Digiloikan jälkeen tarvitsemme läsnäololoikan – paluun ihmisten väliseen aitoon kohtaamiseen. Osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja läsnäoloa sekä ihmisten välitöntä vuorovaikutusta on vahvistettava kaikissa elämänvaiheissa. Terveellisiin elintapoihin, liikuntaan, toimintakyvyn ylläpitämiseen kulttuurihyvinvointiin sekä ennaltaehkäiseviin sosiaali- ja terveyspalveluihin on panostettava koko ihmisen elämänkaaren ajan. Mielenterveys- ja tunnetaidot osana varhaiskasvatusta ja kouluopetusta sekä riittävän luku- ja kirjoitustaidon varmistaminen tukevat lasten ja nuorten kasvua, yhteiskunnallista osallisuutta ja henkistä kriisinsietokykyä. Hyvinvointivaltion on tunnistettava ihmisten erilaiset elämäntilanteet, perheiden monimuotoisuus sekä kasvava yksin asuvien määrä ja turvattava yhdenvertaiset mahdollisuudet turvalliseen arkeen kaikille elämäntilanteesta, tulotasosta tai perhemuodosta riippumatta. Kolmannen sektorin työ täydentää julkisia palveluja koko ihmisen elinkaaren ajan.
Fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen esteettömyyteen sekä saavutettavuuteen on kiinnitettävä huomiota kaikilla tasoilla. Päätöksentekoa sekä palveluita on kehitettävä mahdollisimman helposti lähestyttäviksi, osallistuttaviksi sekä käytettäviksi. Julkisten palveluiden saavutettavuus on turvattava myös heille joilla ei ole digitaalisten palvelujen käyttöön tarvittavaa osaamista tai tarvittavia laitteita. Ihmisten moninaisuus, kuten ikä, toimintarajoitteisuus, vammaisuus, kulttuuritausta ja monikielisyys, on otettava yhä paremmin palveluissa huomioon.
Vammaisten ihmisten perus- ja ihmisoikeudet on turvattava YK:n vammaissopimuksen ja yhdenvertaisuuslain mukaisesti. Palveluiden tulee vastata eri vammaisryhmien tarpeisiin, ja niiden saatavuus sekä laatu on varmistettava koko maassa. Vammaisvaikutusten arvioinnin on oltava kiinteä osa kaikkea lainsäädäntövalmistelua.
Vammaispalvelulain toimeenpanon ohjaukseen, seurantaan ja resursointiin on panostettava, jotta lakia sovelletaan yhdenmukaisesti ja palvelut toteutuvat yhdenvertaisesti koko maassa. Lain lähtökohtana tulee säilyä vammaisen henkilön yksilöllinen palvelutarve sekä oikeus osallisuuteen ja itsenäiseen elämään. Sekä yleis- että erityispalveluiden taso ja saatavuus on varmistettava. Vammaispalvelulain on pysyttävä erityislakina, eikä palveluita tule siirtää yleislainsäädännön piiriin silloin, kun ne eivät tosiasiallisesti vastaa henkilön tarpeisiin. Vammaispalvelulakiin lisätty soveltamisalaa rajaava elämänvaihesäännös on poistettava, jotta palveluiden saaminen perustuu yksilölliseen avun ja tuen tarpeeseen eikä ikään tai elämäntilanteeseen.
Kuljetuspalveluiden yhdenvertaisuus ja lakisääteinen toteuttaminen on varmistettava. Laatua ja turvallisuutta on parannettava muun muassa kilpailukriteerejä uudistamalla ja tarvittaessa laiminlyöntejä sanktioimalla. Neurokirjon palveluihin on kiinnitettävä erityistä huomiota. Palveluiden on muodostettava selkeitä ja katkeamattomia kokonaisuuksia, ja oikeus tarvittaviin palveluihin on turvattava yhdenvertaisesti.
Vaikuttamistoimielinten roolia on vahvistettava kunnissa ja hyvinvointialueilla, ja ne on otettava mukaan valmisteluun, päätöksentekoon ja palvelujen kehittämiseen alusta alkaen. Neuvostoille on turvattava riittävät toimintaedellytykset, kuten aloiteoikeus sekä puhe- ja läsnäolo-oikeus keskeisissä toimielimissä. Samalla on varmistettava vammaisten ihmisten, heidän läheistensä ja järjestöjen aito osallisuus kaikessa heitä koskevassa päätöksenteossa.
Vammaisten henkilöiden oikeus työhön on varmistettava ja palkkauksen on oltava oikeudenmukainen. Tukimuotoja on parannettava ja työnantajien taloudellisia kannusteita on lisättävä. Tavoitteena on oltava rakenteellisen syrjinnän purkaminen ja varmistaa yhdenvertaiset mahdollisuudet työnhakuun, työssä menestymiseen ja urakehitykseen.
Vammaisten tulkkauspalvelun ongelmiin on puututtava tavalla, joka vahvistaa palvelun käyttäjien oikeuksia, ja erityisesti vammaisten henkilöiden työelämätulkkaus on saatava toimimaan. Vammaisvaikutusten arvioinnin on oltava läpileikkaava osa lainsäädäntövalmistelua.
Julkisissa palveluissa on huomioitava sukupuolen moninaisuus. Suomen on tunnustettava kolmas juridinen sukupuoli. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien henkilöiden yhdenvertaisuuden on toteuduttava kaikilla elämänalueilla, ja jokaiselle on taattava oikeus elää omana itsenään ilman syrjintää tai pelkoa. Julkisella sektorilla on parannettava työntekijöiden valmiuksia kohdata asiakkaat yhdenvertaisesti, tunnistaa erilaisten taustojen ja elämäntilanteiden vaikutukset sekä toimia sensitiivisesti ja syrjimättömästi.
Lapsi- ja perhepolitiikan on oltava vastuullista ja pitkäjänteistä sekä vähentää lapsiperheköyhyyttä, jolla voi olla ylisukupolvisia vaikutuksia hyvinvointiin ja terveyteen. Tavoitteena on oltava lasten, nuorten ja perheiden eriarvoisuuden vähentäminen. Lasten ja nuorten hyvinvointi ja turvallisuus ovat koko yhteiskunnan hyvinvoinnin mittareita. Tutkimusten mukaan lasten ja nuorten tyytyväisyys, hyvinvointi ja tulevaisuudenusko ovat heikentyneet selvästi. Nuorten toiveikkuuden vahvistaminen on nostettava poliittiseksi painopisteeksi. Nuorten tulevaisuudenusko on palautettava. Päättäjillä on erityinen vastuu siitä, viestiikö yhteiskunta nuorille toivoa, luottamusta ja kaikkien hyväksymistä.
Yhteiskunnan on oltava lapsi- ja perhemyönteinen kaikille perhemuodosta riippumatta. Lainsäädännön on tunnistettava perheiden monimuotoisuus ja mahdollistettava juridinen vanhemmuus useammalle kuin kahdelle vanhemmalle. Adoption ja vanhemmuuden tunnustamisen on vastattava nykyisten perheiden monimuotoisuutta ja lapsen tosiasiallisia hoiva- ja perhesuhteita. Onnistunut lapsi- ja perhepolitiikka rakentaa yhteiskuntaa, jossa lapsiperheellistyminen koetaan myönteisenä ja tavoiteltavana sekä saavutettavana asiana. Sujuva arki, työn ja perheen yhteensovittaminen sekä riittävät ja toimivat palvelut ja tukimuodot kannustavat lapsiperheellistymään. Lapsiperheellistymistä ja syntyvyyttä on tuettava vahvistamalla tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, vähentämällä epävarmuutta ja kehittämällä palveluita vastaamaan muuttuvan yhteiskunnan tarpeita. Lapsiperheellistymisen mahdollisuuksia on edistettävä ja esteitä purettava, hedelmöityshoitojen resurssien lisäksi myös hedelmällisyystietoa on lisättävä. Tahattomasti lapsettomat on huomioitava palveluissa ja päätöksenteossa. Kansallisen lapsistrategian toimeenpanoa on jatkettava lasten oikeuksien edistämiseksi, perhepolitiikan vahvistamiseksi ja lasten huono-osaisuuden vähentämiseksi. Päätöksenteossa on huomioitava päätösten vaikutuksia lapsiin nykyistä laajemmin.
Riski pudota koulutuksesta, työstä ja yhteisöstä lisääntyy, kun nuoret jäävät ilman tarvitsemaansa tukea vaikeuksien kasaantuessa. Varhainen puuttuminen on sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta paras vaihtoehto. Tarvitsemme nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi laaja-alaisen ohjelman, jossa huomioidaan alueelliset erot ja kohdennetaan resurssit viisaasti.
Lapsen tai nuoren on tarvittaessa saatava apua nopeasti, eikä häntä saa pompotella palvelusta toiseen. Kouluissa ja oppilaitoksissa tapahtuvaa nuorisotyötä on kehitettävä, ja palveluiden saatavuuteen on panostettava. Erilaisten oppimisen tuen järjestelmien on oltava yhtenäisiä läpi koko koulupolun. Nuorten ja nuorten aikuisten matalan kynnyksen palvelupisteitä on tärkeää ylläpitää helposti saavutettavissa paikoissa, jotta nuoret ohjataan nopeasti ja oikea-aikaisesti tarvitsemiinsa palveluihin. Syrjäytymistä on ehkäistävä myös tukemalla nuoria erityisesti elämän nivelvaiheissa. Nuorisotakuu tulisi palauttaa ensisijaisesti kohdennettuna niin kutsuttuihin NEET-nuoriin, joilla ei ole tutkintoa, työpaikkaa, koulutuspaikkaa tai kuntoutus- tai harjoittelupaikkaa. Oppilashuollon palveluita on tarjottava moniammatillisesti vuoden ympäri, ja palvelutarjonnan on vastattava opiskelijoiden todellisia tarpeita. Oppilashuollossa on tunnistettava nuorten erilaiset tarpeet nykyistä paremmin. Jokaisella lapsella ja nuorella on oltava tosiasiallinen mahdollisuus päästä koulupsykologin palveluihin asuinpaikasta riippumatta. Psykologipalveluiden saatavuus on turvattava myös pienissä kunnissa ja harvaan asutuilla alueilla esimerkiksi alueellisella yhteistyöllä ja etävastaanottoja hyödyntämällä.
Erityisen tärkeää on turvata toimintaa, jossa nuoret tulevat kohdatuksi ja joka lisää osallisuutta. Etsivällä nuorisotyöllä ja työpajatoiminnalla autetaan ja tuetaan haastavissa elämäntilanteissa olevia nuoria. Ankkuritoiminnan jatkuvuus ja resursointi mahdollistavat varhaisen puuttumisen ja nuorten tukemisen kriisitilanteissa. Nuorisotyöhön panostaminen vaatii riittävät henkilöstöresurssit ja toimivat tilaratkaisut. Nuoret tarvitsevat vapaa-aikanaan turvallisten aikuisten läsnäoloa, turvallisia ja saavutettavia nuorisotiloja sekä mielekästä tekemistä. Järjestöillä on keskeinen rooli nuorten tavoittamisessa. Nuorten perheiden sekä nuorten itsensä vahvana ja helposti saavutettavana tukimuotona on oltava saatavissa oma samana pysyvä perhehoitaja heidän omaan kotiinsa esimerkiksi itsenäistymisen, päihteettömyyden tai mielen tukimuotona.
Ennaltaehkäiseviä ja maksuttomia matalan kynnyksen palveluita lapsiperheille on kehitettävä. Perheiden on saatava tarvitsemansa palvelut oikea-aikaisesti ja riittävästi. Lasten ja perheiden palveluista on muodostettava toimiva moniammatillinen kokonaisuus, joka turvaa jokaiselle perheenjäsenelle kriisitilanteissa riittävän tuen ja ohjauksen palveluiden piiriin. Palvelupolkujen osana tulee turvata neuvolapalveluissa tarjottavat psykologipalvelut, jotka tulee olla saatavilla lasten lisäksi raskaana oleville ja pienten lasten vanhemmille. Erityistä tukea tarvitseville lapsille ja heidän perheilleen on taattava mahdollisuus tarpeenmukaisiin palveluihin. Palvelupolkujen on oltava selkeitä ja sujuvia ilman kohtuutonta byrokratiaa tai palvelusta toiseen ohjaamista.
Perhekeskusten toiminnan on perustuttava monialaiseen yhteistyöhön kuntien, hyvinvointialueiden ja järjestöjen kesken. Perheille on tarjottava vertaisryhmätoimintaa sekä oikea-aikaista tukea erilaisiin elämäntilanteisiin ja arjen haasteisiin. Kasvatus- ja perheneuvoloiden on oltava osa hyvinvointialueiden lakisääteisiä palveluita turvaamassa erityisesti heikossa ja haavoittuvassa asemassa olevien perheiden tuki. Nuorisoneuvolatoimintaa tulee kehittää osana nykyisiä sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteita ja sen osana on konseptoitava nuorisoneuvoloista saatuja parhaita kokemuksia ja ottaa nämä käyttöön kaikilla hyvinvointialueilla osana perhekeskustoimintaa ja oppilashuollon kokonaisuutta.
Köyhyys heikentää lasten ja perheiden hyvinvointia. Lisäksi syrjäytymisen riski, joka on usein ylisukupolvista, on lisääntynyt. Ikääntyvällä kansakunnalla ei ole varaa menettää yhdenkään ihmisen panosta. Perheiden hyvinvoinnin vahvistamiseksi ja lapsiperheköyhyyden vähentämiseksi on puututtava köyhyyden periytymiseen ja katkaistava ylisukupolvinen syrjäytyminen.
Lastensuojelun perustana on tukea lapsia ja lapsiperheitä sekä turvata lasten oikeudet ja lapsen edun toteutuminen. Lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaalipalveluihin on taattava riittävät resurssit, jotta tukea ja palveluita on saatavilla mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Turvaamalla riittävät varhaisen tuen palvelut voidaan vähentää vaativampien palveluiden tarvetta. Kuitenkin myös vaativien lastensuojelupalveluiden laatu ja saatavuus on turvattava.
Lastensuojelussa huolena on jo pitkään ollut kasvava asiakasmäärä ja työntekijöiden kuormittuneisuus. Resursseja arvioitaessa on huolehdittava asiakasmäärärajoitusten toteutumisesta eikä sosiaalityöntekijöiden enimmäisasiakasmääriä tule kasvattaa. Liian suuret asiakasmäärät heikentävät lasten oikeutta yksilölliseen tukeen ja vaarantavat työn laadun sekä vaikuttavuuden. Lastensuojelun riittävät ja osaavat työntekijäresurssit on turvattava, eikä kelpoisuus- ja osaamisvaatimuksia tule heikentää. Lastensuojelun perhehoidon perheiden toimintaedellytyksiä, kuten riittävää tukea on vahvistettava, että yhä useampi lapsi ja nuori saa kasvaa osana vakaata perhettä ja kotia.
Ennaltaehkäiseviin ja matalan kynnyksen palveluihin sekä yhteistyöhön varhaiskasvatuksen ja opetuksen kanssa on panostettava, jotta kodin ulkopuolisia sijoituksia voidaan ehkäistä ja lastensuojelun kustannusten kasvua hillitä. Lastensuojelun moniammatillista yhteistyötä on vahvistettava, jotta lasten, nuorten ja perheiden vaikeisiin tilanteisiin voidaan vastata ajoissa ja kokonaisvaltaisesti eikä palveluiden yhteensovittamisen vastuu jää perheille. Lastensuojelun kokonaisvaltaisen vaikuttavuuden varmistamiseksi, tulee turvata jälkihuollon riittävyys ja näin mahdollistaa kaikkien nuorten valmiudet itsenäiseen arkeen. Lastensuojelun jälkihuollon ikäraja on palautettava takaisin 25 vuoteen.
Mielenterveyden haasteet ovat nousseet yhdeksi merkittävimmistä suomalaisten sairauksista. Mielenterveyspolitiikan on nojattava tutkittuun tietoon ja vaikuttaviin menetelmiin. Päätöksenteossa on hyödynnettävä mielenterveysvaikutusten arviointia. Kokemusosaamista on vahvistettava ja kokemustiedon hyödyntämistä päätöksenteossa sekä palveluissa edistettävä.
Tutkimusten mukaan mielenterveyttä vahvistavat arjen turvallisuus, toimivat sosiaaliset suhteet, lähiluonto ja rauhalliset elinympäristöt sekä usko tulevaisuuteen ja kokemus elämän merkityksellisyydestä. Siksi tarvitsemme hyvinvointia tukevia yhteiskunnallisia rakenteita ja paremmin saavutettavia mielenterveyspalveluita kaikenikäisille. Myös kielellisten oikeuksien toteutuminen mielenterveyspalveluissa on osa hoidon laatua ja yhdenvertaisuutta. Mielenterveyttä tukevien palveluiden joukkoon on saatava mahdollisuus myöntää hyvinvointialueen omia toimeksiantosuhteisen perhehoidon palveluja tukemaan elämänhallintaa ja elämänlaatua sekä itsenäistä asumista tai perhehoitoa asumispalveluna.
Lapsille ja nuorille on oltava tarjolla ilman ajanvarausta tai diagnoosia matalan kynnyksen mielenterveys- ja päihdepalveluita, jotka tarjoavat välitöntä keskustelutukea, kriisiapua ja ohjausta jatkohoitoon. Kouluterveydenhuoltoa on kehitettävä mielenterveyden näkökulmasta. Terveystarkastuksissa on vahvistettava nuorten henkisen hyvinvoinnin arviointia ja mahdollisuuksia matalan kynnyksen keskustelutukeen, jotta haasteisiin voidaan puuttua ennen niiden pahenemista ja madaltaa mielenterveyspalveluihin hakeutumisen kynnystä. Nuorten mielenterveyspalveluiden hoitoketjun on jatkuttava saumattomasti ilman keskeytyksiä siirryttäessä lasten palveluista nuorten mielenterveyspalveluihin ja edelleen aikuisten palveluihin. Terapiatakuu on laajennettava koskemaan koko väestöä. Myös esimerkiksi pienituloisilla ja opiskelijoilla on oltava taloudellinen mahdollisuus kuntouttavaan terapiaan. Psykoterapeuttikoulutuksesta on tehtävä maksutonta ja kuntoutuspsykoterapiaan pääsyn esteitä tulee poistaa.
Ikääntyneiden määrän kasvu lisää paineita perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa, kotona asumisen tukipalveluissa ja asumispalveluissa, vaikka ikääntyminen ei automaattisesti tarkoita palveluntarpeen ja kustannusten kasvua.
Elämän loppuvaiheen on oltava turvallinen ja ihmisarvoa kunnioittava niin kotona kuin kodin ulkopuolella. Eutanasia eli avustettu kuolinapu on sallittava Suomessa palliatiivisen hoidon ja saattohoidon ohella. Geriatrisella kuntoutuksella ja ennaltaehkäisevillä palveluilla on tuettava ikääntyneiden toimintakyvyn ylläpitoa ja vähennettävä raskaampien palveluiden tarvetta. Asumismuodosta riippumatta iäkkäille on turvattava mahdollisuus ulkoiluun, kulttuuriin ja osallisuuteen. Kotona asumista on tuettava panostamalla osaavaan ja riittävään kotihoidon henkilöstöön, turvallisuuteen ja elämää helpottaviin apuvälineisiin sekä liikkumisen palveluihin ja tarvittaessa myös uudenlaisiin asumisen muotoihin kuten kotiin annettavaan perhehoitoon perhekodissa tai ikääntyneen omassa kodissa.
Omaishoitajien jaksamiseen on panostettava taloudellisesti, riittävillä sijaisjärjestelyillä ja tukipalveluilla. Omaishoidon tuen ja palveluiden on vastattava erilaisten omaishoitoperheiden tarpeisiin eri elämäntilanteissa. Omaishoitajina toimii esimerkiksi ikääntyneiden läheisiä, puolisoita sekä omaisia, jotka hoitavat erityistä tukea tarvitsevia lapsia ja nuoria. Omaishoitajista suuri osa on työelämässä, ja palvelujen tulee tukea työn ja omaishoidon yhteensovittamista. Kotiin hankittavia palveluita tulee tukea verohelpotuksin.
Terveydentilan, elämäntilanteen ja olosuhteiden niin vaatiessa ihmisen on saatava ympärivuorokautisen hoivan palveluita. Kotihoito tai yhteisöllinen asuminen ei voi olla puuttuvan ympärivuorokautisen hoidon korvike. Henkilöstömitoituksen on oltava riittävä kaikessa hoitotyössä. Vanhustenhoidon lisäksi myös mielenterveys- ja vammaisalan palveluasumiseen tarvitaan sitovat kriteerit työntekijämäärille, jotta laatu, asiakasturvallisuus ja työntekijöiden jaksaminen voidaan taata. Laaditaan kansallinen muistisairauksien toimenpideohjelma yhteistyössä hyvinvointialueiden, järjestöjen ja tutkimustoimijoiden kanssa.
Päihderiippuvuus on sairaus, johon on saatava hoitoa. Päihdepolitiikan keskeisenä tavoitteena on oltava päihteiden käytön vähentäminen ja haittojen minimointi sekä nuorten huumekuolemien ehkäiseminen. Tämän vuoksi kansallinen huumestrategia on päivitettävä ja lapsille sekä nuorille on tarjottava nykyistä enemmän päihdepsykiatrista hoitoa. Huumeiden käytön haittojen vähentämiseksi käyttöhuoneet on sallittava. Päihdepalveluiden tarve on viime aikoina kasvanut. Huono-osaisuus ja päihdeongelmat kasautuvat samoille henkilöille entistä useammin. Onnistunut päihdepolitiikka tukee kansanterveyttä, työllisyyttä, työturvallisuutta ja talouden tuottavuutta. Jokaiselle nuorelle on taattava yhdenvertainen oikeus laadukkaaseen, luotettavaan ja ajantasaiseen päihdekasvatukseen.
Päihdepalveluiden saatavuus ja laatu on turvattava koko maassa, ja hoito- ja kuntoutusjaksojen on oltava riittävän pitkiä ja vaikuttavia. Ehkäisevän päihdetyön resurssit on varmistettava, ja niiden riittävyys on huomioitava etenkin lasten ja nuorten parissa tehtävässä toiminnassa. Palveluiden saatavuutta parantaa olemassa olevan lainsäädännön tehokkaampi valvonta. Sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöille on järjestettävä koulutusta erilaisten riippuvuuksien kohtaamiseen.
Päihde- ja mielenterveyspalveluiden integraatiota on vahvistettava, sillä päihdeongelmat eivät saa estää hoidon saamista mielenterveysongelmiin ja päinvastoin. Niin kutsuttujen kaksoisdiagnoosipotilaiden hoitoon pääsyn esteet on tunnistettava ja hoitoon pääsy on turvattava. Päihdehoitoa on saatava silloin, kun asiakas on siihen motivoitunut, eikä päihtyneisyys saa olla hoitoon pääsyn este. Matalan kynnyksen palvelut on turvattava huolehtien samalla siitä, ettei rangaistusuhka rajoita huumeiden käyttäjien pääsyä ja hakeutumista sosiaali- ja terveyspalveluiden piiriin.
Päihdehaittojen kasvaessa ja vaikeutuessa on otettava käyttöön myös uusia päihdehoidon keinoja. Palveluita kehitettäessä on kiinnitettävä erityistä huomiota haavoittuvassa tilanteessa elävien lasten tuen ja palveluiden tarpeisiin sekä turvallisen lapsuuden varmistamiseen. Hoitoon pääsyä ja korvaushoitojen saatavuutta on johdonmukaisesti lisättävä ja erityisesti alaikäisille ja raskaana oleville päihteiden käyttäjille kohdistettua kokonaisvaltaista tukea on vahvistettava.
Tupakka- ja nikotiinituotteiden osalta oleellista on ehkäistä tuotteiden käytön aloittamista, minkä vuoksi tupakka- ja nikotiinituotteiden ostoikäraja on nostettava 20 ikävuoteen. Lisäksi on oleellista vähentää sekä nikotiinituotteiden sallittua nikotiinimäärää että nikotiinituotteiden houkuttelevuutta ja saatavuutta. Kaikissa nikotiinituotteissa on kiellettävä savukkeiden tapaan mentolilisän käyttö. Alkon yksinoikeudellinen asema on turvattava Suomessa alkoholilain mukaisesti.
Rahapelihaittojen kasvun riskiin on varauduttava rahapelien siirtyessä lisenssijärjestelmään ja markkinoinnin lisääntyessä. Rahapeliyhtiöille on säädettävä keskitetty tappioraja, yritysten huolenpitovelvollisuus on määriteltävä selkeästi, ja rahapelien markkinointia, erityisesti nuorille, on rajoitettava. Rahapelihaittojen ehkäisyn ja tutkimuksen riittävä rahoitus on turvattava rahapelituotoista.
Sosiaalityö vaatii kehittämistä ja resursseja sekä sosiaalityön yhteiskunnallisen merkityksen tunnustamista ja tunnistamista. Monitarpeisten ja syrjäytymisriskissä olevien lasten, nuorten ja aikuisten tukeminen ja ennaltaehkäisevä työ edellyttävät moniammatillista ja saumatonta yhteistyötä kuntien, hyvinvointialueiden, työllisyysalueiden ja järjestöjen ja työllisyysalueiden toiminnassa. Yhteistyötä haittaavat tiedonsaantiongelmat on poistettava. Monimutkaistunut yhteiskunta on monille ylipääsemätön esteiden viidakko. Auttamista ja tukea tarvitaan, ja ne ovat sekä yksilöiden että koko yhteiskunnan etu. Osallisuutta on vahvistettava määrätietoisesti, jotta jokaisella on ihmisarvoinen elämä, eikä syrjäytyminen lisäänny.