Työperäisellä maahanmuutolla voidaan tukea kestävää talouskasvua, ylläpitää hyvinvointivaltion rahoitusta ja helpottaa osaajapulaa maahanmuuton kohdistuessa oikeille toimialoille. Onnistunut työperäinen maahanmuutto voi vahvistaa myös eläkejärjestelmän rahoitusta ja vähentää eläkemaksujen nostopaineita. Suomella ei ole varaa tempoilevaan maahanmuuttopolitiikkaan.
Työperäiseen maahanmuuttoon tähtäävän politiikan on oltava suunnitelmallista ja perustuttava vahvaan tietopohjaan. Kansainvälisen rekrytoinnin ja työperäisen maahanmuuton on tapahduttava eettisesti sekä ihmisoikeuksia ja työelämän perusoikeuksia kunnioittaen. Suomen on näyttäydyttävä osaajille avoimena, houkuttelevana ja kiinnostavana maana. Rasistisiin ja syrjiviin asenteisiin ja käytäntöihin on puututtava konkreettisin toimin. On pystyttävä houkuttelemaan kansainvälisesti kilpailtua korkean tuottavuuden työvoimaa ja sellaista ammattiosaamista, josta on Suomessa pula. Samalla on pidettävä huolta siitä, että Suomeen jo muuttaneet haluavat ja pystyvät jäämään.
Suomeen on luotava kokonaisvaltainen työperäisen maahanmuuton strategia, jonka lähtökohtana ovat kestävän väestökehityksen tukeminen ja työmarkkinoiden tarpeet. Siinä on huomioitava myös työperäisen hyväksikäytön riskit. Keskeistä on vahvistaa Suomen maakuvaa ja huolehtia osaajien sekä heidän perheenjäsentensä tarvitsemien palveluiden saatavuudesta, kuten englanninkielisten varhaiskasvatuspaikkojen ja kielenoppimismahdollisuuksien tarjonnasta.
Työperäisen maahanmuuton onnistumisen kannalta on keskeistä, että Suomeen muuttavilla on työmarkkinoiden tarpeisiin vastaavaa osaamista ja että he sopeutuvat Suomeen hyvin. EU- ja ETA-alueen ulkopuolisen työvoiman saatavuusharkinta on keskeinen työväline, jonka säilyttäminen on tärkeää.
Työperäisen oleskeluluvan ehdoissa vahvistetaan työntekijän asemaa tilanteessa, jossa työtunnit vähenevät työntekijästä riippumattomista syistä ja joka uhkaa evätä oleskeluluvan. Työluvan myöntämistä koskevassa harkinnassa vaihtoehtona voisi olla myös pisteytysmalli, jossa pelkkien tulorajojen sijaan arvioitaisiin henkilön osaamisen ja ominaisuuksien perusteella hänen edellytyksiään menestyä Suomen työmarkkinoilla ja suomalaisessa yhteiskunnassa. Pisteytyksessä olisi tällöin otettava huomioon myös työllisyystilanne ja kotimaisen työvoiman saatavuus alalla, jolla työluvan perusteena oleva työpaikka on, eli nykyisenkaltainen saatavuusharkinta olisi myös säilytettävä pisteytysjärjestelmän osana.
Suomessa on varmistettava ulkomailla hankitun osaamisen ja koulutuksen tunnistaminen, sujuvat täydennys- ja kielikoulutusmahdollisuudet sekä toimiva viranomaisyhteistyö kaikkien pätevyysvaatimuksia valvovien viranomaisten kanssa. Työperäisten maahanmuuttajien oikeutta kotoutumispalveluihin on lisättävä ja kielikoulutukseen pääsyä parannettava. Palveluiden saatavuuden lisäksi on lisättävä velvoittavuutta suomen tai ruotsin kielen opiskeluun. Työnantajien vastuuta työntekijöiden kielen opiskelun ajankäytöllisestä mahdollistamisesta ja rahoittamisesta on lisättävä.
Työlupaprosessien on oltava saumattomia, ja erityisesti englanninkielisten palveluiden saatavuuteen on kiinnitettävä huomiota. Työn perässä maahan muuttavien Suomeen saapumista on sujuvoitettava, ja on luotava digitaalinen yhden luukun palvelukokonaisuus. Samalla on pystyttävä valvomaan sitä, että työperäinen maahanmuutto tapahtuu eettisesti kestävästi ja työolosuhteiltaan ja -ehdoiltaan asianmukaisiin työsuhteisiin. Kahden kerroksen työmarkkinoiden synnyttäminen ei ole inhimillisesti tai hyvinvointivaltion ylläpitämisen kannalta kestävä maahanmuuttopolitiikan linja eikä maahan muuttaneiden tekemästä alustatyöstä saa muodostua pysyvää halpatyön muotoa Suomeen.
Työllistymiseen vaikuttavat myös työmarkkinoiden asenteet, jonka vuoksi on varmistettava, että työnantajien asenteet ovat myönteisiä maahanmuuttajien palkkaamiselle. Työelämän monimuotoisuutta on tuettava kansallisella ohjelmalla, joka sisältää työelämän vastaanottavuutta vahvistavia toimia, koulutusta sekä syrjinnän ehkäisyn toimenpiteitä.
On myös tärkeää, että jo maahan muuttaneiden työllistymistä tuetaan aktiivisesti. Erityisesti maahanmuuttajanaisten työllisyyden parantamiseksi tarvitaan monipuolisia työllisyys-, kotoutumis- ja sosiaalipalveluita.
Suomessa opiskelleiden ulkomaalaisten jäämistä suomalaisille työmarkkinoille on edistettävä tavoitteellisesti korkeakoulujen, työnantajien ja muiden toimijoiden yhteistyössä. Ammattikorkeakoulu- ja yliopistotutkinnon suorittaneita on kohdeltava yhdenvertaisesti pysyvää oleskelulupaa haettaessa. Tavoitteena on oltava, että Suomessa tutkinnon suorittaneet jäävät Suomeen työskentelemään.
Monet kansainväliset opiskelijat eivät jää Suomeen vaikean työllistymisen ja kielitaidon puutteen vuoksi. Suomen tai ruotsin kielen opetuksen tarjontaa ja osuutta ulkomaalaisille opiskelijoille suunnatuissa koulutusohjelmissa on kasvatettava. Opetuksen tarjonnan lisäämisen ohella kansainvälisiä opiskelijoita on velvoitettava nykyistä enemmän suomen tai ruotsin kielen opiskeluun osana korkeakouluopintoja. Suomessa opiskelleiden tien pysyvään oleskeluun on tapahduttava työllistymisen kautta.