Sosiaaliturvaa kehitettäessä periaatteina on pidettävä oikeudenmukaisuus ja tarkoituksenmukaisuus. Sosiaaliturvaetuuksien on oltava nykyistä vahvemmin kytköksissä tarpeenmukaisiin ja itsenäistä pärjäämistä tukeviin palveluihin. Lähtökohtana on oltava jokaisen työnteko kykyjensä mukaan sekä oman aktiivisuuden, itsensä kehittämisen, kouluttautumisen ja työllistymisen tukeminen. Velvoitteiden on otettava huomioon työ- ja toimintakyvyn rajoitteet. Sosiaaliturvan on tuettava myös osatyökykyisten työllistymistä.
Sosiaaliturvaan on tehty viimeisten vuosien aikana isoja muutoksia, eikä se enää kaikilta osin vastaa alkuperäiseen tarpeeseen siitä, että hyvinvointivaltion turvaverkot kannattelevat ihmistä yli vaikeiden hetkien. Sosiaaliturvajärjestelmä onkin muotoutunut vaikeasti ymmärrettäväksi, pirstaleiseksi ja ennakoimattomaksi. Etuuksien ja verotuksen huono yhteensovittaminen tekee tukijärjestelmästä taloudellisesti heikosti kannustavan.
Sosiaaliturvan kehittämisessä on keskityttävä asiakaslähtöisyyden, yksinkertaistamisen ja ennakoitavuuden parantamiseen, mihin Kelan yhden hakemuksen malli antaa hyvät puitteet. Sosiaaliturvaa kehitetään kohti mallia, jonka tavoitteena on yksinkertaisempi, ennakoitavampi ja paremmin erilaiset elämäntilanteet huomioiva järjestelmä. Sosiaaliturvan on suojattava elämässä tapahtuvilta sosiaalisilta riskeiltä ja tuettava työllisyyttä sekä osallisuutta. Sosiaaliturvan ja työn yhteensovittamista on kehitettävä, ja työnteon on oltava kannattavaa ennakoitavan yhteensovitetun ja kevyen byrokratian ansiosta.
Perustason sosiaaliturva on jäänyt jatkuvasti jälkeen ansioiden kehityksestä, ja indeksijäädytysten myötä sen reaaliarvo on heikentynyt. Perusturvan täydentäminen toimeentulotuella on yleistä, mikä lisää byrokratia- ja kannustinloukkuja. Pitkällä aikavälillä perusturvan tasoa on pyrittävä parantamaan, jotta toimeentulotuen tarve vähenee ja jokaiselle voidaan varmistaa ihmisarvoinen elämä ja osallisuus yhteiskunnassa. Sosiaaliturvaetuudet sekä opiskelijoiden etuudet on sidottavalähtökohtaisesti indeksiin elinkustannuksen muutosten vaikutusten huomioimiseksi.
Palveluiden yhteyttä etuusjärjestelmään on vahvistettava, ja niiden vaikuttavuutta on parannettava. Järjestelmän on ohjattava ihmiset oikealle etuudelle ja tarpeenmukaisiin palveluihin työkyvylle sopivan työn löytämiseksi.
Työsuhteiden epävarmuus ja työnteon monimuotoistuminen haastavat nykyistä sosiaaliturvaa. Byrokratiaongelmat ja viiveet toimeentuloturvan toimeenpanossa aiheuttavat epävarmuutta ja tekevät työn vastaanottamisesta kannattamatonta. Toisaalta toimeentulo voi koostua useista samanaikaisista etuuksista, ja eri etuuksien tasot sekä tulkinnat työn ja etuuksien yhteensovittamisesta vaihtelevat. Myös pienimuotoinen tai olematon yritystoiminta voi olla esteenä etuuksien myöntämiselle. Työllisyyspalveluiden kehittämisessä tulee kiinnittää huomiota työvoimaviranomaisten tiukkoihin tulkintoihin kokoaikaisesta yrittäjyydestä.
Sosiaaliturvan ja ansioiden yhteensovittamista helpottavat suojaosat on otettava uudelleen käyttöön. Sosiaaliturvajärjestelmän on myös tunnistettava se, että kaikkien elämäntilanne ja työkyky ei aina mahdollista kokoaikaista työllistymistä. Tällöin tuettu osa-aikatyö on parempi vaihtoehto kuin kokoaikainen työttömyys, jonka pitkittyessä ihmisen työkyky ja työmarkkina-asema heikkenevät. Siksi sosiaaliturvan on kannustettava myös keikkaluonteiseen ja osa-aikaiseen työntekoon. Tämä helpottaa siirtymiä työttömyydestä kokoaikaiseen työhön ja mahdollistaa korkeamman työllisyysasteen tavoittelun. Työssäoloehdon uudistamista valmistellaan niin, että se kohtelee kaikkia työntekijöitä yhdenvertaisesti palkkatasosta riippumatta. Samalla tarkastellaan työssäoloehdon kerryttämiseen vaadittavaa ajanjaksoa.
Suomen sosiaaliturvamallin vahvuus on vuosikymmenten ajan ollut se, että järjestelmämme on ollut kattava ja toimialasta riippumatta samanlaisilla tuloilla on ollut oikeus samantasoiseen sosiaaliturvaan. Viime vuosien uudistusten myötä ansiosidonnaisen sosiaaliturvan taso on lähestynyt perusturvaa. Kun lakisääteinen, pakollinen vakuutus ei tuota enää riittävää turvaa sosiaalisten riskien varalta, on todennäköistä, että tilalle syntyy korvaavia tai täydentäviä järjestelmiä, joissa vapaaehtoisilla lisävakuutuksilla hankitaan parempaa toimeentulon turvaa. Tämä voi johtaa järjestelmään, jossa vain hyvätuloiset ja varakkaat kykenevät suojautumaan riskeiltä.
Työttömyysturvan lähtökohtana on, että työttömyys on väliaikainen vaihe. Lakisääteisen sosiaalivakuutuksen legitimiteettiä on vahvistettava, ja vakuutusperiaatetta on parannettava ansioturvan tasoa nostamalla sekä helpottamalla sen piiriin pääsemistä. Vakuutusmaksuilla rahoitettavan ansioperusteisen sosiaaliturvan on tarjottava riittävä, selkeästi perusturvaa parempi turva sosiaalisilta riskeiltä. Siinä voitaisiin myös huomioida työnhakijan aktiivisuus ja työllistymismahdollisuudet.
Ansioturvan mallia on kehitettävä työmarkkinaosapuolien välisessä yhteistyössä siten, että se kannustaa liittymään jäseneksi työttömyyskassaan ja huolehtimaan omasta työttömyysturvasta. Kassan jäsenen on saatava kassasta reaaliaikaisesti tiedot ansioturvan pituudesta ja tasosta eri tilanteissa. Turvan määrittelyssä on hyödynnettävä tulorekisterin tietoja. Ansioturva on myös jatkossa rahoitettava nykyisenkaltaisesti palkansaajien ja työnantajien työttömyysvakuutusmaksuilla. Ansiosidonnaista työttömyysturvaa on uudistettava lieventämällä päivärahaa leikkaavia porrastuksia ja prosenttimääriä. Lisäksi työssäoloehtoa pitää lyhentää.
Sosiaaliturvan on huomioitava erilaiset työurat, joissa ihmisten toimeentulo koostuu useista lähteistä. Myös yrittäjien sosiaaliturvan on perustuttava selkeämmin todellisten ansioiden vakuuttamiseen niin, että YEL-maksuja voisi sopeuttaa todellisen tulokehityksen mukaan myös kesken vuoden. Vakuutusvelvollisuuden on alettava nykyistä pienemmillä tuloilla. Selkeämmät säännöt ehkäisisivät väärinkäytöksiä, joita liittyy työsuhteisen työn teettämiseen yritysmuotoisena sivukulujen välttämiseksi.
Lakisääteistä sosiaalivakuutusta on uudistettava yhdessä sopimalla. Valmistelu on tehtävä aidosti kolmikantaisesti palkansaajien ja työnantajien kanssa. Yhdessä sopiminen luo vakautta sosiaaliturvajärjestelmään, jota on viime vuosina uudistettu voimakkaasti ja lyhytjänteisesti pidemmän aikavälin seurauksista välittämättä.
Poikkeuksena muusta sosiaalivakuutuksesta työeläkejärjestelmää on edelleen uudistettu vastuullisesti yhdessä sopimalla työmarkkinajärjestöjen kesken. Kolmikantaisessa valmistelussa on huomioitu niin työeläkejärjestelmän kestävyys kuin julkinen talous. Työmarkkinajärjestöt ovat sitoutuneet tarkastelemaan järjestelmän kehittämistarpeita määräajoin. Työeläkejärjestelmää on myös jatkossa kehitettävä työmarkkinajärjestöjen yhteisten neuvotteluiden kautta.
Lapsiperheköyhyyteen on puututtava, koska se vaikuttaa niin lasten hyvinvointiin kuin lapsen kehitykseen ja tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Köyhyys ei ole vain rahan puutetta, vaan myös emotionaalista ja sosiaalista. Lapsiperheköyhyys näkyy myöhemmin muuta väestöä yleisempinä mielenterveys-, päihde- ja syrjäytymisongelmina. Lapsiperheiden tukijärjestelmiä on uudistettava kokonaisuutena niin, että ne tukevat lapsen kasvua ja kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Erotilanteissa vuoroasuminen on lisääntynyt, ja siksi on luotava selkeämpi järjestelmä, joka mahdollistaa lapsiperheiden tukien jakamisen molemmille vanhemmille silloin, kun he vastaavat tasavertaisesti lapsen arjesta ja sen kustannuksista. Yhteishuoltajuudessa kummankin vanhemman rooli lapsen huoltajina on nähtävä yhdenvertaisena ja nykyistä jakoa lähi- ja etävanhempaan on tarkasteltava niin, että vuoroasuvien lasten arki mahdollistuu kummastakin kodista. Elatusapua ja elatustukea on uudistettava, jotta päästään nykyistä paremmin kiinni maksamattomiin tukiin, ja tuen tason on oltava tulojen mukainen.
Jokaisella on oltava mahdollisuus toivotun lapsiluvun saavuttamiseen sekä perhe- ja työelämän yhteensovittamiseen. Vanhempainvapaiden tasaisemman jakamisen eteen on edelleen tehtävä töitä. Ansiosidonnaista vanhempainrahakautta olisi hyvä asteittain pidentää vanhemmille korvamerkittyjä jaksoja pidentämällä ja mahdollistamalla päivien siirtäminen vanhempien lisäksi myös muille lasten läheisille aikuisille. Perhevapaapäivien käyttö päällekkäin ja osapäivinä tulee mahdollistaa. Samassa yhteydessä kotihoidon tuen kestoa on rajattava, ja on edettävä vaiheittain kohti sen poistamista. Lisäksi samalla tarvitaan panostuksia varhaiskasvatukseen. Järjestelmää kehitettäessä on huomioitava nykyistä paremmin monimuotoiset perheet. Lapsensa menettäneiden suruvapaata on selvitettävä, ja ratkaisuja on etsittävä yhdessä työmarkkinaosapuolten kanssa.
Opintotuen takaisinperintä, lakkauttaminen tai tason laskeminen eivät saa johtaa opiskelijoiden hallitsemattomaan velkaantumiseen. Opintotuen uudistamisessa järjestelmän merkittävää lainapainotteisuutta on vähennettävä opiskelijoiden velkaantumisen vähentämiseksi. Opiskelijoiden toimeentulo on turvattava myös kesäisin, erityisesti asumisen osalta. Opintotukikuukausien määrää ja opintotuen tulorajoja on nostettava opiskelijoiden toimeentulon ja jaksamisen turvaamiseksi.
Asumistuen on turvattava oikeus kohtuuhintaiseen ja riittävän laadukkaaseen asumiseen. Asumistuen on otettava huomioon yhdessä asuvan ruokakunnan koko sekä asumiskulujen erot eri puolilla maata ja mahdollistettava muuttaminen työn perässä tai elämäntilanteen muuttuessa. Asumistukeen on palautettava suojaosa.
Toimeentulotuen tarkoitus on turvata perustuslain tarkoittama oikeus välttämättömään toimeentuloon. Toimeentulotuen leikkaukset lisäävät syrjäytymistä, osattomuutta ja asunnottomuutta. Samalla toimeentulotuki etääntyy sosiaalipalveluista ja sen rooli kapenee perusturvan täydentämisen ja moitittavan käytöksen sanktioinnin välineeksi. Toimeentulotuen syrjäytymistä pahentavat valuviat on korjattava pikaisesti. Esimerkiksi toimeentulotuen ansiotulovähennys on palautettava. Sosiaalipalveluiden kytköksen heikentämisen sijaan on pyrittävä tuen tarpeen vähentämiseen ja varsinkin nuorten ja pitkäaikaisesti tukea saavien ohjaamiseen sosiaalipalveluihin. Työllisyysalueiden, hyvinvointialueiden ja Kelan yhteistyötä on tiivistettävä, jotta palvelutarpeisiin pystytään vastaamaan.