Jokaisella on oikeus palveluihin, kohtuuhintaiseen asumiseen, turvalliseen elinympäristöön sekä hyviin mahdollisuuksiin kasvaa, oppia ja tehdä työtä asuinpaikasta riippumatta. Hyvän arjen eväät on mahdollistettava kaikille. Aluepolitiikan tavoitteena on oltava alueiden elinvoiman vahvistaminen ja niiden välisen ja sisäisen eriytymisen vähentäminen.
Kaupungistuminen on globaali ilmiö, joka on kiihtynyt viime vuosikymmenten aikana. Kasvun vetureina toimivat kaupungit vetävät puoleensa niin ihmisiä kuin investointeja. Samaan aikaan muuttoliikkeen ja alhaisen syntyvyyden vuoksi supistuva väestö on monille kunnille todellisuutta. Työpaikkojen määrän kasvu painottuu alueiden kasvukeskuksiin sekä eteläisillä alueilla myös niiden ympäristöön. Siksi väestökehitys asettaa myös asuntopolitiikalle ja maankäytölle suuria haasteita, kun rakentaminen keskittyy suurimpiin kaupunkeihin ja maaseudulla asuntojen arvot laskevat.
Kunnat vastaavat ihmisille tärkeiden palveluiden järjestämisestä sekä mahdollistavat osallisuuden ja yhteisöllisyyden. Kuntien rooli demokratian toteuttajana on erittäin tärkeä, koska niiden päätöksentekoon on mahdollista osallistua matalalla kynnyksellä ja päättäjät ovat lähellä kuntalaisia.
Kuntien kykyä tuottaa tasapuolisia ja toimivia palveluita on vahvistettava kaikkialla maassa, jotta ne voivat turvata asukkaille toimivat lähipalvelut, turvalliset koulut, sujuvat liikenneyhteydet ja viihtyisät vapaa-ajan ympäristöt. Tähän tarvitaan tasa-arvoista kunta- ja aluepolitiikkaa, vahvaa julkista palvelujärjestelmää, kestävää taloutta ja tiivistä yhteistyötä kuntien, hyvinvointialueiden ja järjestöjen välillä. Kunnissa on keskityttävä kestävää kasvua ja työllisyyttä vahvistaviin toimiin peruspalveluiden turvaamiseksi.
Monien kuntien taloustilanne on vakava, ja kuntataloudessa eletään epävarmuuden aikaa. Kuntien rahoituksen on turvattava lakisääteiset palvelut ja mahdollistettava elinvoiman rakentaminen sekä välttämättömät investoinnit. Rahoituksen on oltava ennakoitavaa ja mahdollistettava toiminnan suunnitelmallinen kehittäminen. Kustannusten kasvun hillitsemiseksi kunnissa on tehtävä asioita paremmin ja tehokkaammin sekä mikäli mahdollista ja järkevää, järjestettävä palveluita yhteistyössä naapurikuntien kanssa.
Kuntien eriytyessä on tärkeää tarkastella paitsi kuntien taloutta myös niiden lakisääteisiä tehtäviä. Kaikilla kunnilla ei tulevina vuosina ole riittäviä valmiuksia vastata niille osoitetuista tehtävistä. Siksi valtion ohjausta ja rahoitusta sekä palvelurakenteita on määrätietoisesti kehitettävä. Myös kuntien välistä yhteistyötä on edistettävä. Yhtenä vaihtoehtona on osoittaa joidenkin palveluiden järjestämisvastuu vain osalle kunnista. Vapaaehtoisia kuntaliitoksia on edistettävä ja tuettava. Kuntien rahoituksen on perustuttava niiden todellisiin vastuisiin.
Ihmisten arki ei määräydy hallinnollisten rajojen mukaisesti, vaan työssäkäynti ja muu arjen asiointi tapahtuvat toiminnallisesti järkevillä ja sujuvaa arkea tukevilla tavoilla.
Kuntarakenteeseen liittyvät uudistukset on tehtävä ripeästi ja määrätietoisesti siellä, missä niille on väistämätön ja selkeä tarve, mutta muutoin on keskityttävä ihmisten arjen sujuvoittamiseen ja parantamiseen purkamalla turhia hallinnollisia rajoja. Nykyiset rahoitusmallit eivät kannusta kuntarajat ylittävien hyötyjen etsimiseen. Rahoitusmalleja on kehitettävä siten, että ne kannustavat etsimään kuntatasolla ratkaisuja kehittää seudullista, maakunnallista ja kansallista yhteistyötä.
Valtion on kannustettava kaupunkiseutuja lisäämään yhteistyötään asettamalla seuduille yhteisiä tavoitteita ja palkitsemalla niiden saavuttamisesta jättäen kuitenkin keinot seutujen itse valittaviksi.
Yhä tekemättä oleva kuntien valtionosuusjärjestelmän kokonaisuudistus on kiireellinen, jotta valtionosuusjärjestelmä vastaisi kuntien nykyisiä tehtäviä sekä velvoitteita ja kuntatalous voisi siirtyä sote-uudistuksen jälkeiseen aikaan. Tämä antaisi mahdollisuuksia myös toiminnallisten seutujen rakentamisen huomioimiseen. Peruspalveluiden valtionosuusjärjestelmän tärkein tehtävä on turvata väestörakenteen mukaiset palvelut kunnissa ja kaupungeissa ja sen on huomioitava ja tasattava niiden erityispiirteistä syntyviä eroja.
Valtion strategisessa suunnittelussa on nähtävä myös kaupunkiseutuja suuremmat toiminnalliset seudut. Työssäkäyntialueita voidaan laajentaa muun muassa kestävillä liikenneratkaisuilla, jotka tukevat ihmisiä arjessa.
Pelkän valtion virastojen sijoittelun sijasta on tarkasteltava laajemmin ihmisten palvelutarvetta ja viranomaisten läsnäoloa kaikkialla maassa. Olemassa olevien valtion työpaikkojen alueellistamisesta on kuljettava kohti paikkariippumatonta ja monipaikkaista työtä, jossa digitalisaation avulla mahdollistetaan työskentely ja asuminen entistä joustavammin kaikkialla Suomessa. Valtion palveluiden saatavuus on turvattava alueilla digitaalisilla palveluilla sekä yhteispalvelua kehittämällä ja turvaamalla käyntiasiointimahdollisuudet.
Eri alueiden erityispiirteet on huomioitava valtion aluepoliittisessa päätöksenteossa. Aluekehitystä on tehtävä alueiden vahvuuksien pohjalta tavoitteena elinvoiman lisääminen, alueellisen eriarvoisuuden torjuminen, poikkihallinnolliseen toimintaan kannustaminen ja alueellisten voimavarojen kokoaminen yhdessä määriteltyjen tavoitteiden edistämiseksi. Aluekehittämisen keskiössä on oltava etenkin digitalisaation ja kestävän kehityksen edistäminen, ilmastonmuutoksen ja eriarvoisuuden torjunta sekä osaamisen vahvistaminen. Kaupungeilla ja alueilla on keskeinen rooli digitalisaation toteuttamisessa sekä uusien ratkaisujen kehitys- ja kokeiluympäristöinä.
Suomen kasvun ja elinvoiman turvaaminen vaatii onnistunutta aluepolitiikkaa koko Suomessa. Suomen itäiset raja-alueet tarvitsevat konkreettisia toimia aluekehityksen vahvistamiseksi, saavutettavuuden parantamiseksi ja investointien liikkeelle saamiseksi. Tämä tulee huomioida EU:n seuraavan ohjelmakauden rahoituksessa. Itäisen ja Pohjois-Suomen asukkaiden turvallisuuden parantamiseksi ja palveluiden saavutettavuuden varmistamiseksi sekä elinvoiman ja työllisyyden vahvistamiseksi tarvitaan valtion ja EU:n konkreettisia toimia. Suomen maantieteellinen erityisasema pohjoisena ja harvaan asuttuna EU:n ja Venäjän ulkorajavaltiona on huomioitava. EU:n aluepolitiikan perusta on vähentää alueiden välisiä ja sisäisiä kehityseroja. Suomen rahoitusosuus on turvattava aluepolitiikassa. Kansallisesti on tärkeää ohjata koheesiorahoitus siten, että itärajan maakunnat olisivat rahoituksen osalta yhdenvertaisessa asemassa.
Suomen tuleva kasvu painottuu suuriin kaupunkeihin, joissa tuotanto, tutkimus, tuotekehitys ja työvoiman saatavuus tukevat toisiaan. Samalla kaupunkiseudut kohtaavat uusia haasteita, kuten segregaatiota, eriarvoisuuden kasvua ja maahanmuuttoon liittyviä kysymyksiä. Tiivis dialogi suurten kaupunkiseutujen ja valtion välillä tarjoaa mahdollisuuden vahvistaa elinvoimaa ja kasvua sekä ennaltaehkäistä ongelmia. Valtion ja suurten kaupunkien välille on perusteltua vakiinnuttaa yhteinen toimielin, jonka tehtävänä on tukea yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisua ja edistää sekä suurten kaupunkiseutujen että koko maan kestävää kasvua.
Eri puolilla Suomea on huolehdittava uusista investoinneista ja sitä kautta alueiden ja kuntien elinvoimasta. Uusiutuvan energian investoinnit voivat tuoda merkittäviä kiinteistöverotuottoja ja työtä rakennusaikana. Vihreän teollisuuden rakentaminen turvaa korkean osaamis- ja ansiotason työpaikkojen syntymistä ja säilymistä.
Vihreää siirtymää on edistettävä kuntien maankäytössä, jossa on varmistettava vihreiden investointien toteutuminen elinvoimaisuuden parantamiseksi ja osana ilmastotyötä. Kaikkialla Suomessa on huolehdittava kannusteista tehdä aktiivista elinkeinopolitiikkaa ja houkutella investointeja ja kasvua omalle alueelle.
Koska hankkeista aiheutuu väistämättä myös haittaa tai rajoituksia asukkaille, on ympäristövaikutusten arviointi tehtävä huolellisesti. Ympäristövaikutusten arvioinnilla vaikutetaan myös elinympäristön kestävyyteen, terveellisyyteen ja turvallisuuteen. Kestävä, hyvä ympäristö lisää niin viihtyisyyttä kuin elinvoimaa.