prosenttiin valtion budjetista. Kulttuurirahoituksen ennakoitavuutta on parannettava monivuotisilla rahoitussuunnitelmilla ja indeksikorotusten huomioimisella.
Turvataan taiteilijoiden ja luovan työn tekijöiden toimeentulo sekä tunnistetaan alan ammattilaisten työn laatu itsensätyöllistäjinä ja lyhytkestoisissa projekteissa. Huomioidaan työttömyys- ja sosiaaliturvaa kehitettäessä erilaiset työn tekemisen tavat ja luovalle alalle tyypilliset tulomuodot, kuten apurahat ja tekijänoikeustulot, ja varmistetaan näiden tulomuotojen oikeudenmukainen kohtelu suhteessa muihin tulomuotoihin. Myös luovien alojen pienyrittäjillä ja itsensätyöllistäjillä tulee olla oikeudenmukainen ja ennustettava mahdollisuus työttömyysturvaan. Varmistetaan alojen työskentelymahdollisuuksia myös riittävällä ja yhdenvertaisella apurahajärjestelmällä. Luovien alojen ammattilaisten yrittäjästatuksen määrittelyä tulee selkiyttää ja yleisen toimeliaisuuden, ammattimaisen toiminnan sekä ammattilaisten osaamisen ja työkyvyn ylläpidon välistä rajaa kirkastaa.
Kulttuuripolitiikka on luonteeltaan moniulotteista, ja se läpileikkaa yhteiskuntapolitiikan ja hallinnon eri tasoja. Näin ollen kulttuuripoliittisten päätösten poikkihallinnollisuutta ja strategista yhteistyötä eri hallinnonalojen, -tasojen sekä julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin välillä on parannettava. Hyvinvointialueiden ja kuntien rahoitusjärjestelmää on kehitettävä tunnistamaan nykyistä paremmin kulttuurin ennaltaehkäisevä rooli sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä kulttuurihyvinvoinnin merkitys väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Kulttuuripolitiikkaan kuuluu myös eri vähemmistöryhmien kulttuurien vastuullinen edistäminen.
Luovalla alalla ja kulttuurimatkailulla on huomattava potentiaali taloudellisen kasvun, alueellisen elinvoiman, työllisyyden ja innovaatioiden näkökulmasta. Luovat alat kuuluvat nopeimmin kasvaviin toimialoihin OECD-alueella. Luovan alan kansainvälistymistä, kulttuurivientiä ja Suomen maakuvatyötä on vahvistettava esimerkiksi kulttuurin ja luovien alojen vienninedistämisohjelmalla, jolla kehitetään sisältöjen vientiä tukevia instrumentteja. Myös yleishyödyllisille toimijoille suunnattujen yksityisten lahjoitusten verovähennyksen kunnianhimotasoa pitää nostaa. Pitkän aikavälin tavoitteenamme on kaksinkertaistaa luovan talouden osuus bruttokansantuotteesta.
Kulttuuri kuuluu jokaiselle kaikkialla Suomessa. Kulttuuripalveluiden saavutettavuuden näkökulmasta on tärkeää panostaa alueellisiin rakenteisiin ja saavutettaviin palveluihin kuten kirjastoverkkoon ja alueellisiin taidelaitoksiin eli teattereihin, museoihin ja orkestereihin sekä eri taiteenalojen korkeatasoiseen koulutukseen. Kotimaisen kulttuurin saavutettavuuden sekä lukutaidon edistämiseksi tulee myös alentaa kirjojen, lehtien, tallenteiden sekä kulttuuritapahtumien pääsylippujen arvonlisäveroja. Alueellisen elinvoimaisuuden turvaamiseksi on varmistettava myös maakunnalliset kulttuuripoliittisen ohjauksen rakenteet.