Yksinäisyydellä on vahvat yhteydet ahdistuneisuuteen, masennukseen ja itsetuhoisuuteen. Todennäköisyys kokea yksinäisyyttä on suurempi, jos ihmisellä on joku toimintakyvyn rajoite. Yksinäisyys on nähtävä terveydellisenä riskitekijänä, ja siihen on kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota sosiaali- ja terveydenhuollossa esimerkiksi selvittämällä henkilön tilannetta palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä. Kuntien, valtion, hyvinvointialueiden ja kolmannen sektorin on yhdessä etsittävä keinoja yksinäisyyden ehkäisyyn.
Yksinäisyys heikentää lasten ja nuorten sosiaalisia taitoja, itsetuntoa, itsevarmuutta, itsearvostusta, oppimismotivaatiota ja jopa toimintakykyä. Pitkittyessään yksinäisyys voi aiheuttaa sekä fyysisiä että psyykkisiä oireita ja johtaa pahimmillaan syrjäytymiseen ja toimintakyvyn merkittävään heikentymiseen. Yksinäisyyden seuraukset voivat ulottua aikuisuuteen asti esimerkiksi syrjäytymisen ja lisääntyneen palvelutarpeen muodossa. Erityisenä painopisteenä on kiinnitettävä huomioitava nuorten miesten yksinäisyyden ehkäisyyn.
Kouluissa ja oppilaitoksissa järjestettävä kummioppilas- ja tutortoiminta, jossa vanhemmat opiskelijat tukevat nuorempia, sekä oppilas- ja opiskelijakuntien sekä opiskelijajärjestöjen toiminta luovat turvallisuutta, lisäävät yhteisöllisyyttä ja tarjoavat matalalla kynnyksellä tukea sitä tarvitseville.
Kuntien, valtion, hyvinvointialueiden ja järjestöjen on yhdessä etsittävä keinoja yksinäisyyden ehkäisyyn. Ikääntyneiden yksinäisyyttä on torjuttava vahvistamalla yhteisöllisiä palveluita ja varmistamalla, että jokaisella on mahdollisuus merkityksellisiin ihmissuhteisiin, osallisuuteen ja arjen tukeen. Yksinäisyyden vähentäminen ja yhteisöllisyyden edistäminen vaatii rakenteellisten kevyempien palvelujen kehittämisen lisäksi myös arjen pieniä tekoja kaikilta muiden huomioimiseksi.
Digitalisoituvassa yhteiskunnassa mahdollisuudet ihmisten kohtaamiseen vähenevät. Ruutuaika on lisääntynyt kaikenikäisillä, mikä haastaa hyvinvointia. Digilaitteiden runsaan ja rajaamattoman käytön on todettu heikentävän nuorten itsesäätelytaitoja sekä heikentävän ajattelukyvyn ja tunteiden ilmaisun kehittymistä. Aivot kehittyvät vuorovaikutuksessa, jossa opitaan säätelemään keskittymistä, käyttäytymistä ja tunteita. Digimaailmassa kasvanut sukupolvi ei aina saa riittävästi tätä kehitykselle välttämätöntä vuorovaikutusta, sillä somen ja pelaamisen ärsyketulva vie tilaa hitaalta, ponnistelua vaativalta toiminnalta. Eri elämänvaiheisiin annettavilla ruutuaikasuosituksilla voidaan vähentää ruutuajan negatiivisia vaikutuksia ihmisten arjessa. Sosiaalisen median käytön rajaamista ikärajoilla on edistettävä, ja lisäksi muita keinoja sosiaalisen median käytön haittojen vähentämiseksi on selvitettävä. Huoltajien on tärkeää tiedostaa oma vastuunsa lasten suojelemisesta verkossa. Samaan aikaan on tunnistettava sosiaalisen median mahdollisuudet vuorovaikutuksen ja yhteisöllisyyden rakentamisessa.
Peräti puolet yksinasuvista kokee koko ajan tai suurimman osan ajasta yksinäisyyttä. Sosiaalisten suhteiden mahdollistaminen, yhteisölliset tilat ja osallisuus tukevat yksinasuvien positiivista mielenterveyttä. Suomessa yksinasuvia on kansainvälisesti vertaillen suuri määrä, ja heistä joka kolmas joutuu elämään köyhyysrajan alapuolella. Yksinasuvilla syrjäytymisriski on korkeampi kuin muilla. Yksinasuvien työikäisten miesten kuolleisuus on kolminkertainen ja naisten kaksinkertainen verrattuna samanikäisiin parisuhteessa oleviin. Yksinasuvat on tunnistettava ryhmänä nykyistä paremmin, ja heille on suunnattava palveluita ja neuvontaa. Yksinasuvat on huomioitava yhteiskunnan kaikilla tasoilla tasavertaisina muiden perhemuotojen kanssa. Samalla on annettava tilaa erilaisille elämisen ja perheiden muodoille. Laatimalla yksinäisyyden vähentämisen toimenpideohjelma voidaan kunnissa löytää konkreettisia keinoja yksinäisyyden ja siitä seuraavien negatiivisten vaikutusten vähentämiseksi.