Suomessa on meneillään järjestäytyneen rikollisuuden suhteen murrosaika, jossa uudet, entistä vaarallisemmat ja väkivaltaisemmat toimijat pyrkivät levittäytymään Suomeen. Tämän kehityksen torjuminen on ensiarvoisen tärkeää, koska järjestäytynyt rikollisuus heikentää ihmisten perusturvallisuutta ja murentaa suomalaista demokratiaa ja hyvinvointivaltiota sisältä päin. Suomen on asetettava kansalliseksi tavoitteeksi, että olemme järjestäytyneelle rikollisuudelle Euroopan vaikein toimintaympäristö. Tämän on oltava koko yhteiskunnan yhteinen projekti, jossa eri viranomaisten yhteistyöhön ja saumattomaan tiedonkulkuun on kiinnitettävä erityistä huomiota.
Turvallisuusviranomaisilla on oltava riittävät valtuudet ja keinot tehtävien hoitamiseen huolehtien kuitenkin samalla kansalaisten oikeusturvasta ja viranomaistoiminnan valvonnasta. Rikollisuuden tehokas torjunta edellyttää turvallisuus- ja oikeusviranomaisten riittävää perusrahoitusta, jotta kaikki viranomaistoiminta esitutkinnasta syyteharkintaan, tuomioistuinten toimintaan ja rikosseuraamusten toteuttamiseen on asianmukaisesti resursoitua.
Rikollisorganisaatiossa toimimista rangaistuksen koventamisperusteena on vahvistettava niin, että järjestäytyneen rikollisuuden rangaistuksia kyetään koventamaan riippumatta yleisen rangaistustason kehityksestä. Järjestäytyneen rikollisuuden piirissä tapahtuvan rikollisuuden suhteen on saatava nostettua huomattavasti sekä kiinnijäämisen riskiä että siitä seuraavia rangaistuksia, jotta ilmiöön kyetään puuttumaan tehokkaasti. Koska järjestäytynyt rikollisuus pyrkii levittäytymään yhteiskunnan ja elinkeinoelämän rakenteisiin, on myös talousrikollisuuteen, harmaaseen talouteen, ihmiskauppaan ja työperäiseen hyväksikäyttöön puuttuminen erottamaton osa järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaa. Harmaan talouden torjunta on hyvin kustannustehokasta ja maksaa itsensä usein suoraan takaisin, minkä lisäksi se myös vaikeuttaa laajemmin järjestäytyneen rikollisuuden toimintaa, sekä toisaalta parantaa rehellisesti toimivien yritysten toimintaedellytyksiä.
Katujengit ovat Suomessa suhteellisen uusi ilmiö, ja meneillään olevaan kehitykseen liittyy merkittävä riski ilmiön laajentumisesta ja kytkeytymisestä ammattimaiseen rikollisuuteen. Kehitystä vauhdittaa osaltaan ruotsalaisten katujengien pyrkimys levittäytyä Suomeen. Tämän kehityksen torjumiseksi katujengi-ilmiöön on puututtava päättäväisesti ja on oltava valmis käyttämään laajasti tarvittavia keinoja ilmiön torjumiseksi. Alle 15-vuotiaan käyttäminen rikoksen tekijänä vanhemman henkilön toimesta on säädettävä rangaistuksen koventamisperusteeksi rikokseen yllyttänyttä tuomittaessa.
Katujengit ovat vain pienehkö osa nuorten rikollisuudesta. Kokonaisuutena rikoksiin syyllistyvien nuorten osuus Suomessa on pienentynyt. On kuitenkin huolestuttavaa, että ne, jotka rikoksiin syyllistyvät, tekevät aiempaa enemmän ja aiempaa vakavampia rikoksia. Nuorten syrjäytymiseen, rikollisuuteen ja väkivaltaan on puututtava moniammatillisella yhteistyöllä niin, että keinovalikoima ulottuu aina perheiden ennaltaehkäisevästä tukemisesta riittäviin rikosoikeudellisiin rangaistuksiin.
Kun kyse on nuorten rikollisuudesta, rikoskierteen katkaisemisen ennaltaehkäisyn ja tukemisen on oltava ensisijaisia tavoitteita. Jotta arjen turvattomuus ei muutu jengiytymisen ja rikollisuuden kasvualustaksi, oireilevia nuoria on autettava ennaltaehkäisevästi ja oikein mitoitetuin toimenpitein. Rajojen asettaminen viime kädessä yhteiskunnan toimesta on välttämätöntä ja luo turvallisuutta myös oirehtivalle nuorelle itselleen. Suljetut lastensuojelulaitokset ovat joskus välttämättömiä rikoskierteeseen ajautuneiden alaikäisten auttamiseksi. Samalla kun nuorisorangaistuksen käyttöä lisätään, rikoksesta tuomittavaan ehdolliseen vankeuteen on alle 18-vuotiaiden kohdalla myös aina liitettävä riittävästi tukitoimia, joihin on velvollisuus osallistua. Lisäksi on varmistettava lastensuojelulaitosten toiminnan riittävä ja tehokas viranomaisvalvonta lasten oikeuksien takaamiseksi. Olennaista on, että yhteiskunta ei koskaan saa näyttää heikolta tai jäädä keinottomaksi. Samalla rajoittavia toimenpiteitä on tasapainotettava tuella ja hoitotyöllä, jossa vahvistetaan nuoren omaa toimijuutta ja annetaan hänelle valmiuksia selviytyä osana yhteiskuntaa. Nuorisorikollisuuteen erikoistuneiden syyttäjien asettamista osana syyttäjälaitoksen kehittämistä on edistettävä. Rikosprosessia on pyrittävä nopeuttamaan nuorten osalta.
Erityisen tärkeää on suojella haavoittuvassa asemassa olevia nuoria heihin kohdistuvalta rikollisuudelta ja hyväksikäytöltä. Lapsilla ja nuorilla on oikeus turvalliseen elinympäristöön, ja nuorten rikosten luoma turvattomuus koskettaa ensisijaisesti juuri toisia lapsia ja nuoria.
Huumerikollisuus aiheuttaa sosiaalisia ongelmia ja turvattomuutta. Huumekauppa kytkeytyy vahvasti järjestäytyneen rikollisuuden toimintaan ja katujengeihin. Samalla huumeet ovat ennen kaikkea kansanterveydellinen ja sosiaalinen ongelma, jota ei voida hoitaa vain rikosoikeuden keinoin, vaan tarvitaan ehkäisevään päihdetyöhön panostamista, oikea-aikaista hoitoon pääsyä ja moniammatillista tukea. Huumeiden käytön vähentämiseen on pyrittävä aktiivisesti, ennakkoluulottomasti ja tutkittuun tietoon perustuen.
Turvallisuusviranomaisilla ja oikeusjärjestelmällä on oltava riittävät keinot suojata kansalaisia huumerikollisuuden aiheuttamilta uhilta ja häiriöiltä silloin, kun niiden aiheuttamat ongelmat työntyvät ihmisten elämänpiiriin. Kansalaisten kotirauha on turvattava esimerkiksi mahdollistamalla huumekauppaan käytettyjen asunto-osakkeiden vuokrasopimusten nopeutettu purkaminen sekä tarvittaessa niiden ottaminen nopeutetusti joko taloyhtiön tai viranomaisten haltuun.
Kaikkein törkeimmillä väkivaltarikoksilla on määräänsä nähden suuri vaikutus kansalaisten turvallisuuden tunteeseen. Vaarallisimpien väkivaltarikollisten eristämistä on tehostettava, eikä elinkautisesta vankeusrangaistuksesta vapautumisen tule koskaan olla automaatio. Törkeän väkivaltarikoksen uusimisen on merkittävästi korotettava tuomittavaa rangaistusta. Samalla on lisättävä mielentilatutkimusten käyttöä niin, ettei vankiloissa ole sellaisia vankeja, jotka kuuluisivat psykiatrisen hoidon piiriin. Vakaviin rikoksiin syyllistyneiden vapautuessa vankilasta on huolehdittava riittävästä seurannasta ja tuesta sisältäen tarvittaessa avohoidon toimenpiteitä.
Suomen vankilajärjestelmän kapasiteetti on pieni suhteessa vankimäärään, ja lisäksi järjestelmän rakenne vaatii kehittämistä. Vankilajärjestelmä on rakennettu tavalla, joka ei mahdollista kaikissa tilanteissa turvallista ja kuntouttavaa vankeinhoitoa, eikä vankien sijoittamisessa pystytä aina huomioimaan riittävästi vaarallisuutta tai jengiyhteyksiä. Vankilajärjestelmää on uudistettava pitkäjänteisesti niin, että uudistusta ohjaa puhtaasti kriminaalipoliittinen tarkoituksenmukaisuus.
Vähemmän vaarallisiin rikoksiin syyllistyneiden vankien kohdalla vaihtoehtoiset seuraamukset voisivat olla toimiva keino vähentää vankiloiden kuormitusta. Pieniä rikoksia tehneiden päihderiippuvaisten osalta on järkevää painottaa hoitotoimenpiteitä vankeuden sijasta, ja esimerkiksi lyhyiden sakon muuntorangaistusten vaihtoehtona on soveltuvissa tilanteissa oltava tarjolla mahdollisuus suorittaa tuomio päihdekuntoutuksessa. Suomen vankiloissa olevien ulkomaalaisten vankien siirtämistä kotimaansa vankiloihin on tehostettava, ja heidät on pyrittävä sijoittamaan erilleen muista vangeista niin, etteivät he verkostoidu suomalaisten rikollisten kanssa.
Kyber- ja tietoturvauhat sekä verkossa tapahtuva häirintä, uhkailu ja ahdistelu ovat merkitykseltään kasvavia turvallisuutta heikentäviä tekijöitä. Yhteiskunnan digitalisoituessa syntyy uusia haavoittuvuuksia, joita niin rikolliset kuin vihamieliset valtiolliset toimijat voivat käyttää hyväkseen. Digitaalista resilienssiä on vahvistettava turvaamalla kriittinen tietoinfrastruktuuri ja viranomaisten toimintakyky. Digitaalisiin palveluihin ja datan hallintaan kohdistuvan luottamuksen ylläpito ja vahvistaminen on keskeistä. Suomen vahvasta kansallisesta kyberturvallisuusosaamisesta on huolehdittava, sillä se on tärkeä osa huoltovarmuuden ylläpitämistä. Kyberuhkiin vastaaminen edellyttää vahvan kansallisen osaamisen lisäksi tiivistä eurooppalaista yhteistyötä ja yhteisiä sääntöjä.